Ikää 17 vuotta ja mies. Lukiossa ykkösellä vielä noin viikon ja lomalle.
Mutta nyt meen heti ite asiaan eli otsikko kertookin jo mistä on kyse. Kerron ensin millasta oli ennen ja millasta nyt.
Tytöt alkoivat kiinnostaa minua ensimmäisen kerran joskus 5. luokalla ala-asteella. Mutta se oli 5-6 luokilla vielä vaan sellasta pienimuotosta ajatteluu, että ei mitään suurempaa.
Yläasteelle siirryin ja sama koulu säilyi. 7. luokka oli aika ihastumisien aikaa minulla ja muutamaan sen vuoden 8. luokkalaiseen eli 96 syntyneeseen tyttöön olin pitkään hyvin ihastunut. Haaveilin heistä usein varsinkin yhdestä. En uskaltanut mennä tälle juurikaan puhumaan. Sain tietää yhdessä vaiheessa, että hän on varattu eikä minulla olisi mitään mahdollisuuksia sillä häntä tuskin edes kiinnosti minä (ei hyväksyny faces kaveriks). Kuitenkin menin usein nuorisotiloille, kun tiesin, että hän viettää aikaa siellä kavereiden kanssa. Toivoin että voisi edes ystäviä tulla, mutta ei ollu uskallusta ottaa minkäänlaista kontaktii. Se oli voimakasta kiinnostusta, hyvin voimakasta.
No kasiluokka tuli ja ihastumiset jatkuivat, myös netistä löytyi seuraa ja ihastuin melkeen hyvinkin moneen tyttöön voimakkaasti kenet netissä tapasin. No yhden kanssa päädyimme jonkunlaiseen suhteeseen kun asui aika lähellä että pystyi hyvin näkemään. Me tutusteltiin ja ihastuin heti ja hän myös minuun. Tällä kertaa ihastuin erittäin voimakkaasti ja melkeen itketti kun en heti päässyt näkeen. Ekalla tapaamisella tietysti pussailtiin ja halittiin, maattiin sängys (vaatteet päällä). Vähän ku jonkulaista säätö seurusteluu, odotukseni oli toteutunu. No suhde kesti jonku aikaa ku oltiin aika monesti nähty. Sitten välillemme syntyi sellasta asiaa, joka ajoi suhteen karille ja se päättyi. Suhteen viimeset viikot oli tuskaa ja se raastoi minua henkisesti, hän vihasi minua ja minä häntä. Uhkauksia, nöyryytystä ja vaikka mitä. Se loppui. Kasi luokan kevään jälkeen enää kiinnostunut loppuvuonna kenestäkään. Halusin olla sinkku.
Ysiluokalla tuli uusia nettituttavuuksia, mutta huomasin etten enää sillain heistä kiinnostunut. Halusin toki tyttöystävää mutta ihastumisii ei sillain tullut. Myöskään koulussa en enää ollut ihastunut yhtään keneenkään. No tällain jatkui ysiluokan.
Lukiossa se on vain kasvanut. Olen tuntenut korkeintaan enintään erittäin pientä kiinnostusta muutamaa lukiolaista kohtaan tämän vuoden aikana mutta se on ollut hyvin lyhyt aikasta kun se seiskalla oli vielä hyvin pitkä aikasta ja voimakasta. Yritin vähän iskee/tutustuu vaikken ollu mitenkään sen kummemin kunnolla ihastunut enää lukiossa. Myöskään yhteenkään nettikaveriin en ole ihastunut enää vähääkään ysiluokan syksyn jälkeen. Pidän oikeestaan hulluna alottaa suhdetta siinä vaiheessa kun en vielä kasilla pitänyt. Mutta en ole edes ihastunut. Enkä lukiossakaan kiinnostu/ihastu kenestäkään sillain, vaikka siellä on erittäin kauniita ja mukaviakin tyttöjä. Ystäviä toki olen yrittänyt saada lukiossa ja siinä mielessä tutustunut, mutta en ole sitten kasiluokan kokenut kunnon ihastumisen tunnetta. Vähän lukiossa ollut muutamaan sellasta "pientä" tutustumis haluu siinä mieles että mitä jos tuliski jotain, mutta ei se ole sellasta niinku ennen.
Mä en tiiä mikä mussa on miksi en enää ihastu keneenkään saatikka rakastu. Ei puhettakaan että nettikavereihin, ei ei. Mutta ei edes live lukiolaisiin.
Yks syy voi olla tuo traaginen suhde kasilla, olisiko se voinut viedä minulta kaikki tunteet pois ettei sisimmässä enää ole halua. Vai johtuuko se siitä etten vaan voi ihastuu oman ikäsiin kun olen oikeasti henkisesti paljon kypsempi kuin 17. ja monet ikäiseni. Olen kyllä monesti jatellut että olisi mukava tutustua sellaisiin 19-20 vuotiaisiin naisiin, mutta ei tilaisuutta. Enkä tiedä ihastuisinko sittenkään.
Ja sekin vielä kun mä tavallaan oon ilonen sinkkuna, en sillain kaipaa hirveenä parisuhdetta enää kun vielä kasin syksyllä sitä odotti enemmän u mitään muuta.
Ehkä olen vain huomannut ettei se ole elämää kummempaa ja siinä on vastoin käymisii. Ihastuuko ne sit helpommin jolla ei ole vielä kokemusta ja haluavat kokea sen.
Sitä en tiedä, mutta pelkään että olenko mä menettänyt mun rakkasutunteet, en oikeesti koe nykysin mitään sellasii ihastumisii ym, jotka olivat itestään selvyys yläasteen alussa.
Antakaa vertaistukea ja kertokaa vähän ootteko huomannu samanlaisii ajatuksii ja mistä tää vois johtua.
Mutta nyt meen heti ite asiaan eli otsikko kertookin jo mistä on kyse. Kerron ensin millasta oli ennen ja millasta nyt.
Tytöt alkoivat kiinnostaa minua ensimmäisen kerran joskus 5. luokalla ala-asteella. Mutta se oli 5-6 luokilla vielä vaan sellasta pienimuotosta ajatteluu, että ei mitään suurempaa.
Yläasteelle siirryin ja sama koulu säilyi. 7. luokka oli aika ihastumisien aikaa minulla ja muutamaan sen vuoden 8. luokkalaiseen eli 96 syntyneeseen tyttöön olin pitkään hyvin ihastunut. Haaveilin heistä usein varsinkin yhdestä. En uskaltanut mennä tälle juurikaan puhumaan. Sain tietää yhdessä vaiheessa, että hän on varattu eikä minulla olisi mitään mahdollisuuksia sillä häntä tuskin edes kiinnosti minä (ei hyväksyny faces kaveriks). Kuitenkin menin usein nuorisotiloille, kun tiesin, että hän viettää aikaa siellä kavereiden kanssa. Toivoin että voisi edes ystäviä tulla, mutta ei ollu uskallusta ottaa minkäänlaista kontaktii. Se oli voimakasta kiinnostusta, hyvin voimakasta.
No kasiluokka tuli ja ihastumiset jatkuivat, myös netistä löytyi seuraa ja ihastuin melkeen hyvinkin moneen tyttöön voimakkaasti kenet netissä tapasin. No yhden kanssa päädyimme jonkunlaiseen suhteeseen kun asui aika lähellä että pystyi hyvin näkemään. Me tutusteltiin ja ihastuin heti ja hän myös minuun. Tällä kertaa ihastuin erittäin voimakkaasti ja melkeen itketti kun en heti päässyt näkeen. Ekalla tapaamisella tietysti pussailtiin ja halittiin, maattiin sängys (vaatteet päällä). Vähän ku jonkulaista säätö seurusteluu, odotukseni oli toteutunu. No suhde kesti jonku aikaa ku oltiin aika monesti nähty. Sitten välillemme syntyi sellasta asiaa, joka ajoi suhteen karille ja se päättyi. Suhteen viimeset viikot oli tuskaa ja se raastoi minua henkisesti, hän vihasi minua ja minä häntä. Uhkauksia, nöyryytystä ja vaikka mitä. Se loppui. Kasi luokan kevään jälkeen enää kiinnostunut loppuvuonna kenestäkään. Halusin olla sinkku.
Ysiluokalla tuli uusia nettituttavuuksia, mutta huomasin etten enää sillain heistä kiinnostunut. Halusin toki tyttöystävää mutta ihastumisii ei sillain tullut. Myöskään koulussa en enää ollut ihastunut yhtään keneenkään. No tällain jatkui ysiluokan.
Lukiossa se on vain kasvanut. Olen tuntenut korkeintaan enintään erittäin pientä kiinnostusta muutamaa lukiolaista kohtaan tämän vuoden aikana mutta se on ollut hyvin lyhyt aikasta kun se seiskalla oli vielä hyvin pitkä aikasta ja voimakasta. Yritin vähän iskee/tutustuu vaikken ollu mitenkään sen kummemin kunnolla ihastunut enää lukiossa. Myöskään yhteenkään nettikaveriin en ole ihastunut enää vähääkään ysiluokan syksyn jälkeen. Pidän oikeestaan hulluna alottaa suhdetta siinä vaiheessa kun en vielä kasilla pitänyt. Mutta en ole edes ihastunut. Enkä lukiossakaan kiinnostu/ihastu kenestäkään sillain, vaikka siellä on erittäin kauniita ja mukaviakin tyttöjä. Ystäviä toki olen yrittänyt saada lukiossa ja siinä mielessä tutustunut, mutta en ole sitten kasiluokan kokenut kunnon ihastumisen tunnetta. Vähän lukiossa ollut muutamaan sellasta "pientä" tutustumis haluu siinä mieles että mitä jos tuliski jotain, mutta ei se ole sellasta niinku ennen.
Mä en tiiä mikä mussa on miksi en enää ihastu keneenkään saatikka rakastu. Ei puhettakaan että nettikavereihin, ei ei. Mutta ei edes live lukiolaisiin.
Yks syy voi olla tuo traaginen suhde kasilla, olisiko se voinut viedä minulta kaikki tunteet pois ettei sisimmässä enää ole halua. Vai johtuuko se siitä etten vaan voi ihastuu oman ikäsiin kun olen oikeasti henkisesti paljon kypsempi kuin 17. ja monet ikäiseni. Olen kyllä monesti jatellut että olisi mukava tutustua sellaisiin 19-20 vuotiaisiin naisiin, mutta ei tilaisuutta. Enkä tiedä ihastuisinko sittenkään.
Ja sekin vielä kun mä tavallaan oon ilonen sinkkuna, en sillain kaipaa hirveenä parisuhdetta enää kun vielä kasin syksyllä sitä odotti enemmän u mitään muuta.
Ehkä olen vain huomannut ettei se ole elämää kummempaa ja siinä on vastoin käymisii. Ihastuuko ne sit helpommin jolla ei ole vielä kokemusta ja haluavat kokea sen.
Sitä en tiedä, mutta pelkään että olenko mä menettänyt mun rakkasutunteet, en oikeesti koe nykysin mitään sellasii ihastumisii ym, jotka olivat itestään selvyys yläasteen alussa.
Antakaa vertaistukea ja kertokaa vähän ootteko huomannu samanlaisii ajatuksii ja mistä tää vois johtua.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.