Long time no see

n+m

Tarkoituksenamme oli viettää saunailtaa poikaystäväni kanssa, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan opiskelujen vuoksi. Ehkä se oli vasta alkaneen kesän kuumuuden vuoksi tai fyysisen läheisyyden puutteen tuottamaa, mutta olin ollut viimeiset kolme päivää suunnattoman kiimainen.

Riku saapui puolen päivän jälkeen ja pysäköi autonsa pihalle. Autosta nousi miehisyyden esikuva - tai siltä minusta tuntui. Leveät hartiat kannattelivat urheilukassia jossa oli tarvikkeet viikonlopunajaksi, kuskattuna hänen kämpältään tänne. Katseeni lipui hänen hartioiltaan lihaksikkaille käsivarsilleen ja alemmas - Nostin katseeni ja tummahiuksisen komistuksen silmiin, jotka katsoivat minua sirrillään hänen virnuillessaan katseeni harhailulle. Menin ulko-ovelle vastaan ja hän pudotti raskaan laukkunsa jalkojensa viereen ja syleili minua. Tunsin hänen kuuman hengityksensä niskassani, kun hän tervehti minua. "Mulla oli ikävä sua," kuulin seesteisen, matalan äänen sanovan. Vetäydyin syleilystä, hän laski kätensä lantiolleni. "Mullakin sua," sanoin ja hymyilin ja lähdin kävelemään lantiotani keinuttaen sisälle.

Iltapäivä kului saunaa lämmittäessä. Kun kaikki oli valmista menin suihkuun edeltä ja Riku perässä. Olin odottanut kuukauden miehen kosketusta ihollani ja en jaksanut odottaa, kun kyse oli enää minuuteista. Annoin viileän veden valua rintojani pitkin. Suljin silmäni ja kuljetin käteni häpyhuulilleni. Olin jo märkä. "Älä alota ennen mua", kuulin äänen yllättävän läheltä ja säpsähdin. Riku seisoi pyyhe olallaan edessäni virnuillen ja mittaillen minua katseellaan. Hänen lihaksensa erottuivat nyt selvemmin hänen ollessa täysin alasti. Katseeni vaelteli ympäri hänen kehoaan ja punastuin. Hän heitti pyyhkeensä takana olevalle jakkaralle ja käveli hitain askelin kohti minua, irrottamatta katsettaan silmistäni. Hän asetti vahvat kätensä lantiolleni ja suuteli minua hartaasti. Hänen kätensä vaelsivat rohkeasti pakaroilleni ja tunsin lujan otteen puristavan ja hierovan niitä. Hän painautui yhä lähemmäs minua ja tunsin yhä kovenevan kalun reittäni vasten. Tuli tauko ja hengitykseni oli jo kiihtynyt "Tarviiko meidän sinänsä käydä edes saunassa?" kysyin kärsimättömänä. "Tottakai, ei kai me sitä turhaan lämmitetty", Riku naurahti ja irrotti otteensa ja jätti minut seisomaan suihkun virtaavan veden alle. "Et sä vaan voi.." intin ja hän tarttui ranteestani ja veti minut saunaan.

Hetken saunomisen jälkeen olin jo kärsimätön. Saunan kuumuus ja Rikun juhlakunnossa oleva kalu saivat minut hulluksi. Syke voimistui niin korvissa kuin alempanakin. "Riku..", kuiskasin ja kohdistin merkittävän katseen hänen suuntaansa. "Etköhän sä oo jo oottanu riittävän kauan", hän naurahti ja nousi ylös, osoittaen minulle tietä ja kävelin hänen ohitseen ja edelleen.

2

2586

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkuu..

      Heti astuttuani saunasta ulos suihkun puolelle tunsin vahvan otteen hartiassani joka työnsi minut seinää vasten. Hän painoi minua selästäni ja kasvot päin seinää. "No nyt neiti saa mitä haluaa, kaarra sun selkää." Tein työtä käskettyä ja notkistin selkääni nostaen samalla takamukseni paremmin saataville. Riku tarttui reidestäni ja levitti jalkojani yhä painaen minua kiinni seinään. Poskeni oli seinää vasten ja katsoin sivu silmällä Rikun touhuja kun hänen kätensä hapuili liukastetta viereiseltä hyllyltä. Suljin silmäni ja annoin hänen käsitellä minua miten haluaa. Jotakin kylmää tippui alaselälleni ja säpsähdin. Neste valui aina alaselältäni pakaroilleni ja sieltä häpyhuulilleni. Vedin henkeä syvään kun Riku jatkoi liukasteen valuttamista. Pienet pisarat vaelsivat sisäreisiäni pitkin lattiaan asti. Riku asetti pullon takaisin hyllyyn ja alkoi hieroa liukastetta alaselkääni, pakaroilleni ja reisiini. Rikun uljaasti seisova kalu sai huomioni ja tuijotin hänen etumustaan, kun tunsin hänen painatuvan kiinni minuun. Nyt äsken silmieni edessä ollut kalu oli pakaroideni välissä ja tunsin kovuuden. Hän otti toisen kätensä selältäni ja painoi minua seinää vasten nyt koko kehollaan. Hän tarttui liukasteisilla käsillään rinnoistani ja pyöritteli nännejäni. Yritin taivuttaa selkääni lisää ja nostaa takamustani ylemmäs, jotta saisin ohjattua hänen kyrpänsä sisääni, mutta hän painoi minua alemmas. "Ei vielä", jämerä ääni ilmoitti ja hänen kätensä alkoivat liikkua yhä alemmas häpykummulleni asti, kunnes liukkaat sormet saavuttivat klitorikseni. Vasemmalla kädellään hän raotti häpyhuuliani ja oikean käden sormet tavoittivat sisimmät osat pillustani. Suustani pääsi nautinnollinen huokaisu. Koukistin selkääni yhä ja käteni laskeutui hänen kätensä päälle. Kuulin tyytyväisen myhäilyn selkäni takaa kun hän jatkoi liukasteen levittämistä pilluuni. Hän irrotti otteensa tarttui reiteeni ja levitti jalkojani lisää. "Älä liiku." Tein työtä käskettyä, vaikka tärinää oli vaikea hallita. Hän pumppasi lisää liukastetta juuri pakaroideni väliin ja antoi sen valua pilluni tasolle, nappasi sitä käsiinsä ja työnsi miehekkäät sormensa sisääni. "A-hah," ynähdin ja polveni notkahtivat. Hän pyöritteli sormiaan sisälläni rauhallisin liikkein, hieroen seinämiä ja hakien liukastetta aina lisää ulkopuolelta. "Riku, en mä kestä enempää", huokaisin posket helottaen punaisena. "Ei tää vielä ohi oo." Hän lopetti sormeilun ja asettui polvilleen taakseni. Molemmilla käsillään hän levitti pakaroitani ja tunsin hänen kuuman kielensä uppoavan sisääni. "E-eih", vaikeroin ja minulla oli vaikeuksia pysyä paikoillaan saati seisallaan. Hänen kasvonsa painautuivat yhä enemmän kiinni märkään pilluuni hänen pyöritellessä ja levitellessä pakaroitani. Keinutin lantioitani hänen liikkeittensä tahtiin. Inahtelin hänen kovakouraisessa käsittelyssään ja lähentelin jo huippuani kun hän lopetti ja vetäytyi kauemmaksi "Mitä sä.." ehdin sanoa, kun hän oli vetänyt jakkaran alleen ja ohjasi minut lantioistani pitäen hänen ylleen. Hän ohjasi entisestään kasvaneen kalunsa pilluni suulle ja painoi minut alas.

      • jatkuu..

        Hetkeksi kaikki pimeni. Kaikki tapahtui niin nopeasti. Valtavalta tuntuva kyrpä oli täyttänyt minut juuriaan myöten ennenkuin olin edes tajunnut sitä. Tunsin jokaisen juonteen, tunsin sykkeen. Haukoin ilmaa, kun Riku alkoi jo nostella minua lantiostani. "Ä-älä, oota," vaikeroin. En ollut vielä tottunut tunteeseen, kaikki eteni niin nopeaa. Istuimme hetken paikallaan. Annoin sykkeen tasaantua, hengityksen rauhoittua ja tunsin kuinka hänen terskansa kasvoi sisälläni entisestään. Hitaasti hän asetti kätensä uudestaan lantiolleni ja alkoi nostella minua rauhallisin liikkein. Tarrasin kiinni hänen harteistaan ja upotin kynteni hänen selkäänsä joka kerta kun hänen kyrpänsä upposi uudelleen ja uudelleen sisääni, täyttäen jokaisen mutkan. Kuulin jo Rikun huokailevan ja hänen hengityksensä oli raskas. Itse inahtelin satunnaisesti kun hänen kalunsa upposi yhä syvemmälle ja tahdin kiihtyessä. Pyörittelin lanteitani hänen auttaessaan minua käsillään välillä levitellen pakaroitani. Lähestyin jälleen huippuani kun Riku nosti minut yhtäkkiä sylistään. Hän nousi jakkaralta ja tarttui minua käsivarresta ohjaten minut makuuhuoneeseen.

        "Mee mahalles tuohon," hän osoitti sänkyä ja otti ison tyynyn ja asetti sen lantioni alle. Hän tuli päälleni koko painollaan upottaen kyrpänsä jälleen sisälleni. Nyt rytmi oli rivakka. Tunsin voimakkaat työnnöt ja keskityin jokaiseen hetkeen. Ulkona - sisällä, tyhjä - täynnä. Hänen kalunsa uppoili sisääni määrätietoisesti minun kouriessani lakanoita ja tyynyjä rystyset valkoisina samalla yrittäen liikuttaa lantioitani hänen painaessaan minua koko kehollaan. Vaikerointini kävi yhä äänekkäämmäksi hänen huohottaessaan korvan juuressani. "Mä... tuun," sain ynähdettyä hänen jatkaessaan rytmikästä panoa. Lihakseni jännittyivät, varpaani koukistuivat, pilluni sykki rajusti vangiten Rikun kyrvän paikoilleen, hänen yrittäessä nykiä sitä yhä syvemmälle. Aaltoilin orgasmin saavuttaessaan minut ja riku ynähteli takanani, vihdoin korahtaen ja tunsin hänen laskevan kuuman lastinsa sisääni. Lihakseni rentoutuivat, jäin makaamaan raukeana, kun Riku veti kalunsa ulos minusta ja tunsin hänen siemennesteensä valuvan reisilleni. En vaihtanut asentoani vähään aikaan, katselin Rikun tyytyväistä ja ylpeää ilmettä hänen haroessaan hiuksiani pois kasvojeni edestä. "Eikö meidän pitäis käydä vielä suihkussa", hän kysyi. "Mä en usko, että mä kävelen nyt vähään aikaan", huokaisin tyytyväisenä ja jäin makaamaan paikoilleni.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1428
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      962
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      682
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      677
    6. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      641
    7. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      110
      634
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      624
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      598
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      587
    Aihe