Laivoilla työskentelevät huomio!

Saako laivan henkilökunta vapaa-ajallaan liikkua vapaasti laivassa? Saako juoda alkoholia esim. yökerhossa?
192697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei.

Äänestä

Tietenkin saa. Hehän saavat jopa matkoja joko alennettuun hintaan tai kokonaan ilmaiseksi.

Jos taas kyse on päivälepoajasta, niin silloinhan viinan juonti tekee sen, että työvuoron taas alkaessa ollaan alkoholin vaikutuksen alaisia ja siis työkunnottomia.

Noinhan monet laivahenkilökuntaan kuuluvat ovat lomailleet tai oikeastaan aloittaneet ja päättäneet lomamatkansa. Ihan kuten Finnairinkin henkilökunta.

Jos taas autolauttoja tarkoitat, niin yökerhon aukioloaika on miehistölle työaikaa ja silloin työvorossa oleva ei tietenkään saa. Ainoastaan lomaillessaan.

Äänestä
  • Äläpäs valehtele, tai ilkeile, se on rumaa. Kommenttisi on melko sekava eikä ole rehellinen.

    Laivaväellä on toinenkin tehtävä aluksessa kuin vain se, josta palkkaa saadaan, nimittäin turvatehtävä. Vastuulliset työntekijät tietävät sen tärkeyden, hölmöt juovat ja saavat varoitusten kautta kenkää.

    Millään työpaikalla ei saa olla humalassa. Alukset eivät ole poikkeuksia.
    Vaikka työntekijöillä on laivalla myös vapaatunteja ja aluksen matkustajatiloissa liikkuminen on sallittu, ei ryyppäämistä humaltumistarkoituksessa hyväksytä. Työkavereilla on oikeus odottaa, että jokainen työkaveri, myös se vapaatuntejaan viettävä, on kykenevä hoitamaan oman turvatehtävänsä jos jotain tapahtuu alukselle.
    Työntekijöillä on myös velvoite ilmoittaa jos havaitsevat päihteiden väärinkäyttöä. Huumeiksi luokitellut ovat täysin kiellettyjä.

    Yritän siis tällä kertoa, että alkoholi ei ole täysin kielletty mutta sen käytön on oltava sallitun rajoissa ja promilleraja 0,2.
    Toivottavasti vastaus selvitti asiaa?

    Äänestä

  • TAdaaTAdaa kirjoitti:

    Äläpäs valehtele, tai ilkeile, se on rumaa. Kommenttisi on melko sekava eikä ole rehellinen.

    Kun lähden lomamatkalle vaikkapa Ruotsiin viikoksi ja menen Vikingillä, koska sen työntekijänä saan matkan huippuedullisesti (jos on vapaata tilaa), niin miksi ei saisi mennä yökerhoon? En minä silloin ole töissä (työvuorossa). "Tietenkin saa. Hehän saavat jopa matkoja joko alennettuun hintaan tai kokonaan ilmaiseksi." "Jos taas autolauttoja tarkoitat, niin yökerhon aukioloaika on miehistölle työaikaa ja silloin työvorossa oleva ei tietenkään saa. Ainoastaan lomaillessaan. " "Noinhan monet laivahenkilökuntaan kuuluvat ovat lomailleet tai oikeastaan aloittaneet ja päättäneet lomamatkansa. Ihan kuten Finnairinkin henkilökunta." Mitähän taas sekoilet?

    Nuo kaksi asiaa (työ, loma/vapaa) olivat hyvin erotettuina. Vain sinulle sekavia, koska et koskaan ole ollut laivalla palveluksessa. Kas kun työvuorot kiertävät. Ollaan laivalla, sitten taas vapaalla (ei siis lomalla) kotona ja taas laivalla. "Jos taas kyse on päivälepoajasta, niin silloinhan viinan juonti tekee sen, että työvuoron taas alkaessa ollaan alkoholin vaikutuksen alaisia ja siis työkunnottomia."

    Luepas uudestaan ja koeta edes ymmärtää. Tai vaikka teeskentele!

    Äänestä

  • Noin se menee! kirjoitti:

    "Nuo kaksi asiaa (työ, loma/vapaa) olivat hyvin erotettuina. Vain sinulle sekavia, koska et koskaan ole ollut laivalla palveluksessa"

    Meripäiviä sinulta löytyy...Kuinka monta?

    Älä viitsi tehdä oletuksia muista, sitä kutsutaan saivarteluksi. Jo tuokin, että väännät aloitttajan kysymyksen lomiin asti, jolloin ei olla törnin kuuluvilla vapaatunneilla, osoittaa saivartelunhaluasi. No, saitpahan taas jonkin tyydytyksen siitäkin :D

    "....myös vapaatunteja ja aluksen matkustajatiloissa liikkuminen on sallittu,..."

    Onko tuohon tullut muutoksia ?

    Olin 5-6v. sitten pari kertaa vikarjeeraaamassa molemmissa yhtiöissä ja molemmilla oli sama tyyli, matkustamoon ei ole mitään asiaa vapaavahdissa.

    Laivaporukalla on omat baarit ja kaupaut mehistötiloissa.

    Äänestä

  • TadaaTadaa kirjoitti:

    "Nuo kaksi asiaa (työ, loma/vapaa) olivat hyvin erotettuina. Vain sinulle sekavia, koska et koskaan ole ollut laivalla palveluksessa"

    Meripäiviä sinulta löytyy...Kuinka monta?

    Älä viitsi tehdä oletuksia muista, sitä kutsutaan saivarteluksi. Jo tuokin, että väännät aloitttajan kysymyksen lomiin asti, jolloin ei olla törnin kuuluvilla vapaatunneilla, osoittaa saivartelunhaluasi. No, saitpahan taas jonkin tyydytyksen siitäkin :D

    Montakos päivää? En jaksa laskea. Tuhansia.

    Saivartelua - eikö loma muka ole vapaa-aikaa!

    Äänestä

  • Noin se menee! kirjoitti:

    Kun lähden lomamatkalle vaikkapa Ruotsiin viikoksi ja menen Vikingillä, koska sen työntekijänä saan matkan huippuedullisesti (jos on vapaata tilaa), niin miksi ei saisi mennä yökerhoon? En minä silloin ole töissä (työvuorossa). "Tietenkin saa. Hehän saavat jopa matkoja joko alennettuun hintaan tai kokonaan ilmaiseksi." "Jos taas autolauttoja tarkoitat, niin yökerhon aukioloaika on miehistölle työaikaa ja silloin työvorossa oleva ei tietenkään saa. Ainoastaan lomaillessaan. " "Noinhan monet laivahenkilökuntaan kuuluvat ovat lomailleet tai oikeastaan aloittaneet ja päättäneet lomamatkansa. Ihan kuten Finnairinkin henkilökunta." Mitähän taas sekoilet?

    Nuo kaksi asiaa (työ, loma/vapaa) olivat hyvin erotettuina. Vain sinulle sekavia, koska et koskaan ole ollut laivalla palveluksessa. Kas kun työvuorot kiertävät. Ollaan laivalla, sitten taas vapaalla (ei siis lomalla) kotona ja taas laivalla. "Jos taas kyse on päivälepoajasta, niin silloinhan viinan juonti tekee sen, että työvuoron taas alkaessa ollaan alkoholin vaikutuksen alaisia ja siis työkunnottomia."

    Luepas uudestaan ja koeta edes ymmärtää. Tai vaikka teeskentele!

    Sai Tallinkin Propagandapäällikkö maistaa omaa soppaansa!

    Äänestä

Tottakai laivalla "vapaa-aikana" saa tehdä mitä vain... jos olet laivalla "töissä" esim 8 päivää putkeen, ei makseta todellakaan tuntipalkkaa koko 192 tunnilta mikä ollaan laivalla...

Lisäksi mm. Baltic Princesillä näkee 10. kannelta henkilökunnan hytteihin, ja heidän omalle kannelle, kyllä siellä se alkomaholi(kin) virtaa aika lailla, ja hyteissä myös sitä "kaupan olutta"

Äänestä
  • Ja vapaa-aikana tietenkin kun ei olla edes töissä laivalla koko matkana aikana, ja ollaan ihan normaalissa hytissä yms. niin tottakai silloin saa juoda vaikka itsensä sammumispisteeseen asti.

    Juuri viimeksi 20.5 meni Gracella heidän Showhost Mark Turusta Tukholmaan, ja oli erittäin kännissä... Tosin suurin osa asiakkaita käy niin harvoin, eli ei edes tiedä että hän on töissä laivalla taas jonkun päivän päästä

    Äänestä

Henkilökunnalla oli takavuosina monta kertaa omat juhlat ja kaikki
tuhannen tuiterissa. Kaikki tapahtui laivalla mutta ei julkisessa tilassa.

Äänestä
  • Jos JOTAIN hyvää haetaan "galaxy" aluksista, niin niissä on ainakin kunnon henkilökunnan tilat, molemmilla puolilla pätkä kantta vain henkilökunnan käytössä, ja muutenkin suurin osa 9. kannesta henkilökunnan tiloja, löytyy jopa oma pieni kauppa, mistä saa tupakka-askeja, kaljaa, karkkia. yms. pientä

    Gracella taasen sijaitsee henkilökunnan osasta alemmilla kansilla, ja ei puhettakaan omasta aurinkokannesta tms

    Äänestä

Mikäli olet oikeasti töissä laivalla niin Työsi kestää 2 viikkoa putkeen Tänä aikana olet selvin päin tuon ajan. Ehdoton sääntö humalassa et kulje muiden matkustajien kanssa laivalla. Työpaikka ei ole vapaa ajan vietto paikka..
Näin on meillä Ethän maissakaan voi mennä vapaalla juopottelemaan työpaikallesi

Äänestä
  • Kyllä ainakin viking linella on ollut asemasta riipuen joko 7 pv töitä 7 vapaata, 10 töitä 10 vapaata sekä 14 töitä 14 vapaata. käytäntöjä on erilaisia kuten maissakin

    Äänestä

Käytäntö on se että kaikki illan aikana tulleet vajaat pullot saa henkilökunta tyhjentää klo 03sta lähtien. Henkilökunnalla on autokannen alla oma yökerho ja kylpylä. Siellä on maksuttomat baarit auki päivisin ja omasta kaupasta myydään taxfreehinnoilla tupakkaa ja viinaa.

Äänestä
  • Niin vissisti. Ja mä kuulin siskontytön poikakaverin serkun jutelleen että laivassa on piilossa Disneyland ja Las Vegas ihan pelkästään henkilökuntaa varten. Laivalle mennään töihin vain jotta saa halpaa viinaa.

    Äänestä

Tosiaan, näinhän se on.

Äänestä

Viikkarin laivoilla henkilökunta menee iltaisin omalla vapaa-ajallaan yökerhoon , tanssiravintolaan paikuille ja ottavat kyllä kännejäkin. Mutta ei työasuissa vaan ohan omilla vaatteillaan.

Ja varsinkin varatut henkilökunnan miehet menevät katsastamaan illan tarjontaa ja onpa iskujen tuloksina vieneet daameja hytteihinsä....

Ja eikö muka henkilökunta pidä juhkia iltaisin ja öisin....jo vain, voi kun tietäisitte vaan, siellä osa henkilökunnan ihmisistä on täysin riippuvaisia alkoholista, kädet vapisevat aamuisin, kun kassalla tai tarjoilemassa ovat....tarinoita on vaikka kuinka paljon....osa niistä ei tule koskaan laivan ulkopuolella julki.

Ja salasuhteita on paljon. Vaimo ja perhe kotona ja töissä laivalla rakastjatar pitää miestä lämpimänä petissä sen viikon ja sama naisilla, on toista miestä laivalla, kun oma mies kotona ei tiedä yhtään mitään vaimonsa touhuista.

Nää on niin nähty, kun 30v laivalla ollut töissä....

Äänestä
  • Hotelli/ravintolapuolen miehet on kaikki homoja joten ei siellä ainakaan naispuolisten kolleegojen punkissa touhuta. Ellei sitten joku kansi- tai konepuolen sälli kohtaa onnenpäivänsä ja nappaa jonkun viisikymppisen virolaisen kassan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Töihin? kirjoitti:

Saako laivan henkilökunta vapaa-ajallaan liikkua vapaasti laivassa? Saako juoda alkoholia esim. yökerhossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu