Moikka. Mulla on airedalenretttieri uros, vähän päälle kolme vuotias. Koira on siis uros, ja aivan mahdoton käsitellä narttujen lähellä. Koira ei ole ikinä ennen ollut näin pahassa jamassa, sillä on onyt varmaan joku kausi menossa. Näyttelyssäkin se ei pystynyt keskittymään ja se hylättiin. Mitä voin tehdä, en todellakaan aio leikkauttaa koiraa, näyttelyihinkään ei silloin enää pääsisi.
Uros koiran kanssa mahdotonta
20
405
Vastaukset
- 4+13
Ehkä vähän enemmän ohjausta tai sitten vaan odotat että koira tulee vähän vanhemmaksi. Muutaman vuoden kuluttua on aivan eri koira.
Olisit toki voinut vähän kertoa tarkemmin mitä kaikkea tapahtuu narttujen seurassa ja miksi se mitä tapahtuu, on sinusta niin hankalaa...- Uroksen kanssa mahdotont
Koira ei siis keskity, eikä ota kontaktia narttujen seurassa minuun. Kiskoo jatkuvasti narttujen luo ja vikisee ja ulvoo. Tämän parin kuukauden aikana on vasta alkanut eikä koira ole aikaisemmin ollut tällainen.
- urokaen kanssa vaikeaa
Uroksen kanssa mahdotont kirjoitti:
Koira ei siis keskity, eikä ota kontaktia narttujen seurassa minuun. Kiskoo jatkuvasti narttujen luo ja vikisee ja ulvoo. Tämän parin kuukauden aikana on vasta alkanut eikä koira ole aikaisemmin ollut tällainen.
olen siis aloittaja, vaikka nimi tuli väärin.
- som
Moi!
..eei paniikkia..
...kevättä rinnassa ... Urkki koirilla käy 2-3-4 vuotiaana kevät, jolloin ne ovat hetken "vallattomia"...
meidän 3-v lappis oli tänä keväänä "hatkoilla" pari kertaa.. ja asenteessa EVKK, on alkanut jo tassaanttun..
T. "vain urkki koiria talossa" - ............
Kemiallinen kastraatio voisi olla yksi vaihtoehto. Uros ei juuri itselleen mitään mahda, jos noin kovasti on hormonien vietävänä. Ei sukuvietti välttämättä katoa mihinkään vuosien myötä, ainoastaan harjoitus auttaa. Paljon narttujen lähelle, jotka jämäkästi opettaa uroksellesi hyvän käytöksen rajat ja narttujen käytökseen ei luonnollisesti puututa mitenkään, kun opettavat hyvinkin äänekkäästi, missä menee raja jota ei sovi ylittää kuin tärppipäivinä.
- kaulin1
Oppihan se Pekka ja Pätkäkin kun Justiina komensi :D
- Limits are good
Meitin uroksella oli aivan sama juttu oli muutaman kuukauden mun kaverin narttua nuorempi ja kyytiä sai jos intoili ja hötköili liikaa jos ei osannu olla nätisti niin hra sai kyytiä.
Ei tehny aina mutta joskus kun hra kävi hermoille niin silloin nti ojensi ja koira puistossa kun oltiin yhdessä kamun koiran kanssa niin hra sai muistuksen jos ei ollut nätisti ( nti nappas niskasta kiinni)
Kyllä se oppi jo pikkuhiljaa siinä tietämään mitkä on rajat joten ihan luonnollista peliä :) Limits are good kirjoitti:
Meitin uroksella oli aivan sama juttu oli muutaman kuukauden mun kaverin narttua nuorempi ja kyytiä sai jos intoili ja hötköili liikaa jos ei osannu olla nätisti niin hra sai kyytiä.
Ei tehny aina mutta joskus kun hra kävi hermoille niin silloin nti ojensi ja koira puistossa kun oltiin yhdessä kamun koiran kanssa niin hra sai muistuksen jos ei ollut nätisti ( nti nappas niskasta kiinni)
Kyllä se oppi jo pikkuhiljaa siinä tietämään mitkä on rajat joten ihan luonnollista peliä :)Jos nyt vaikka omistajat ottaisi se vastuun rajojen laittamisesta; jos odottaa että toiset koirat asettavat rajat, niin joku kerta tulee vähän jotain muutakin, ja voi vain kysyä missähän silloin on omistajan koiranhallinta...
- karvaturri
En nyt tuosta tiedä, mutta oma pystykorvani oli nuorempana aika kuuro ulkona, kun oli kaikkea kiinnostavaa. Niin sitten otin makkaraa mukaan ja laittamalla makkaranpalan nokan eteen sain sen syömään makkaraa ulkona. Siitä se sitten ppi kääntämään päänsä hetkeksi minuun päin kutsusta ja sai heti makkaranpalasen. Kiinnstavassa tilanteessa pysähdys, katse minuun päin, ehkä makkaranpalanen hja heti yhdessä kiinnostavan luo, rauhallisena hetkenä taas katse khti ja heti makkaranpalanen, myöhemmin ehkä vastaavassa tilanteessa kesken kaiken rauhallisempana hetkenä askel tai kaksi yhdessä poispäin, heti makkaranpalanen ja vapaaksi yhdessä takaisin. Joskus sitten myöhemmin voi syyn selittäen lähteä kesken poiskin ja jos koira ottaa kontaktia kauempana, niin kysyä, olisitko kovasti halunnut sinne, no voidaan me mennä takaisin, niin kontakti pelaa molemmin päin niin kuin kuuluukin.
- vaikeaa uroksen kanssa
vautsi, kiitos paljon kaikille kun olette vaivautuneet vastaamaan. hyviä neuvoja sain. :)
- minnamaria
Kannattaa antaa koiran mennä vehreemmille laitumille.se kärsii....
- Häpeällinen
Kuvottava kannanotto minnamarialta
- itse vaan
Sinulla taitaa olla nyt päässä jotain vikaa, uros koira ei kärsi niin paljon että se pitäisi lopettaa jos se narttujen perään tahtoo. minnamaria mene suosiolla pois tällaisilta palstoilta.
- minnamaria
pahoittelut.kirjoitin tuon kannanoton vahingossa väärään keskusteluun... tämä koira kannattaa kastroida ja se on ihan koiran omaksi parhaaksi.Mutta koska aloittaja on itsekäs eikä halua koiraa kastroida oman näyttelyharrastuksensa takia niin kärsiköön ongelmasta...sille ei ole muuta ratkaisua nimittäin.
- No hyvä
että huomasit - ja pahoittelit. Kyllä aika tuollekin koiralle tulee näyttämään että kaikki mitä haluaa ei ole mahdollista - ei aina, eikä edes joka kerta.
Ei siihen kastraatiota tarvita, mutta koiranomistajalta vaatii vähän tavallista enemmän ymmärrystä ja huumorintajua. Asia jota sinulla ei ilmeisesti ole. Ja joita ilman et selviä koiranomistajana saati koutsina.
- minnamaria
Kyllä sitä huumoria löytyy.Mutta uroskoiran hormonitoiminta vaan voi joillain olla sitä luokkaa että muu kuin kastraatio ei auta.
- aloittaja taas
Uros koiralta lähtee elänän tarkoitus jos siltä viedään pallit. Minä en missään nimessä leikkuuta urostani. Niin monet tuttujen urokset ovat tulleet veltoiksi sohvaperunoiksi leikkaamisen jälkeen. Sitä en todellakaan halua tehdä urokselleni.
- koulutus?
Onko perustottelevaisuus kunnossa? Jos ei niin suosittelen aluksi sen kouluttamista. Harvassa on niin seksihullut airisurokset että niitä ei pysty perusasioihin kuten omistajan kuuntelemiseen kouluttamaan. Ehkä koirasi kasvattaja osaa myös auttaa.
- jygkjhlkj, lkl, n
Joku näyttelykappale, tuoteko elävä eläin sulle on?! Jos tuon nimenomaisen koiran hyvinvointi sitä vaatii, että sen leikkautat, toki sen teet ellet sitten ole itsekäs p...a, jolle pinnallinen sonta tulee ennen lemmikin hyvinvointia. Että sapettaa sun kaltaset eläinten "ystävät".
- Pankaahänetpaaluun
Koiran hyvinvointi vaati vain hyvin hyvin harvassa tapauksessa pallien leikkelyä. Jos olet sitä mieltä että pitää leikata, niin aloita itsestäisi. Olet itse juuri sellainen itsekäs paska jollaiseksi aloittaja haukut. Siis olet kanssa oikea eläinystävä, jos pallit viet kamultasi. Jos olisin sinä, olisin hävennyt silmät päästäni tuon aivopierun päästettyäni läpi, kunnianarvoisa nimim. "jygkjhlkj, lkl, n". HÄPEÄ!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661097- 501090
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89857
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105739Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713