Onko kokemusta

Koirani loukkasi silmänsä n,1kk sitten nyt on 3 tippakuuri menossa ja ehdotettiin vilkkuluomen sulkemista tikein, että silmä saisi levätä?
Onko silmävammojen hoitojen tehoista kellään kokemusta.
Koirani on monirotuinen narttu ja samalla lääkärin reissulla löytyi yhdestä nisästä patti, lääkäri arveli että kyseessä on pahanlaatuinen kasvain joka pitää leikata. Onko joku jonka koiralle tällainen leikkaus on tehty, miten toipuminen ja uusiiko helposti. Kokemuksia!!
Lääkäri sanoin vain leikkauksen olevan iso muttei ollut halukas keskustelemaan miten suuri riski kasvaimilla on levitä.
Koirani on Viron Suojuparkilta lähtöisin ja kärsinyt elämässään paljon, ja en halua tuottaa turhaa kärsimystä. Se on vasta 4 vuotias ja tosi kiva kaveri.
3258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä silmävammat yleensä saadaan paranemaan. Aikaa siinä saattaa kulua, mutta hyvä tulos kannustaa.Eiköhän kasvainkin saada poistetuksi kun on noin nuori koira. Toivotaan ettei se ole mikään paha. Useimmat kasvaimet ovat hyvänlaatuisia.

Äänestä

Luomien sulkeminen toimii aika hyvin, jos kyseessä on verkkokalvon haava/haavauma. Ainakin siten silmä saadaan täydelliseen lepoon ja se paranee nopeammin, kun luomet eivät hankaa haavaa koko ajan.

Nisäkasvaimet kannattaa poistaa ja samalla kannattais miettiä kohdunpoistamista. Nisäkasvaimet kun yleensä ovat hormoniperäisiä ja uusivat aika helposti. Kohdunpoistamisen jälkeen hormonitoiminta muuttuu ja nisäkasvainten uusiutumisriski pienenee.

Äänestä
  • Nyt on jo 4 tippakuuri menossa ja silmä vaan näyttää pahenevan taitaa olla aika vaihtaa lääkäriä, siis lääkkeitä toisensa perään meillä on kohta jääkaappi pullollaan silmätippoja ei ole enää ehdotettu vilkkuluomen kiinnitystä. Asutaan niin korvessa ettei ole oikein montaa vaihtoehtoa lääkäreiden kanssa.
    Kumma kun ei siellä saa selviä vastauksia. Kun tämä koira tuli meille sen iäksi sanottiin 3 vuotta, itse arvelin jotain 4-5 eläinlääkäri ei ottanut kantaa, nyt kasvaimen ilmaannuttua tuumasi vain että saatoit saada vanhemman koiran siis jotain 7-8 vuotiaan. Minulle se on ihan sama minkä ikäinen, mutta kai ammattilaisten pitäisi kyetä edes vähän ikääkin arvioimaan. Kohdunpoisto on varmasti hyvä tehdä niin välttyy lisä harmeilta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maya kirjoitti:

Koirani loukkasi silmänsä n,1kk sitten nyt on 3 tippakuuri menossa ja ehdotettiin vilkkuluomen sulkemista tikein, että silmä saisi levätä?
Onko silmävammojen hoitojen tehoista kellään kokemusta.
Koirani on monirotuinen narttu ja samalla lääkärin reissulla löytyi yhdestä nisästä patti, lääkäri arveli että kyseessä on pahanlaatuinen kasvain joka pitää leikata. Onko joku jonka koiralle tällainen leikkaus on tehty, miten toipuminen ja uusiiko helposti. Kokemuksia!!
Lääkäri sanoin vain leikkauksen olevan iso muttei ollut halukas keskustelemaan miten suuri riski kasvaimilla on levitä.
Koirani on Viron Suojuparkilta lähtöisin ja kärsinyt elämässään paljon, ja en halua tuottaa turhaa kärsimystä. Se on vasta 4 vuotias ja tosi kiva kaveri.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu