En ole pitkään aikaan - tai no, pariin kolmeen viikkoon - ottanut osaa tämän palstan juttuihin. Ehkä siksi, ettei vastaan ole sattunut aihetta joka koskettaisi minua tarpeeksi likeltä tai sitten olen vain puoltanut ihmisten ajatuksia niin ettei ole ollut lisättävää - tai sitten en ole osannut kirjoittaa riittävän asiallista kommenttia.
Mutta nyt minun tekisi mieli aloittaa uusi keskustelu.
Eli kuten aiheessa lukee, haluan nostaa esille asian joka ei varmasti käy monenkaan mielessä mutta minä olen ajatellut asiaa - ja varsinkin nyt, kun olen tutustunut tähän Twilightiin josta paljon on puhuttu. Toivottavasti ei ole väärää tietoa, mutta Meyer on suuresta suosiostaan huolimatta itsekin kyllästynyt vampyyreihinsä. Minäkin olen, vaikken ole yhteenkään kirjaan koskenut mutta lukunäytteet ympäri nettiä ovat puhuneet puolestaan. En arvosta sitä vampyyritarinaa, en sitten yhtään.
Onkohan Meyer ylpeä saavutuksestaan?
Kysymys on tämä: pystyisitkö kirjailijana olemaan ylpeä, jos kirja, jonka olet hätäpäissäsi laittanut menemään silkkaa toiveikkuuttasi, pääsisi läpi ja julkaistaisiin, ja se saavuttaisi hurjan, miltei älyttömän suosion? Vaikka itse pitäisit kirjaa suorastaan ala-arvoisena, raakileena, pissismäisenä ja ties minä? Pystyisitkö käyttämään ansaittuja varojasi sillä tavalla, että voisit olla yksinomaan ylpeä kyvyistäsi?
Vai olisitko ylpeä vain siitä, että osasit höynäyttää lukevaa yleisöä? Onko sinulle ihan sama, miten rahasi hankit - kuten vaikkapa niin, että terrorisminvastainen ihminen menee siivoojaksi terroristien konttoriin vain siksi, että onpahan hänelläkin työpaikka ja hyvä rahanlähde.
Minä en henkilökohtaisesti haluaisi hirveän innokkaasti ottaa omakseni rahaa tuotoksesta, josta en olisi yhtään ylpeä. En vaan voisi, koska olen jotenkin onnistunut työntämään loitolle himoa rahasta. Tämä tarkoittaa sitä, että minulle merkitsisi enemmän se, että olisin ansainnut kaiken taiteellisesti arvokkaalla tuotoksella ENKÄ millään suurta ihmisjoukkoa kutkuttavalla kohukirjalla.
Ajatus on kiehtova: jos tietäisit, että jokin tietty asia on erittäin tulenarkaa mutta sillä voisi ansaita suuriakin summia, niin alkaisitko kirjoittamaan? Kirjoittaisitko, jos samalla ajattelisit kyseisestä aihepiiristä voimakkaan kielteisesti...?
Toivottavasti ette leimaa minua tekopyhäksi. Kyllä minäkin tahdon rahaa elämiseen, mutta en todellakaan haluaisi nauttia varallisuudesta, jonka olen kerännyt kirjoittamalla seksistä, prostituutiosta, seksuaalivähemmistöistä, kyseenalaisista aiheista kuten sukurutsauksesta jne... tulee likainen olo. Tahdon kirjoittaa taidetta enkä ajattele tarinoita keksiessäni, ovatko aiheet sitten yhtään pinnalla.
Onko teillä ajatuksia aiheesta? Suorastaan pyydän teitä lyttäämään kaikki ajatukseni, joten myös trollit ovat valitettavasti tervetulleita tähän keskusteluun! Odotan kannanottoja suurella mielenkiinnolla!
Mutta nyt minun tekisi mieli aloittaa uusi keskustelu.
Eli kuten aiheessa lukee, haluan nostaa esille asian joka ei varmasti käy monenkaan mielessä mutta minä olen ajatellut asiaa - ja varsinkin nyt, kun olen tutustunut tähän Twilightiin josta paljon on puhuttu. Toivottavasti ei ole väärää tietoa, mutta Meyer on suuresta suosiostaan huolimatta itsekin kyllästynyt vampyyreihinsä. Minäkin olen, vaikken ole yhteenkään kirjaan koskenut mutta lukunäytteet ympäri nettiä ovat puhuneet puolestaan. En arvosta sitä vampyyritarinaa, en sitten yhtään.
Onkohan Meyer ylpeä saavutuksestaan?
Kysymys on tämä: pystyisitkö kirjailijana olemaan ylpeä, jos kirja, jonka olet hätäpäissäsi laittanut menemään silkkaa toiveikkuuttasi, pääsisi läpi ja julkaistaisiin, ja se saavuttaisi hurjan, miltei älyttömän suosion? Vaikka itse pitäisit kirjaa suorastaan ala-arvoisena, raakileena, pissismäisenä ja ties minä? Pystyisitkö käyttämään ansaittuja varojasi sillä tavalla, että voisit olla yksinomaan ylpeä kyvyistäsi?
Vai olisitko ylpeä vain siitä, että osasit höynäyttää lukevaa yleisöä? Onko sinulle ihan sama, miten rahasi hankit - kuten vaikkapa niin, että terrorisminvastainen ihminen menee siivoojaksi terroristien konttoriin vain siksi, että onpahan hänelläkin työpaikka ja hyvä rahanlähde.
Minä en henkilökohtaisesti haluaisi hirveän innokkaasti ottaa omakseni rahaa tuotoksesta, josta en olisi yhtään ylpeä. En vaan voisi, koska olen jotenkin onnistunut työntämään loitolle himoa rahasta. Tämä tarkoittaa sitä, että minulle merkitsisi enemmän se, että olisin ansainnut kaiken taiteellisesti arvokkaalla tuotoksella ENKÄ millään suurta ihmisjoukkoa kutkuttavalla kohukirjalla.
Ajatus on kiehtova: jos tietäisit, että jokin tietty asia on erittäin tulenarkaa mutta sillä voisi ansaita suuriakin summia, niin alkaisitko kirjoittamaan? Kirjoittaisitko, jos samalla ajattelisit kyseisestä aihepiiristä voimakkaan kielteisesti...?
Toivottavasti ette leimaa minua tekopyhäksi. Kyllä minäkin tahdon rahaa elämiseen, mutta en todellakaan haluaisi nauttia varallisuudesta, jonka olen kerännyt kirjoittamalla seksistä, prostituutiosta, seksuaalivähemmistöistä, kyseenalaisista aiheista kuten sukurutsauksesta jne... tulee likainen olo. Tahdon kirjoittaa taidetta enkä ajattele tarinoita keksiessäni, ovatko aiheet sitten yhtään pinnalla.
Onko teillä ajatuksia aiheesta? Suorastaan pyydän teitä lyttäämään kaikki ajatukseni, joten myös trollit ovat valitettavasti tervetulleita tähän keskusteluun! Odotan kannanottoja suurella mielenkiinnolla!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kaikilla kirjoittamiseen ei sisälly ammattiylpeyttä. Vähän sama juttu, kuin jos olisin semisti kiinnostunut musiikista, mutta minulla olisi business-älyä. Ymmärtäisin siis musiikista juuri sen verran, että kykenisin säveltämään jotakin hömppää, jonka tietäisin varmuudella vetoavan teinityttöihin, mutta taitoni (eikä sen puoleen kiinnostuksenikaan) ei riittäisi tekemään mitään taiteellisesti kunnianhimoista musiikkia. Niin kyllä, voisin rahan takia tehdä sitä hömppämusiikkia. Sillä en kokisi musiikkia niin tärkeänä ja identiteettiäni määrittelevänä asiana. Se olisi vain väline rahaan ja minulle olisi ihan sama mitä minusta ajateltaisiin musiikintekijänä, koska lähtökohtani olivat alunalkaenkin muualla.
Hei, juuri tuota sanaa hain: ammattiylpeys!
Tuo on muuten hyvä pointti. Itsekin voisin tahkota rahaa noin, mutta siinä tulee omatunto vastaan, koska ei ole reilua että joku nappaa jossakin asiassa rahat niiltä jotka ovat omistautuneet siihen sydämestään asti ja asia merkkaa heille paljon enemmän.
Paitsi että rahaa tarvitaan aina enkä minäkään suuressa tekopyhyydessäni sanoisi sille ei... :)
Kirjoittaja (toivottavasti!) kehittyy koko ajan; esikoista julkaistessa ei välttämättä vielä tiedosta, että tekstissä on varaa kehittyä paremmaksi. Myöhemmin vanhoja tekstejä katsoo toisenlaisella silmällä.
Mielestäni Meyer on kuitenkin arvostuksensa ansainnut: hän on kirjoittanut viihdekirjan, joka on löytänyt kohderyhmänsä. Varmasti hän on myös itse nauttinut teoksensa luomisesta, vaikka olisikin myöhemmin kyllästynyt aiheeseen.
Tuo on totta. Itselläni on sama tilanne oman esikoiseni kanssa, jonka laitoin menemään tuossa alkukeväästä. Nykyisin kun katson tätä tuotostani en voi olla ajattelematta suunnilleen joka toista lausetta ja joka viidettä sanaa lukiessani että kaiken mitä olen kirjoittanut voisi ilmaista korrektimminkin. Mutta niinhän sitä pitääkin tehdä kun vakavissaan aikoo tulla julkaisevaksi kirjoittajaksi, pitää tauko että saa etäisyyttä ja osaa olla itsekriittisempi.
Tietysti Meyer on ansainnut kaiken! Ei kuka tahansa sellaista keksi, mutta pitää huomata että hän keksi tarinansa juuri kun Rowlingin kirjasarja oli loppunut, ja niin hän tuli tehneeksi tarinan joka vastaa kahden suuren lukijakunnan toiveita: Potterin loppumista murehtijoita (joita oli paljon!!!) ja niitä, jotka tykkäävät vampyyritarinoista ja ainakaan minun tietääkseni sitä genreä ei kovin usein julkaista...
Samaa mieltä 2 H:n kanssa. Twilight- sarja on myynyt järjettömästi, saanut miljoonia faneja, poikinut menestysleffoja ja saanut tusinoittain jäljittelijöitä. En ole yhtään Meyerin kirjaa lukenut, mutta kai hän on jotain tehnyt oikein, että on moiseen pystynyt?
Täytyy muistaa, että kirjoja on moneen lähtöön. Toiset ovat enemmän viihdekirjoja kuin toiset. Jos kukaan ei haluaisi Harlekiinikirjoja lukea, ei niitä kukaan kirjoittaisia saati julkaisisi.
Oma nuoruuden suosikkini Edgar Rice-Burroughs kirjoitti Tarzan ja Mars-sarjaa. Aika älyvapaata ja kielellisesti töksähtävää, jos näin aikuisiällä todetaan, mutta jumalauta, mikä draivi kirjoissa onkaan, ja se tarina! Ne vetoavat vielä sata vuotta jälkeenkin nuorisoon.
Eli ei viihteen kirjoittaminen ole lukijan höynäyttämistä - se on viihdettä. Jos joku toisten viihdyttämisellä rikastuu, niin ei kai se kovinkaan väärin ole?
Hyviä pointteja sinultakin, Mashiach! En olisi tämän asiallisempaa kannanottoa sinulta odottanutkaan...!
"Jos joku toisten viihdyttämisellä rikastuu, niin ei kai se kovinkaan väärin ole?"
Onhan niitä viihdealan tähtiä muuallakin kuin kirjallisuudessa, joten tottakai se on sallittavaa. Minä en vaan vieläkään ole tullut sinuiksi sen tosiasian kanssa, että kaikki pyörii silkan rahan takia. Mutta se on elämää.
Mutta kirjoitetaanko viihdettä vain dollarinkuvat silmissä? Kirjoittajalla voi hyvin olla silkka palo kevyen viihdekirjallisuuden luomiseen, voi olla että hänellä ei ole edellytyksiä muun tyyppisen kirjallisuuden tuottamiseen. Se, että viihdekirjallisuus myy hyvin, olisi tässä kohtaa sattuman kautta saavutettu etu, ei tavoite.
Yritän ajaa tällä ajatuksella takaa sitä, että yhtä lailla viihteellisen tekstin (ajatellaan vaikka Fifty shadesiä) luomiseen voi olla intohimo, tekstiä ei tuoteta rahasta.
Onhan näitä Meyeriin rinnastettavissa olevia enemmänkin, kuten vaikka edellä mainittu Fifty Shades ja E.L. James, omassa genressään Dan Brown, jonka tuotanto myy hyvin mutta on saanut osakseen runsaasti kritiikkiä.
Katsastan hiukan ajatustasi siitä, ettei tietyistä aiheista (insesti, seksi, vähemmistöt) kirjoittaminen olisi ok, vaan sensaationhakuisuutta. Tämä on tietenkin oma kokemuksesi, mutta vaikeistakin aiheista on kirjoitettu korkeatasoisia kirjoja, jotka eivät kalastele rahaa ja kohua.
"Katsastan hiukan ajatustasi siitä, ettei tietyistä aiheista (insesti, seksi, vähemmistöt) kirjoittaminen olisi ok, vaan sensaationhakuisuutta. Tämä on tietenkin oma kokemuksesi, mutta vaikeistakin aiheista on kirjoitettu korkeatasoisia kirjoja, jotka eivät kalastele rahaa ja kohua."
Luin juuri Puhdistuksen, muutama vuotta myöhässä tietenkin, ja kaipa minun pitäisi tarkastella kyseenalaisista aiheista kirjoittamista uusin silmin. Oksanen tosin kirjoitti nimenomaan tuota historiaa ja oli mielestäni erittäin asiallinen, vaikka sisällytti mukaan häiritsevänkin tarkkoja kuvauksia prostituutiosta.
Mutta Fifty Shadesia en koskaan tule lukemaan. En, vaikka en tiedä edes, mistä siinä on tarkemmin kyse!
Myönnän sen, että minulla on monista asioista hiukan liian kärjiistettyjä mielipiteitä. Mutta siksihän minä otinkin tämän aihepiirin esille...
Juu, en kyllä suosittele Fifty Shadesia, en aihepiirinsä enkä kirjallisten ansioiden vuoksi. Itse luin sen kun tahdoin tietää mistä "kohussa" oli kyse.
Lähinnä tarkoitin sitä, että mainitsemistasi aiheista voi kirjoittaa myös kaunokirjallisesti korkealaatuista tekstiä. Minusta kyse on pikemmin juuri tavasta käsitellä aihetta, kuin itse aiheesta, mutta ymmärsit varmasti mitä ajoin takaa.
Kiitos muuten hyvästä aloituksesta ja asiallisesta keskustelusta :)
Juu, ymmärsin täysin.
Mahtavaa, jos ainakaan sinä et pahoittanut mieltäsi. Kirjoittaessani aloitusta en voinut olla huomaamatta, kuinka paljon tästä keskustelusta voi saada irti pelkästään negatiivisessa mielessä ja pelkäsin että tämä leimataan provosoinniksi. Myös sinä kirjoitat asiallisesti, ja tahdon että keskustelu jatkuu yhtä hyvässä hengessä!
Pystyttekö valitsemaan kirjoituksienne aiheet vai sanoisitteko ennemmin aiheiden valitsevan teidät? Itse en kykene kirjoittamaan luontevasti ilman sydämen paloa.
Samoin on itseni kohdalla!
Aloin itse vuosia sitten, ennenkoko Twilight-hypetystä, kirjoittaa tarinaa, joka alkoi erehdyttävästi samalla tavalla kuin "Twilight-saaga", vaikkei minun tarinani kertonutkaan vampyyreista. Siinä pieneen kaupunkiin muutti kymmenlapsinen perhe, joka muuten vain oli omituinen, ja johon liittyvät salaisuudet alkoivat paljastua tarinan edetessä. Tapahtumia seurattiin kaupungissa koko ikänsä asuneen teinin näkökulmasta.
Eroja tarinoissa oli tietty paljonkin, mutta Twilightin myötä menetin innostuksen oman tarinani jatkamiseen. Se vain lässähti. Muitakin syitä lässähtämiselle varmaan oli kuin Twilight.
En ole koskaan siksi tykännyt Twilightista. Se muistuttaa minua noista innostuksen lopahtamisen masentavista ajoista.