Kaksoset

Psykiatrilla oli paksusankaiset silmälasit, joiden paksujen linssien takaa
hän tarkkaili minua kuin häkissä istuvaa eläintä. Kiinnitin katseeni takana
olevaan seinään, tapettiin. Sinisiä palloja punaisella pohjalla.
-Kas niin, Emilia, hauska tutustua.
Psykiatri ojensi kätensä. En tarttunut.
-Tiedäthän, Emilia, minä olen ystäväsi ja se tarkoittaa, että voit kertoa
minulle mitä ikinä haluat. Voit kertoa, jos sinusta tuntuu pahalta tai jos
toiset lapset eivät leiki kanssasi.
Psykiatri haisi pahalle. Katsoin tapettia.

(Loreena tanssii, tanssii kultaisella niityllä, nauraa. En uskalla kohdistaa
katsetta, ettei hän katoaisi, en kuunnella, sillä en tiedä ymmärtäisinkö
häntä. En uskalla edes ajatella, mutta tiedän, että hän on. Hän katsoo
minua. "Kaksoseni", hän sanoo)

-Emilia, kuuletko minua?
Mikä idiootti. Ihan kuin minä kuuro olisin. En vastannut.
-On tärkeää, että avaudut minulle. Vanhempasi sanoivat, ettet leiki toisten
kanssa, vaan istut yksin kaikki välitunnit. Miksi, Emilia?
Tapetissa oli sinisten pallojen keskellä vihreitä pisteitä. Se oli
hermostuttavaa.
-Sinulla on kuulemma mielikuvitusystävä? Mielikuvitusystävissä ei ole mitään
pahaa, ja ne kuuluvat kasvamiseen, mutta eristäytyminen...

(Loreena tanssii. Voitan pelkoni ja kohdistan katseeni. Hän on yhtä siinä.
Minua häikäisee. Loreena on kaunis. "Kaksoseni", hän sanoo. En uskalla
vastata, pelkään herääväni. Hän ojentaa kätensä. En uskalla tarttua, pelkään
hänen hajoavan tomuksi)

-Puhuisit minulle, Emilia, psykiatri vetosi. Hänen pienet silmänsä eivät
enää olleet naulittuina minuun.
Hänen katseensa harhaili. Hän alkoi menettää otettaan. Idiootti.
-Mielikuvitusystäväsi on varmasti mukava, mutta olet kahdentoista ja sinun
täytyy ymmärtää, että todelliset ystävät ovat se, mitä nyt kaipaat.
Vanhempasi sanoivat, ettet halua puhua toisten lasten kanssa. Puhu minun
kanssani, puhu...
Psykiatri alkoi suuttua. Huomasin sen hänen kulmakarvoistaan, jotka
vetäytyivät kiinni toisiinsa. En katsonut enää tapettia, katsoin rohkeasti
psykiatrin valtavien silmälasien linsseihin. Se hermostutti häntä, aivan
selvästi. Mikä idiootti.

(Loreena ojentaa kätensä, tartun. Tanssimme. Loreenalla on siniset silmät ja
me tanssimme yhdessä kultaisella niityllä, kevyinä kuin siitepöly. En
uskalla päästää irti. "Kaksoseni", hän sanoo. "Sisareni", sanon minä.
"Ystäväni", hän sanoo. "Rakastettuni", sanon minä.)

-Emilia, sinä katoat omaan sisäiseen maailmaasi. Sinun on tultava sielä
ulos. Se alkaa siitä, että tunnustat eläväsi valheessa. Minä ja vanhempasi
ja kaikki luokkatoverisi toivomme, että päästäisit muut lähellesi. Sinä voit
aloittaa kertomalla minulle.
Psykiatri alkoi hermostua. Hän luuli ilmeisesti, etten osannut puhua. Hän
hikoili ja pälyili ympärilleen. Nautin siitä.
-Minä en voi auttaa sinua, jos et suostu yhteistyöhön. Ensimmäinen askel oli
tulla tänne. Sinun on uskottava, että paranet. Me löydämme keinot yhdessä.
Minä olen ystäväsi, Emilia, ystäväsi...
Ystäväni, niin. Mikä idiootti.

(Loreena nauraa. Minä nauran. Me tanssimme, ja minä haluan koskea häntä. En
uskalla. Kaksoset. Ystävät. Rakastavaiset. "Olet kaikkeni", Loreena sanoo.
En uskalla vastata. Tanssimme.)

-Kas niin, Emilia, mehän pääsimme jo hyvin alkuun tänään, psykiatri sanoi.
Mieleni teki nauraa hänelle päin naamaa, mutta en halunnut suoda hänelle
sitä iloa, jonka ilmeen muuttuminen kasvoillani olisi hänelle tuottanut.
-On tärkeää, että tulet ensi viikolla uudestaan. Muista, että me kaikki
haluamme vain parastasi. Kas niin, ensi kertaan, psykiatri sanoi ja saatteli
minut ovelle. Näytti helpottuneelta. Idiootti.
Kävelin ulos huoneesta, ikkunalle. Katsoin kaukana alhaalla kiitäviä
autoja, pieniä kuin lelut, ja ihmisiä. Itkin.

("Lennä kanssani", Loreena sanoo, nauraa, hiukset silmillä sekaisin.
Pelkään. "Lennä kanssani, kaksoseni, siskoni, rakkaani", Loreena sanoo. Ja
me lennämme.)
5379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Halusin vain ilmoittaa, että luin tämän, ja voisi sanoa, että psykiatri ei täysin vakuuttanut. Hänen sanomisensa eivät tuntuneet kovin aidoilta. Tämä potilas sen sijaan jossain määrin viehätti minua. Ehkä tarinan suurin puute on, että se pysyy paikallaan, mitään ei tapahdu. Seinällä on tapettia, ja vielä mielenkiintoisen väristä, mutta se ei taida riittää sittenkään. Nämä sulkuhyppäykset tähän rinnakkaistodellisuuteen olivat tarpeellisia, mutta vaikkakin idea on hyvä, se ei jaksa kantaa koko tarinaa. Mutta siis, tästä potilaan maailmasta olisin halunnut kuulla lisääkin, siinähän on tuollainen kyyninen skitsofreenikko. Osaat kuitenkin selvästi kirjoittaa, enkä itsekään ole mestari kirjoittamaan repliikkejä.

Äänestä

Jos ei saa, niin älä lue tätä =).

Minuakaan ei psykiatri vakuuttanut. Potilas oli uskottavampi. Kirjoitat ehdottomasti suhteellisen korkeatasoista tekstiä, mutta sisällölliset ratkaisusi käyvät nähdäkseni lirtsuttelemassa vähän tuolla kliseiden suon puolella.

Äänestä
  • ...Emmä kyllä tajua mitä tota enää toistamaan...jankan jankka...mutta mäkin nyt sitten vielä sanon ettei psykiatri vakuuttanut.

    Tästä mulla on vuosien kokemus :)

    Äänestä

mahatava!

Äänestä

Öh.. Jotenkin tönkkö juttu, ei juurikaan kiinnostanut. Alku oli jo niin tylsä että hyvä kun vaivauduin edes lukemaan. Ja jankutit kokoajan samaa asiaa.. Puhe, tapetti, leikkiminen..
Ja. Teksti. Olisi. Parempaa. Jos. Jotkut. Lauseet. Eivät. Töksähtelisi. Näin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Little_Earthquake kirjoitti:

Psykiatrilla oli paksusankaiset silmälasit, joiden paksujen linssien takaa
hän tarkkaili minua kuin häkissä istuvaa eläintä. Kiinnitin katseeni takana
olevaan seinään, tapettiin. Sinisiä palloja punaisella pohjalla.
-Kas niin, Emilia, hauska tutustua.
Psykiatri ojensi kätensä. En tarttunut.
-Tiedäthän, Emilia, minä olen ystäväsi ja se tarkoittaa, että voit kertoa
minulle mitä ikinä haluat. Voit kertoa, jos sinusta tuntuu pahalta tai jos
toiset lapset eivät leiki kanssasi.
Psykiatri haisi pahalle. Katsoin tapettia.

(Loreena tanssii, tanssii kultaisella niityllä, nauraa. En uskalla kohdistaa
katsetta, ettei hän katoaisi, en kuunnella, sillä en tiedä ymmärtäisinkö
häntä. En uskalla edes ajatella, mutta tiedän, että hän on. Hän katsoo
minua. "Kaksoseni", hän sanoo)

-Emilia, kuuletko minua?
Mikä idiootti. Ihan kuin minä kuuro olisin. En vastannut.
-On tärkeää, että avaudut minulle. Vanhempasi sanoivat, ettet leiki toisten
kanssa, vaan istut yksin kaikki välitunnit. Miksi, Emilia?
Tapetissa oli sinisten pallojen keskellä vihreitä pisteitä. Se oli
hermostuttavaa.
-Sinulla on kuulemma mielikuvitusystävä? Mielikuvitusystävissä ei ole mitään
pahaa, ja ne kuuluvat kasvamiseen, mutta eristäytyminen...

(Loreena tanssii. Voitan pelkoni ja kohdistan katseeni. Hän on yhtä siinä.
Minua häikäisee. Loreena on kaunis. "Kaksoseni", hän sanoo. En uskalla
vastata, pelkään herääväni. Hän ojentaa kätensä. En uskalla tarttua, pelkään
hänen hajoavan tomuksi)

-Puhuisit minulle, Emilia, psykiatri vetosi. Hänen pienet silmänsä eivät
enää olleet naulittuina minuun.
Hänen katseensa harhaili. Hän alkoi menettää otettaan. Idiootti.
-Mielikuvitusystäväsi on varmasti mukava, mutta olet kahdentoista ja sinun
täytyy ymmärtää, että todelliset ystävät ovat se, mitä nyt kaipaat.
Vanhempasi sanoivat, ettet halua puhua toisten lasten kanssa. Puhu minun
kanssani, puhu...
Psykiatri alkoi suuttua. Huomasin sen hänen kulmakarvoistaan, jotka
vetäytyivät kiinni toisiinsa. En katsonut enää tapettia, katsoin rohkeasti
psykiatrin valtavien silmälasien linsseihin. Se hermostutti häntä, aivan
selvästi. Mikä idiootti.

(Loreena ojentaa kätensä, tartun. Tanssimme. Loreenalla on siniset silmät ja
me tanssimme yhdessä kultaisella niityllä, kevyinä kuin siitepöly. En
uskalla päästää irti. "Kaksoseni", hän sanoo. "Sisareni", sanon minä.
"Ystäväni", hän sanoo. "Rakastettuni", sanon minä.)

-Emilia, sinä katoat omaan sisäiseen maailmaasi. Sinun on tultava sielä
ulos. Se alkaa siitä, että tunnustat eläväsi valheessa. Minä ja vanhempasi
ja kaikki luokkatoverisi toivomme, että päästäisit muut lähellesi. Sinä voit
aloittaa kertomalla minulle.
Psykiatri alkoi hermostua. Hän luuli ilmeisesti, etten osannut puhua. Hän
hikoili ja pälyili ympärilleen. Nautin siitä.
-Minä en voi auttaa sinua, jos et suostu yhteistyöhön. Ensimmäinen askel oli
tulla tänne. Sinun on uskottava, että paranet. Me löydämme keinot yhdessä.
Minä olen ystäväsi, Emilia, ystäväsi...
Ystäväni, niin. Mikä idiootti.

(Loreena nauraa. Minä nauran. Me tanssimme, ja minä haluan koskea häntä. En
uskalla. Kaksoset. Ystävät. Rakastavaiset. "Olet kaikkeni", Loreena sanoo.
En uskalla vastata. Tanssimme.)

-Kas niin, Emilia, mehän pääsimme jo hyvin alkuun tänään, psykiatri sanoi.
Mieleni teki nauraa hänelle päin naamaa, mutta en halunnut suoda hänelle
sitä iloa, jonka ilmeen muuttuminen kasvoillani olisi hänelle tuottanut.
-On tärkeää, että tulet ensi viikolla uudestaan. Muista, että me kaikki
haluamme vain parastasi. Kas niin, ensi kertaan, psykiatri sanoi ja saatteli
minut ovelle. Näytti helpottuneelta. Idiootti.
Kävelin ulos huoneesta, ikkunalle. Katsoin kaukana alhaalla kiitäviä
autoja, pieniä kuin lelut, ja ihmisiä. Itkin.

("Lennä kanssani", Loreena sanoo, nauraa, hiukset silmillä sekaisin.
Pelkään. "Lennä kanssani, kaksoseni, siskoni, rakkaani", Loreena sanoo. Ja
me lennämme.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu