Jos olisi koulu

Se vanha rakas ainainen.
Uutisten mukaan niitä joudutaan nykyään myrkyttämää.
Kaikkea pöpöä siellä.
Onks näin vanhojen elämä mennyt niin surkeesti että tekisi mieli mennä sinne ja
ruiskuttaa jollain vesi-pyssyllä?
Kun kaikki pojat aikanaan kutitteli ja veti letistä muita tyttöjä?
Ja ite jäi niinku vähän syrjää.
1454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ei ole ikävä koulua, vaikka hyvin menestyinkin.

Äänestä
  • Mihin se tyssäs.

    Äänestä

  • <|||> kirjoitti:

    Mihin se tyssäs.

    Ei yhtään mihinkään, kävin läpi korkeakoulunkin.
    Puhunkin alkuluokista.

    Äänestä

Oletko oikeasti maaninen vai Hu-maani?
Ei älä kerro-kaan - - - -

Äänestä

Vanhaa kansakouluani kävin pari vuotta sitten katsomassa, siellä se harjanteella seisoi, lähes samanlaisena kuin ennenkin.
Jotenkin näytti pienemmältä, mutta oikein hyväkuntoiselta.
Ei tehnyt mieli mennä edes keltaista seinää potkaisemaan, pari valokuvaa otin muistoksi.
Terveisiä Ruokolahdelle!

Minulla oli yks ja sama ihailija ekaluokasta lähtien, Kari, terkkuja hänellekin. Kenelläkään toisella ei ollut asiaa lettejäni kiskomaan.

Äänestä

Saa olla entiset kouluni minulta rauhassa, sillä minua kyllä vedettiin leteistä. Minä onneton vain en ymmärtänyt flirttailun päälle silloin sen enempää kuin nytkään. Iskin leteistä vetäjiä viivottimella päähän ja jälkkäriähän siitä tuli.

Äänestä

Mitä letistä?

Äänestä

Sinähän olit pahin koulukiusaaja, monen koulukaverisi tekisi takuulla mieli ruiskuttaa sua painepesurilla.

Äänestä
  • Toivottavasti tuo oli vitsi.

    Äänestä

  • Ei ne enää löydä.
    Nehän menivät myöhemmin yliopistoon.
    Jäivät niille teilleen.

    Äänestä

  • vai tai kirjoitti:

    Toivottavasti tuo oli vitsi.

    Tietysti se oli vitsi.

    Äänestä

  • täti vihreä kirjoitti:

    Tietysti se oli vitsi.

    Täällä kun se on silsiisii, ettei se ole aina milviisiin. :))

    Ei se aina ole niin tietenkin, jos sen vain itse tietää.

    Äänestä

  • tai kai kirjoitti:

    Täällä kun se on silsiisii, ettei se ole aina milviisiin. :))

    Ei se aina ole niin tietenkin, jos sen vain itse tietää.

    Hymiö olisi selventänyt viestiäni.

    Äänestä

  • hu-maaninen kirjoitti:

    Ei ne enää löydä.
    Nehän menivät myöhemmin yliopistoon.
    Jäivät niille teilleen.

    Stadi on pieni paikka.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hu-maaninen kirjoitti:

Se vanha rakas ainainen.
Uutisten mukaan niitä joudutaan nykyään myrkyttämää.
Kaikkea pöpöä siellä.
Onks näin vanhojen elämä mennyt niin surkeesti että tekisi mieli mennä sinne ja
ruiskuttaa jollain vesi-pyssyllä?
Kun kaikki pojat aikanaan kutitteli ja veti letistä muita tyttöjä?
Ja ite jäi niinku vähän syrjää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu