Kristitty puolustamassa uskontoja

Toisinaan keskusteltaessa kristittyjen kanssa kristinuskoa / uskontoja kyseenalaistavaan sävyyn, tulee pantua merkille kuinka kristityt usein menevät myös muiden uskontojen taakse. Toki tämä koskee varmasti muidenkin uskontojen edustajia mutta kokemusta on ainoastaan kristityistä tässä asiassa. Oma käsitykseni on että kun ateisti kyseenalaistaa uskon asioita niin uskova ehkä kokee kysymykset siinä määrin vaikeina, että koetaan että on parempi mennä uskontojen taakse laajemminkin hetkellisesti koska ne ovat varsin paljon yleisempi ilmiö kuin ateismi. Toisin sanoen koetaan ehkä että asetelmana ateismi VS. kristinusko on epäedullisempi, kuin ateismi VS. teismi.

Inhimillisesti tämä on tietenkin ymmärrettävää mutta ateistin silmin asia muuttuu erikoiseksi kun esimerkiksi kristitty joka pitää uskontoaan totuutena, ja muita uskontoja väärinä, yhtäkkiä asettuukin puolustamaan muita uskontoja. Kun näin toisinaan tapahtuu, koen sen epäsuorana tunnustuksena sille että uskovaa kiinnostaa enemmän itsensä miellyttäminen kuin totuus. Tilanne muistuttaa myös eräänlaista kaksoisajattelua jos uskova muiden kristittyjen parissa kuitenkin pitää muita uskontoja harhaoppeina, mutta ateistin kyseessä ollen asettuu puolustamaan myös muita uskontoja.

Toisinaan on kuultu myös väitteitä että mikä tahansa uskonto on järkevämpi kuin ateismi. Tämä muistuttaa hieman pascalin vaakaa jossa peliteoreettisesti ikään kuin laskelmoidaan uskoa kannattavuuskysymyksenä. Nähdäkseni mikäli olisi olemassa jokin uskonto joka edustaa totuutta, edustaisi tällainen uskon kautta laskelmointi Jumalan huiputtamista, sillä Jumala oletettavasti tietäisi ihmisen vain laskelmoivan. Sen sijaan taas ateismin kohdalla tällainen peliteoreettinen ajattelutapa toimisi paremmin koska ateistien sanoessa EI jokaisen uskonnon kohdalla, olisi hän huomattavasti todennäköisemmin oikeassa kuin uskovan sanoessa KYLLÄ kohdalle sattuvassa satunnaisessa uskonnossa.

Ihmisen järjellä ajatellen mahdollisen Jumalan olettaisi arvottavan skeptisyyden uskontoja kohtaan arvokkaampana kuin herkkäuskoisuuden niiden suhteen. Olisihan skeptinen enemmän oikeaa totuutta janoava henkilö kuin herkästi uskova. Mielestäni epäilys suojelee ihmistä huomattavasti paremmin kuin usko joka syttyy herkästi. Palatakseni vielä tuohon muiden uskontojen taakse asettumiseen, tulee toisinaan mieleen sellainen tunne, että teisti kokee ehkä kuitenkin jossain määrin omankin uskontonsa vain osana uskontojen kirjoa ja tavallaan keinona selviytyä. Mielestäni on hyvin mahdollista että monille ihmisille uskonto on ikään kuin mielen työkalu jota käytetään tarpeen tullen, mutta muutoin saatetaan jopa epäillä sitä. Muistan itse kuinka aikoinani uskossa ollessani toisinaan koin uskontojen lukumäärän pienoisena ongelmana. Tai jos en ongelmana niin ainakin se herätti välillä kysymyksen siitä, voinko olla aivan varma että uskonnossani on jotain joka tekee siitä varmasti oikean, suhteessa muihin uskontoihin. Mutta kun se tarve uskolle oli suurin, kysymyksiäkin tuli esitettyä itselleen vähemmän.