Surun suuri meri

Mistä alkaa kohtuus kirjoitti:

sateettomien
kuukausien
pöly laskeutuu

pienten
pirstaleisten
murheiden
kuivuus

näen ne

nyt ja
menneen
aikamuodon

sirot naiselliset
varpaat

pallon muotoisessa
maailmassa

rikkomassa jotain
kirjoittamatonta
etikettisääntöä

ohuen oviverhon
läpinäkyvää
vartaloa

kuvaa herkkyydestä

elämän
karhean realiteetin
tukahduttamaa

punaisten poskipäiden
korostamaa
olemusta

täynnä heikoksi
tekevää onnea

mutta se
muuri ei murtunut

jäi vain
häivähdys
merta

suruun vivahtavaa
olemusta

kuinka valo
laskeutuu
pienestä ikkunasta

ja yrittää
lohduttaa

varhaiseen aamuun

tuulen väreilemään
veteen
istuttamaa huolta

ja huolesta kasvaa
rakkaus

kaareva taivaanranta

laulaen laulunsa
sielun kaikkeuteen

sinä
elävä olento
ja rakkaus

kuinka se
lankeaa ja
kantaa kuvia

aidon näköisiä
kasvoja,
ja valitsee
elämän kauneuden

nytkö se
kiteytyy ja murtuu

hohtaa ja
ratisee

hakee ja
kiertelee

tutkii kehon
mieltä

hauraana ja
säikähtäneenä

tunto sormissa
häviää

vastaan tulee
haaksirikkoja,
tahroja,
ruosteenpunaista vettä

osa hullua maailmaa

ollen osa
heikkoa ihmistä

murhetta, joka
kompuroi ja
on sokea

kerääntyen ja
koetellen

kipunsa ja
hurmion

tyyneyden mielen

iholla helmeilevään
hikeen

sateeseen, joka
ei koskaan
yllä mereen

johon muistoja
kiinnittää

kosketa minua
kosketa surua

saavuttamatonta
kohdetta,
haavekuvaa

yhdistävää
hiljaisuutta,
joka on
myrskyä ja
tyyntä

rinnasta nousevia
tunteita

hiekanjyviä,
jotka tekevät
pohjaa
meren ja surun
mennä

ja sinä
minun aurinkoni
ja kuuni

puhallat
rakkauden näkyväksi

kainaloksi nojautua


http://www.youtube.com/watch?v=fYHbR0EACV8

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä