mikähän siinä on, että vanhemmat ja yleensä mahakkaammat herrashenkilöt heittävät kyllä mielellään kaikki vaatteensa pois ja esittelevät itseään. nuoremmat sitten taas eivät, vaikka heitä juuri olisi mukava hieroakin..
Vastaukset 10
- nuorim1es
nuoremmille tulee helpommin erektio? häiritsisikö se naishierojaa?
tuoko naishieroja jotenkin esille, että voi ottaa vaatteet pois, eli olisi "mukava hieroa"? tai jos nuoremmat eivät tiedä, että voi ilman vaatteitakin olla? - yhgb
Vanhemmalla miehellä ei ala keulimaan niin herkästi kuin nuoremmalla.
Muistan, kun nuorena kävin saunassa, jossa oli naispesijä, ja hän alkoi pestä etupuolta , jolloin kanki kolahti kovaksi, mutta hienotunteisesti pesijä hoiti tilanteen. - joukahai
hierojallahan yleensä ilman vaatteita.hieroja laittaa pyyhkeen hierottavan päälle tai sit ei.me vanhemma jo kokeneempia ja kiihottumiseen tarvitaan intimii aluueen tai jopa kullihierontaa.kun poikaset taas tatti tanassa jo ovella ja roiskivat kalsarit täyteen.
- fhfgh
Niijust, olikohan muakin nuorta miestä hieroneella vanhemmalla naishierojalla tuhmat mielessä kun alkoi tivata olenko veispuukissa, kertoili omista nuoruuden "seikkailuistaan" ja säännöllisin väliajoin aina vain mua hieroessa teki outoa *krhm*krhm* kurkun selvittelyä mitä en vuoroani odotellessa sermin takana kuullut edellisen hierottavan kanssa koskaan tekevän. Yksi kaupassa työskentelevä nainenkin alkaa tekemään tuota "krhm krhm" kun olen lähettyvillä.
- KeijuKKojootti
>Yksi kaupassa työskentelevä nainenkin alkaa tekemään
>tuota "krhm krhm" kun olen lähettyvillä.
Ettei vaan olisi sukua nämä kaksi naista? - sermin takana?
jhhheheeehhe nyt repesin.lintus siis kutsui sinua:)
missähän tommosii krunuttajahierojanaisii on..
- Tarzan77
Mielelläni menisin naishierojalle, jossa alastomuuteen suhtauduttaisiin luontevasti. Kyllä ilman housuja on kivempi olla hierottavana, eritoten kun hieroja kuitenkin paljastaa housujen alta koko pyllyn joka tapauksessa. Silloin alkkarit aivan oikeasti häiritsevät.
Kaipaan vinkkejä pääkaupunkiseudun naishierojista, joille alastomuus ei ole ongelma vaan luonnollinen osa elämänmenoa. - Tarzan77
Niin ja mainittakoon, että jos löytäisin naishierojan, joka itse pyytäisi minut riisuutumaan kokonaan hierontaa varten, minusta tulisi hänen vakioasiakkaansa.
Se todistaisi hierojalta hienoa suhtautumista asiakkaaseen ja laajaa humaania ihmiskäsitystä. Sellaista toimintaa kannnattaisin mielelläni ahkeran käynnin merkeissä. - jane68
joo tuoon tärkeäettä nätti naishieroja sanoo että housut pois että voihieroa. Tosin....
Mistäpäin olet? :)
Laita viestiä.. [email protected]
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21726Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551