OnniExpress aloittaa matkailuvuorot Viroon

OnniExpress aloittaa useita kertoja viikossa ajettavat matkailuvuorot Tallinnaan ja Pärnuun heinäkuusta alkaen. Liput tulevat myyntiin touko-kesäkuun vaihteessa.

OnniExpress aloittaa matkailuvuorot Viroon yhteistyössä Helsingin ja Tallinnan välillä autolauttaliikennettä harjoittavan Eckerö Linen kanssa. Matkailuvuoroja on aluksi Porista, Tampereelta, Hämeenlinnasta, Raumalta, Turusta, Salosta, Jyväskylästä, Lahdesta ja Helsingistä.
”Vaivattomuushan tässä on se juju, matkalaukut vaan autoon ja matka kohti Tallinnaa ja Pärnua alkaa kotipysäkiltä. Takaisin tullaan sitten kun siltä tuntuu”, sanoo toimitusjohtaja Petteri Keskinen OnniExpressin Porin toimipisteestä.
Lipunmyynti tapahtuu OnniExpressin verkkokaupan kautta ja bussilipun hintaan sisältyy laivalippu. Hinnoittelussa noudatetaan halpabussi-ideaa, jonka ansiosta matkalipun hinta esimerkiksi Raumalta aina Pärnuun asti on vain muutaman kympin.
”Ajamme edestakaiset matkailuvuorot useilta paikkakunnilta viitenä päivänä viikossa. Näin matkustajilla on enemmän valinnanvaraa matkustuspäivien ja majoituksen suhteen”, toimitusjohtaja Ilpo Luoma-aho OnniExpressin Jyväskylän toimipisteestä kertoo.
OnniExpress tekee yhteistyötä myös sovittujen matkanjärjestäjien kanssa, jotka myyvät pakettimatkoja haluaville asiakkaille edullisia kokonaisuuksia OnniExpressin matkailuvuoroja hyödyntämällä.
Halpabussiyhtiö OnniExpress aloitti kotimaan liikennöinnin toukokuun alussa, jolloin silloisen Onnibusin reitit siirtyivät lähes kokonaan OnniExpressille. Uusi halpabussiyhtiö perustettiin, koska OnniExpressin yrittäjät halusivat tarjota jatkossakin suomalaisia halpabussimatkoja Onnibusin myytyä kaukoliikenteensä ulkomaisille omistajille.
2403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • kommentti: onnin lippuun sisältyy LAIVAMATKA

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onnellako ? kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu