Mielipiteitä?

Mommy

Hei. Mitä mieltä olette, onkohan minulla jonkinäköinen kyky/lahja tai mielenterveysongelma?
Näen usein välähdyksiä. Olen kerran nähnyt unen, että minä sain kaksoset joista toinen lensi valona iloisena hahmona pois, ylöspäin. (Vaikea selittää) kaksi päivää myöhemmin kaupan edessä kun on ne tolpat missä on uutisotsikot, oli uutinen missä nainen sai kaksoset ja toinen lapsista menehtyi jotenkin traagisesti. En muista enää miksi se oli päässyt uutisiin, mutta jokin kamala juttu oli sille vauvalle tullut miksi kuoli.
Tuosta on jo monta vuotta mutta tänä keväänä sain ihan yhtäkkiä välähdyksen mikä kesti ihan sekunnin ajan. Olin vaunukävelyllä lapseni kanssa, ja näin ihan yhtäkkiä kaksi ristiä maassa! Siis maahan pystytettyä hautaristiä!!! Se oli kamalaa! Huudahdin ja mieheni katsoi minua kummastuneena ja kerroin miehelle tästä.
Pienenä olen myös nähnyt paljon ns. Varjoja. Muistan me edelleen. Nykyäänkin näen välillä sivusilmällä varjon liikkumassa asunnossamma. Siis ihan vilaukselta.
Selvennykseksi vielä että en käytä huumeita, suvussani ei ole mielenterveydellisiä sairauksia. Noitia on sukututkimuksen mukaan meidän suvussa poltettu roviolla..
Apua! :(
VASTAA

Mommy
tänään 10:47
AINIIN ja kerran tulin kotiin, mieheni pelasi pleikkaria, ärsyynnyin ja suutuin että nyt se pleikkari kiinni kun sun piti siivota. No, pleikkari meni niin jumiin että piti ottaa töpseli seinästä. Ja tämä tapahtui samantien kun sanoin tuon asian!!!

17

241

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mommy

      Kopioin tämän toiselta palstalta, siksi tuo jatke. :)

    • Ihan ensimmäiseksi kiinnostaisi tietää, oletko millään tavalla uskovaisia ihmisiä? Tiedän että useammat suuttuvat pelkästään kun kysyn, mutta minulla on syyni.

      • Mommy

        Uskon johonkin, en vaan itse osaa luokitella mihin. Jokin suurempi mahti, onko se jumala, sitä en tiedä.

        Olen vähän sellainen joka uskoo vasta kun näkee.

      • ei mitään taikaa
        Mommy kirjoitti:

        Uskon johonkin, en vaan itse osaa luokitella mihin. Jokin suurempi mahti, onko se jumala, sitä en tiedä.

        Olen vähän sellainen joka uskoo vasta kun näkee.

        --mielenterveysongelma, kuvittelet asioita.

      • Mommy
        ei mitään taikaa kirjoitti:

        --mielenterveysongelma, kuvittelet asioita.

        Niin noi näyt varmaan tosiaan selittyis jollain skitsofrenialla. Omasta mielestäni vaan olen ihan täysjärkinen noita näkyjä lukuunottamatta.

      • Mommy kirjoitti:

        Niin noi näyt varmaan tosiaan selittyis jollain skitsofrenialla. Omasta mielestäni vaan olen ihan täysjärkinen noita näkyjä lukuunottamatta.

        On minullekin sanottu aika moneen otteeseen että tarvitsen apua, vaikka jotkut ihmiset pystyvät todistamaan minun kokemukset todeksi. Enkä voi muuta sanoa, kuin että olen omasta mielestäni ihan terve ihminen. (Olen ollut aika monta kertaan lääkärillä joka on arvioinut terveyteni. Ja työni puolesta sen on täytynyt olla aika perusteellista.)

      • Mommy kirjoitti:

        Uskon johonkin, en vaan itse osaa luokitella mihin. Jokin suurempi mahti, onko se jumala, sitä en tiedä.

        Olen vähän sellainen joka uskoo vasta kun näkee.

        Voin sanoa sen verran, että olisin tuskin uskossa tänä päivänä, jos en olisi saanut kokea jotakin konkreettista. Ymmärrän tuon agnostiikkomaisen ajattelutavan.

        Tuohon sinun kykysi puoleen sanon sen verran, että olen törmännyt ihmisiin jotka ei edes ollut itsekään uskossa, mutta ovat kyenneet näkemään asioita, jotka eivät olet tapahtunut. Henkilökohtaisesti uskon kykyihisi. Mutta, uskon myös, että sinä et ole sitä ihan huvikseen saanut. Enkä usko että sukusi on vastuussa siitä. Uskon asian niin kuin se on kirjoitettu: (Jaakobin kirje 1:17 - "Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä..")

      • Mommy
        pastorin_poika kirjoitti:

        Okei... No pitääkö tälle asialle tehdä jotain? Vai antaa vaan olla? :/

        Olen menossa selvännäkijälle kesän aikana, siis kuulemani mukaan oikealle sellaiselle. Hän ei kuulema ole huijari.

        Kiitos vastauksista!

        Ok, no. En pahemmin voi estää sinua menemästä selvännäkijälle, mutta voin kertoa kuitenkin mitä on luvassa:

        Mikäli sinä haluat joko eroon tuosta, tai selvittää että mikä se on - viimeinen asia mitä sinun kannattaa tehdä, on mennä selvännäkijälle. Mitä "aidompi" se on - sen pahempi.
        Jos sinulla todella on epämiellyttävä olo noista näyistä jne, niin sinun kannattaa huomata yksi seikka. Yleensä paha olo noihin liittyen voi viitata henkivaltoihin, jotka ovat yhteyksissä niitten kanssa, kuten selvännäkijät, noidat, saatananpalvojat.

        Se on hyvä merkki, että haluat lähestyä tätä seikkaa, mikä sinua vaivaa, mutta kokeneena ihmisenä - näitten suhteen - voin sanoa, että selvännäkijä ainoastaan lietsoisi pahuuden henkiä sinun elämääsi. Monet ei sitä tiedä. Sen takia se onkin niin vaarallista.

        Minulla on paha olo oikeastaan vaan siitä tummasta hahmosta mitä näen. Muista asioista minulla on aika neutraali olo.

        Ymmärrän kyllä kantasi, ettei kannata mennä näkijälle. Sehän on raamatussa kuulemma kiellettyä. (Palstoja luettuani se kävi hyvinkin selväksi). Mutta minulle se näkijälle meneminen on ainut reitti edes pieneen katsaukseen, että saisin asiaan selkoa. Ja lähinnä tahdon tietää mitä tämä on, vai onko se hyvinkin vilkkaan mielikuvitukseni tuotetta.

        Koska se kielletään raamatussa, se ei tarkoita sitä, että se on ainoastaan uskovien hyväksi. Se on kaikkien hyväksi. Ymmärrän kantasi, että haluat päästä etenemään asian suhteen, mutta etenemisesi menisi vain syvemmälle johonkin, mitä et halua. Panen selkeämmäksi - jos et pidä niistä tummista hahmoista, jotka ovat nähtävästi demoneita (ne ovat yleisesti nähty tummina, varjomaisina hahmoina) - niitä on tulossa todennäköisesti vain lisää, mikäli menet selvännäkijälle. Selvännäkijät käyttävät useimmiten omiin rutiineihin Ouija-lautoja/selvännäkijöiden palloa. Ja sinulle on varmaankin tuttu asia, että spiritismi avaa oven suoraan henkimaailmojen elämään. Sama pätee selvännäkijöihin, mutta niihin liittyy yksi aika ikävä käänne vielä kaiken lisäksi. Ouija-laudat ovat pelkkiä työkaluja, jotka ovat kylläkin vaarallisia (ihan sama missä käytössä), mutta jos tähän koko touhuun liittää asiantuntijan, astutaan aivan toiselle tasolle. (Kirje efesolaisille 6:12 - "Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.")

        Mitä sitten mielestäsi minun pitäisi tehdä? :/

      • Mommy kirjoitti:

        Mitä sitten mielestäsi minun pitäisi tehdä? :/

        Toivoisin että tähän olisi yksinkertainen selitys. Siihen käytännössä onkin, mutta sen toteutus on eri asia.

        Haluan kuitenkin sanoa, (ennen kuin joku ehtii tulla ja sanoo - "Käänny uskoon! Ota Jeesus sydämeen!" - niin kuin yleensä tapahtuukin) että sinun kannattaa kokeilla yhtä ihan simppeliä juttua. Henkilökohtaisesti tiedän, ettei ole muuta ratkaisua kuin Jumala. Mutta ennen kuin mennään sen mukaan mitä yli-innokkaat uskovaisest haluavat heti opastaa, sanon, että sinun kannattaa lausua rukous. Sen ei täydy mennä tietyn kaavan mukaan. Tärkeintä on, että se on lähtöisin siitä, miltä sinusta tuntuu. Jumala ei kaipaa kuulla runoja. Hän haluaa luoda yhteyden meihin. Hän kutsuu meitä siihen.
        Harva ihminen tietää miltä sinusta tuntuu. Ja yleensä nekin, jotka tietävät, eivät osaa auttaa. Tiedän silti, että Jumala voi auttaa. Eikä Hän vaadi sinulta sitä, että menet ja käännyt heti, jos sinusta ei edes tunnu siltä. Jos haluat tehdä uskonratkaisun, tee se silloin, kun sinusta siltä tuntuu. Ei silloin kun joku evankelista on sitä mieltä.
        Mutta, rukoile. Pyydä vaikka, että Herra ilmestyisi sinulle tavalla tai toisella, koska sinä et muuten pysty uskomaan. Ja että Hän näyttäisi sinulle, mikä noitten näkyjen tarkoitus on. Ja mitä virkaa niillä on.

    • Ja tuli tässä mieleen. Itse asiassa, se että suvussasi on noituuteen liittyviä taustoja, voi liittyä hyvinkin paljon siihen mitä joudut kokemaan tällä hetkellä. Tuttavani asui rakennuksessa, joka toimi aikoinaan noitien luolana. He eivät kylläkään enää asu siellä, hyvästä syystä. Heidän tietokantaan nähden, he eivät osanneet tehdä mitään asian eteen. Se henki jäi sinne, mikä siellä leijui. Sama koskee ihmisiä, jotka ovat tavalla toisella juurineen näissä mukana. Mutta, totuus on se, että on aina vastaus näihin.

      • Mommy

        Okei, kiitos sinulle, puhut viisaasti ja varovaisesti. Tiedän että ihmiset ovat vähän varpaillaan uskosta puhuttaessa. Minäkin kyllä uskon jumalaan, mutta se on jokseenkin erilainen mitä raamatussa sanotaan. Rukoilen usein, noin 3-15krt kuussa. mutta se on hassua, en tiedä kenelle rukoilen. Ääh vaikeaa selittää.

        No jokatapauksessa, kiitos sinulle. Pohdin asiaa. :)

        Hyvä jos oli apua.

        Jumalasta ei ainakaan kannata paineita ainakaan ottaa. Onhan kyseessä meidän kaikkien isä. Mutta joo, puhut jollekin jota et näe. Mikäli alkaa tulemaan rukousvastauksia, sen helpommaksi rukoileminen tulee menemään.

        Vieraile sivullani. Olet kohdannut sen verran noita paranormaaleja juttuja että sinua saattaisi kiinnostaa totuus demoneista.

        http://demonit-paranormaalit-tapahtumat-kysy-pastorin-pojalta.vuodatus.net/

        Kävin nyt sitten kuitenkin siellä ennustajalle, ja en osaa vielä sanoa "näkikö" oikeasti. Ihmeellisiä tietoja hänellä kyllä oli lapsuudestani mutta tulevaisuuuden asiat kuulostivat kyllä vähän kaukaa haetuilta.

        Tiedätkö muuten pastorinpoika ns kummittelusta? Noiden näkyjeni lisäksi minua on aina häirinnyt jokin... Mietin voisiko tuo lapsuuden tumma hahmo olla se joka edelleenkin minua kummittelee?

        Tuli nimittäin yhtäkkiä mieleeni kun olin edellisessä työpaikassani töissä (siivosin yksin suurta rakennusta illalla) ja kerran kumarruin ottamaan jotain lattialta, niin joku laski kätensä olkapäälleni. Siis tätä en kuvitellut, tunsin sen painon Ja kosketuksen aivan selvästi. Säikähdin enkä enää mennyt sinne töihin.

        Nyt kummittelu on taas jatkunut. Kodistani kuuluu koputtelua, ja lapseni potkupallo lähti itsestään liikkumaan kaksi kertaa tasaisella lattialla. Ihan siis muutaman pyörähdyksen verran. Poikanikin näki sen ja juoksi syliini. Lapseni myös katselee välillä oudosti huoneeseensa.

        Osaatko sanoa miksi minulle sattuu näin paljon yliluonnollisia asioita???? Olen hämmentynyt

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      128
      1966
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      51
      979
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      156
      836
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      71
      684
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      593
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      52
      503
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      498
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      494
    15. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      488
    16. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      486
    18. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      469
    19. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      451
    Aihe