Onko muilla ns.myöhäisheränneillä minkäänlaista kriisiä?
Itseä ketuttaa suunnattomasti oma tyhmyys, kun en ole aikaisemmin tajunnut ollenkaan vaikka merkit ovat olleet olemassa monella saralla, kun nyt olen alkanut ajatella asioita. Sitä on vaan mennyt hetskunormatiivisen ajattelun mukaan, ja kärsinyt parisuhteissa miesten kanssa ties minkälaisista ongelmista:( Ja ne kaikki menetetyt mahdollisuudet tavata se oikea:(
Masentaa ja itkettääkin.
Miten ihminen voi tuntea itteänsä näin huonosti ja paahtaa vaan eteenpäin miettimättä ollenkaan, mistä monet ongelmat on johtuneet? Eikä vaan oo voinu myöntää itselleen miksi ne naiset kiinnostaa niin kovasti:(
Itseä ketuttaa suunnattomasti oma tyhmyys, kun en ole aikaisemmin tajunnut ollenkaan vaikka merkit ovat olleet olemassa monella saralla, kun nyt olen alkanut ajatella asioita. Sitä on vaan mennyt hetskunormatiivisen ajattelun mukaan, ja kärsinyt parisuhteissa miesten kanssa ties minkälaisista ongelmista:( Ja ne kaikki menetetyt mahdollisuudet tavata se oikea:(
Masentaa ja itkettääkin.
Miten ihminen voi tuntea itteänsä näin huonosti ja paahtaa vaan eteenpäin miettimättä ollenkaan, mistä monet ongelmat on johtuneet? Eikä vaan oo voinu myöntää itselleen miksi ne naiset kiinnostaa niin kovasti:(
Vastaukset 18
Vanhimmat
Täällä ns.myöhäisherännäinen pohtinut viime aikoina juuri samanlaisia mietteitä kuin kirjoitit. Aivan hämmennyin, kun luin viestisi sillä niin paljon samoja ajatuksia siinä oli. Jotensakin harmittaa ja tuntuu todella tyhmältä omalta kohdaltani, kun katson asioita taaksepäin ja tapaamiani ihmisiä ja ihmissuhteita, ettei ole itseään sitä vertaa tuntenut ja tunnistanut tunteita esim. mitä naisia kohtaan on tuntenut ja miten käyttäytynyt, lähinnä sitä miten toisella tapaa käyttäytyisi nyt, kun on itselleen myöntänyt, että samaa sukupuolta oleva ihminen on se mikä sydäntä sykähdyttää ja saa iloisen fiiliksen aikaan...
On ollut samantapainen kriisi mullakin. Onneksi se meni ohi, ja nyt pari-kolme vuotta heräämisen jälkeen alan olla sinut sen kanssa, että olen elänyt aikuisuuteni ensimmäiset 15 vuotta miehen kanssa ja se on edelleen osa mun elämääni lasteni isän roolissa. Vielä onneksi enemmän kuin sen 15 vuoden verran jäljellä elämää, todennäköisesti, ja ehkä saan vielä jonkun ihanan naisen kanssa jakaa vuosikymmeniä. :)
Mutta kyllähän se mietityttää miten erilaista elämä olisi ollut, jos olisi jo teini-ikäisenä tajunnut tämän. Jos olisi saanut kokea ensirakastumisen teininä tai parikymppisenä eikä vasta yli kolmekymppisenä. Jos olisi "nuorena ja nättinä" tiennyt millaista on nauttia seksistä. Jos olisi saanut hankkia lapsia ja kasvattaa niitä naisen kanssa.
Toisaalta - parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja parempi nyt kuin vaikka kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Vaikken koskaan tapaisikaan sellaista naista, jonka kanssa voisin sen puolivuosisadan rakkaustarinan elää todeksi, niin olen sentään oppinut kuka olen.
Ja ne merkit, ne merkit..
On oikeasti surkuhupaisaa, että esim. uimahallissa on tehnyt mieli tiirailla naisia(joo,olen tirkistelijä..), mutta ei ole sen enempää miettinyt, että miksi. On vaan ajatellut, että katse maahan ettei kukaan vaan LUULE että olen lesbo :D
Miten ihminen on voinut olla miettimättä, miksi miesvartaloa ei ole tullut noteerattua mitenkään esim. leffojen seksikohtauksissa?
Olen myöskin aina jännittänyt, punastellutkin naisseurassa, miesten kanssa ei mitään ongelmaa. Enkä ole tajunnut tuotakaan.
Ja se, että ei ole nauttinut seksistä. Inhottaa, miten on kuluttanut toisen elämää turhaan intohimottomassa suhteessa, kun en ole vaan voinut myöntää asioita itselleni. Ja kaikki se ahdistuksen määrä, kun on tiennyt että jokin on pahasti vinossa, muttei ole keksinyt, mikä. Ja se "yhteyden" jatkuva kaivaminen, mitä ei vaan voinutkaan löytyä..
Huoh.
Seuraava ongelma onkin sitten ulostuleminen.. Huhhuh.
Ihan kamalaa, kun nyt olen ihastunut l-naiseen ja kokenut, miten voimakkaat voi olla tuntemukset, vaikka ei edes tunne kunnolla. Ei koskaan miesten kanssa vastaavaa.
Avuton olo, kun jännittää kovasti ja joutuu miettimään hirveästi kaikenlaista. Siis tämmöistäkö sen kuuluukin olla? Kamalaa.
Sellaista se juuri on ja kuuluu ollakin...kamalan ihanaa. Välillä ei tiedä onko se enemmän kamalaa vai ihanaa, vaikka useimmiten se on vain ihanaa.
Yhtä kamalan ihanaa on oletettuun heteronaiseen ihastuminen. Kun ei tiedä mitä voi, saa, uskaltaa tehdä. Ja kun ihastunut niin ei uskalla eikä osaa yhtään mitään, edes olla oma itsensä.
Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan... :)
Jos joku ei ole viellä löytänyt lepakkilaakson keskusteluun aiheesta, niin täs linkki
http://lepakkolaakso.net/blogi.php?nick=Tuulihaukkatar&comments=26355
Ei siihen kaapistatuloon kantsi energiaansa haaskata..
Eikun naista iskemään ;)
Minä ajattelen, että kaikella on tarkoituksensa ja oikea aikansa. Vaikka olisikin tajunnut suuntautumisensa varhain, todennäköisesti kolhuja ja särkyneitä sydämiä olisi tullut naissuhteissakin. Sitä paitsi, nythän sinulla on ihanat lapset, joten elämä on antanut paljon!
Mielestäni kielestä voisi poistaa kaikki mitä jos -lauseet! Menneitä ei kannata katua. Maailma on täynnä mahdollisuuksia, kun heittää turhan painolastin pois ja kulkee kevein, avoimin mielin...
Ou, ne lapset olivatkin "kesäheinällä"... joka tapauksessa sanoma on sama: irti menneistä ja ilon kautta uusiin juttuihin!
Ihana kuulla, etten olekkaan ainut tässä tilanteessa. Jos haluatte vaihtaa ajatuksia, erityisesti te, jotka olette heterosuhteessa alunperin perheen perustaneet, minulle voi kirjoitella. [email protected]
Täällä myös yksi myöhäisherännäinen, joka teininä tapasi kivan miehen. Yhdessä sitten pysyttiin 10 vuotta, luultavasti ihan vaan tottumuksesta, turvallisuuden tunteesta ja ympäristön odotuksista. Kun tajusin asian laidan, tuntui kun joku olisi lyönyt lekalla päähän. Periaatteessa en harmittele mitään muuta, kuin sitä, että ne varsinaiset nuoruusvuodet menivät ohi. Pelkään että yli kolmekymppisen on todella vaikeeta tavata enää sitä oikeaa puoliskoa.....
Höpönlöpön, yli kolmekymppisenä alkaa vasta ymmärtää, mitä ihan aikuisten oikeasti tarkoittaa ja mitä ihan itse haluaa. Eikö se ole paljon otollisempi lähtökohta "sen oikean" kohtaamiselle kuin ikä 20:n huitteilla vailla parempaa tietoa mutta täynnä suuria luuloja ;)
Höpsis, minäkin heräsin vasta 34 v kun tapasin nykyisen puolisoni. Sitä ennen tuli vietettyä sitä hetskunormatiivista elämää kaikkine asiaankuuluvine tekijöineen. Ajattelen asian niin että ensimmäisen elämän elin heterona ja tämän toisen lesbona.
Iso kiitos linkistä Summernightcity!! Uskomatonta, kuinka löysin itseni noista kirjoituksista tuolla. Jotenkin sitä pääsee mietteissän eteenpäin, kun lukee noin monipuolista keskustelua oman kriisin aiheesta ja sen lähiympäristöstä:)
Hienoa, että löysit kaikkee valaisevaa :)
Onnellista kesää ;)
Et ole ainut. Menneisyys ahdistaa :(
Sama tilanne täälläkin. Mä olen elänyt kiltin luonteeni mukaisesti eli suorittanut henkisesti vahvan äitini ohjeiden/hyväksynnän mukaisesti. Yo, korkeakoulu, akateeminen ammatti, hyvinkoulutettu mies puolisoksi, lapsi, omakotitalo, koira ja jopa se farmariauto ;)
Sitten huomasin voivani tosi huonosti. Seksin saralla kokeilin rajoja, koska mikään ei tuntunut miltään (miehen kanssa). Vähitellen tajusin, missä mättää. Kuten moni täällä jo kertoikin, mäkin tajusin ne viitteet seksuaalisesta suuntautumisestani
nuoruudestani vasta nyt.
Nyt katselen elämää uusin silmin..ja toivon parasta ;)
Aina hienoa lukea kun mimmit löytävät itsensä, tulee sielt kaapista vaikka sitten karmit kaulassa - pääasia, että tuutte ettekä enää mene takaisin.
Myöhäisherännyt on sanana sellainen kummajainen, ettei sitä haluis käyttää. Haluis vaan uskoa, että jokainen on jollain tasolla sen aina tiennyt, mutta uskallus tulee ylläri pylläri yleensä vasta kolmenkympin kriisin jälkeen tai niiden muksujen aikuistuessa.
Itse tiesin olevani pienestä likasta lähtien se mikä oon eli aito leba, mutta naimisiin mennä pätkähdin ja siinä 20 vuotta ennen kuin repäsin itseni omaan elämääni. Naisia on tullut ja mennyt, hyviä kaikki ehdottomasti!
Koskaan ei ole siis myöhäistä.
Ainoa asia minkä haluaisin pystyä estämään on lesbonaisen ihastumiset hetskunaisiin, mutta minkäs tekee. Niin kauan kun maa päällään naisia kantaa, niin me lesbot mennään ja ihastutaan silloin tällöin ihaniin hetskuihinkin - ja rikotaan vaan ittemme.
Mutta sitäpä ei voi estää, järki ja tunteet - niinpä niin :)
No kyllä kuule naisten kanssa seurustelukin voi olla yhtä helevettiä, joten ainakaan siinä et ole mitään menettänyt.