Jälleen huomenna kajahtaa laadukkailla ok-alueilla tuttu laulu, jonka voimin rakennetaan uutta, parempaa maailmaa. Parhaat poikamme ja tyttömme aloittavat valmistautumisensa uusiin koitoksiin, tullakseen sitten aikanaan vauraiksi ok-talollisiksi ja perustaakseen oman perheen turvallisiin ja virikkeellisiin olosuhteisiin.
Kasarmillahan ei tällaisesta kappaleesta olla kuultukaan, vaan parvekkeella jodlataan Mombasaa tahattomassa kaanonissa, ellei sitten olla jo sammuttu yhteiselle grillauspaikalle tyynynä oluttölkki ja peittona aaltopellinpalanen.
Niin ne tiet lähtevät eri suuntiin. Toisilla urheilu, opiskelu, raikas elämä, laadukkaat konjakit (XO) hienot autot, matkailu ja samanhenkinen kumppani ovat itsestäänselvyyksiä. Toiset taas löhöävät hetekalla nortti huulessa ja vetävät sokkaa irti lihoen ja ollen jo kolmekymppisenä satavuotiaan kunnossa.
Täytyy taputella itseään selkään siitä hyvästä, että tuli tehtyä oikeita valintoja ja hankittua kunnollinen ok-talo täältä parempien ihmisten keskuudesta. Onneksi olkoon, tap tap tap.
Muita varakkaita ok-asukkaita paikalla?
Kasarmillahan ei tällaisesta kappaleesta olla kuultukaan, vaan parvekkeella jodlataan Mombasaa tahattomassa kaanonissa, ellei sitten olla jo sammuttu yhteiselle grillauspaikalle tyynynä oluttölkki ja peittona aaltopellinpalanen.
Niin ne tiet lähtevät eri suuntiin. Toisilla urheilu, opiskelu, raikas elämä, laadukkaat konjakit (XO) hienot autot, matkailu ja samanhenkinen kumppani ovat itsestäänselvyyksiä. Toiset taas löhöävät hetekalla nortti huulessa ja vetävät sokkaa irti lihoen ja ollen jo kolmekymppisenä satavuotiaan kunnossa.
Täytyy taputella itseään selkään siitä hyvästä, että tuli tehtyä oikeita valintoja ja hankittua kunnollinen ok-talo täältä parempien ihmisten keskuudesta. Onneksi olkoon, tap tap tap.
Muita varakkaita ok-asukkaita paikalla?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Täällä ollaan
Oliko se tämä tuttu laulu?
https://www.youtube.com/watch?v=i3NblJ2f9CI
Ei kyllä se tämä on kun kuorossa lautetaan.
https://www.youtube.com/watch?v=u-eI6eEU2jM
Ei kyllä se sitten on tämä.
https://www.youtube.com/watch?v=_PbWsF-8aJU
Vittu mua kyllä vituttaa kun kävin aamulenkillä. Naapuriin on nimittäin rakennettu tukiasuntoja, aivan uusia kaikilla mausteilla. Partsin ovi oli auki musa soi ja juopot jodlas. toiset juhlii uusissa kämpissä, toiset hommaa sasikaljua stressitöissä.
Minkä alan ammattilaisia ne valkolakit on? Pysyykö työkalut käsissä vai pitääkö tilata sähkäri asentamaan kattolamppu, kun valkolakki ei tiedä, miten kaksi sähköjohtoa liitetään toisiinsa turvallisesti. Ei ihme että kotirouvat käy remonttireiskoihin kuumana ja kosteana, kun oma mies (paperiliittimenasentaja) ei osaa mitään.
Jep. Rakennusalalta hallitsen jotakuinkin kaikki alueet, sähkötyötkin osittain ja tyydyttävästi, ja toden totta tässä vuosikymmenten aikana olen saanut auttaa monen monta koti--- ja muutakin rouvaa, joiden miehet tärkättyine kauluksineen sun muineen, eivät osaa edes munaansa ravistaa, kuulemma iljettävä k u s e n haju kalsareissa jatkuvasti.
Ai että on ollut makeaa sutkauttaa moloa haalarin liitingistä, ikään kuin vaivan ja homman lisäpalkaksi, joskus joutunut riisumaan koko haalarin, kun rouvalla vain mekko eikä mitään alla, jopa vain aamutakki, ja voi sitä rouvien voihketta ja vinguntaa kun saaneet vihdoinkin aitoa meisseliä, ei mitään asiakirjavirkamiesmunaa, sitäkin liian harvoin ja taitamattomasti, ikäänkuin kalentereista panopäivä etukäteen katsoen.
Impotenttejakin kuuluvat monet olevan.
Virttyneet verkkarit ja kumisaappaat jalassa molemmilla lähes vuoden ympäri. Perjantai-illat ja lauantait kuluu kaljotellessa, naljaillessa ja riidanpoikasta viritellessä. Sunnuntait menee niissä katumusharjoituksissa eikä lisää kaljaa enää illalla 18 jälkeen, kun pitää maanantaina taas lähteä aamulla 6 maissa kohti leivänkeruuta.
Vīta est tempus optimum hominis. Sol omnibus lucet.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/282159-akateeminen-tyottomyys-paisuu-espoossa-yli-300-tyotonta-diplomi-insinooria
http://www.hs.fi/kotimaa/a1395717404418
Onhan se kai hienoa 30 vuotiaana huomata olevansa vailla työtä ja työkokemusta
Vastaukset tukevat käsitystäni siitä, että palstan tuhnut ja kasarmikehvelit ovat duunareita ja muita amisvenkuloita kalapuikkoviiksineen.
Tua res agitur, paries cum proximus ardet
Kravatinkantotelineenä toimivan yo-lippiksen talonkin on rakentanut kalapuikkoviiksimies. Yksikään valkolakki ei rakentele tässä maassa yhtään mitään, korkeintaan pilvilinnoja.
Tuskin niitä palstan päivystävät ok-paljukeisaritkaan rakentavat, tulisi rakot ja avohaava kämmeneen jo ensimmäisen tunnin aikana.
No, kunhan julkisen leikkaukset saadaan käyntiin, niin ne rakentelee Mäkkärillä kerrosaterioita ja big-mac:eja.
Ei muuten pidä paikkaansa. Harmi ettet päässyt lukioon, olisi tehnyt hyvää sinullekin.