Olen umpikujassa, ahdistaa..

Tiedän täysin tunteesi. Oon tuntenut ja tunnen samoin. Mulle kävi sun pelko ja mut irtisanottiin aivan käsittämättömien perustein. Nyt tuntuu, että oon täysin epäonnistunut ihminen. Onneksi en oo enään kuitenkaan näiden ajatusten kanssa yksin oon hakenut apua ja saan sitä tällä hetkellä.

Onko sulla minkäänlaista hoitokontaktia? Suosittelisin nyt haketumaan lääkäriin, jossa saat apua tilanteeseesi. :/

Taustaa : Samastuin hyvin voimakkaasti tekstiisi, kuvasit tunteet töissä samoiksi, mitä minä oon monesti tuntenut ja tunnen edelleen. Yrittänyt olla täydellinen työntekijä ja tehdä kaiken niin hyvin, kun suinkin voi. Kaikki moitteet tuntui aivan järkyttäviltä, kun olisi särö minussa itsessäni. Oon ennen terapiaa myöskin asettanut aina muiden toiveet ja hyvinvoinnin omieni edelle. Tuntuu, että elin muissa enkä itsessäni. Nyt oon kiitos ammattiavun alkanut nähdä omaa itseänikin.

Tossa kaveri asiassa, et ole tehnyt mitään väärää! kaverisi on toimineet tilanteessa todella epäoikeudenmukaisesti sinua kohtaan :/ tosi, kurjaa, että kun yrität puhua omista tunteistasi saitkin tollaisen vastaanoton. Usko vaan, että löydät vielä hyviä ihmisiä ympärillesi, jotka ei tollaista tee vaan päinvastoin!

Jos, haluat jakaa kokemuksia niin mielelläni kuulisin sinusta lisää. Koska, samastuin hyvin voimakkaasti tunteisiisi :)

Suosittelisin sitä hakemaan, vaikka kaikki ei saa sinä voit sitä saada. Itsekkin vitkuttelin avun hakemista, lopulta lääkäri kysyi lähetettä psykologilla siitä lähti nopeasti tapahtumaan. Psykologilla todettiin keskivaikeasti masentuneeksi ja vaikea ahdistuneisuus häiriö, sain lähetteen psykiatriselle missä olen tällä hetkellä terapiasta on ollut iso apu. Etenkin, kun nyt ei tarvitse enään pärjätä yksin näiden tunteiden kanssa vaan on joku jonka kanssa purata ja käsitellä asioita. :)

Asioiden kanssa ei kannata yrittää sinitellä yksin!

Huomenta Kyynel89

Hyvä että kirjoitit tänne. Saitkin jo toiselta samaa kokeneelta ymmärtäväisen vastauksen.
Hän kannusti sinua hakeutumaan esim. psykologin kanssa keskustelemaan.
Se varmaan voisikin auttaa sinua.

Jo nyt voit kuitenkin alkaa jo hoitaa itseäsi eteenpäin. Olet nyt loukkaantunut, pettynyt ja pelkäät, että jokaista tekemistäsi tiirataan. Olet kuin tuomiolla. Kerrot myös, että olet vaativa ja perfektionistinen itseäsi kohtaan. Mistäköhän se on syntynyt, moinen taakka?

Mitä voisit tehdä opetellaksesi olemaan lempeämpi ja armollisempi itseäsi kohtaan? Tuntuu, että ajattelet, että kaikki on vain sinun suorituksestasi kiinni, sinun pitää olla virheetön jotta elämä sujuisi? Voitko ainakin kyseenalaistaa nuo ajatuksesi. Todeta, että ajattelet näin, mutta samalla sanoa niille jotain vastakaikua. Näitä positiivisia, lempeitä kaikuja voisivat esimerkiksi olla:
* Minä saan tehdä virheitä. Myös työssä, ihmissuhteissa, kaikessa. Elämään kuuluu myös kaikki sen epätäydellisyys.
* Ihminen on kokonaisuus, ei vain suorittaja.
* On ok,että ihmiset eivät aina pidä minusta /suuttuvat minulle /antavat negatiivista palautetta - minun ei tarvitse aina olla muiden mielestä täydellinen
* On ok loukkaantua ja tuntea mitä tahansa tunteita. Ne menevät sitten ohi, kun niiden aika on.
* On inhimillinen tarve tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, myös virheitä tekevänä.

Kun ajattelet noita esimerkki'vastalauseita' mielesi vaativaa puolta vastaan, mitä sinulle tulee mieleen? Tuleeko sinulle mieleen joku ihminen, joka voisi kannustaa sinua tähän suuntaan, jolle voisit purkautua ja jolta saisit varauksetonta hyväksyntää? Joskus se saattaa olla vaikka joku iäkkäämpi sukulainen, jolle elämänkokemuksesta on jo kertynyt perspektiiviä. Mieti mitä tarvitset ja miten voit auttaa itseäsi saamaan sen. Tarvitset varmaankin elämääsi rentoutta, hyväksyntää, leppoisuutta? Jotenkin uskon, että tarvitset myös leikkisyyttä, jokin kirjoituksessasi kuulostaa niin vakavalta. Voitko kokeilla jotain sen suuntaista jo tänään? Jotain, jossa ei ole mitään mittareita, vaatimuksia eikä paineita. Joka vain tuntuu. Vaikka tanssia sateisella nurmikolla ja heittää kuperkeikka viis siitä miten vaatteet tahriintuu?


Rohkaisevin terveisin Meiju diakoni