Sosiaalityö

Miten meni sosiaalityön 2014 pääsykoe?
6155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kirjaosio iha ok, mutta aineisto vaikea. Entiedä vastasinko vähän ohi essee kysymyksessä. Mitä käsittelitte esseessä?

Äänestä

No minäkin aloin epävarmaksi aineiston suhteen. Kirjoitin mm,osallisuudesta,vertaisryhmistä,kansalaisyhteiskunnan vahvistamisesta ja erilaisiin yhteisöihin kuulumisesta. Mainitsin myös yhteisöjen voivan olla myös tukahduttavaa, ne ei sitten ainakaan tuota voimavaroja. Ööh, Nylundin ja Juhilan kaupunkisosiaalityössä sanoin olevan paljon samankaltaista ajattelua,esim. Ton osallisuuden osalta. Eroja en oikein keksinyt, paitsi tuon kansalaistoiminnan ja kaupunkisosiaalityön erojen painotuksista. Mutta laittelin, että Juhilan teoriat on asiantuntijuuksista käsin kun taas Nylundia teoreettiset lähtökohdat ainakin tuo K-toiminnan suhteen painottuu eri tavalla. Sit mainitsin miten yhteisösosiaalityö tulee siihen väliin( ehkäisee syrjäytymistä) ja epätoivottavien, esim. rikollispiirien yhteisöjen epäsuotuisilta vaikutuksilta. Tämä siis Juhilan osalta. Saattoipa olla sitä mitä ei haettu,heh. No sellaisia välähti koetilanteessa. Koko aiheen luin erittäin ylimalkaisesti kokeeseen. Kirjatentti meni melko ok,oli helppo.

Äänestä
  • Parasta pysyä epävarmana kun näköjään vastasit päin vittua. KYSYMYS EI OLLUT KAUPUNKISOSIAALITYÖSTÄ vaan yhteisösosiaalityöstä. Palaa kirjaan. Jos oli lukenut tuon kirjan KUNNOLLA olisi myös pitänyt aineisto osuuden helppona. Tsemppii ensi vuodelle

    Äänestä

  • kkkkjj kirjoitti:

    Parasta pysyä epävarmana kun näköjään vastasit päin vittua. KYSYMYS EI OLLUT KAUPUNKISOSIAALITYÖSTÄ vaan yhteisösosiaalityöstä. Palaa kirjaan. Jos oli lukenut tuon kirjan KUNNOLLA olisi myös pitänyt aineisto osuuden helppona. Tsemppii ensi vuodelle

    Voi urpo, siihen liittyy kaupunkisosiaalityö! Tsemppiii elämään!!

    Äänestä

Joo, ei se ihan ollut mitä haettiin. Kirjoitin kyllä yhteisösosiaalityön syrjäytymistä ehkäisevänä toimintana, osallisuutta,suurempaa toimivuutta mahdollistajana,but.. :) Mutta en mä nyt noin rankasti päin pyllyä tuomiota antaisi. Esseessä piti myös tarkastella aineistona osiota ym.

Äänestä
  • Mielestäni nuo nyt on niitä asioita juuri mitä olisikin pitänyt laittaa:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sossu kirjoitti:

Miten meni sosiaalityön 2014 pääsykoe?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu