mistä silmälasit

Viikon päästä Pattayalle ja ajatus ostaa uudet silmälasit siinä samalla. Olisko jollain mitään kokemusta tai tietoa kaupasta että mistä kannattaisi käydä kysymässä.
Entiset ovat tummuvilla linsseillä ja samanlaisia olen ajatellut. Monitehot on nyt pop ja koitan josko ne sopisivat minullekin. Missä hinnoissa noi pyörii?
20587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ostin kerran tyttärelleni lasit koska entiset unohtuivat saarille. Sinne jäivät aurinkovarjoon roikkumaan eikä viitsitty sitten niiden takia sinne enää mennä. Kaikki optikkoliikkeet Pattiksella ovat luotettavia sekä asiantuntevia. Silmälääkäri tarkasti näön ja otti mitat. Sangat ja tummuvat lasit valittiin. Päivän- parin päästä kun ohi kuljimme niin kysyimme että joko ovat valmiit ? Tyttö sanoi että täällähän nämä. Maksettiin ja hinta oli n. puolet suomi- hinnoista. Nykypäivänä lasien hinta on hämärretty epämääräisen mainonnan taakse. Olimme tyytyväisiä ja ulos marssimassa mutta tyttö huikkasi että voisitteko odottaa 5 min ?
Sanoi että silmälääkäri tulee tarkastamaan istuvuuden. Niin tuli ja teki. Hienoa palvelua rantakadun liikkeessä lähellä Walkkaria, eihän niitä nimiä voi muistaa. Tytöllä voi ollakin kuitti tallessa. Monitehojen teko kestää niitä tarvitsevien mukaan 3 pv.

Äänestä

nimeä en muista,mutta aurinkomatkojen suosittelema pulju.puhuvat suomea ja saat takuun myös.

Äänestä

Siellä on aika paljon optikkoliikkeitä, kannattaa kysyä joltain keski-rikkaalta Thaimaalaiselta joka käyttää silmälaseja .(vaikka Thaimaalaiselta ravintoloitsijalta)

Älä kysy taksikuskilta tai sen alan ihmiseltä, jolla on kytköksiä optikoihin.
Siis silloin, kun haluat löytää hyvän hinta laatu-suhteen.

Huomaa kysy sellaiselta, joka käyttää silmälaseja ja jolla on monitehot !!

Äänestä

Pattaya Tai eli etelä pattaya kadulta. Jätä kakkoskatu selän taakse kävele kadun vasemmanpuoleista jalkakäytävää. Budha temppeli aukion jälkeen vasemmalla hyvä optiikko puhuvat englantia ja hieman suomea. Käy suomessa ilmaisessa nääöntarkastuksessa ja ota vahvuus lappu mukaan varmuuden vuoksi.

Äänestä

Monestako optikkoliikkeestä olet lasisi ostanut Pattayalta .

Linssihiomo on varmasti monella optikkoliikkeellä sama ja ne taitavat
tehdä sen näön ja sangat ovat monessa liikkeessä kopiot, eli koettele
sangat jo valmiiksi suomessa jotta tunnet laadun käsissä ja katso myös
kotelo.

Kyllä vaatii pohjatyötä ja vähän hintaseurantaa ym.

Taisin muistaakseni käydä siinnä Tukcomilta katsottuna rantaanpäin noin
parisataa metriä oikealla puolella.
Kiinalaisia ja möivät kopioita. myönsivät sen sitten kyllä ja pudottivat sangat
alle puoleen pyytämästään.

Äänestä

Olen ostanut kahdet tummuvilla linsseillä varustetut moniteholasit Thaimaasta. Ne kannattaa tietysti ostaa liikkeestä, joka myy ne tarpeeksi edullisesti. Sankani olivat japanilaiset titaanista tehdyt ja linssit hiottiin Soulissa. Kesti viisi työpäivää, mutta mitään kiirettähän minulla ei ollut. Mukanani oli suomalaisen silmälääkärin kirjoittama linssimääräys.

Pienen käsirahan maksoin, mutta valtaosan noin 300 euron summasta vasta lasit saatuani. Kannatta kysyä voiko maksaa luottokortilla. Kaikki eivät siitä pidä, koska käteinen tuottaa enemmän voittoa liikkeelle.

Muutamassa harvassa paikassa pyydetään kutakuinkin samoja hintoja kuin Suomessa, esimerkiksi lähellä Bayview-hotellia olevassa uudessa hyvin isossa rantakadun ja kakkoskadun yhdistävän ostarin pohjakerroksessa rantakadun puoleisessa päässä olevassa kakkulaliikkeessä.

Pyytäähään aina saa mitä tahansa. Ei pyytäjä ole tyhmä, vaan se joka maksaa.

Äänestä

Mitenkä tuo tummuminen toimii käytännössä, toimiiko hyvin ja toimiiko vastaavasti myös toisin päin ?

Äänestä

Onko kellään heittää hintoja

Äänestä

Älkää menkö ainakaa Pattaya Opticaliin.
He mainostavat kuten yksi bloggaaja netissä suomenkielistä palvelua. Kokemuksesta tiedän etttä tämä suomenkielinen omistaja on jossain etäpuhelimen päässä vastaamassa...Ei liikkeessä...
Valitettavasti myyjät eivät osanneet vastata edes linssikyselyyn...mm laatispecseihin.
Skeidaa...

Äänestä
  • Niinpä taitaa olla..kuka siellä puhuu suomea...

    Äänestä

  • Hienoa, nyt Maija on löytäny uuden suomalaisen mollattavan, siis Pattaya Opticalin suomalainen omistaja.

    JIPPIIIIIIIII............ HYVÄ MAIJA, EI LOPU MOLLATTAVAT, OOTHAN OLLU JO 26 VUOTIAANA MARKKAMILJONÄÄRI.

    Äänestä

  • PiilolinssiTaruOlento kirjoitti:

    Hienoa, nyt Maija on löytäny uuden suomalaisen mollattavan, siis Pattaya Opticalin suomalainen omistaja.

    JIPPIIIIIIIII............ HYVÄ MAIJA, EI LOPU MOLLATTAVAT, OOTHAN OLLU JO 26 VUOTIAANA MARKKAMILJONÄÄRI.

    Minä en mollaa mitään enkä ketään paitsi mielikuvitusolento Lerppa HD:tä. Pattayalla hinnat ja palvelut on maailman parasta ja täällä ei kusipäitä asu eikä käy edes kylässä.

    Äänestä

  • UPDATE_11695490 kirjoitti:

    Minä en mollaa mitään enkä ketään paitsi mielikuvitusolento Lerppa HD:tä. Pattayalla hinnat ja palvelut on maailman parasta ja täällä ei kusipäitä asu eikä käy edes kylässä.

    Se on kuitenkin varsin outo ilmiö että joku mollaa Kerosta, pesulaa, majataloa ja nyt optikkoa, mutta kukaan Pattayan rakkaista ei älähdä.

    Jos ei asu kusipäitä, eikä edes kylässä käy kusipäitä, keitä on nämä mollaajat ?

    Vastaappa siihen kusipää 2010 siinä välissä kun et taistele mielikuvitusolentojesi kanssa.

    Äänestä

  • TaruOlentoSuuriPäällikkö kirjoitti:

    Se on kuitenkin varsin outo ilmiö että joku mollaa Kerosta, pesulaa, majataloa ja nyt optikkoa, mutta kukaan Pattayan rakkaista ei älähdä.

    Jos ei asu kusipäitä, eikä edes kylässä käy kusipäitä, keitä on nämä mollaajat ?

    Vastaappa siihen kusipää 2010 siinä välissä kun et taistele mielikuvitusolentojesi kanssa.

    En ole hän.
    Kutsutko kusipäiksi henkilöitä jotka eivät tykkää lerpan valheista, panettelusta, vittuilusta, häirinnästä, kunnianloukkauksista ja ylimielisydestä tai sinun typerästä maijahöpinästä? Minusta se on ihan normaalia puolustautumista ja valheiden oikaisua.
    En tunne Ossia, jonka epäillään olevan Keroselle keljuilun takana enkä voi osallistua siihen keskusteluun.
    Sinä sen sijaan osallistut kaikkiin keskusteluihin etsimällä niistä jotakin maijaa. Minuakin olet maijatellut monet kerrat.
    Kandee kokeilla tulla Pattayalle sanomaan tavallisia suomalaisia miehiä resuperseiksi ja pedofiileiksi. Tajuathan sä että silloin sä kuolet?

    Äänestä

  • Kerosenkaveri kirjoitti:

    Mielenkiintoista, sangen mielenkiintoista, että minut onnistutaan liittämään Kerosen arvostelijoihin!
    Valitettavasti en lukeudu siihen joukkoon, joka on Kerosesta kaikenlaista ikävää juttua levittänyt. Tässä asiassa olet kyllä olet erehtynyt ja pahasti. En henkilökohtaisesti tunne Kerosta, mutta ilolla olen lukenut kirjoituksiaan, hänen toimittamista lehdistään ja varmasti tulen edelleenkin lukemaan.
    Jyväskylän taksimiehenä esiintynyt lerppa on ainakin väittänyt minusta tällaista täyttä, paikkansapitämätöntä soopaa. Tarkistin asian juuri.
    Palstoilla olen vieraillut aika harvoin, muu ajankäyttöni ei ole antanut mahdollisuutta siihen, eikä oikein halujakaan ole ollut, silmäiltyäni joskus palstan juttuja.
    Terveisin Ossi!

    En ole sanonut ketään pedofiiliksi enkä resuperseeksi.

    Kusipäiksi ja maijoiksi kutsun jokaista tälle palstalle hutsuttelevaa ja mielisairaalatasoista tekstiä kirjoittavia, kuten myös uhkailijoita.

    Sinua tällä perusteella kutsun kusipääksi ja maijaksi, täsmälleen samalla oikeudella kuin te Pattayan rakkaat kusipäät olette päätynyt kutsumaan minua varsin monella nimellä ja huorittelemaan vaimoani.

    Revi siitä 🐒 ja kuole tavallas.

    Äänestä

  • PatilanOssi kirjoitti:

    Mielenkiintoista, sangen mielenkiintoista, että minut onnistutaan liittämään Kerosen arvostelijoihin!
    Valitettavasti en lukeudu siihen joukkoon, joka on Kerosesta kaikenlaista ikävää juttua levittänyt. Tässä asiassa olet kyllä olet erehtynyt ja pahasti. En henkilökohtaisesti tunne Kerosta, mutta ilolla olen lukenut kirjoituksiaan, hänen toimittamista lehdistään ja varmasti tulen edelleenkin lukemaan.
    Jyväskylän taksimiehenä esiintynyt lerppa on ainakin väittänyt minusta tällaista täyttä, paikkansapitämätöntä soopaa. Tarkistin asian juuri.
    Palstoilla olen vieraillut aika harvoin, muu ajankäyttöni ei ole antanut mahdollisuutta siihen, eikä oikein halujakaan ole ollut, silmäiltyäni joskus palstan juttuja.
    Terveisin Ossi!

    Katos poikia alkaako rakkaat riiteleen keskenään ?

    Äänestä

Nykypänä sellaset 400 eur. Hinnat on abaut samat, mutta kurssi on heilahtanut patin eduksi

Äänestä

Mistä puupää? Uusi? Vanha lähti lahoamaan 2015 kun puoliso lähti. Vitunhoro. Yksin saan saatana hoitokodissa vaikertaa teille resuperseille... ettekai pane...? ettehän? Puhutte vaan kuoripukit... te erektio-erkit.... menkää norjaan...

Äänestä

Yllättävän pitkään ketju pysyi asiallisena. Sitten normi juntteilu taas alkoi....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TJ 7 kirjoitti:

Viikon päästä Pattayalle ja ajatus ostaa uudet silmälasit siinä samalla. Olisko jollain mitään kokemusta tai tietoa kaupasta että mistä kannattaisi käydä kysymässä.
Entiset ovat tummuvilla linsseillä ja samanlaisia olen ajatellut. Monitehot on nyt pop ja koitan josko ne sopisivat minullekin. Missä hinnoissa noi pyörii?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu