"Tunteettoman" lapsen kuriin saaminen hoidossa?

Pulassa112

Nyt tarvitsisin neuvoja. Olen töissä siis päivähoito alalla ja eräs asia on muodostunut oikeastaan hirveäksi murheen kryyniksi. :/ Pidän työstäni ja lapset ovat hauskoja ja kivoja. Joskus aina kiukutellaan, mieltä pahoitetaan jne, mutta aina asiat saa jotenkin kulkemaan. Kurittomuuteen auttaa pieni "uhkailu" yleensä aina, tai kun viimeisen kerran sanoo oikein tiukasti. Mutta entäs kun lapsi on tunteellisesti jotenkin "tyhjä"/yltiö iloinen/positiivinen/mikään ei hetkauta tai herätä?! Olen ihan hukassa tällaisten lasten kanssa (onneksi näitä on harvassa). On ihan eri asia, jos lapsi on erittäin kuriton mutta uskoo edes jotain kieltoja ja ottaa ne vakavasti, mutta jos lapsi hymyilee, nauraa ja tekee kiellettävää asiaa raivostuttava virne naamallaan ja kieltoja kuullessa pahanteko vain yltyy. En osaa sanoiksi muodostaa tätä tunnetta ... Samalla lapsi saattaa kuitenkin olla myös erittäin ihastuttava ja ilahduttava, mutta mistä tuollainen käytös johtuu? Tätä käytöstä esiintyy sitten ihan kaikkien hoitajien kanssa, eli ei ole mikään auktoriteetti kysymys ... (tai sitten ei kunnioita mitään auktoriteetteja). Kotona tietysti on ihan erilainen (kuulemma). Tiedän, että kiellot yms kovaan ääneen tuovat huomiota lapselle (jota ei negatiivisista asioista saisi antaa), mutta todella vaikeaa lapsiryhmässä vain "sokeana" tuijottaa toisen pelleilyä, kun saa siihen muutkin mukaan.
Mikä saa tuollaisen lapsen pysähtymään? Tuntuu ettei ole mitään epämiellyttävää asiaa, minkä kautta lapsi alkaisi miettimään käytöstään. Kaikki rangaistukset tuntuvat lapsen mielestä ihan samantekevältä/on ihan yhtä iloinen niiden jälkeenkin. Onko kyse jostain tunteettomuudesta? Ei auta uhkailu (jäisi paitsi jostain kivasta), ei auta tilanteesta poistaminen (lähtee vain iloisesti karkuun), ei auta kiristys, ei mikään!

Vinkkejä? Olen joidenkin päivien jälkeen ihan poikki ja tunnen itseni ihan ******** hoitajaksi kun joutunut korottamaan ääntä kokoajan ja uhkailemaan (tuloksetta). Ei tule itsellekään hyvä mieli. :/ Mutta kun mikään ei tehoa. Tuntuu todella ikävältä kun huomaa oman pinnan kiristyvän ja on jotenkin tosi ärtynyt olo (en tietenkään ulospäin sitä näytä). En löydä vastausta ongelmaan. On jotenkin takki tyhjä.

10

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .......

      Eikö teillä ole keltoa tai eltoa jolta kysyä apua? Lasta pitää seurailla ja tarkkailla pidempään, tietää perheen taustoja jotta voisi antaa rakentavaa ohjeistusta. Huomiohakua ja rajojen hakua, jotkut ovat haastavampia kuin toiset. Toiset ovat myös älykkäämpiä ja vaativat älyllistä toimintaa asettuakseen.

      Sinulta nyt kysytään pinnaa ja kekseliäisyyttä. Kokeile puhua normaaliakin tasaisemmalla äänellä rauhallisesti äänen korotytamisen sijaan. Jos lapsi on huutamiseen/äänenkorottamiseen tottunut, vastakohtainen ilmaisu voi toimia.

    • lsym

      Soita lastenpsykologille... pyydä lupa vanhemmilta. Sinä et voi välttämättä ymmärtää lasta psykologi voi. pyydä neuvoa vaikka toimintaterapialta

      vanhemmilta lupa

    • Hei Pulassa112

      Hoito/ihmissuhdealalla työskentelevä joutuu kohtaamaan paitsi kaikenlaisia ihmisiä, myös kaikenlaisia omia tunnetiloja. Ammattitaitoa on se, että käsittelee tunteet niille sopivalla foorumilla, jotta ne eivät vaikuta työn kohteeseen. Kertomuksessasi kuulostaa siltä, että tämä yksi lapsi heilauttaa sinun tunnetilojasi (mm. mainitset hänellä olevan 'raivostuttava' ilme, kerrot olevasi ärtynyt jne) voimakkaasti. Miksi juuri tämä lapsi tai miksi niin voimakkaat tunteet, sitä kannattaa pysähtyä pohtimaan. Nostaako se jotain sinun omaa 'lasta' esille, joka peittää aikuisuuden? Tiedät varmasti, että uhkailu ja huutaminen eivät ole toimivia keinoja, et ole niillä saavuttanut hyvää vastinetta.

      Kannustan sinua ottamaan välittömästi asia puheeksi joko työnohjauksessa, jos teillä sellainen on mahdollista, tai esimiehesi kanssa. Tai kuten jo neuvottu, muiden erityisammattilaisten kanssa. Sinun on löydettävä keinot jolla hoidat tämän(kin) lapsen ammatillisesti ja lapsen parasta kehitystä silmällä pitäen ja samalla jotta pärjäät oman tunnetilasi kanssa ilman, että se työntyy yksittäisissä tilanteissa esille. Muista, että lapsi ei koskaan ole ongelma (eikä saa kokea olevansa), vaan aikuisen tehtävä ja haaste on löytää keinot hänen kanssaan pärjäämiseen.

      Meiju, diakoni

    • Pulassa112

      "Kertomuksessasi kuulostaa siltä, että tämä yksi lapsi heilauttaa sinun tunnetilojasi (mm. mainitset hänellä olevan 'raivostuttava' ilme, kerrot olevasi ärtynyt jne) voimakkaasti. Miksi juuri tämä lapsi tai miksi niin voimakkaat tunteet, sitä kannattaa pysähtyä pohtimaan. Nostaako se jotain sinun omaa 'lasta' esille, joka peittää aikuisuuden? Tiedät varmasti, että uhkailu ja huutaminen eivät ole toimivia keinoja, et ole niillä saavuttanut hyvää vastinetta. "

      Toki lapsi heilauttaa tunnetilojani (koska ihminen vain olen), kun mikään ei lapseen tehoa. En ole lapsille ikinä huutanut, tarkoitin ns. tiukkaa sävyä/äänen korottamista, joka on aivan oikea käytäntö jos normaali ääni/ystävällinen sävy ei tehoa viidettä kertaa. "Uhkailulla" taas tarkoitan ihan normaalia kasvatuskäytäntöä: "Jos nyt et rauhoitu, joudut poistumaan jäähylle rauhoittumaan" jne. Yksi lapsi ei voi häiritä kymmenen muun lapsen lepo/satu/askarteluhetkeä, ei siitä vain yksinkertaisesti tule mitään. Tämä "uhkailu" (esim. jäähy) tehoaa erittäin moneen lapseen ja oikeasti rauhoittaa heitä. Ja kukapa nyt jäähylle haluaisi, yleensä riittää vain sanan mainitseminen niin lapsi lopettaa huonon käytöksen. Mutta joidenkin lasten kohdalla mikään ei heitä herättele. Tiedän, että huomiota haluavat eivätkä ole pahantahtoisia, mutta tuntuu todella ikävältä antaa sitä huomiota niille, jotka eivät käytöksellään sitä ansaitsisi. Sitten ne, jotka istuvat hiljaa ja tekevät nätisti asioita, mitä huomiota he sitten saavat, kun juokset vilkkaan ja kurittoman lapsen perässä?
      Itse olen ollut lapsena erittäin ujo, hiljainen, näkymätön, tehnyt kiltisti asiat. Ehkä sitten itseäni raivostuttaa se, että en voi olla läsnä niille, jotka ovat ryhmässäni hiljaisia ja hyväkäytöksisiä? Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että hekin kaipaavat paljon enemmän huomiota ja läsnäoloa.
      Tässä pohdintaani.

      • Pulassa112

        Kelto tuntuu myös olevan vanhemmille "kirosana". Harvoin vanhemmat ymmärtävät, että heidän rakas "Tiina" tai "Petteri" (nimet kuviteltuja) ovat aivan erilaisia 15 muun lapsen kanssa, kuin kotona kolmistaan vanhempien kanssa.

      • amatööri
        Pulassa112 kirjoitti:

        Kelto tuntuu myös olevan vanhemmille "kirosana". Harvoin vanhemmat ymmärtävät, että heidän rakas "Tiina" tai "Petteri" (nimet kuviteltuja) ovat aivan erilaisia 15 muun lapsen kanssa, kuin kotona kolmistaan vanhempien kanssa.

        Millainen käytännön tilanne on ollut tuo "kielloista huolimatta"? Jos lapsi rikkoi omaisuutta, rauhallisesti selität vanhemmille että Petteri tahallaan rikkoi sääntöjä ja kieltoja ja ohjeita, ja näinollen heillä on korvausvastuu 100 euroa tuhotusta omaisuudesta. Jos lapsi kielloista huolimatta vaarantaa omaa terveyttään jotenkin, ei kuitenkaan hengenvaarallisesti, anna lapsen saada lievä vamma koheltaessaan. "Petteriä kiellettiin lujasti ja monta kertaa, mutta jatkoi xx virnuillen minulle. Näin sitten kävi. Toivottavasti puhutte kotona siitä, että päiväkodin tätejä on toteltava".
        Nimenomaan keskitä huomiosi niihin tavislapsiin, hiljaisiin. Älä edes katso virnunaamaan päin. Jos muut lapset ihmettelevät, miksi Petteri saa tehdä eri tavalla kuin muut, keksi jokin hyvä vastaus. "Petteri on sillä tavalla teitä jäljessä, etttä hän ei osaa ottaa muita huomioon. "

      • omoroosa
        amatööri kirjoitti:

        "Ei auta uhkailu (jäisi paitsi jostain kivasta), ei auta tilanteesta poistaminen (lähtee vain iloisesti karkuun), ei auta kiristys, ei mikään!"
        Otappa positiivinen kanta. Lopeta se tyhjien kieltojen lateleminen, samoin uhkailut sun muut.
        Seuraavan kerran kun tekee jotain ns kiellettyä, katso muualle, ja ihan vaivihkaa siirryt viereen ja nappaat syliin, et sano mitään, istut ´vaan johonkin ja pidät lasta sylissä.
        Sitten taas ohimennessäs otat hennosti kii olkapäästä, kosketat siis, etkä sano mitään! Sitten kun tekee jonkin hienon jutun askartelussa tai leikissä, näytä peukkua, äläkä taaskaan sano mitään, hymyile vaan nätisti.
        Lapsi kaipaa sun huomiota ja nyt se koittaa pahalla kun ei saa hyvällä.
        Niin, ja kun juoksee "karkuun", anna mennä, hän toivookin että otat kiinni. Kokeileppa ulkona "kuka pelkää mustaamiestä" Taatusti antaa ottaa ekana kiinni...uskotko. Kokeile näitä.
        Kerro sitten kuinka kävi!

      • omoroosa
        omoroosa kirjoitti:

        Ainii ja unohda toi typerä jäähyjuttu, se on ihan ahterista koko juttu!

        http://kasvatusneuvoja.wordpress.com/2013/02/05/auttaako-jaahypenkki/

    • bihhla

      Minun lievästi kehitysvammainen tyttäreni oli juuri tuollainen. Voi sitä syyllistämisen ja takana puhumisen määrää. Ihan niinkuin lapsen ymmärrys lisääntyisi äitiä mollaamalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      249
      3750
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3543
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      98
      2944
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      55
      2699
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      122
      2490
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2092
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2031
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      43
      1893
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      108
      1834
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1199
    Aihe