Työvoimapula on levinnyt jo kaikille aloille sanottiin 1970 , 1980 , 1990 ja 2000 luvulla.
Taitaa olla petkutusta koko juttu.
Suomalaiset vanhenevat ja työikäiset vähenee.
04.10.2008 A-studio Katainen sanoo, jos me haluamme 11 vuoden päästä samanlaisen huoltosuhteen eli työikäisten määrän suhteutettuna vanhuksiin ja lapsiin, niin me tarvitsisimme 1,8milj. maahanmuuttajaa.
Lääkäreille on satoja avoimia työpaikkoja ja suomessa on satoja terveyskeskuksissa, missä työvoima pula?
Pauli Vahteran mukaan suurtyöttömyys on todenmukaisempaa kuin työvoimapula, 2020 meillä on työvoimareserviä yli 1 000 000 ihmistä.
Miksi työvoimapula puhetta pidetään yllä, halutaan halpatyövoimaa suomeen alentamaan kaikkien palkkoja pitkässä juoksussa, sekä työvoimapulalla perustellaan myös maahanmuuttoa, hymm 1,8 milj. maahanmuuttajaa, Kataisen taskulaskimesta on loppunut patterit.
Työvoima pulaa ei tule on turha toivoa, että palkat nousevat.
EK palatsin Mikko Räsäsen mukaan tarvitaan jopa 10000 uutta työtekijää vuosittain työvoima pula syntyy eri aloille eri alueille eri aikoina, no milloin se tulee, se tulee salakavalasti vaivihkaa eri aikoina.
Vahteran mukaan kansantaloustieteilijöillä on laskimista loppunut patterit .
Räsäsen mukaan laskelmat eivät kumoa toisiaan ja kukaan ei toivo, että meille sitä työvoimapulaa tulee.
xxxxxxxxxxxx
Ei sitä työvoima pulaa taida sittenkään tulla, menkää töihin.
Meillä on väärä luulo, että koulutuksen mukaan pitäisi maksaa hyvää palkkaa, vaikka oikea tapa olisi mitata työnarvoa ostajan eli maksajan lompakon mukaan.
Suomessa on maksettu jostakin ylihintaa jo vuosia ja siitä on syntynyt kestävyysvajetta jota yritetään paikata lisävelkaa ottamalla.
Missä lienevät ne hyvin koulutetut asiantuntijat joiden oppien mukaan kaikki menee pieleen?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Työvoima pula on mahdoton yhtälö se ei toteudu ikinä eikä sen anneta toteutua jos joskus näyttää siltä että työvoima pula uhkaisi lähivuosina se hoidetaan maahanmuutolla.
Oikeistopuolueet tekevät kyllä maahanmuutosta houkuttelevaa siksiaikaa että saadaan tänne riittävästi halpatyövoimaa jotteivat palkat nousisi tarpeettomasti.
Parituhatta vuotta on sanottu että " Jeesus tulee" ja viitisenkymmentä vuotta on hoettu mantraa että " työvoimapula tulee" mutta totuus on että Joulupukki on ainut mikä tulee näistä satuolennoista.
Tilannetta pahentaa se, että ihmisen arvo määräytyy työmarkkina-aseman mukaan mutta "kunnollisia" työpaikkoja ei kuitenkaan riitä kaikille. Kun toimeentulo olisi kansalaisen perusoikeus, siihen ei lyötäisi kielteistä leimaa.
Yhteiskunnallinen osinko on perustulosta käytetty termi, joka viittaa siihen, että kaikilla kansalaisilla on oikeus saada osuutensa yhteiskuntamme aiempien sukupolvien työllä kootusta kansallisomaisuudesta ja tuottavuuden kasvusta.
Perusturvamalli/kansalaispalkka vähentäisi myös valtion byrokratiaa/tuloloukkuja tällä jo yksistään saataisiin aikaan suuret säästöt, myös työttömyyteen liittyvät kustannukset ja ongelmat vähenisi
Kaikille töitä ja työpaikka.
Kansalaispakkaa ovat pohtineet myös asiantuntijat ja oikeastaan meillä onkin kansalaispalkka järjestelmä joka "takaa" jonkinlaisen toimeentulon, mutta se on liian monimutkainen kaikenlaisine luukuineen ja sitä pitäisi muokata sekä päivittää nykyaikaan.
Ketkä eivät tarvitse kansalaispalkkaa.
Yksityisellä sektorilla työskentelevät, koska siellä palkkapussi sisältää myös kansalaispalkka osuuden, myöskään eläkeläiset eivät tarvitse kansalaispalkkaa, mutta sinnekin pitäisi saada eläkekatto jolla tasataan eläkeläisten tasa-arvoa.
Kansalaispalkka soveltuu hyvin julkiselle sektorille, kaikki jotka eivät ole yksityisellä sektorilla laitetaan julkiselle sektorille töihin sillä rahalla joka kohtuullisella verotuksella voidaan sinne ohjata, sen jälkeen kukaan ei enää saa ilmaista rahaa, vaan kaikilla on töitä ja työstä palkka.
Sopeuttaminen aiheuttaisi varmaankin marinaa ja narinaa, koska tulotasoja jouduttaisiin muokkaamaan julkisella sektorilla rahakasan riittävyyden mukaiseksi.
Suomen taloudelle tulisi julkisen alan kansalaispalkasta piristys ruiske, koska parempaa palkkaa tavoittelevat virtaisivat yksityiselle sektorille tuottamaan "kansalaispalkka" alalle lisää rahaa.
Kaikki joille ei löydy yksityiseltä puolelta töitä niin julkiselle puolelle töihin.
Ei tarvita markka aikaa jolla devalvoidaan, julkista alaa voidaan pitää pystyssä kohtuullisella verotuksella jonka kansa kykenee maksamaan kansalaispalkan saajille.
Lisälainaa 8 miljardia ensi vuonna ja päälle veron- ja muitten maksujenkorotuksia, eihän siitä voi tulla muuta kuin paskanen loppu.
Kahden kerroksen rakentajat rakentavat suomesta luokka yhteiskuntaa.
Eliitin media kertoilee, että suomessa on pienet tuloerot ja latviassa näyttää olevan EU alueen suurimmat tuloerot, siis puhutaan niistä plillukan varsista joilla kuitenkaan ei ole suurtakaan merkitystä suomenyhteiskunnan nykytilasta jossa niitä velkaeuroja tuotetaan.
Menkää kansalaispalkalla vaihtamaan vaikka niitä vanhusten vaippoja ym kyllä tekeville/halukkaille töitä riittää.
Seniori-ikäistenkö pitäisi pelastaa suomen kun 600000 julkisen alan ja 400000 työtöntä eivät pääse sopimukseen kansalaispalkan määrästä ja sisällöstä.
http://tilastokeskus.fi/til/tjt/2011/05/tjt_2011_05_2013-05-22_tie_001_fi_001.gif
Valtion leipä on leveämpää kuin yksityisellä puolella.
Valtion kokoaikaiset kuukausipalkkaiset palkansaajat ansaitsivat säännölliseltä työajalta keskimäärin 3 683 euroa marraskuussa 2013, kertoi Tilastokeskus keskiviikkona.
Edelliseen vuoteen verrattuna säännöllisen työajan keskiansio oli 2,2 prosenttia korkeampi. Valtiolla työskenteli vuonna 2013 kaikkiaan noin 80 600 päätoimista palkansaajaa.
Korkeasti koulutettujen palkat olivat valtiolla selvästi suuremmat kuin matalammin koulutettujen palkansaajien.
Valtiolla tienaa ainakin keskimäärin leveämmin kuin yksityisellä puolella.
Tilastokeskuksen uusimman tilaston mukaan yksityisen sektorin kuukausipalkkaisten säännöllisen työajan ansio oli 3 428 euroa lokakuussa 2012.
Kokoaikaisten kuukausipalkkaisten palkansaajien säännöllisen työajan ansio oli yksityisellä puolella miehillä keskimäärin 3 840 euroa ja naisilla 2 994 euroa.
Mediaaniansio oli 3 026 euroa, miehillä 3 474 euroa ja naisilla 2 674 euroa.