sosiaalityöntekijän ja sosionomin ero?

ginger_snaps

Eli tiedän kyllä periaatteessa, mitä eroa on sosiaalityöntekijällä ja sosionomilla, ja monissa paikoissa toimenkuvat ovat varsin erilaiset (no, palkoista puhumattakaan). Haluaisin tietää ihan käytännössä, esimerkiksi jos työparina työskentelevät sosiaalityöntekijä ja perhetyöntekijänä sosionomi. Mitä kaikkea tällöin kuuluu sosiaalityöntekijän tehtäviin ja mitä perhetyöntekijän?

5

5274

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ldkdk

      Sosiaalityöntekijällä on oikeus tehdä päätöksiä, perhetyöntekijällä ei. Esimerkiksi lastensuojelun sosiaalityöntekijä tekee päätöksiä ja perhetyöntekijä keskittyy perheen tai lapsen arjen tukemiseen. Kyse on tällöin ns. lähityöstä. Sosiaalityöntekijällä on usein huomattavasti enemmän asiakkaita kuin perhetyöntekijällä.

      • paskaa

        Tarkoitit varmaan, että sosionomi (AMK) ei saa tehdä TAHDONVASTAISIA päätöksiä? Siis lastensuojelun alueella esimerkiksi juuri näitä huostaanottopäätöksiä.

        Sosionomi (AMK) toimii muun muassa mielenterveystyössä, päihdetyössä, lastensuojelussa, työvoimapoliittisissa toimissa, Kelassa, vammaistyössä, maahanmuuttajatyössä, kriminaalihuollossa, palveluohjauksessa ja niin edelleen. Riippuu omasta kiinnostuksesta. Hän on oikeutettu ja työnsä puolesta velvoitettu osallistumaan päätöstentekoon. Kuitenkin niin, että asiakassuhde/ toimenpiteet toteutetaan asiakkaan suostumuksella.

        Sosionomi (AMK):n sijoittuminen työkentälle on edelleen työnantajille yllättävän vierasta. Esimerkiksi useassa paikassa sairaanhoitaja tekee sen työn, johon sosionomi on suoraan koulutettu.

      • Kisu
        paskaa kirjoitti:

        Sosionomi (AMK) -> Ammattikorkeakoulututkinto

        Sosiaalityöntekijä -> Ylempi korkeakoulututkinto

        Keskustelu käy kuumana noista sosionomin kelpoisuukista.. ehkä pian saadaan lakipykäliäkin aikaan :)

      • hoijaa
        paskaa kirjoitti:

        Tarkoitit varmaan, että sosionomi (AMK) ei saa tehdä TAHDONVASTAISIA päätöksiä? Siis lastensuojelun alueella esimerkiksi juuri näitä huostaanottopäätöksiä.

        Sosionomi (AMK) toimii muun muassa mielenterveystyössä, päihdetyössä, lastensuojelussa, työvoimapoliittisissa toimissa, Kelassa, vammaistyössä, maahanmuuttajatyössä, kriminaalihuollossa, palveluohjauksessa ja niin edelleen. Riippuu omasta kiinnostuksesta. Hän on oikeutettu ja työnsä puolesta velvoitettu osallistumaan päätöstentekoon. Kuitenkin niin, että asiakassuhde/ toimenpiteet toteutetaan asiakkaan suostumuksella.

        Sosionomi (AMK):n sijoittuminen työkentälle on edelleen työnantajille yllättävän vierasta. Esimerkiksi useassa paikassa sairaanhoitaja tekee sen työn, johon sosionomi on suoraan koulutettu.

        Kyse olikin siitä, kun sosionomi ja stt ovat työparina. Silloin sosiaalityöntekijä tekee päätökset ja pitää lankoja käsissään. Esimerkiksi lastensuojelussa sosionomi ei tee huostaanottoja eikä ole edes niitä valmistelemassa vaikka kuinka huostaanotto tehtäisiin yhteisymmärryksessä. Sosionomin toimenkuva on tuolta osin rajatumpi ja vastuu on erilaista kuin sosiaalityöntekijän.

      • vielä
        hoijaa kirjoitti:

        Sos.työntekijä ja perhetyöntekijänä työskentelevä sosionomi ovat työpareina lastensuojelussa.
        Käytännössä homma hoituu näin: sos.työntekijä tekee päätöksen perhetyön aloittamisesta, vastaa perhetyön seurannasta sekä päättää perhetyön lopettamisesta. Perhetyöntekijä käy sovitusti perheessä esim. keskustelemassa, neuvomassa, ohjaamassa. Perhetyöntekijä raportoi käynneistään sos.työntekijälle ja sos.työntekijä ja perhetyöntekijä yhdessä miettivät perheen tilannetta ja miettivät suunnitelmien toteutumista myös yhdessä perheen kanssa säännöllisin väliajoin.
        Sosiaalityöntekijä tekee siis päätökset ja vastaa perhetyöstä kokonaisuudessaan. Perhetyöntekijä tekee taas itse konkreettisen perhetyön. Perhetyöntekijältä saatu tieto perheestä on ratkaiseva tehtäessä päätöksiä perheeseen liittyen. Eli voisiko sanoa niin, että sos.työntekijällä on päätösvalta ja perhetyöntekijällä toimintavalta työparina, itse ajattelen tiiminä toimiessaan?! (tosin sos.työntekijä päättää usein siitäkin, miten perhetyötä käytännössä kussakin perheessä tehdään...)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      641
      7865
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      436
      2145
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      2048
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      143
      1630
    5. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1219
    6. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      25
      1187
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1055
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      824
    9. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      6
      705
    10. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      50
      679
    Aihe