Miksi nuori chinchillani kuoli??

Kumpa mä oisin..

Chinchilla oli yli 2 vuotta vanha. Ostimme kasvattajalta 2012 ja oli mun mielestä tosi normaali ja todella utelias. Mutta eilen aamulla menin katsomaan häkkiä koska olivat olleet häkin "alakerrassa" eli häkki on tehty itse hyllytä jossa on kolme kerrosta ja alimmassa on vain luukku mistä ei siis näy läpi. Avasin häkin ja nuorempi makasi aivan velttona lötkönä häkin pohjalla ja vanhempi (7 vuotias) oli henkisenä tukena vieressä . Otin hädissäni syliin ja yritin tarjota vettä ja rusinoita mutta ei. Eikä räpytellyt silmiä mutta eli vielä mutta ei ollut energiaa sitten yhtään . Oli vain lötkö että hyvä ettei valunut sormien läpi. Välillä sätki jalkoja. Laitettiin sitten ylempään kerrokseen tyynyn päälle lepäämään. En voinut tehdä mitään koska mun piti mennä kouluun hakemaan totari ja vanhemmat yritti tavoitella eläinlääkäriä joka ei tietenkään vastannut. Tunnin päästä pääsin kotiin ja oli jäykistynyt ja kuollut.. :( Enkä tiedä mihin se kuoli. Mutta nää viime viikot en oo ollut kovin aktiivinen chinchillojen kanssa koska koulussa on ollut kaikenlaista. Mutta mielestäni joka ilta kävin laittamassa heinää niille ja olivat ihan pirteitä. Mutta mun on pakko myöntää ja toivon että tästä ei tuu kamalaa paskamyskyä mut en tainnut sitten laittaa sitä ruokaa perjantai illalla koska nukahin kesken askartelujen enkä ollut siivonnut häkkiäkään pitkään aikaan. Kaiken lisäksi kuulin illalla uikutusta mutta en ollut moksiskaan koska pitävät sitä joskus yleensä. Ja mua kaduttaa ihan helvetisti jos oisin vittu nostanu perseeni penkistä ja menny kattoo et mikä ois hätänä nii olis viel elossa varmasti. Ainut ketä voin syyttää oon minä itse mutta mä en oikein oo varma et nääntykö se sitten oikeasti koska se on ollut pitempääkin syömättä koska meidän hoitaja ei pitänyt meidän lomareissulla lupaansa viimevuonna eikä mennyt laittamaan ruokaa kolmeen päivään. Ja kun toinenkin oli niin pirtee? Ja vettäkin oli eikä se lämpöhalvauskaan voinut olla kun ei ollut mikään kuumakaan. Enkä nyt usko että se ois siitä ettei ollut saanut pellettiä (heinää kyllä) mutta ei pellettiä pitkään aikaan kun ei sitä muistettu ostaa. Toivon että saisin vastauksia enkä syytteitä vaikka mä ne kyllä ansaitsisin..

9

1814

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuollutchinchilla

      Jos chinchilla saa pelkkää heinää pidemmän aikaan, se kyllä lopulta kuolee nälkään. Heinästä saadaan pääasiassa kuitua, mutta vain vähän energiaa. Energiaa ( vitamiinit, proteiinia jne) saadaan pelletistä. Chinchilla on hyvin aktiivinen eläinlaji, joten se tarvitsee energiapitoista ruokaa. Myös jos häkki on pitkään siivoamatta eli häkki on likainen, altistaa se chinchillaa monenlaisille bakteeritulehduksille. On myös mahdollista, että chinchilla on tippunut häkissä ja loukannut itsensä ja kuoli siksi.

    • Voiperkele :(

      Eikä... Toi ois pitäny tietää.. Pelletin siasta annoin iltasin niille kuppiin pari pähkinää ja rusinoita. Mutta se ei varmaan ole sama..

      Ja joo en ollut siivonnut häkkiä varmaankaan puoleentoista viikkon ja hyvä että en pyörtynyt kun häkin ohi menin ku hais niin hirveelle mutta voit kuvitella minkälaiset kiireet viimeisillä kouluviikoilla on.. Olisi ollut tarkoitus juuri sinä lauantaina siivota se häkki mutta nyt alko luma todella kurjasti.

      Chinchillassa ei ollut mitään ruhjeita ainakaan.. Mutta voi sekin olla hyvin mahdollista.

    • pimpelipom1

      Chinchillalle optimaalinen lämpötila on 15-20c. Jos lämpötila on yli tuon, kyllä lämpöhalvaus voi iskeä. Lämpöhalvaus, tai kuumuuskohtaus voi tulla myös liiallisesta juoksemisesta. Uuomapulloissa jää myös kuulat välillä jumiin. Se yhdistettynä ravitsemuksen puutteeseen, juoksenteluun ja likaan on tappava yhdistelmä.

      Chinchillassa ei olekkaan välttämättä mitään ruhjeita jos se tippuu.

      Jos kyseessä on tarttuva tauti toinenkin on pahimmassa tapauksessa vaarassa.

    • accd1

      Pähkinät ovat aivan liian rasvaista ja rusinat aivan liian sokeripitoista ruokaa chinchillalle. Niillä ei voi korvata pellettiä, vaan ne vain vahingoittavat chinchillan elimistöä. Suurimmalla todennäköisyydellä chinchilla on kuollut sen takia, että se ei ole saanut oikeanlaista ravintoa pitkään aikaan.

    • aloittaja.

      Niin. Mutta mulla ei ollut minkäänlaista aavistusta että ei selviäisi ilman pellettiä. Luulin että heinällä pärjää. Vaikka olenkin lukenut chinchilloista paljon ja omistanut sellaisen/sellaiset jo yli kolme vuotta. Ja chinchillat ovat koko ikänsä saaneet makupalaksi pähkinöitä ja rusinoita.

    • Jiisus

      Kaikenlaiset idiootit sitä lemmikkejä ottaakin. Aikamoisen kidutuskuoleman tarjosit.

    • Kamalaa

      "mulla ei ollut minkäänlaista aavistusta", no kannattaiskohan selvittää ettei vaan murhaa ketään. Hyi hemmetti. Rusinan saa antaa chinchillalle kerran tai ihan max. kaks kertaa vuodessa, siinä on aivan liikaa sokeria chinchillan elimistölle. Ei ihme että kuoli. Kannattais varmaan ens kerralla ottaa selvää eläimestä, jonka hankkii. Et taatusti oo lukenut yhtään mitään chinchilloista jos noin päin persettä niitä "hoidat". Susta pitäis ilmottaa eläinsuojeluun.

    • Rusinaeivoillasyy

      Chincillani kuoli kun ei hengittänyt, mikä neuvoksi. Itse syön rusinaa vain kerran vuodessa.

    • Anonyymi

      ??!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1541
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1174
    3. 85
      1038
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      847
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      14
      737
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      676
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      614
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      591
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      546
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      73
      537
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      43
      536
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe