"90-luvulla hinnat romahtivat, sillä idänkauppa."

"Nykyään sellaisesta ei ole mitään pelkoa."


Häijy pudotus Venäjän viennissä: -16 %

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/05/30/haijy-pudotus-venajan-viennissa-16-/20147633/12?pos=luetuimmat
9234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Työttömyyskäyrä!

Äänestä
  • 90-luvulla oli neuvostoliitto ja suomen markka. Nyt ei ole kumpaakaan. EU:n vientitulleja ei silloin ollut, nyt on. Nyt ei ole suomen ja russkien asia, miten kauppaa käydään, vaan siihen väliin tulee eu:n direktiivit. Euroa ei voi kelluttaa suomen osalta, kuten markkaa aikoinaan pystyi kelluttamaan. Se vaikuttaa aika paljon venäläisten kiinnostukseen entisen pikkuvenäjän (made in soviet finland) tuotteita ja palveluja kohtaan.

    Äänestä

Voi voi Rommelssonin päiväunet muuttuu painajaiseksi 6.kesäkuuta kun Ekp päättää tiputtaa korkoja.

Korot niin matalalla että lainat lyhenee ennätystahtia, toisin kuin vuokrat jotka nousevat oli millainen lama päällä hyvänsä.

Tämä aiheuttaa suunnatonta katkeruutta vuokratuhneroisessa joka jäi pahasti junasta.. nyt kun sitten viimein haluaisi ostaa sen oman niin pankista vaaditaankin säästöjä.. UH!! Tuleva lainakatto pitää huolen että tuhnero saa asua kehumassaan vuokraläävässä lopun elämäänsä.

HAHAHAHAH!! kyllä voi ihminen sitten olla tyhmä.

Äänestä

Nyt ei vaan ole sitä Nokiaa ja muuta vientiteollisuutta joka nostaisi Suomen vientitulot tappiin ja poistaisi työttömyyttä kuten oli 90-luvun laman jälkeen. Nyt jäädään ostovoimassa ja asuntojen hinnoissa pysyvästi alemmalle tasolle. Viime vuoden asuntohinnat tulevat jäämään historiaan kaikkien aikojen kovimpina ja niitä tullaan naureskelemaan kahvipöytäkeskusteluissa vielä vuosikymmenet.

Äänestä

"Korot niin matalalla että lainat lyhenee ennätystahtia, toisin kuin vuokrat jotka nousevat oli millainen lama päällä hyvänsä."

Näinhän se on, hyvä juttu. Tosin vain niille, joilla on työtä. Tai mahdollisuus ottaa lainaa, ja vielä maksaa sitä poiskin.

Äänestä

Tääl on pärjätty ennen nokiaakin ihan hyvin.Suomamalinen osaa tehdä hyvää työtä/tuotteita mitä maailma haluaa edelleenkin.Ainoa jarru tälle on valtion ahneudesta johtuva kannattamattomuus.Meillä on ihan liian kallis valtion koneisto,liikaa elätettävää valtion haalimaa rupusakkia.Työllistetään ensin suomalaiset,alennetaan työnantajan kustannuksia(paikataan laittamalle 2/3 kansanedustajista pihalle ym turhake paastevirkaa).
Varmasti alkaa vienti vetään ja kotimainen kulutus nouseen jos vaan halutaan,mut ei näemmä haluta.Kuihdutaan sit kasaan koko kansa.

Äänestä

Juu ei koske Suomea mikään enää, se on totta koska Katainenkin sanoo niin.

Äänestä

Niin kauan kun Ukrainan kriisi on päällä ja Krimiä ei ole palautetu nokkapokka jatkuu. Pitkä ja syvä lama on tulossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jepjepp kirjoitti:

"Nykyään sellaisesta ei ole mitään pelkoa."


Häijy pudotus Venäjän viennissä: -16 %

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2014/05/30/haijy-pudotus-venajan-viennissa-16-/20147633/12?pos=luetuimmat

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu