Luopuminenko ainoa ratkaisu?

Doggirakas

Apua!
Kolme vuotta sitten toteutunut 20 vuotisen haaveeni ja hankin tanskandoggin. Elämän piti olla viimein siinä järjestyksessä, että tälle koiralle olisi tarpeeksi aikaa ja voimavaroja. Toisin vaan kävi. Elämä meni sekaisin ja pentukoulutus jäi vaiheeseen. Pärjäsimme kuitenkin koiran kanssa hyvin, kunnes 2 vuotta sitten taloon muutti uuden miehen kanssa toinen koira. Koirat tulivat alusta alkaen juttuun, mutta... Tämä toinen koira oli meille muuttaessaan jo 6 vuotta ja vailla minkäänlaista koulutusta. Sellainen perustapaus, jota ulkoilutettu fleksissä ja annettu suurin piirtein koiran päättää minne se menee. No pian tämä meidän doggikin alkoi rähjätä lenkillä muille koirille. Ihan hiukkasen ahdistavaa, kun tuollainen 70 kiloa tempoo hihnassa ja haukkuu. Käytän koiralla kuonopantaa, muuten en pysty sitä hallitsemaan.

Doggi on kerran käynyt toisen koiran päälle. Kyseessä kuitenkin sellainen poikkeustapaus, etten siltä päätä pistänyt pölkylle samantien. Koira oli toipumassa isosta leikkauksesta, oli jouduttu pitämään pakkolevossa ja varmasti kipujakin oli yhä. Toiset koirat (4 koiraa) alkoivat räkyttää doggille ja tämä pääsi riuhtaisemaan itsensä irti.

Tuo tapaus kuitenkin pelästytti niin, että pelkään kulkea koiran kanssa nykyisin. Hankin sille sellaisen kankaisen kuinokopankin, koska ajattelin, että jos se ei pääse haukkumaan muille koirille, se helpottaisi ulkoilua. Vaan nytpä ulkoilusta vasta helvettiä tulikin. Koira yrittää koko ajan repiä koppaa pois tai ei suostu kävelemään.

Auttakaa! Neuvokaa! Ihan mitä vain. En haluaisi luopua koirasta, mutta pikkuhiljaa alkaa tuntua ettei vaihtoehtoja ole. Rahaa millekään koirakouluttajalle menoon ei ole. Olen valmis käyttämään koiraan paljon aikaa, kun vaan joku kertoisi mitä tehdä.

14

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pilvenlonka

      Iso koira, iso ongelma. Ilman kouluttajaa et selviä ikinä. Koira aistii pelkosi ja puolustaa sinua entistä raivokkaammin. Jos todellakaan ei rahaa kouluttajaan ole, etsi koiralle uusi koti.
      Mikäli rahaa jostain löytyy, suosittelen ehdottomasti pevi-tyylin kouluttajia. Parhaat tulokset remmirähjätapauksissa.
      www.koiraneuvola.fi

    • rusettirinta

      Käytösmallin, etenkin rähjäämiseen oppii nopeasti kaverilta. Opittu käytös tai sitten leikkauksen jälkeinen epävarmuus jäi koirallesi "päälle" tai sitten iän myötä tullut aikuisuus.

      Miettimään jään koiran kiintymystä omistajaan. Totteleeko ilman häiriöitä? Kankainen kuonokoppa on hoitokoppa ja saa olla vain hetkittäin käytössä. Lenkillä se päällä koira ei saa tarpeeksi happea, koska koira hikoilee ainoastaan suunsa kautta.

      Kuonopanta kaulaan ja lenkit ehdottomasti yksinään. Aluksi sama lenkki joka kerta ja sellainen, missä ei ole häiriöitä. Totutetaan koira kuonopantaan lenkillä. Kun koira on oppinut yhdistämään kuonopannan ulkoiluun, niin se huomaa myös, ettei voi omasta tahdostaan hyökätä, kiskoa. Tämän huomattuaan siltä katoaa puolustushalu. Se on tavallaan "aseeton", jolloin se turvautuu omistajaan. On tärkeää, ettei viedä koiraa liian suureen haasteeseen, eli ohitukset pitää tapahtua kaukaa, näkökokemuksella ja kaulapanta löysällä, mutta remmi lyhyellä. Kun tämä sujuu koiranta maltillisesti, niin aloitetaan harjoitukset vastaan tulevan kohtaamisessa. Ei kuitenkaan viedä koiraa ohitustilanteeseen, vaan noin 10m:ä aikaisemmin otetaan suunnan vaihto. Tämä kuitenkin edellyttää, että suhteenne on muuten kunnossa ja koira ymmärtää "seuraa" käskyn. Harjoitusten aikana koiralle pitää antaa palautetta, eli "hyvä" kehuja, mutta nekään eivät saa olla liialliset, muuten koiran keskittyminen katoaa. Esim. kevyt kosketus tai taputus kädellä koiran kupeeseen antaa koiralle mielihyvää.

      Tämä kaikki on mielekästä harjoittelua, kun pidetään aluksi suorat kontaktit kaukana ja edetään hitaasti koiran sietämisen mukaan. En usko, että teidän ongelmaanne voi mikään muu korjata, kuin te itse. Kouluttajalla melkein kaikki koirat alistuvat, kun ovat niille vieraita. Omistalle kuitenkin palataan siihen totuttuun muottiin, ellei omistaja sitä itse muuta.

      • Doggirakas

        Meillä kuonopanta ei riitä siihen etteikö koira voisi kiskoa. Se rajoittaa kiskomista sen verran, että pystyn koiran pitelemään, mutta remmissä rähjäämiseen se ei auta. Kuonopanta meillä on siis ollut käytössä jo pitkään.

        Tiedän, että yksi iso ongelma on koiralle annettavat signaalit. Koirakun on jonkun tullessa vastaan aivan pakko ottaa toooosi lyhyelle hihnalle. Jos ohjeiden mukaan antaa koiralle löysää niin koira saa vaan vauhtia riihtomiseensa.


      • 15+10
        Doggirakas kirjoitti:

        Meillä kuonopanta ei riitä siihen etteikö koira voisi kiskoa. Se rajoittaa kiskomista sen verran, että pystyn koiran pitelemään, mutta remmissä rähjäämiseen se ei auta. Kuonopanta meillä on siis ollut käytössä jo pitkään.

        Tiedän, että yksi iso ongelma on koiralle annettavat signaalit. Koirakun on jonkun tullessa vastaan aivan pakko ottaa toooosi lyhyelle hihnalle. Jos ohjeiden mukaan antaa koiralle löysää niin koira saa vaan vauhtia riihtomiseensa.

        Tuo muuten pitää paikkansa että monet jättävät sen tärkeän asian eli koiran vierelleoton tekemättä ja sitten ovat hätää kärsimässä kun turre saa ottaa kunnon vauhdin ja vie omistajaa kuin litran mittaa. Mikä on tuo ohje, josta mainitsit? Kehottaako jotkut koirankouluttajat tuohon? Tosiasia kuitenkin on että koiran vierelle ottaminen antaa koiralle sen tarvittavat turvallisuuden tunteen josta rähinöinti perimmältää kumpuaa. Kuta kauempaa sen vierelle ottaa sen paremmat mahdollisuudet kunnolliseen ohitukseen on. Silloinhan ehtii antamaan koiralle ohjeistusta kun tuijotuskisa ei ole vielä edes alkanut.


    • rusettirinta

      ^ Samaa mieltä. Ylempänä tarkoitan, että KAULAPANTA pitää olla niin löysällä, ettei koira tunne olevansa ahdistettu, vaan tuntee olevansa vapaana. Ja remmi lyhyellä taluttajan oikeassa kädessä. Vasemman käden puolella remmi kierretään käden ympäri. Mitataan oikea kohta kuonopantaan ja remmiin, ettei remmi kiristy. Siihen kohtaan laitetaan remmiin solmu estämään remmin liukumisen. Kun remmi on molemmissa käsissä, niin on helpompi varmistaa, jos toinen käsi pettää, niin saa otteen palautumaan.

      Kuonopanta pitää "virittää" juuri koiran kuonoon sopivaksi. Sen ei tarvitse kulkea koiran otsasta. Musti ja Mirri myymälässä näitä nauhapantoja myydään. Panta säädetään sopivan tiukaksi (alussa kireäksi) ja se pitää olla kiinnitetty samaan lukkoon kaulapannan kanssa. Mikäli pannan nauha ei riitä, siihen voi itse kiinnittää jatkonauhan. Kuonopanta pitää olla vain kaulapannan kiristymisen mittainen, jolloin koira pakotteesta joutuu kääntämään päänsä omistajaan ja näköyhteys vastaan tulijaan estyy.. Siinä vaiheessa koiran huomio kiinnitetään omistajaan käskyillä ja kehuilla.
      Vaatii aluksi harjoittelua häiriöttömässä tilanteessa.

    • 9999

      Kontaktitreeniä kotona, sitten pihalla, tiellä, metsässä, kaupan pihassa, ihmisten mennessä ohi ja lopulta koiran mennessä ohi. Koira katsoo sinuun, palkka. Molempien koirien kanssa erikseen. Vastaehdollistamista! Kun näet koiran, katso omistajaan, namia tulossa. Koira itse haluaa mieluummin katsoa sinuun kuin räyhätä vastaantulijalle, joten homma on tehokasta.

      Siihen saakka kun olet saanut kontaktin jollekin mallille, voit pitää remmiä koirasi takapään ympäri/vyötäröllä silmukalla niin että se löystyy, kun koira ei vedä. Aika tehokas tapa estää kiskominen. Hihnasta ei itse nypitä. Hihna kiristyy, kun koira vetää, ja löystyy kun koira tajuaa olla vetämättä.

    • rusettirinta

      Tuo remmin kietominen lantion ympärille on tehokas tapa. Olen seurannut yhtä, jolla oli remmi lantion ympäri. Kulki niin monta vuotta, mutta nykyisin ei enää. Se on mielestäni kuitenkin vaarallista, jos on uros kyseessä.

    • rtyrtyrty

      "Rahaa millekään koirakouluttajalle menoon ei ole. Olen valmis käyttämään koiraan paljon aikaa, kun vaan joku kertoisi mitä tehdä. "

      Kalliimmaksi se tulee jos tappaa toisen koiran ja surua enemmän aiheuttaa kuin pikkaisen tyhjentynyt kukkaro jos pois annat. Vastuullinen hakee apua kun ei pärjää. Ja opit itsekin samalla tulevaisuutta ajatellen eli voit ajatella kurssinakin. :)

      Hae pari tuntia apua ei varmasti niin kallista kuin luulet..mene vain hyvälle tai kysele puhelimitse/postitse jos kauempana.

      Suosittelen http://www.trainerschoice.fi/suomi/kouluttajat.php ja häneltä on kirjakin..

    • Minnamaria

      Suosittelen viemään koiran piikille koska:

      - ison vihaisen koiran hallitseminen on todella hankalaa
      - Se voi saada aikaan paljon pahaa hyökätessään
      - Et tule ikinä saamaan sitä koulutettua ilman asiantuntijan apua

      • Kyllä tuosta

        ihan kelpo koiran saa ilman piikkejäkin(vaikka perustelusi tässä tapauksessa oli järkeenkäyvät) ihan siinä kuin pienemmänkin sessen(ilman mitään turhia rahaa vieviä koutseja). Eri asia on että saako tämä aloittaja enää rauhoitettua hermonsa siihen kuntoon jota ison koiran hallitseminen vaatii. Parasta olisi, mikäli perheessä vielä on molemmat koirat tallella, että antaa toisen pois. Kumpi, se jääköön aloittajan päätettäväksi.


    • 13vdogi

      On myös hyvä muistaa, että joitain koirankoulutusleirejä järjestetään, jotkut hyvin halpoja, jonkun olen nähnyt ilmaisenkin. Näillä opitaan hyvin näitä perusjuttuja ja saa vähän asiantuntevan neuvoja. Lisäksi saat sieltä paljon kikkoja, joilla voit jatkaa itse koirasi kouluttamista kotona ;)

    • Kuolaavan omistaja

      Jos omistaja jännittää ja pelkää tällaisessa tilanteessa, niin ongelman ratkaisu on aikalailla mahdotonta. Sinun pitää vain psyykata itsesi sellaiseen tilaan, ettet välitä muista, vaan keskityt ainoastaan siihen omaan koiraan. Usein tällaisissa ongelmissa jännittää myös todella paljon sen toisen koiran omistajan läsnäolo tilanteessa. Onko lähelläsi esimerkiksi vaikka kauppaa, jonka ulkopuolelle omistajat jättävät koiriaan kiinni? Jos on, niin menet kaupan pihaan ja aloitat kauempaa harjoitukset koirasi kanssa silloin kun siellä on muita koiria kiinni.

      Tuo kuonopannan käyttö on erittäin suositeltavaa nyt kun koiran hallinta on vielä noinkin vaikeaa.

      Harjoittele koiran kanssa kontaktia joka ikinen päivä sekä ulkona että sisällä.

      Laita koiralle selkeät rajat ja näytä että asiat hoidetaan täsmälleen niinkuin sinä haluat.

      Tarjoa entistä enemmän liikuntaa ja aktivointia.

      Opettele kieltämään koiraa todella jämäkästi silloin kun meinaa rueta riekkumaan.

      Muista palkata silloin kun koira toimii hyvin ja ottaa toisen koiran läsnäollessa kontaktia sinuun.

      • Kuule

        tuo kauppojen pihoille jätettyjen koirien härkkiminen on kyllä vähän ikävä juttu. Monet koirat kuitenkin on perimmältään aika arkoja kun jäävät vilkkaaseen paikkaan yksin. Ei kannata niitä turhaan stressata. Ja joskus kun sitten omistajat sitovat aika löyhälle ne rekkunsa niin irtipäästessä tulee pahaa jälkeä. Meillä yksi naapuri jätti koiransa sinne ja kun tulimme pihaan se pääsi irti sekä ookasi suoraan mun koiran kimppuun. Oli todella mieltäylentävää siinä seistä minuuttitolkulla ja pitää kaksi raivoavaa rekkua roikkumassa käsivarren mitan päässä toisistaan, ennenkuin ohikulkija tuli avittamaan.

        Eli ei kaupan pihoille opiskelemaan ennenkuin peruskäytöstavat on sekä koiralla että omistajalla hallinnassa ja luottamus kunnossa. Kiitos.

        Ja omistajat, muistakaa sitoa koiranne kunnolla ettei käy kenellekään ohkaisesti.


    • Kuolaavan omistaja

      Et tainnut lukea tätä kohtaa: " aloitat kauempaa harjoitukset."

      Eli en tarkoittanut että pitäisi aivan toisen koiran naaman eteen mennä vaan johonkin sinne " horisonttiin" harjoittelemaan ja palkkaamaan. Jokainen varmaan osaa määritellä minkälainen on hyvä etäisyys jossa oma koira taikka toisten koirat eivät häiriinny.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe