eli pohdin ja ajattelin teiltä kysyä, että mitä se ikävä, ikävöiminen oikein on(kaan)?
Mitä kaikkea voi ikävöidä, mitä te ikävöitte -ihmisiä, paikkoja, läpeensätuttua, jotensakin tuttua, konkreettisia kohteita, jotain utujuttuja, mitä ?
Saako ikävä tekemään teidät jotain, sypäköitä liikkeitä, vai osaatteko 'pitää ikävää' ?
Vapaata virtailua aiheesta, kiitos :)
Mitä kaikkea voi ikävöidä, mitä te ikävöitte -ihmisiä, paikkoja, läpeensätuttua, jotensakin tuttua, konkreettisia kohteita, jotain utujuttuja, mitä ?
Saako ikävä tekemään teidät jotain, sypäköitä liikkeitä, vai osaatteko 'pitää ikävää' ?
Vapaata virtailua aiheesta, kiitos :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
..hauskasti sanottu..:)
Olisiko "pidellä ikävää" vähän samaa kuin olla suojassa ikävältä (vrt.pidellä sadetta)? No joo..:D
Mutta mitä onkaan ikävä? Kaipausta johonkin tuttuun tai kaipaus johonkin sellaiseen, jota ei ole tavannut, kokenut, jota ei ole olemassa.
Tuosta viimeisestä esimerkkinä oma ikäväni sellaista maailmaa, jossa kaikki ihmiset rakastaisivat toisiaan.
Kaipauksista tuttuun, jo koettuun, löytyy kaksi esimerkkiä. Eli välillä kaipaan erästä ystävääni, jonka kanssa olen viettänyt erittäin antoisia keskusteluhetkiä. Hän on uskova nainen.
Ja toisinaan ikävöin omaa äitiäni, joka oli mielestäni maailman kaikkeuden oikeudenmukaisin ihminen. Hän oli aito, rehellinen, konstailematon ihminen. Hänen vuokseen, ehkäpä, minulla on syvällä sisimpääni piirtynyt naiseudesta hyvä kuva.
Ja juuri tässä hetkessä tuli mieleeni, että ikävöin siipiä, jolla nousta ilmaan, lentämään kattojen ja puiden latvojen yläpuolelle toteamaan.. jälleen kerran, että maailma on kaunis. Sen TÄYTYY olla! Eihän tätä muuten jaksa.
Kiitos viehkeästä aloituksestasi, heta. Näitä lisää!
mukava ettei ikäväiitoja ja kaihokerttuja enempää löydy ;)
Vastaavuusvälimerkin vetäiset ikävöimisen ja kaipaamisen välille. Onkohan ikävän ja kaipauksen tunteiden sävyssä mitään eroa, entä kohteissa? Äkkipäätä ajattelen ja tunnustelen, että samaakin asiaa kaivatessa on toiveikkaampi, ikävä on kipakampi tunne ja voi saada pikaistuksissa toimia, jotka voivat osoittautua typeryyksiksi, tai joskus mahtioivalluksiksi, jotka johtavat pelkästään hyvään, oikealle tielle.
Voin ikävöidä, kaivata asioita, jotka ovat ihanteellisuutensa vuoksi mahdottomuuksia (esimerkkisi rakkausmaailmasta) ja siksi niiden haikailu verrattavissa maailmantuskaan, tai alavatsakipuihin. Hyvien keskustelujen, ihmisen oivaltamisen hetkien, miellyttävien tunnelmien ja olotilojen, ulkoilmatouhut-säätila-valaistusolot -vaikutelmien ja -muistojen kaipaaminen on useampisepäiväistä nostalgiointia. Uuden, 'tuntemattoman', tapaamattoman ihmisen ikävöinti on ajateltuna eriskummallista, tunnettuna tuttu juttu.
Mielenkiintoista ja hyvältä tuntuvaa, kun kehitykseksi sen itselleni selitän, huomata, että voi tuntea tunnetta ja samalla katsella itseään, että 'siinä se nyt tuntee tuo', olematta silti tyystin tunteittensa kuljeteltavana. Semmoista yksinomaan äkkisyttyistä reagointitapaa tarkoitan.
Mielikuvaharjoitukset siivin, jaloin, evävarustuksella ja tulenkin läpi todella auttavat jaksamaan ja tuovat näkökulmaa itseen ja maailmanmenoon. Lennellään.