En aio pistää tähän linkkiä, koska periaatesyistä(pakkovero)en halua linkittää YLE:n kanaville.
Sen vain sanon, että tappajaloinen on saapunut nyt myös sekä Ruotsiin ETTÄ Suomeen! Ruotisissahan sitä tavattiin Skoonesta noin 2-kesää sitten. Nyt sitä on tavattu Kuhmon seudulla metsäriistassa!
Eli...loinen leviää aluksi vaikka myyrään tai kettuun. Myyrän tappaa kettu tai vaikka huuhkaja, ja sitäkautta tämä pöpö leviää. Ei vielä toistaiseksi ole olemassa mitään parannuskeinoa. Se on siis susien kanssa eräänlaisessa symbiiosissa, eikä aiheuta pääisännälleen minkäänlaisia oireita. Se elää suden suolistossa ja aina kun susi paskantaa, niin tämä vänkyrä sitten alkaa levitä sieltä OMIN avuinensa! Mikroskooppiset munat leviävät myös tuulen välityksellä! Muiden kuin luonnon susien suolistossa kyseinen loinen kaivautuu maksaan ja kirjaimellisesti syö uhrinsa ELÄVÄLTÄ, potentiaalisesti leviten myös AIVOIHIN! Muodostaa pienen pieniä rakkuloita joissa toukat elävät, täyttyvät yököttävällä nesteellä ja voivat kasvaa pahimmillaan ainakin pesäpallomailan kokoisiksi per rakkula. Rakkulat eivät aina edes ole leikattavissa;
Cystic Echinococcosis aka Hydatid Cyst of the Liver
www.youtube.com
The large spheres you see being pushed out of a human body by a surgeon in this video are Echinococcus larvae. Cystic Echinococcosis aka Hydatid Cyst is a parasitic disease the larvae of which can grow up to 10 cm (3 inches) in diameter within a year. Wikipedia says Cystic Echinococcosis can live inside its host for decades and grow so large, they contain liters of fluid. Humans get infected by Echinococcus worm after accidental digestion of the eggs. That can happen if one eats food after handling infected soil or feces and failing to wash their hands. If you have kids and want to make them start washing their hands before handling food, show them this video.
Että tiedoksi vaan kaikille! THL, missä olet ihmerokotteinesi? Eikö kauppa enää käy? Mainostatte ihmerokotteita perusflunssaa vastaan samaan aikaan kun meillä leviää todellinen hidas TAPPAJA Itä-Euroopasta päin, varsinkin kun Romanian Romanit päästetään vapaaksi ensi vuonna! Ette osaa muuta kuin tarjota täysin HYÖDYTTÖMIÄ rokotteita ihmisille sen sijaan, että paneutuisitte TODELLISEEN ONGELMAAN! Saksalaistutkijoiden mukaan noin 20% munia syönneistä sairastuu. Luotettavaa lääkettä ei ole, mutta Amerikkalaisen Albendazolen on havaittu saavan aikaan suhteellisen hyviä tuloksia(lääke tosin aiheuttaa pahoinovointia, maksavaurioita ja hiustenlähtöä)
http://en.wikipedia.org/wiki/Albendazole
Onneksi on olemassa uusia, luontaisia hoitomuotoja, jotka perustuvat hapetettuun oliiviöljyyn, jolla on havaittu olevan ihmeellisia, loisia tuhoavia ominaisuuksia;
http://www.drclark.net/products-devices-a-techniques/ozonator
Tiedoksi vain, että leikkaus ei aivan AIKUISTEN OIKEASTI tehoa loiseen, koska loinen ihmisen elimistössä muodostaa noita pallomaisia nestehyytelörakkuloita. Oikeasti kyseisen loisen suhteellisen JÄTTIMÄISIÄ munia! Melkein 90% varmuudella yritys leikata kyeisen loisen munia johtaa niiden puhkeamiseen, jolloin niistä leviävät pikkutoukat leviävät tehokkaasti varsinkin verenkierron välityksellä ympäri kehoa. Näin ollen leikkaus on useissa tapauksissa melkein kuolemantuomio, eikä paranna ihmistä kyseisestä loisesta. Albendazolen ei myöskään paranna, vaan ainoastaan estää loisinfektion kasvun, aiheuttamalla samalla kemo terapian kaltaisia hirvittäviä oireita uhrille!
Täältä löydät osoitteen josta voit ostaa suoraan otsonoitua oliiviöljyä Yhdysvalloista;
http://www.ozonatedoilonline.com/ozonatingoil/html
Tai voit vastaavasti ostaa tämänkaltaisen otsonaattorin suoraan Ebaysta;
http://www.ebay.com/itm/A2Z-Ozone-Aqua-6-Multi-Purpose-Ozone-Generator-AR-/221440779772?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item338ee625fc
http://www.ebay.com/itm/3-g-h-Ozone-machine-Ozon-sterilizer-Ozone-generator-Ozonator-for-water-and-air-/221442061199?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item338ef9b38f
Näin helppoa se on! Otsonaattori käyttää hapen voimaa puhdistaakseen sekä veden että öljyn epäpuhtauksista! Varsinkin puhtaalla hapella lääketieteellistä otsonointia käyttäen on mahdollista saavuttaa hyvin korkea oliiviöljyn otsonointi taso. Tältä puhtaalla hapella otsonoitu oliiviöljy käytännössä näyttää!
https://www.youtube.com/watch?v=RlmaLBs7rCY
Otsoonihoitoa voi myös käyttää muitten luontaisten hoitomuotojen(kuten esim B17 vitamiini jota saadaan vaikkapa nektariinien siemenistä) syövän ja myös muiden loisten hoitoon. Tulokset ovat olleet todella ihmeellisiä;
http://www.magneettimedia.com/syopa-talttuu-helpommin-otsoniterapialla-tarua-vai-totta
Tämä on jotain mistä THL ja valtamedia eivät TODELLAKAAN sinulle kerro!
Myyräekinokokki levinnyt myös Suomeen!
JonesHenry
0
166
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait273176Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3863Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68770Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3760Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha60694Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32601- 12580
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20569- 41560
Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3549