Bensansekainen diesel hajoitti auton Ryttylässä

hyvädiesel

http://www.aamuposti.fi/keskustelut/220801

Ryttylässä sijaitsevalla huoltoasemalla tankatessani polttoaine ei vastannut sitä mitä pistoolista olisi pitänyt tulla. Uudehkoon diesel-autoon tankkasin dieseliä ja dieselin seassa tulikin bensaa. Tätä en toki heti huomannut, vaan auto jäi tien varteen. Merkkihuolto totesi että polttoaineen seassa on bensaa ja tämä on hajoittanut auton. Kustannusarvioksi annettiin noin 5.000 euroa. Kuitit on tallessa ja autoon on todellakin tankattu aivan oikein dieseliä. Vahinkoa ei ole käynyt asiakkaan puolelta, se on täysin varmaa ja poissuljettua.

Polttoaineen myyjä ei suostu korvaamaan vahinkoaan. Asia on riitautettu ja odotamme noin 8-14 kuukautta kuluttajariitalautakunnan päätöstä ja sen jälkeen noin 6 kuukautta käräjäoikeuden päätöstä. Kuluttajariitalautakunnan päätöksen odotamme asianajajan kehoituksesta koska asia on kaikin puolin hankala.

Kehoitankin siis tulevaisuudessa miettimään tarkkaan sitä, missä tankkaat. En suosittele käyttämään pienen huoltoaseman palveluita, suosi suurta ja luotettavaa. Ryttyläläisen huoltoaseman pistoolista voi tankkiisi valua mitä tahansa ja silloin et tule saamaan korvauksia ainakaan helpolla.

Kuluttaja on vaikeassa tilanteessa vastaan hangoittelevan yrityksen kanssa. Meidän tilanteessamme rahoitusauton maksuerät juoksevat ja auto seisoo hajonneena merkkihuollon pihassa. Auton korjaaminen edellyttäisi pankkilainan ottamista ja silti asian menestyminen oikeusteitse on epävarmaa. Syyllinen osapuoli välttelee vastuutaan.

Itse olemme automme kanssa niin sanotusti lirissä. Onko sinulle käynyt samalla tavalla, kenties Ryttylässä?

6

404

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei enään

      Meillä kanssa tankattiin viime talvena huono laatuista dieseliä kyseiseltä asemalta. Auto kävi merkkihuollossa ja lasku oli 600€. Emme ole käyttänyt enään pienempien asemien palvelveluita. Tankkaamme nykyään Nesteeltä tai Shelliltä.

    • Voi ei !!!
      Ja minä ku ihmettelin että miten mönkijäni tankkiin on voinnut päästä vettä. Käytän 98 oktaania ja aina olen sen juuri kyseiseltä asemalta tankannut. Huollossa varmistivat että kyseessä on juuri yllämainittu ongelma. Tankin korkki on tiivis. Lasku hirvitti sillä ensin haettiin kaikki muut mahdolliset viat kunnes asia selvisi.
      Siis tankatessa osa polttoiaineesta onkin vettä !!!

      • 30 vuotta Rekkakuskina

        Haukutte väärää puuta , polttoaineen tuonut kuljettaja on todennäköisesti purkanut vääriin säiliöihin polttoaineet ,
        On se Neste , Shell , St1 tai Teboil voi saada samanlaista
        Polttoainetta jos kuljettaja purkaa vääriin säiliöihin
        Itse 20v bensoja kuskanut kuljettaja , ja olen myös Aikoinaan
        Purkanut Nesteen asemalla vääriin säiliöihin kävi samoin
        7 autoa hyytyi portille ei ollut aseman syy vaan
        Minä kuljettajana syyllinen .
        Siis kaikilla asemilla piilee sama vaara .


      • 30 vuotta rekkakuskina
        30 vuotta Rekkakuskina kirjoitti:

        Haukutte väärää puuta , polttoaineen tuonut kuljettaja on todennäköisesti purkanut vääriin säiliöihin polttoaineet ,
        On se Neste , Shell , St1 tai Teboil voi saada samanlaista
        Polttoainetta jos kuljettaja purkaa vääriin säiliöihin
        Itse 20v bensoja kuskanut kuljettaja , ja olen myös Aikoinaan
        Purkanut Nesteen asemalla vääriin säiliöihin kävi samoin
        7 autoa hyytyi portille ei ollut aseman syy vaan
        Minä kuljettajana syyllinen .
        Siis kaikilla asemilla piilee sama vaara .

        Lisäystä äskeiseen viestiin, se kuljettaja joka tekee
        Virheen purkaa vääriin säiliöihin polttoaineita,
        Niin sama kuljettaja vie myös muillekin asemille polttoaineet
        1 säiliöauton kuljettajalla on iso reviiri ,
        Itselläni oli myös eteläsuomi kokonaan , keskisuomi
        Pohjoiskarjalaa myöten ajettiin , sama säiliöauto ajelee
        Myös muittenkin yhtiöitten polttoaineita,
        Samassa kuormassa voi olla 4 huoltoaseman
        Polttoaineet


      • 30 vuotta rekkakuskina kirjoitti:

        Lisäystä äskeiseen viestiin, se kuljettaja joka tekee
        Virheen purkaa vääriin säiliöihin polttoaineita,
        Niin sama kuljettaja vie myös muillekin asemille polttoaineet
        1 säiliöauton kuljettajalla on iso reviiri ,
        Itselläni oli myös eteläsuomi kokonaan , keskisuomi
        Pohjoiskarjalaa myöten ajettiin , sama säiliöauto ajelee
        Myös muittenkin yhtiöitten polttoaineita,
        Samassa kuormassa voi olla 4 huoltoaseman
        Polttoaineet

        Okei!! Mutta se että tankkiin tankatessa tulee vettä ihmetyttää !!! Sen jopa ymmärrän että eri aineet (diesel ja bensa) menevät sekaisin mutta mistä se vesi sinne sekaan tulee ???? Polttonesteitä tankatessa tankataan kyseisiä aineita. Vettä saa kotona hanastakin. Vai näinkö meitä huijataan ???


      • 30 vuotta rekkakuskina
        sidi65 kirjoitti:

        Okei!! Mutta se että tankkiin tankatessa tulee vettä ihmetyttää !!! Sen jopa ymmärrän että eri aineet (diesel ja bensa) menevät sekaisin mutta mistä se vesi sinne sekaan tulee ???? Polttonesteitä tankatessa tankataan kyseisiä aineita. Vettä saa kotona hanastakin. Vai näinkö meitä huijataan ???

        Kondessi vesi todennäköisesti , joku saa enemmän joku vähemmään , vajaat säiliöt hikoilee enemmän
        En viitsi kommentoda enempää ....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1521
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1154
    3. 82
      1002
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      41
      823
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      764
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      13
      720
    8. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      705
    9. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      705
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      605
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      602
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      546
    17. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      41
      518
    19. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      72
      503
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      477
    Aihe