Jälleen Suomen kansan tasavaltalaiset, jotka Suomessa omaa kuninkaallisen vallan, on saatu eksytettyä siihen tilaan, että ovat valmiit luovuttamaan valta / hallitsemisoikeutensa, herroina hallitsemaan pyrkiville, suurilla hyvillä lupauksilla ja rahankin voimalla tai muulla pettävällä siihen pyrkiville, paikkaa paikan päälle laittamisen mahdollisuuden saaviin pyrkijöiksi yrittäville, korjaaja ehdokkaille. Kellään ehdokkaalla kun ei vaikuta olevan mitään muuta vaihtoehtoa tarjolla. Ja sitä jota kaikkivaltias Kristus Jeesus on tarjonnut (ainoa oikea) ei ole juuri kenellekään tähänkään päivään mennessä kokonaisuudessaan kelvannut, muuta kuin pelkäksi uskonnollisuudeksi, on sieltä täältä Hänen opeistaan otettu tueksi omille väärille opeille / näkemyksille ja niiden myötä lupauksille.
Mutta muuten enimmäkseen hiukan, jopa häpeillen tunnustetaan Jumalan olemassa oloa ja Jeesukseenkin uskomista historiallisena persoonana, totuuden ja oikeuden ruhtinaana. Jonka syntymästä nykyinen ajanlaskumme jostain hyvästä ja uskottavasta syystä alettu laskemaan. Jonka tarkoitus sitten kokonaan unohdettu, tai muuten syrjään sysätty. Makeata synnillisyyttä, hetkellistä nautintoa luvaten ja tarjoten, saatu suuri enemmistö luopumaan vanhurskaudesta, takertumaan siihen petollisten lupausten ansaan. Tai jo pienestä pitäen kasvatettu Jumalattomuuteen, kaikkeen väärään ja pahaan perustuvaan. Niin kuin nykyiset koululaitoksemme ja yleinen yhteiskunta systeemimme kasvattaa (oikein kasvattamisen ja opettamisen sijasta) ja kouluttaa jo lasten hoitopaikoista lähtien.
Eli näin ihmiset taas uudelleen petetään tekemään samat vanhat virheet, valitsevat tarjolle laitetuista vääristä, Jumalattomien puolueiden asettamia ja hyväksymiä ehdokkaita, joita sitten valinnan jälkeen hallitsevat ja ohjaavat nämä, Jumalattomuuteen taipuneiden puolueiden hallitsija / edustajat, silloin itse pimeyden ruhtinaan palvelijat.
Kun oikea vaihtoehto olisi tasavaltalaisina paikkakunnittain totuuden ja oikeuden opin pohjalta (ei mitään väärää eikä pahaa) yhteistyöhön yhdistyminen / järjestäytyminen, ja sitten siitä parhaat mahdolliset uskollisimmat ja luotettavimmat asiantuntijat yhteisten asioiden ns. asian ajaja palvelijoiksi valiten, ei kuitenkaan herroina hallitsijoiksi. Ne ohjat kuuluu pitää yhteisissä käsissä, eli tasavaltalaisilla, joista tasavalta yhteiskunta, = yhteistalouskunta muodostuu. Joilla on ja tulee olla korkein valta ja vastuu siitä, mitä yhteiskunnassaan tehdään ja harrastetaan. joista tietenkin suurinta vastuuta kantaa Jumalankin edessä vanhurskaimmat, totuuden ja oikeuden oikeamieliset asiantuntijat, totuuden ja oikeudenmukaisuuteen ohjaajat ja opettavat.
Ja juuri siten, että tapahtuu edistymistä täydellisyyden suuntaan, ja vielä niin, ettei pääse tapahtumaan luisumista vääryyden ja valheellisuuden suuntaan, josta kaikki onnettomuudet sikiää / tuskat ja kärsimykset aiheutuu.
Ja sen valvomiseen että kaikki menee oikein, opetetaan osallistumaan kaikki. Kaikilla tulee olla totuuden ja oikeudenmukaisuuden perustan oppikirja kodissaan. Jos joku havaitsee sitä joltain osin rikotun, olisi velvollinen siitä ilmoittamaan kaikille tiedoksi, siksi että asia tutkittaisiin ja laitettaisiin oikeaan, ei mitään väärää eikä pahaa kenellekään tuottavaan tilaan.
Tämä olisi sitä kuuluisan totuuden tietä kulkemista, sitä täydellisyyden suuntaan kulkemista, jossa kaikki ns. palapelin osat sopisivat ristiriidattomasti kohdalleen täydellisyyden muottiinsa, jossa, vasta ja ainoastaan, kaikki hyvinvointi kaikille tähän vaihtoehtoon mukaan lähteville mahdollistuisi, samoin turvattu ja turvallinen tulevaisuus.
Miksi siis uusia tyhmyyksiä toistuvasti kun on parempikin vaihtoehto olemassa ?
Jeesuksen Kristuksen nimessä muistuttaen, vähäinen palvelijansa, Esko H.
On taas väärin valintojen ajat edessä
Miksikö
2
199
Vastaukset
- Olen.
Täysin samaa mieltä
- Mies 50+
Sen Ison kirjan mukaan on osallistua koko paskaan,on tiemmä annettava keisarille mikä keisarin on,mut jos luet opuksesi,niin huomaat,että maailman asiat ei ole ne asiat mitä siellä käsketään pitää tärkeimpinä.Nämä kaksi asiaa sotkeutuu näköjään aika useilta sen kyllä sitten huomaa,katos kaikessa ei voi olla hyvä.Toi sun kehoitus osallistua tämän maailman touhuihin on sen ison kirjan mukaan juuri harhaopin levittämistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805