Kuudestoista elokuuta minä kuolin. En nähnyt elämäni juoksevan silmieni ohi filminauhana, kuten olin kuvitellut – olin hieman pettynyt. Minä vain kuolin. Kello oli ehtinyt tuskin kahdeksaan aamulla, kun nousin sängystäni ja huomasin katselevani makuuhuoneeni kalusteiden ääriviivoja aineettomien käsieni läpi. Käänsin hitaasti katseeni sängyllä makaavaan ruumiiseni, jonka kasvoilta oli jo väri alkanut kadota. Mikäli olisin vielä ollut aineellinen, minua olisi saattanut hiukkasen pyörryttää; nyt tunsin vain jotakin etäisesti epämiellyttävää. Istahdin sänkyni reunalle toivoen, ettei mieheni kovasti järkyttyisi huomatessaan ruumiini kylmenneen.
Katselin ympärilleni ja odotin. Aika oli kadottanut merkityksensä kuoltuani, mutta en voinut muuta kuin odottaa; merkkiä taivaasta, helvetistä, jostain. Kaikki näytti samalta kuin ennenkin; huone, jossa istuin oli muuttumaton. Mieheni nukkui suloisen tietämättömänä kuolemastani, ja yritin tuntea jotain, edes rakkautta häntä kohtaan. Jostain kaukaa mieleeni kuitenkin tunkeutui muisto biologian tunnilta; kuinka kaikki tunteet olivat seurausta aivojen kemiallisista reaktioista. Eikä minulla enää ollut kuin aineeton häivähdys siitä ruumiista, jonka sisällä tapahtuvat reaktiot olivat aikanaan antaneet minulle persoonan ja tunteet. Ei ikävää, ei edes järkytystä, vain jokin epämiellyttävä epävarmuuden tunne, joka ilmeni rauhattomuutena. 29 vuotta olin elänyt pitäen kuolemaa jonain etäisenä, miettimättä asiaa, olettaen, että kenties pääsisin taivaaseen kuten rippikoulussa oli vakuutettu tai kenties en. Mutta en ollut osannut odottaa, että vielä kuoltuanikin istuisin makuuhuoneessani sängyn reunalla odottamassa. Odottamassa, vaikka aika oli kohdallani muuttunut ajattomuudeksi, eikä ollut enää mitään.
Pieni apina istui työhuoneen pöydällä. Se katseli haltioissaan tiimalasia, jonka hiekka oli juuri valunut tyhjiin. Apinan vieressä istui mies, joka siirsi tiimalasin päättäväisesti pois eläimen ulottuvilta. ”Ei, se on valunut tyhjiin. Sitä ei pidä kääntää”, mies totesi lempeästi. Apina murjotti. Se käänsi selkänsä miehelle. ”Olepas kiltisti. Minun on aika mennä”, mies sanoi ja nappasi tiimalasin mukaansa ennen lähtöään. Apina katseli hänen peräänsä ja avasi sitten pöytälaatikon. Apina otti käsiinsä uuden tiimalasin ja käänteli sitä haltioissaan.
Mieheni heräsi viimein ja katsoi ruumistani. Näin hänen kasvoilleen leviävän ihmisolennolle tyypillisen epäuskoisuuden. Yritin kovasti tuntea myötätuntoa ihmistä kohtaan, joka oli nukkunut vuoteessani yhdeksän vuotta, mutta en pystynyt; kaikki tunteeni olivat sulautuneet yhdeksi, enkä pitänyt siitä yhdestä. Seurasin tyynesti mieheni epätoivoa, yrityksiä saada eloa hengettömään ruumiiseeni, epätoivoista soittoa hätänumeroon. En tuntenut mitään. Poliisit tulivat, mutta tunsin olevani yhä kauempana kaikesta, kunnes joku laittoi kätensä olkapäälleni.
”Kas niin rouva, lähdetäänpä sitten”, totesi ääni vierestäni. Käännyin ja huomasin katsovani lihavaa miestä, joka, vastoin kaikkea todennäköisyyttä, näki minut aivan selvästi. Epämiellyttävä rauhattomuus kasvoi sisälläni, kunnes tunsin jotain, mikä oli varmasti sukua aineellisessa ruumiissa koettavalle pahoinvoinnille. ”Kuka sinä olet?” Kysyin. Ja samalla hetkellä keksin vastauksen itse. ”Oletko sinä enkeli?”. ”Jos niin haluatte”, mies sanoi ja näytti yrittävän hymyillä. Hän muistutti hieman pizzalähettiä, joka oli katsonut liikaa saksalaisia poliisisarjoja. Silmissä tylsistynyt katse ja otsalle liimautuneiden hiusten takana ajatuksia, jotka soveltuivat kerrottavaksi ääneen vain rakennustyömaalaisten saunailloissa. ”Mitä nyt tapahtuu?” Kysyin. Mies kohotti kulmakarvojaan. ”Seuratkaa minua” , hän sanoi. Huone ympäriltäni katosi, ja me olimme jossain muualla.
Apina ravisteli tiimalasia. Se halusi käyttää hyväkseen miehen poissaolon, sillä nyt sillä oli kerrankin vapaus tehdä mitä huvitti. Apina hakkasi tiimalasia pöydän kulmaan ja katseli haltioissaan, kuinka hiekanjyvät lentelivät sen sisällä. Särkyvän lasin äkillinen helähdys sai sen kuitenkin säikähtämään ja vingahtaen apina pudotti pöydän kulmaa vasten särkyneen tiimalasin kädestään. Se hajosi pieniksi sirpaleiksi.
Poliisikuulusteluissa eräs äskettäin leskeksi jäänyt mies sai sydänkohtauksen ja kuoli.
Kävelin enkelin rinnalla pitkää käytävää, jota reunustivat valkoiset ovet. Eivät hohtavan valkoiset, sellaiset joiden takana enkelien olisi voinut kuvitella soittavan harppujaan, vaan pikemminkin toimiston valkoiset, joiden takana oli työpöytiä ja -tuoleja ja suuria pinoja A4 – papereita. En pitänyt näkemästäni ja olin tyytyväinen, etten kuoltuani enää voinut mennä paniikkihäiriöön kuten aineellisen olemassaoloni aikana oli usein käynyt. Yritin kartoittaa sisälläni vellovaa epävarmuuden tunnetta, mutta en keksinyt sille mitään tuntemaani vastinetta. Viimeksi minusta oli tuntunut samalta kun olin pimeässä astunut jonkin epämääräisen päälle ja tajunnut, että se saattoi olla veljentyttäreni kadonnut hamsteri.
Enkeli kaivoi taskustaan purukumipakkauksen ja tarjosi siitä minulle. Kieltäydyin. Enkeli heitti purukumityynyn suuhunsa ja jatkoi kulkuaan. Seurasin häntä, kunnes saavuimme standardikokoisen ja –värisen oven luo. Enkeli pysähtyi sen eteen ja minusta tuntui kuin kylkiluitteni väliin olisi työnnetty haarukka. Tai olisi tuntunut, mikä olisin vielä ollut aineellinen – aineettomassa tilassa kaikki tuntemukset olivat hieman erilaisia. Haarukka kylkiluiden välissä kuvasi silti tilaani hyvin.
Apina kiljaisi oven avautuessa. Mies astui sisään perässään nuori nainen. ”Hyi sinua”, mies huudahti ja juoksi korjaamaan hajonneen tiimalasin sirpaleita. Nainen tuijotti apinaa. Mies keräsi sirpaleet ja heitti ne pöydän alla olevaan paperikoriin. Nainen tuijotti apinaa. Mies otti taskustaan avaimet ja lukitsi pöytälaatikon mutisten samalla jotain varsin painokelvotonta. Apina painoi päänsä käsiinsä. Nainen tuijotti apinaa.
”Mitä tämä on?” Nainen kysyi. Hän näytti pahoinvoivalta. ”Istu alas”, mies sanoi. ”Onko tämä taivas?” Nainen kysyi katse edelleen tiiviisti apinassa. ”Te kaikki kysytte samaa. ’Onko tämä taivas?’ ’Onko tämä helvetti?’ Nimellä ei ole väliä täällä. Voitte kutsua tätä taivaaksi tai helvetiksi... istukaa nyt alas, rouva hyvä ja rauhoittukaa”
Nainen istui, eikä yrittänyt peitellä inhoaan. Hänen katseensa oli edelleen apinassa. ”Mitä tuo eläin tekee täällä?” Nainen kysyi. ”Ehkäpä teidän pitäisi nyt rauhoittua” , mies totesi. ”Mitä minulle tapahtuu? Joudunko minä helvettiin?” Nainen kysyi ja hänen äänessään oli yleensä vain aineellisille olennoille ominaista epätoivoa. ”Jos niin haluatte”, mies vastasi.
Apina uskaltautui hyppäämään miehen olkapäälle. Se istui siinä hetken ja katseli naista. Sitten se kaivoi miehen taskusta tiimalasin ja ravisteli sitä. ”Mikä tuo on?” Nainen kysyi. Mies nappasi tiimalasin apinalta. ”Tässä on teidän aineellisen ruumiinne aika maan päällä”, mies vastasi. Nainen näytti pahoinvoivalta. ”Miksi tuo eläin... onko se... ” Nainen näytti siltä, kuin hänen kylkiluidensa väliin olisi työnnetty haarukka. ”Haluatteko teetä?” Mies kysyi.
Enkeli kaatoi minulle teetä. Join. Apina katseli minua pää kallellaan. Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Suljin silmäni ja olin jälleen rippikoulussa, kaikki tytöt valkoisissaan, seuraa Jumalan johdatusta ja olet turvassa...
”Minä haluan konjakkia. Onko täällä konjakkia? Minä en voi oikein hyvin” Sanoin. ”Jos niin haluatte”, enkeli vastasi.
Poliisit eivät koskaan ratkaisseet vanhan miehen ja hänen nuoren vaimonsa kuolemien arvoitusta. Kun iltapäivälehtien hehkutus oli laimennut, nainen ja mies painuivat unohduksiin. Hautajaisissa miehen ainoat elossa olevat sukulaiset eivät itkeneet. Maasta olet sinä tullut ja maaksi olet sinä jälleen tuleva. Kerran vuodessa joku vei haudalle kukkia, mutta se joku oli miehelle ja naiselle niin kaukaista sukua, ettei luultavasti olisi heitä edes tunnistanut, jos olisi heidät elävänä kohdannut.
Apina varasti avaimet miehen taskusta. ”Hyi sinua”, mies sanoi saatuaan apinan kiinni itse teosta ja päätti vastedes kantaa avaimia vyöllään. Apina murjotti.
Minä sain valkoisen huoneen, valkoisen pöydän, teetä ja välillä konjakkia. Minulle ei enää ollut olemassa aikaa, en tarvinnut sitä. Ei iltoja, aamuja ja päiviä, vain valkoista ja teetä ja konjakkia. Apina etsi tiimalaseja. Tapahtukoon hänen tahtonsa myös maan päällä.
Kuudestoista elokuuta
3
283
Vastaukset
- Lukutaitoinen
Tässä stoorissa olin kokevinani jotain 'omaäänisempää'. Aikas mainio oikeastaan, pidin. Varma kirjoittaja tunnut olevan.
- Fucoo
Tekstin sujuvuus kyllä edesauttoi mua hymisemään tyytyväisyyttäni aihepiiriin kuuluvien kliseiden sekaan ilmestyneille yksityiskohdille: rikkaudelle ja tuoreudelle.
Tämän teemahan on juuri se toinen niistä joista kirjoittaminen sitten alkaa, mutta tämä oli aikuisen ihmisen muutaman askeleen ja ajatuksen elävä matka jonkinlaisesta elottomuuden lopusta jonkinlaiseen toiseen elottomuuden loppuun.
Siinä välissähän oli elämää.
Minusta hän joutui helvettiin vaikka siellä saikin konjakkia :) - jepjep
mä oon syntyny 16elok.:DD
hyvä tarina.kuvailet niin hyvin,että tunsin helposti olevani paikan päällä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6417847Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4362127Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2222020- 1431611
Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511219Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251174Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule951039Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65823Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill6701Sofia matkii Martinaa
Sofia etsii omaa lippisjonnea mäkkäreistä ja itiksestä. Tuskin löytää yhtä komeaa.133672