Sekopää vastasyntynyt

Hermoraunia

Kohta viikon ikäinen vastasyntynyt on saanut meidät räjähdyspisteeseen. Vauvalla ei juuri ole kuin "on" ja "off" - tilat. Nukkuu tai huutaa, lujaa. Kellon ympäri vain. Ei nuku kuin noin 10h vuorokaudessa ja senkin vartin-tunnin pätkissä. Käytännössä ollaan kohta valvottu viikko putkeen tuon kanssa. Vaimoni näkee jo hallusinaatioita ja kuulee omiaan, saa kohtauksia ja itkee itsekin välillä tunnin vauvan kanssa kuorossa. Itselläni ei juuri paremmin. Kaikki keneltä kysymme neuvoloista sukulaisiin sanoo tämän olevan normaalia! Olo on että molempia kaduttaa pikku hiljaa lapsen hankinta ja mietimme selviämmekö ilman isompia psyykkisiä ongelmia ja onnettomuuksia umpiväsyneinä. Ei voida ymmärtää miten jotkut väittävät vastasyntynyttä vauva-aikaa ihanaksi, me koemme tämän helvettinä vaikka lastamme rakastamme. Mikään perinteinen ei auta tämän hullun viikon vanhan vauvan kanssa. Ei nukahda vaikka ruokittaisiin riittävästi, vaippa vaihdettaisiin, röyhtäyttäisiin, hyssyteltäisiin, vietäisiin ajelulle autolla tai rattailla (itse asiassa vihaa autolla ajoa tai rattaita eniten!) tms pomppupalloakin kokeiltiin turhaan. Sekopää mikä sekopää...

67

6319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • äitiliini

      Meillä oli samanlainen tapaus. Oli jäänyt synnytyksessä murtunut solisluu kätilöltä huomaamatta ja poika huusi kipua. Lääkäriin? Koskeeko pientä jonnekin? Vauvat ei huuda huvikseen...voi olla myös koliikkia. Imetys auttaa ja kiikkutuolissa sylissä keinuttaminen sekä jalkapohjien hieronta. Voimia, yrittäkää saada selvyys vauvan vaivaan ja älkää uskoko yhtä hoitajaa

    • Vauva lääkäriin

      Nyt se vauva tutkimuksiin ja äkkiä. Neuvolassa ne kuvittelevat, että esikoisen vanhemmat liioittelevat ja eivät kestä pientäkään itkua, mutta kuvailemasi kaltainen meno ei todellakaan ole normaalia. Viikon ikäisen vauvan pitäisi nukkua melkein tuplat tuohon määrään verrattuna. Vauva ei ole sekopää, vaan erittäin todennäköisesti häntä sattuu johonkin. Oliko hän tuollainen heti syntyessään? Miten synnärillä reagoitiin asiaan? Koliikiksi en sanoisi, kaiken hereilläoloajan huutava vauva kärsii yleensä jostain muusta. Raju refluksiongelma voisi aiheuttaa tuon, tai sitten tosiaan joku synnytyksessä tullut fyysinen vamma, joka on jäänyt huomaamatta. Nyt viette vauvan vaikka yksityiselle lastenlääkärille, jos ei neuvolasta apua tule. Kuvailkaa tilanne ja pyytäkää, että tutkii vauvan perin pohjin.

      • Vauva lääkäriin

        Lisään muuten vielä, että onko kantoliina kokeiltu? Vauva siihen tukevaan sidontaan pystyyn ja liikkeeseen. Kannattaa kokeilla ainakin kymmenisen minuuttia tanssahdella ja käveleskellä, vaikka vauva huutaisikin. Meillä refluksivauva huusi aina viisi minuuttia liinassa, mutta sen jälkeen nukkui pari kolmekin tuntia putkeen, kun sai olla pystyasennossa. Pelkästään sylissä pystyasennossa ei nukkunut, joku ylimääräinen turva ja unettava vaikutus oli liinalla.

      • Hermoraunio
        Vauva lääkäriin kirjoitti:

        Äiti halusi yön yrittää yksin vauvan kanssa ja pyysi minua nukkumaan sohvalla, nyt yön jälkeen äiti ei nukkunut lainkaan ja itkeskelee vain kun lapsi torkahtelee vain hetkeksi rinnalle koko yön aikana. Äitiä ei refluksit nyt kiinnosta eikä kantolaukkuakaan (joka on hommattu jo) saa edes kokeilla kun ei kuulemma ole vielä noin pienelle tarkoitettu. Äiti nyt eristäytyy vauvan kanssa ja ajaa minutkin pois luontaan. Taitaa pikkuhiljaa seota sekin..

      • Vauva lääkäriin
        Hermoraunio kirjoitti:

        Jos tilanne todella on tuo, niin sinä otat nyt sen vauvan ja laitat äidin nukkumaan. Lähdet vaikka ajelulle vauvan kanssa, vaikka vauva huutaisikin autossa. En muuten puhunut mistään kantolaukusta (mikä se on?), vaan kantoliinasta, johon todellakin saa laittaa vastasyntyneenkin. Äitiä ei kiinnosta refluksi? Ehdotin siis vain vaihtoehtoja sille, mikä vauvalla voisi olla. Vauva pitää tutkia, siispä tilaatte nyt sen lääkäriajan.

        Siis liina/laukku, sellainen babybjörn missä roikkuu rinnalla... Nyt tuli hetken tyyntä kun vauva taas nukahti ja äitikin pääse taas hetkeksi lepäämään. Mitäköhän sellaiset lääkärintarkastukset mahtaa kustantaa paljonko pitää löytyä rahaa?

      • Vauva lääkäriin
        Hermoraunio kirjoitti:

        Siis liina/laukku, sellainen babybjörn missä roikkuu rinnalla... Nyt tuli hetken tyyntä kun vauva taas nukahti ja äitikin pääse taas hetkeksi lepäämään. Mitäköhän sellaiset lääkärintarkastukset mahtaa kustantaa paljonko pitää löytyä rahaa?

        Juu, Baby Björn on ihan eri asia, suosittelen hankkimaan trikoisen kantoliinan ihan pienen kanssa, jos vauvaa joutuu joka tapauksessa kantamaan paljon. Se on ergonominen sekä vauvalle että kantajalle. Pysyy omatkin hartiat, kädet ja selkä paremmassa kunnossa kuin sylissä kantaen. Mutta tämä nyt tästä, se ei kuitenkaan tilannettanne ratkaise, onpahan apuväline haastavaan arkeen.

        Yksityinen lastenlääkäri maksaa aika paljon (jotain viidenkympin ja satasen välillä) ja tutkimukset vielä huimasti enemmän. Jos vauva huutaa kipuitkua jatkuvasti, niin kyllä hänen kanssaan voi silloin mennä päivystykseenkin ja vaatia, että tutkitaan. Valitettavasti julkisen puolen kanssa joutuu usein itse lyömään vähän nyrkkiä pöytään, että tutkitaan. Voisit soittaa neuvolaankin ja ilmoittaa, että vauva nukkuu vain kymmenisen tuntia vuorokaudessa ja nekin vartin tai korkeintaan tunnin pätkissä ja muuten huutaa. Jos vielä sanotaan, että on normaalia, niin sanot että ei se kyllä ole ja vaadit päästä neuvolalääkärille. Yleensä kun on sinnikäs, niin tutkitaan kyllä. Siinä on vain se ongelma, että väsyneet vanhemmat harvemmin jaksavat olla sinnikkäitä ja heidän huolensa ja väsymyksensä sivuutetaan. Toivottavasti te jaksaisitte. Vauvan kipu tai huono olo ei pitäisi olla sivuutettavissa vain sen takia, ettei hän osaa itse siitä kertoa. Voimia, kyllä ne asiat selviävät, ihan varmasti!

    • ö78ikj

      Meillä on ollut kaksi koliikkilasta ja tiedän mitä se elämä on. Toinen niistä ei nukkunut päivisin, toinen ei nukkunut öisin. Kummallakin itkuisuus alkoi 2 viikon iän jälkeen. Vaikka kumpikin oli koliikkivaivaisia, heillä kuitenkin oli rauhallisia hetkiä päivän mittaan, yhtäjaksoinen 4-6h huuto painottui yleensä iltaan tai yöhön.

      Vauva-aika on mennyt vähillä unilla ja tiedän mitä se on, kun oma pää ei enää pelaa eikä järkeviä asioita osaa ajatella. Eli nyt.....

      Aluksikin sovitte rouvan kanssa hoitovuorot. Toinen lähtee vaikka hotelliin nukkumaan pään selväksi väsymyksestä ja toinen kuuntelee huudot. Sitten vaihdatte. Jos rouva pistää hanttiin, et kuuntele, otat vauvan ja istut autoon parin tunnin ajelureissulle tai menette ulkoilemaan. Sulla selkeästi on vielä se järki päässä, niin hoida sinä asia päättäväisyydellä kuntoon. Väsynyt äiti saattaa tarrata siihen lapseen, mutta se on sinunkin lapsesi eikä lapsi kärsi jos otat hänet, pullon ja maitoa (vaikkei maitoa pullosta joisikaan, mutta onpa hätävara) ja annat äidin levätä. Huutakoot, ei se siitä rikki mene!

      Jos teillä on joku mummo, kummi, kaveri tmv. niin pyytäkää apuun, käykää vaikka yhdessä nukkumassa muutama tunti!
      Sitten viimeistään huomenna soitat oman tk:n vastaanotolle, jos ette yksityiselle raaski mennä. Vaadit lääkärin tarkastuksen. Meillä on turha soittaa neuvolan puolelle tämmösissä tapauksissa, kun neuvolalääkäri ei ole paikalla joka päivä ja aikoja on huonosti.
      Jos mitään ei todeta, kysytte hoito-ohjeet ja myös sen mitä sitten, jos tilanne jatkuu. Soittaisin myös neuvolan puolelle ja ilmaisisin hätäni oman ja puolison jaksamisen vuoksi. Kirjaa vaikka ylös uniaikoja ja itkuaikoja ja niitä tyytyväisiä hetkiä ja imetykset/pullottelutkin.

      Kun tuo väsymys tarpeeksi kauan jatkuu, se oma pää ihan oikeasti menee sekaisin. Oli itselläkin aikoja pitkään jatkuneiden huonojen unien jälkeen, kun kantoi huutavaa muksua 4 tuntia ja hyssytteli, että mielessä vilahti voisko tämän heittää ikkunasta ulos. Ihan hirveä ajatus, mutta pää oli siinä vaiheessa ihan sekaisin. Eikä osannut edes hakea apua, kun ei vain saanut yhtään järkevää ajatusta päästä ulos, yritti vain sinnitellä. Onneksi äitini oli topakka ja tuli apuun, että saatiin kumpikin levätä. Jo yhden kunnon yön jälkeen tilanne ei enää tuntunutkaan niin toivottomalle.

      Hakekaa apua, ennenkuin väsypäissänne teette jotain tyhmää. Ja vaikka syy olisikin "vain" koliikkisuus, älkää tyytykö ensimmäiseen arvioon vaan käykää vaikka toisellakin lääkärillä. Jotkut on saaneet apua myös vyöhyketerapiasta. Meidän kakkosen itkuisuuden alettua mainostettiin mulle paljon erästä hierojaa, joka hoitaa vauvoja. Vauvalla voi synnytyksen jälkeen olla monenlaisia kipeitä lihaskramppeja tai venähdyksiä ja sitä oikeasti sattuu, mutta tämä perinteinen lääketiede ei tunnista semmoisia vaivoja, saati sitten hoida niitä.

      • Hermoraunio

        Kiitos tosi hyvistä vinkeistä kaikille, pitää tosiaan vaan erottaa nyt äiti hetkeksi lapsesta että saa levättyä ja ajatukset selkeiksi! Tosiaan koliikkia epäillään mutta alkaako se tosiaan jo alle viikon ikäisenä?

      • epätodennäköistä

        Yleisesti koliikki alkaa vasta 2-3 viikon iässä, mutta aina löytyy poikkeuksia. Epätodennäköistä se koliikki kuitenkin on jos ottaa huomioon että itku on alkanut lähes synnäriltä kotiin palatessa.

    • rtaetaetrera

      Kirjoituksestasi tuli aivan mieleen meidän ekan lapsen vauva-aika (nyt silti odotan jo kolmatta kun vuosia vierinyt tuosta ajasta :-)). Olin väsymyksestä aivan zombie, koska kärsin tosi pahasta unettomuudesta lisäksi vauva huusi joka ilta/yö sen 4h putkeen ja sitten päivällä vauva nukkui, mutta itse en pystynyt / osannut enää nukkua ja olin aivan itkuinen jne. Meillä tuota kesti 2kk, jonka jälkeen sain "lepomääräyksen" lääkäriltä, että joku muu (mummot tulivat tässä vaiheessa avuksi) katsoo lasta pari yötä, että saadaan nukuttua. Kun sain nukuttua, niin vasta silloin multa rupesi tulemaan maitoa (tuo ekat 2kk meni osittaisimetyksellä, koska maitoa ei tullut mun väsymyksen ja stressin vuoksi tarpeeksi) ja aivan yhtäkkiä elämä muuttui ihanaksi muutamassa päivässä, sillä meillä lapsen korvike aiheutti vatsavaivoja lapselle ja kun lapsi pääsi täysimetykseen, niin kaikki ilmavaivat hävisi. Lapsi myös vaistoaa teidän hermostuksen ja väsymyksen (mutta eihän sille mitään voi tossa tilassa). Kokeilkaa rintareppua, kapaloa, röyhtäyttäkää joka syötön jälkeen jne., vaihtakaa korvikemerkkiä jos vauva syö korviketta, jos nämä eivät auta, niin kannattaa mennä lääkäriin nopeasti. Tuon ikäinen vauva muuten tarvitsee 16h unta vuorokaudessa, joten selvästi joku vaivaa vauvaa, menkää vaikka yksityiselle ja tutkituttakaa vauva kokonaan jos ette neuvolasta ja kunnalliselta saa apua. Vuorotelkaa vaimosi kanssa, meillä oli joskus välillä niin, että toinen aina nukkui ja toinen hoiti ja sitten vaihdettiin vuoroa...pyytäkää apua mummoilta yms. SELVIÄTTE KYLLÄ! Vaimosi on vielä synnytyksen jälkeen todella herkässä tilassa, jolloin kaikki saattaa itkettää. Olisi tärkeää, että saisitte mahd. nopeasti apua vauvalle ja myös itse levätä.

      • Hermoraunio

        Tilanne meni tänään siihen että pitkän vauvan huutosession jälkeen vauva alkoi ripuloida useita kertoja tunnissa, ja kaikki maito mitä syö tulee kokonaisuudessaan ulos. Soitto lastenpäivystykseen ja nyt odotelkaankin mikä pientä voisi vaivata. Taas mennään tämä (kin) yö ilman räpäystäkään unta molemmat huh heijaa...

      • kyllähän noin

        pienen vauvan kanssa pitää jo ihan paikan päälle mennä ettei pääse kuivumaan.Vai ymmärsinkö väärin tuosta kirjoituksesta..

      • 1357
        Hermoraunio kirjoitti:

        Tilanne meni tänään siihen että pitkän vauvan huutosession jälkeen vauva alkoi ripuloida useita kertoja tunnissa, ja kaikki maito mitä syö tulee kokonaisuudessaan ulos. Soitto lastenpäivystykseen ja nyt odotelkaankin mikä pientä voisi vaivata. Taas mennään tämä (kin) yö ilman räpäystäkään unta molemmat huh heijaa...

        Toivottavasti olette jo menneet vauvan kanssa päivystykseen...

      • Joku vaan
        Hermoraunio kirjoitti:

        Tilanne meni tänään siihen että pitkän vauvan huutosession jälkeen vauva alkoi ripuloida useita kertoja tunnissa, ja kaikki maito mitä syö tulee kokonaisuudessaan ulos. Soitto lastenpäivystykseen ja nyt odotelkaankin mikä pientä voisi vaivata. Taas mennään tämä (kin) yö ilman räpäystäkään unta molemmat huh heijaa...

        Luin juuri tämän: menkää heti nesteyttämään pikkuinen päivystykseen.

        Toivottavasti olette jo saaneet apuja.

    • Deepi

      Esikoinen oli pitkälle kuvaamasi tapaus. Oli huono syömään, nukkumaan, tyytymättömän ja tuskaisen oloinen, puklasi kaaressa ja itki.. Autoissa ja vaunuissa huusi jos mahdollista vielä kovempaa kuin sylissä. Ei varmaan lohduta nyt, kun sanon että aikanaan menee ohi ja meillä nyt neljävuotias aivan ihana poika..

      Vauva-arki esikoisen kanssa on edelleen jälkikäteenkin mietittynä aivan ehdottomasti elämäni hirvein helvetti, jota en kenellekään toivoisi. Minulle on tyrkytetty kaverien toimesta syyksi sitä, että olisinko ollut masentunut tmv. Mutta en ollut; Hullu siinä pitäisi olla, jos ei kamalaksi kokisi ja olisi ollut aivan voimaton; jatkuvaa huutoa, tyytymättömyyttä ja väsymystä.. Ei todellakaan jälkikäteen tule muuta positiivista vayva-ajasta mieleen, kuin että se meni lopulta ohi ilman että tuli ero tai kukaan hulluksi.. Sitten kun meillä ei ole isovanhempia tai muuta tukiverkkoa lähellä, että olisi edes pariksi tunniksi saanut vauvan toisaalle itkemään, mies teki vuorotöitä jne..

      Kaikella uhalla tuli tehtyä toinen lapsi, joka nyt kolmeviikkoinen. Ja nyt olen ollut huolissani siitä, että mikä aivovaurio tuolla tytöllä on, kun se ei ole tähän mennessä itkenyt oikeastaan ollenkaan. Hieman huonosti rauhoittuu nukkumaan ja nukkuu melko lyhyitä pätkiä ilman vuorokausirytmiä, mutta ei itke tai ole tuskaisen oloinen. Sylissä vaan on liimautuneena, mutta tyytyväisenä. Syö hyvin ja on tyytyväisen oloinen pallero. Odotan koko ajan, että kohta se helvetti taas repeää.

      Jälkikäteen ajateltuna vauva-aikaa olisi voinut helpottaa se, että olisi saanut kunnon taukoja hommaan ja nukuttua. Mennä vaikka ystävän luo tyhjään kämppään nukkumaan, kun joku ystävä/sukulainen hoitaisi vauvaa sen pari tuntia. Vuorottelu auttoi myös, mutta niin kauan kuin olin samassa talossa huutavan vauvan kanssa oli omakin kroppa koko ajan stressitilassa, eikä rentoutuminen onnistunut.

      Eli nyt rohkeasti valjastamaan tukijoukot apuun, että saatte levättyä.

      Hieno juttu nykyään tämä netti, että tällaisetkin asiat on helpompi ottaa esille. Harva uskaltaa oikeasti kertoa, miten raskasta vauva-arki oikeasti voi olla. Yleensä kuulee sen fraasin "Raskasta, mutta anotoisaa.". Esikoisen kohdalla arki todellakin oli loputtoman raskasta (jolle tuntui ettei tule loppua koskaan) ja se antoisa puoli alkoi oikeasti vasta vuoden iän jälkeen, kun lapsi nukkui yöt, oli saanut putket korviin ja korvatulehduskierteen poikki ja itse olin palannut takaisin neljän seinän sisältä töihin.

    • avuksiko

      5 Lapsen äiti vastailee:

      Ei ole normaalia eikä ole koliikkiakaan sillä se alkaa aikaisintaan 2-3 vkon iässä.
      Refluksivaivaa jos itkee niin itku päättyy usein isoon pukluun/oksennukseen, joka voi lentää ihan kaaressa. Tosin juuri minun vanhin (16v) leikattiin refluksin takia eikä oksentanut, eikä itkenyt, mutta vaiva on ollut vauvasta lähtien erittäin paha.
      Menette yksityiselle ja pyydätte lähetteen alueenne keskussairaalaan lasten poliklinikalle. Silloin maksatte vain sen lääkärikäynnin yksityisenä ja loput menee normaalin kunnallisen taksan mukaan sairaalassa eikä tutkimukset maksa erikseen mitään.
      TK:hon en luottaisi pätkääkään, joten jos sinne menette eikä lähetettä heru vaan lääkäri rupee tohtoroimaan omiaan niin hankkisin sen lähetteen muualta. Eri sitten jos varuiksi sen lähetteenkin tekee heti. Noin pienen kanssa pitää olla erikoistunut lääkäri eikä tavallinen yleislääkäri, joka hoitaa kihtiä ja reumaa mummoilla sokeriarvoineen.
      Vauva ei osaa kertoa mikä vaivaa ja te olette änen ainoa turva, joka pitää hänen puolia, ei kukaan muu.
      Pinnistäkää sen verran ja soittakaa alueenne perhetyöhön ja pyytäkää hoitajaa teille nyt alkuun muutamankin kerran viikossa. Sanotte ettette jaksa muuten ja tarvitsette voimia jotta saatte avun vauvallenne.
      Ei ole mikään häpeä myöntää, että omat voimat eivät nyt riitä ekä tilannekaan ole normaali.
      Vie vauva heti lääkäriin ja sano vaimollesi, että hänen pitää nyt luottaa suhun ja haittaa tutkimuksista ei ainakaan ole ja ottaa sen ajan leväten ja jos tutkimuksia tulee niin lepää sinä seuraavana päivänä.
      Voihan olla, että vauva jää sairaalaan tutkittavaksi, ei voi tieää, mutta pääasia on, että asiat etenee jolloin auringonkin valolla on mahdollisuus joku päivä paistaa teillekin.Toivottavasti hyvin pian.

      Muuten voitte vauvaa kosketella ja hieroa. Siinäkin voi huomata jos jokin paikka aristaa.
      Kakkaako vauva säännöllisesti?
      Ilmavaivoihin ja joskus koliikkiinkin auttaa Cuplaton apteekista.
      Tuo liinailu rauhoittaa ja antaa vauvalle turvaa, suosittelen siis minäkin sitä.
      Mutta ennen kaikkia itsehoitojuttuja pitää varmistua siitä ettei vauvalla ole mikään isompi hätä.
      Oletteko kokeilleet tuttia?
      Kun jos vauvan saisi nukahtamaan ja pysymään unessa niin, että oikeasti virkistyy jaksaisi hän syödä paremmin ja olisi ehkä sen myötä tyytyväisempi ja tilanne voisi rauhoittua. Tutti SAATTAISI auttaa siihen, että uni ei karkaa heti vaan vauva voisi nukkua paremmin.
      Ei se tutti mikään kammotus ole ja joillakin vauvoilla vaan on ihan valtava imemisen tarve (ei aina maidon tilausta rinnasta vaan turvan tarve --> olisi tissillä "vain" hakeakseen turvaa).
      Pelkkä tieto siitäkin, että vauvalla ei ole hätää antaa teille enemmän tilaa ajatella muita ratkaisuja ja keinoja selviytyä. Epävarmuus on pahinta.
      Älkää antako kenenkään vähätellä tilannetta. Teidän vauva itkee ja silloin on erittäin luontevaa vaatia apua hänelle ja vain te olette vauvanne parhaita asiantuntijoita.

      Kaikkea hyvää teille jatkoon.

      • avuksiko

        Voisiko olla, että vauvanne on nielaissut lapsivettä?

        Joka tapauksessa. Luin vasta nyt tuon ripuloinnin ym.
        Menkää sinne sairaalaan, sanotte ettette enää katsele kotona sillä teidän omat voimat loppuu muuten varsinkin kun epävarmuus jatkuu.
        Menkää, ne ei voi ovelta käännyttää tai se on heitteille jättö.

        T: 5 lapsen äiti

    • No älä nyt ainakaan

      mene murjomaan kuoliaaksi lastasi. Ettei tartte lööpeistä lukea. Korvatulpat/kuulosuojaimet apuun. Ja tietty lääkärintutkimukset, voi huutaa myös jostain kivusta, eikä vai siitä, että haluaa olla inhottava.

    • Taidatte olla

      vähän hermoheikkoa porukkaa. Kaksi ihmistä ei pärjää lapsen kanssa, kun jotkut joutuvat pärjäämään täysin yksin.

    • no voihan nenä

      Tuttu tunne. Meillä oli samanlainen esikoistyttö ja tuota vaihetta kesti muutaman kuukauden. Neuvolan mukaan oli normaalia, tyyliin kaikki vauvat itkevät, eikä meidän terveydenhoitajamme suostunut edes pitämään sitä koliikkisena vauvana. No oho. Vatsavaivoja vaikutti kyllä olevan paljon, ainakin oman käsityksemme mukaan.

      Avuksi tuli kunnallinen kotipalvelu, josta saatiin lastenhoitaja meille kahdesti viikossa kolmeksi tunniksi kerrallaan. Mies kävi töissä ja vauva oli käytännössä vain minun vastuullani. Pääsin siitä huudosta näin irti pari kertaa viikossa ja jonnekin muualle. Vauva-aika oli silti rankkaa ja kun siitä uupumuksesta erehtyi puhumaan jossain, niin uhattiin jopa lastensuojeluilmoituksella, jos emme kerran koe jaksavamme. No valvokaapa muutama viikko putkeen ja tulkaa sanomaan, vieläkö tuntuu jaksavan moitteettomasti? Ymmärrän ap:tä hyvin.

      Olisiko hoitoapua saatavissa vaikka joskus yhdeksi yöksi tai muutamaksi tunniksi päivällä, että saisitte itse nukkua edes joskus?

      Onneksi toinen vauvamme oli sitten ihan toista maata ja on ollut perustyytyväinen lapsi, joka lähinnä syö ja nukkuu. Etukäteen pelotti jos sieltä tuleekin taas samanlainen kauhuvauva, mutta ei sentään. Sillä tavalla tuo esikoisen vaikea vauva-aika vaikutti vielä myöhempiinkin vaiheisiin, että koen itse äitinä olleen yllättävän vaikeaa luoda tähän lapseen ihan niin syvä kiintymyssuhde kuin toiseen ja helpompaan oli alusta asti. Vähän tabu aihe. Pidän toki molemmista enkä luopuisi kummastakaan, mutta en ehkä rakasta sitä ensimmäistä ihan yhtä paljon. Toivottavasti pystyn pitämään tämän heiltä omana tietonani.

    • Etsikää apua

      Mitäs jos tekisitte niin, että kun lapsi on ruokittu, röyhtäytetty ja vaippa vaihdettu, niin annatte hänen huutaa, jollei hän halua nukkua. Katsokaa, ettei lapsella ole liian kuuma/kylmä. Jos sylittelette häntä koko ajan, hän saattaa itkeä kuumuutta.

      Jos vaimosi "näkee jo hallusinaatioita ja kuulee omiaan, saa kohtauksia ja itkee itsekin välillä tunnin vauvan kanssa kuorossa", häneltä ei ehkä enää tule riittävästi maitoa vauvan tarpeisiin ja vauva huutaa jo janoa ja nälkää.

      Meidän kaupungissamme lastenneuvolasta tehdään kotikäynti, kun lapsi on viikon ikäinen. Pyytäkää kotikäyntiä, jollei sitä teidän kaupungissanne automaattisesti tehdä. Viikon vanhan lapsen ripulointia ei kesähelteellä saa "katsella" menemättä lääkäriin kovinkaan montaa tuntia.

      • Hermoraunio

        Kiitos kaikille tuesta ja neuvoista! Viime yö menikin päivystysklinikalla ja lastenlääkäri oli sitä mieltä ettei ole tarvetta jatkotutkimuksiin vaan seurataan ripulointia vielä tämä päivä ja sitten katsotaan josko loppuisi itsestään. Lääkäri oli sitä mieltä että rintaruokinnan jälkeen lisää korviketta ja kyllä se siitä. Näillä mennään ja koetamme saada sukulaisen tai muun hoitamaan päiväksi niin saadaan akut ladattua. Voi tätä onnea lapsen kanssa...huoh...

        Vaikka nyt joutuisittekin antamaan imetyksen päälle korviketta, niin myöhemmin sitä ei ehkä tarvita. Lepo, hyvä ravinto ja nesteytys tekee maidontuotannolle ihmeitä. Parin, kolmen viikon kuluttua, ette enää muista kuinka rankkaa oli alussa.

    • äippä81

      Kyse voi olla niinkin yksinkertaisesta jutusta kuin mahavaivat.

      Ei kukaan vauva ole hullu, enkä tajua miten joku vanhempi voi sanoa vauvaansa hulluksi.

      Vauvalla ei ole muuta keinoa ilmaista itseään kuin itku, ja yleensä se itku on merkki siitä että johonkin sattuu tai joku on huonosti tai vauva tarvitsee jotakin.

      Ei meidänkään vauva vastasyntyneenä nukkunut välttämättä pitkiä pätkiä ja välillä oli yhtä kitinää ja hyssyttelyä, mahavaivojansa itki ja kitisi.
      Nyt poika on kohta 4kk ikäinen ja voin sanoa, että ei tuota kitinääkään ikuisesti kestä. Olkaa kiitollisia lapsesta ja ottakaa jokainen päivä sellaisena kuin se tulee.
      Vai luulitteko lasta tehdessänne, että vauva-aika on yhtä päivänpaistetta ja aurinkoa?

      • Dbdjdhk

        Tuollaiset viestit eivät auta. Ihanko totta ymmärsit aloittajan viestin niin, että vauva siellä nyt vähän kitisee mahavaivojaan ja vanhemmat eivät tajua. Luitko sitä viestiä edes? Heidän vastasyntyneensä nukkuu vain 10 tuntia vuorokaudessa ja nekin vartin, korkeintaan tunnin pätkissä. Muuten syö välillä ja huutaa. Kovaa. Jos vauvalla on jokin vialla, niin se elämä on aika kaukana vauvan normaaleista mahakitinöistä ja huonoista yöunista. Ole onnellinen, että itselläsi on ollut ihan normaalisti mahavaivainen lapsi, äläkä kuvittele tietäväsi millaista on, kun vauva todella vain huutaa ja nukkuu pienissä pätkissä. Kun siihen huutoon ei auta yhtään mikään, niin aika äkkiä ihminen on hermorauniona. Tavallisten vauvojen vanhemmat vain kovin usein kuvittelevat tietävänsä mitä se on, vaikka todellisuudessa ei ole aavistustakaan.

      • äippä81
        Dbdjdhk kirjoitti:

        Luin kyllä aloitusviestin, mutta siltikään mielestäni kukaan vauva ei ole hullu tai sekopää, ja että vielä alkoi lapsen hankinta kaduttamaankin.

        Lapsettomuudesta kärsineenä ja keskenmenon kokeneena minä kun otin kiitollisena lapsen vastaan, ja olisin ottanut vaikka olisi ollut minkälainen "sekopää".

        Jos oikeasti tilanne oli noin paha, aina voi soittaa synnärille ja kysyä apua, tai viedä saman tien lääkäriin, tai soittaa päivystykseen vaikka keskellä yötä.

        Ihanko totta sinä tiedät sitten kaikesta kaiken? Onnittelut sitten vain erinomaisuudestasi.

      • Edellinen vain.
        äippä81 kirjoitti:

        Väsyneenä ja "alkusokissa" sitä voi sanoa ja kirjoittaa asioita, joita ei oikeasti tarkoita. Se, että sinulla on lapsettomuus- ja keskenmenotaustaa, ei tarkoita etteikö kukaan saisi kokea asioita vauvan kanssa eri näkökulmasta. Et myöskään itse tiedä, mitä olisit ajatellut yön pimeinä tunteina, jos vauvasi olisi heräillyt esim. tunnin välein kuukausien ajan. Minä tiedän, eivät ne ajatukset aina niin kauniita olleet, vailla lapsi minulle maailman rakkain onkin. Eli ei, en kuvittele tietäväni kaikkea, mutta tiedän millaista on, kun vauva ei käyttäydykään "normaalin" vauvan tavoin. Viestisi ei vain ollut millään tavoin empaattinen, on todella ikävää kirjoittaa epätoivoiselle ihmiselle kuten sinä kirjoitit.

      • edelleen..
        Edellinen vain. kirjoitti:

        Tiedoksesi, meidän poika heräilee vieläkin yöllä kahden tunnin välein ja päiväunia en ole nukkunut kohta neljään kuukauteen kun poika ei anna nukkua.

        Epätoivoinen ihminen hakee apua muualta kuin netistä. Meillä ainakin on vauva-vakuutus otettu jo ennen lapsen syntymää, ja pienistäkin vaivoista olen aina ottanut yhteyttä neuvolaan tai suoraan päivystykseen/synnärille.

        Ei viestini tarkoitus ollutkaan olla empaattinen, vauvaa syyllistämälläkö ne asiat sitten paranee.

      • Edellinen vastaaja
        edelleen.. kirjoitti:

        Sori, mutta ei tuo kaksi tuntia kovin pahalta kuulosta heräilyväliksi. Mutta tarkoitus ei ole nyt kilpailla siitä, kenen vauva heräilee eniten. Kysyt, auttaako vauvan syyllistäminen. Ei, mutta auttaako väsyneiden, säikähtäneiden vanhempien syyllistäminen? Luuletko oikeasti, että auttaa? AP ei ehkä kovin fiksusti valinnut sanojaan, mutta ei tuon yhden lausahduksen perusteella voi ihmisiä tuomita. Ja hienoa, että teillä on ollut varaa ottaa vauvavakuutus. Niin meilläkin, mutta kaikilla ei ole. Väsyneenä ja hädissään sitä myöskään ei välttämättä tajua niitä fiksuimpia paikkoja avun hakemiseen. Silloin on ihan hyvä, että hakee sitä edes jostain, vaikka sitten netistä. Ikävää, että sinä et koe tarvetta empaattisuuteen silloin, kun joku on huolissaan sekä vaimostaan että lapsestaan.

      • oon kanssa
        edelleen.. kirjoitti:

        Tiedoksesi, meidän poika heräilee vieläkin yöllä kahden tunnin välein ja päiväunia en ole nukkunut kohta neljään kuukauteen kun poika ei anna nukkua.

        Epätoivoinen ihminen hakee apua muualta kuin netistä. Meillä ainakin on vauva-vakuutus otettu jo ennen lapsen syntymää, ja pienistäkin vaivoista olen aina ottanut yhteyttä neuvolaan tai suoraan päivystykseen/synnärille.

        Ei viestini tarkoitus ollutkaan olla empaattinen, vauvaa syyllistämälläkö ne asiat sitten paranee.

        sitä mieltä että aloittajan eka viesti on aika..hmn..erikoinen.. Siinähän oli kyse vajaan viikon ikäisestä vauvasta ja puolet tuostakin ajasta on oltu sairaalassa ja siltikin molemmat vanhemmat on viikon jälkeen sekoamispisteessä.Epäilen ettei tarina ole edes tosi,noin pienen vauvan kanssa voi vielä olla yhteydessä synnärille ja näin myös ohjeistavat lähtiessä.Ohjeistavat myös että neuvolaan voi ottaa yhteyttä joka asiassa mikä mieltä painaa.

    • Äläkoskeverhooni

      Rokotteet ovat myrkkyä.

      Yllättävää mutta totta,
      kuten se että yllättäen
      äärimmäistä pahuutta on
      oleamassa.
      Tsekkaa nettistä.
      Ja yritä kumota
      väitteet valheena.

      Vauvasi voi olla
      todellisuudessa
      myrkytetty.

      • Ei ihan natsaa...

        Arvoisa foliohattuystäväni: nykyisen rokoteohjelman mukaan rokotettu vauva saa ensimmäisen rokotteensa kahden kuukauden iässä. Valitettavasti teoriasi ei siis pidä paikkaansa, koska ap:n vauva ei ole saanut vielä ainuttakaan rokotetta.

    • jojo1

      Saittekin hyviä neuvoja jo tuossa edellä, oletteko kokeilleet maitohappobakteereita? Meidän vauvalla auttoivat luontaistuotekaupasta saatava Biolatte Original L-maitohappobakteerit, niiden aloituksen jälkeen poika oli hyvällä tuulella suurimman osan ajasta ja yötkin rauhoittuivat, kun illalla sai annoksen. Tuo oli oikein ihmelääke meillä, mikään muu ei auttanut. Useinhan noin pienillä on huutoon syynä masuvaivat, jos mitään fyysistä syytä kipuun ei löydy. Neuvolassa kehoittavat kokeilemaan Rela-maitohappobakteereita, mutta niistä meillä vaan huuto paheni, vauvan masu ei kestänyt öljyjä yhtään. Kokeilkaa ihmeessä kaikkea mahdollista, jotkut ovat saaneet avun myös vyöhyketerapiasta..

    • Etsikää apua.

      Eikö tätä jorinaa ole turha jatkaa, kun lääkäri avaajan mukaan jo totesi vauvan olevan nälkäinen? Äidin väsymys häiritsi maidontuotannon käynnistymistä.

      • Hermoraunio

        Moi taas kaikille auttaneille! Viime yönä valvoi äitin kanssa koko yön ja isällä alkoi nyt työt niin nukun eri huoneessa. Eipä tuo korvike imetyksen lisäksi enään auttanut vaan vieläkin vauva nukkuu max tunnin ja taas mennään. Ei ole vielä rokotettu tätä reilu viikon ikäistä vasta myöhemmin on sen aika. Otettiin pari pv sitten rela-tipat käyttöön mutta ei vaikutusta mihinkään suuntaan, ehkä ilmavaivat loppui ei juuri enää piereskele yhtään. Pitäisikö kokeilla toisen merkkisiä maitohappotippoja? D-vitamiinia meille on kielletty antamasta näin pienelle. Yksi ollaan pistetty merkille että on päivisin rauhallisempi ja unisempi, mutta yöllä täysin ladattu ja villi. Emme itse vaan pysty nukkumaan päivällä, äitillä on nyt pumppu alkanut sykkiä tuhatta ja sataa päivisin yliväsymyksestä ja epäilee jo lasta riivatuksikin välillä, toivottavasti heittää vitsiä vain..

      • trh3w

        Vauvalla ei ole vielä päivärytmiä, ei hän tiedä onko yö vai päivä. Kääntäkää vähäksi aikaa se oma rytminne nurin päin, että saatte tilanteen rauhoittumaan. Kyllä väsynyt ihminen oppii nukkumaan päivälläkin! Mammalle silmälaput silmille ja sänkyyn, kun vauva nukkuu (edes sen hetken), vauva vaikka kainaloon nukkumaan. Tiskit ja pyykit yms. odottakoot ja yöllä voi sitten hoitaa niitä asioita, joita päivällä jää tekemättä, jos itkuilta pystyy. Jos ei pysty, niin onhan teitä kaksi, toinen tekee sitten kun joutaa!

        Tsemppiä!

      • Etsikää apua.
        Hermoraunio kirjoitti:

        Moi taas kaikille auttaneille! Viime yönä valvoi äitin kanssa koko yön ja isällä alkoi nyt työt niin nukun eri huoneessa. Eipä tuo korvike imetyksen lisäksi enään auttanut vaan vieläkin vauva nukkuu max tunnin ja taas mennään. Ei ole vielä rokotettu tätä reilu viikon ikäistä vasta myöhemmin on sen aika. Otettiin pari pv sitten rela-tipat käyttöön mutta ei vaikutusta mihinkään suuntaan, ehkä ilmavaivat loppui ei juuri enää piereskele yhtään. Pitäisikö kokeilla toisen merkkisiä maitohappotippoja? D-vitamiinia meille on kielletty antamasta näin pienelle. Yksi ollaan pistetty merkille että on päivisin rauhallisempi ja unisempi, mutta yöllä täysin ladattu ja villi. Emme itse vaan pysty nukkumaan päivällä, äitillä on nyt pumppu alkanut sykkiä tuhatta ja sataa päivisin yliväsymyksestä ja epäilee jo lasta riivatuksikin välillä, toivottavasti heittää vitsiä vain..

        Onhan tuo tuntikin unta parempi kuin 15 minuuttia eli homma on kulkemassa kuitenkin parempaan suuntaan. Vielä kun oikea vuorokausirytmi löytyisi. Pimentäkää huone yöksi ja välttäkää kaikkea ylimääräsitä liikehdintää, hoitotoimenpiteitä ja puhumistä yöllä. Hoitotoimenpideillä tarkoitan, että helppovaippaa ei aina tarvitse vaihtaa yöllä, jos vauva ei vielä paljon nesteitä saa tai jos tarvii niin korkeintaan kerran.

    • sinnitelkää

      Olisiko mahdollista sinun jäädä vielä kotiin?

      Tilanne vaikuttaa niin huolestuttavalta, että äiti tuskin pärjää yksin vauvan kanssa. Nyt lääkäriin se äiti niin lääkäri kirjoittaa sairaslomaa. ÄLÄ MENE vielä töihin, äiti kuulostaa siltä, että on kohta sekoamispisteessä.

      Minulle puhkesi paniikkihäiriö ja se alkoi juuri väsymyksestä ja sydämen hakkaamisella.

      Nyt tärkeintä on saada sinne joku luotettava ihminen auttamaan. Onko mummoja? sisaruksia? Tärkeintä on nyt teidän molempien saada nukkua. Se on prioriteetti nro 1.

      Vauvalla on unirytmi sekaisin. Pitäkää yöt pimeinä (heh, heh. aurinko paistaa kohta vuorokauden ympäri, mutta yrittäkää silti) ja päivällä olkaa valoisassa. Toivon, että osaisin auttaa enemmän, mutta en osaa.

      Voisit tehdä niin, että lähtisit vauvan ja maitopullon kanssa vaunukävelylle vaikka vauva huutaisikin ja äiti saisi nukutuksi sillä välillä. Itse olin niin sekaisin väsymyksestä, että rullasin edestakaisin yhtä hassua hiekkatienpätkää, koska en uskaltanut lähteä kauemmaksi. En olisi osannut varoa autoja, kun olin niin tillintallin univelasta.

      Tsemppiä teille. Kaikki sympatiani ovat teidän puolella. Nyt sinnitelkää vaan, kyllä se siitä kevenee.

      • Hermoraunio

        Nyt olen töissä, mutta loppuviikon otan vapaaksi ja aion lähteä vauvan kanssa vaunuajelulle tuttipullon kanssa, äiti on pakko saada edes yhdet pidemmät yöunet. Äiti ei tod pärjää yksin enään tässä vaiheessa alkaa olla niin väsynyt henkisesti ja fyysisesti.

      • Kokeilkaa

        Kokeilkaa disflatyl (en ole varma oikeinkirjoituksesta)! Niitä laitetaan tippoja maitoon 3 kertaa päivässä. Meillä oli kokeilussa cublaton ja kaikenmaailman maitohappobakteerit. Tuo oli ainut kun auttoi meillä pahaan koliikkiin. Viikon verran meni meillä, kunnes itkut loppuivat melkein kokonaan ja unet pitenivät. Me aloitimme kyseiset tipat kun lapsi oli 3vk vanha.

    • sinnitelkää

      Voin vielä suositella teillä tällaista kirjaa:

      http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9516564089

      Unihiekkaa etsimässä.

      Se on helppotajuinen, kiihkoton ja puolueeton katsaus vauvan ja taaperon uniongelmiin. Ei siis mitään kaahotusta, ei lässytystä, eikä tuomitsemista. Oma äitini osti sen minulle, kun vauvani syntyi.

      • Hermoraunio

        Pakko kokeilla noita disflatyl-tippoja! Ovatko siis eri kuin cuplaton vai sama asia?

      • Hermoraunio

        Pakko kokeilla noita disflatyl-tippoja! Ovatko siis eri kuin cuplaton vai sama asia?

      • Ei unikouluja...

        Kyseessä on viikon ikäinen vauva. Vähän suhteellisuudentajua nyt.

      • Ei unikouluja...

        Kyseessä on viikon ikäinen vauva. Vähän suhteellisuudentajua nyt.

      • Kokeilkaa
        Hermoraunio kirjoitti:

        Pakko kokeilla noita disflatyl-tippoja! Ovatko siis eri kuin cuplaton vai sama asia?

        Eri tuote kuin cublaton. Tippoja annettiin 15 per kerta aluksi. Meidän neidillä huuto vain yltyi cublatoneilla. Ystäväni käytti myös disflatyl-tippoja koliikkiselle lapselleen, auttoivat heille heti. Kokeilivat lopettaa 2kk käytön jälkeen ja aloittivat uudestaan. Meillä ruvettiin tytölle antamaan 4kk vanhana kiinteitä, samalla lopetin tippojen käytön hiljalleen. Auttoi heti. Disflatyliä käyttäessämme huomasimme lapsen alkavan heti jo maitoa juodessaan piereskelyn. Myös maidosta hävisi jo pullossa kuplat ja ilma. Cublaton ei meillä näin toiminut. Disflatyliä saa reseptivapaasti apteekista, kannattaa kysyä sieltä jos ei heti löydy hyllystä. Meidän lähiapteekissa olivat ainakin hyllyssä cublatonien vieressä. Koittakaa jaksaa!

      • Hermoraunio
        Ei unikouluja... kirjoitti:

        Kyseessä on viikon ikäinen vauva. Vähän suhteellisuudentajua nyt.

        Nyt vauva oli anoppilassa yön ja äiti ja minä saatiin yli 8h unet ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon. Nyt ihme kyllä kun vauvalle annoin eilen biolatte original l:ää niin nukkui hyvin anoppilassa ja nyt päivänkin nukkunut ihmeen rauhassa...! Työvoitto!:D

      • Etsikää apua
        Hermoraunio kirjoitti:

        Nyt vauva oli anoppilassa yön ja äiti ja minä saatiin yli 8h unet ensimmäistä kertaa puoleentoista viikkoon. Nyt ihme kyllä kun vauvalle annoin eilen biolatte original l:ää niin nukkui hyvin anoppilassa ja nyt päivänkin nukkunut ihmeen rauhassa...! Työvoitto!:D

        Hieno juttu. Olisikohan vauva vaistonnut teidän hermostuneisuuden ja ollut siksi niin levoton? Tavallaan siis oli syntynyt jo noidankehä. Onnea jatkoon koko porukalle!

      • Ruokavalio imettävällä
        Etsikää apua kirjoitti:

        Hieno juttu. Olisikohan vauva vaistonnut teidän hermostuneisuuden ja ollut siksi niin levoton? Tavallaan siis oli syntynyt jo noidankehä. Onnea jatkoon koko porukalle!

        Vähän turhan rajua keittiöpsykologiaa nyt. Esikoisen vanhemmat ovat hyvin usein vähän hermostuneita, mutta ei vauva nyt yöt läpeensä huuda ja heräile koko ajan sen takia.

        AP, saiko vauva anoppilassa pelkästään korviketta? Voi olla, että vauva on saanut rajuja vatsanväänteitä jostain, mitä äiti on syönyt. Yleensä herkkävatsaista vauvaa imettävän kannattaa jättää ainakin kahvi, pavut, suklaa, ruisleipä, kaalit, sipulit ym. ilmavaivoja aiheuttava pois ruokavaliosta. Jos vauvan itkuisuus lisääntyy ja heräily samoin nyt, kun hän saa taas rintamaitoa niin kannattaa vähän tsekata sitä ruokavaliota.

      • herneet nenussa
        Ruokavalio imettävällä kirjoitti:

        Ja herneet!

        Erehdyin kerran imettäessäni syömään herneitä ja voi luoja sitä huutoa ... :(

    • jojo1

      Hienoa kuulla, että Biolatesta oli teillekin apua, meillä se oli tosiaan se ihmelääke. Toivottavasti tästä eteenpäin on teilläkin helpompaa, Biolatte Disflatyl yhdistelmän pitäisi helpottaa noihin ilmavaivoihin ja vatsakipuihin, mikä noin pienellä on tosi yleistä. Vauvat kärsivät noista vatsavaivoista keskimäärin 3kk ikään saakka, mutta meillä huudetaan edelleen satunnaisesti, vaikka vauva 6kk. Kiinteiden aloitus toi hieman takapakkia, mutta edelleen Biolatte Disflatyl yhdistelmä toimii :)

    • mites synnytys?

      jos nyt alkaa rauhoittumaan niin tuskin on mahavaivoja tai koliikkia tai reluksia vaan jostakin synnytystraumasta... kiputilasta synnytyksen jälkeen? jotkut on saaneet osteopatiasta apua.. toki synnärillekin voi ottaa yhteyttä varmaan jos ongelma alkaa heti kotiutuksen jälkeen..

    • niin...

      Meillä ainakin sanottiin, että synnärille voi ottaa yhteyttä kaikissa ongelmatapauksissa niin kauan kuin vauva on 0-3kk:n ikäinen. Olis kantsinut soittaa heti sinne jos noita ongelmia ilmeni.

    • asento merkkaa

      Mitenköhän nyt menee? Tosiaan kovin pientä vauvaa (alle 3 kk) ei voi "unikouluttaa". Minun vauvat ovat yleensä olleet kovia huutamaan jos heitä pidetään liikaa makuuasennossa. Huuto helpommin loppuu, jos nostaa pystyasentoon (ihmisen luontainen asento) eli yleensä vauva tykkää "istua" sylissä niin etttä hänen selkänsä ei kanna painoa ja niska on tuettu eli kainaloista pitämällä sormat tukemassa niskaa ja kasvot äitiin/isään päin, että voi samalla "seurustella". Vauva mielellään kaartaa selkäänsä hieman notkolle tässä asennossa. En tiedä vauvaa, joka ei olisi tyytyväinen näin "istuessaan". Toinen hyvä asento on pitää käsivarrella vatsa alaspäin. Siinä vauva tykkää napostella joko kantajan käsivartta tai omaansa. Ja siinä asennossa häntä on helppo kantaa mukana askareissa, kun vain toinen käsi on varattu. Ei minunkaan vauva hereillä ollessaan paljon suostu olemaan poissa sylistä tai makoilemaan...kyllä hän vaatii tuota kuvailemaani pystyasentoa. Kuka jaksaa koko ajan maata...siinähän tulevat lihaksetkin kipeiksi! Kun vauva rauhoittui anoppilassa...voiko olla, että anopilla on kokemusta vauvoista ja hän osasi pitää vauvaa siten, että vauva oli tyytyväinen. Itse olen kyllä todella huomannut, että asento on tärkeä! Väärä asento...huutoa...vauvan mielestä oikea asento...tyytyväinen vauva...

      • Hermonaunio

        Moi taas! Nyt vauvalle annettu biolatte original L, disflatyl sekä nyt aloitettu d-vitamiinitipat, selvästi rauhoittunut niiden jälkeen. Nukkuu nyt enemmän ja pikkuhiljaa alkaa päivä-yö-rytmi hahmoittua. Tuo sylissä pitäminen on tälle veijarille tosi pikkutarkkaa ja kertoo kyllä välittömästi jos väärä asento:) Kiitokset kaikille vielä vinkeistä ja näillä mennään taas toistaiseksi jollei muuta ilmene!:) Hyvää kesää kaikille!

    • JeesusYlhäällä

      Vai olisi vastasyntynyt vauva hullu.
      Ai perkele.
      Ei ole sellaista vauvaa vielä syntynyt
      jolla olisi mentaalinen virhe.
      Jos virhe on niin se on teissä.
      En nyt viitsi kun on kaikille
      selvää mikä teidän virheenne on.

      • Hermoraunio

        Joo oot oikeassa eihän se hullu ole, on vain tällainen koliikkivauva kova sokki kun meille uskoteltiin että terve ja normaali vauva ei lisämaitoa tarvitse ja 97% vauvoista pärjää äidinmaidolla(hus/imetyksen tuki ry). Eipä siis mennyt kuin strömsössä ja mielestäni tuo itse mainitsemasi jokaisen vauvan mentaalinen virhe voidaan muotoilla myös puhekielellä sanalla hullu jos se nyt ensimmäisenä tulee mieleen kuvaamaan kyseisen vauvan käyttäytymismallia.

      • Yleensä riittää

        No ei yleensä tarvitsekaan. Mutta miksi te ette voi kuulua siihen pieneen prosenttiin, joka tarvitsee? Sitä paitsi, jos äiti on hormonaalisista syistä ihan sekaisin, niin ei sitä maitoa välttämättä tule kunnolla, kun pitäisi muistaa juoda runsaasti (unohtuu helposti kun on väsynyt ja itkettää), jotta nestettä riittää paitsi äidin omiin tarpeisiin, myös maidontuotantoon. Samoin oikein kun stressaa, niin sekin vaikuttaa maidontuotantoon.

      • Hermoraunio
        Yleensä riittää kirjoitti:

        No näyttää että kuuluisikin tuohon ryhmään että ilman lisämaitoa ei vauveli ole hiljaa hetkeäkään. Viime yönä ei kyllä sekään auttanut vaan tahtoi valvoa ja huutaa vain aamu seitsemään saakka.

      • Onnea jatkoon
        Hermoraunio kirjoitti:

        No näyttää että kuuluisikin tuohon ryhmään että ilman lisämaitoa ei vauveli ole hiljaa hetkeäkään. Viime yönä ei kyllä sekään auttanut vaan tahtoi valvoa ja huutaa vain aamu seitsemään saakka.

        Ihan oman mielenrauhanne vuoksi antakaa sitä lisämaitoa joka aterialla. Ensin imetys ja aina vastiketta sen verran kun vauva itse määrää. Käyttäkää sopivan pienireikäistä tuttia. Kun äidin stressi ja väsymys on ohi, voi imetyskin alkaa sujua paremmin, mutta jos ei, niin so what.

    • niin...

      Kannattaa muuten ostaa se koliikkituttipullo, ettei mene lisää ilmaa mahaan. Ja muistakaa röyhtäyttää.

      • Hermoraunio

        On parikin eri koliikkituttipulloa, kai niistä sitten jotain apua on, ei muita olla käytettykkään.

    • pari juttua.

      Meillä mahavaivaista vauvaa rauhoittu aikoinaan se, kun häntä jumppapallon päällä keinutteli sylissä ja toinen missä asennossa mahavaivaiset tykkää olla on se, että pistää vauvan syliin niin, että vauvan masu lepää käsivarren päällä. Eli mahallaan olo helpottaa mahavaivoja.

      • Hermoraunio

        Jumppapallo onkin lähes ainoa missä rauhoittuu hetkeksi, mutta siinä omat paikat tulee hyvin nopeasti kipeäksi(selkä mm). Mahallaan ei tämä vauva siedä sitten yhtään, ei patjalla eikä kädessä, kauhea itkupotkuraivari alkaa heti eikä helpota ennen kuin pääsee pois vatsaltaan!

    • haastava vauva- aika

      Hei. Vastaan vähän myöhässä tähän ketjuun, mutta kuinka teillä menee nyt? Teidän vauvalle kuulostaa hyvin samantapaiselta kuin omamme. Meillä vauva aloitti itkut jo heti synnyttyään. Vauva valvottu yöt ja päivät! Meidän pienokainen nukkui vain 15 min kerrallaan n. 1 kk ajan. Siitä eteenpäin 3 tuntia yöllä ja muu aika valvomista. Häntä oli vaikea pitää sylissä koska hän meni aivan kaarelle vatstkipujensa takia. Meillä kokeiltiin nämä: gaviscon, nan maito, nutrilon pepti maito, maidon sakeuttaja, cuplaton, disflatyl gefilus-d tipat ja vyöhyketerapia. Ja tuosta rimpsusta hyödylliseksi olen kokenut disflatylin, gefilus d tipat, maidon sakeuttajan ja tavaroista joilla helpottaa itku ja jumppapallo sekä graco koliikkikeinu. Meillä vauvan itkuisuuden lisäksi minulle (äiti) tuli rintatulehdus miltei heti alussa:'( kaikenlisäksi maidontuloni loppui kuin seinään, kun vauva jäi osastolle tutkittavaksi ja meidät määrättiin kotiin lepäämään. Osaston henkilökunta oli niin ihanaa ja ymmärtäväistä väkeä!:) Kyllä vanhempienkin täytyy saada tosiaan akkuja ladattua, mutta maidon loppuminen kyllä harmitti:'( ha meillä lapsi on myös ensimmäinen ja mietinkin että minkälaista on oikeasti rauhallisen vähän kitisevän vauvan kanssa eläminen? Kaiken tämän hullun myllyn keskellä mietimme silti jo toista lasta! :) vaikka ensimmäisemme onkin koliikkilapsi ja synnytykseni kesti todella pitkään ja oli hyvin kivulias! Rakastamme tätä pientä nykyisin illalla vain 4 h itkevää lastamme niin paljon! Olihan tämä koliikkilapsi meillekkin aivan uusi tapaus ja järkytys, mitä nyt neuvolan meille tulee vauva "kursseilla" näimme oikein viimeisen päälle ihanan vauvan joka ei muuta tehnytkään kuin nukkunut! Muistan kun vitsillä heitin miehelleni että meidän lapsi on kumminkin aivan kauhea ha sitä luokkaahan tuo oli. Neuvolan pitäisi valmistella vanhempia myös toiseen ääripäähän!

    • Kuulostaa ihan mun pojalta, hänellä todettin ADHD, kun oli 14v, nyt ikää 20v. Mikään ei auta huutoon kuin aika, et tulee ikää lisää, poika hiljeni 9kk ja rupesi käyttäytymään kuin päätön kana, kun liikkeelle pääsi, eikä ole vieläkään pysähtynyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      980
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      238
      775
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe