Osaisko kukaan neuvoa että saako iphoneen mitenkään flash playeria. Huomasin että ylen elävän arkiston videoita ei voi katsoa koska tämä mainittu flash player puuttuu.
Iphone 5s ja flash player
????
30174
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Ei paitsi jailbreakilla jota en suosittele
Mikä on jailbreak?
Appstoresta löytyy flashpayer ja löytyy sieltä myös yle areena.
Latasin app storesta päälle 4€ maksavan ohjelman nimellä flash player, mutta ainakaan tuo ylen elävä arkisto videot ei lähteny sillä ohjelmalla toimimaan. Tuo app storen yle mulla onkin jo ladattuna mutta sieltä ei löydy ihan kaikkia samoja juttuja kuin tuolta elävästä arkistosta.
Aika tympeä puute näissä muuten niin hyvissä applen laitteissa:-(
Olisit hankkinut androidin niin tuotakaan ongelmaa sinulla ei olisi. Andeoidiin saa kaikkea toisin kuin applelle jonka kansssa taa tapella päivät pitkät kun ei synkkaa koneen kanssa ja kaikki on niin törkeän kallista.
Androidiin ei rosiaankaan saa puoliakaan mitä applen laitteisiin saa ja palvelutkin toimii ios laitteissa paljon paremmin, aina.
Minulla oli ennen samsung eli siis android ja puolensa silläkin laitteella,mutta vaihtelu virkistää:-) eikä tuo flash nyt maailmaa kaada vaikka se ei iphonessa toimikkaan. Löytyy kuitenkin samsungin tabi joten flashit sitten sillä:-).
Heh heh katsoppas listaa mitä seuraavaan käyttikseen vasta tulossa..
Tässä iOS 8:n uudistuksia:
Ilmoituskeskusta on uudistettu siten, että vastaus viestiin onnistuu suoraan ilmoituskeskuksesta, myös lukitusnäytöltä.
Facebook-viestin tykkäys onnistuu niin ikään suoraan ilmoituskeskuksesta.
Kalenterimerkintöjä voi tehdä suoraan sähköpostiviestistä.
Sähköpostiviestin kohdalla viestin voi jatkossa merkitä myöhemmin luettavaksi.
Käyttöjärjestelmässä on uudenlainen näppäimistö, joka ehdottaa sopivia sanoja viesteihin. Järjestelmä oppii käyttäjän tavoista ja pyrkii ehdottamaan mielestään sopivinta sanaa. Tavoitteena on, että käyttäjä voisi kirjoittaa viestejä nykyistä nopeammin. Laite ei Applen mukaan välitä "opittuja" tietoja eteenpäin vaan pitää ne käyttäjän laitteessa.
Ryhmätekstiviestit voi jatkossa nimetä haluamikseen. Ihmisiä voi myös poistaa keskusteluista.
Ryhmäviesteihin voi lisätä sijaintitietojen näyttämisen. Sijaintitiedon näyttämisen keston voi määritellä tunniksi tai koko päiväksi.
Tekstiviesteihin voi jatkossa lisätä äänitiedostoja tai videopätkiä nauhoittamalla ne viestin sisällä.
ICloud Drive on Applen kilpailija Dropboxille.
Käyttäjä voi saada VIP-sähköposteja. Tällöin hän saa ilmoituksen vain tästä viestiketjusta.
IOS 8:ssa on Healthkit-ohjelma, joka seuraa käyttäjän fyysistä aktiivisuutta ja näyttää esimerkiksi käyttäjänsä verenpaineen ja kalorinkulutuksen.
Healthkit mahdollistaa terveystietojen lähetyksen puhelimesta lääkärille.
Perhejako-toiminnon (Family Share) aktivointi jakaa tärkeät tiedot perheenjäsenten välillä. Toiminto myös löytää automaattisesti lasten mobiililaitteet, jos ne ovat Applen. Toiminto tukee enintään kuutta perheenjäsentä. Kaikki perheenjäsenet pääsevät käsiksi esimerkiksi sovelluksiin, jotka yksi on ostanut. Tällöin on jaettava myös luottokorttitiedot, mistä kaikki eivät ehkä pidä. Vanhemmat tosin saavat ilmoituksen, kun lapset ovat ostamassa jotain sovelluskaupasta. Tämän jälkeen vanhempien pitää vahvistaa tai hylätä ostos.
Valokuvat synkronoituvat jatkossa automaattisesti iCloudiin.
Valokuvien editointityökalu on uudistettu perusteellisesti. Työkalu on saanut vaikutteita iMovie-ohjelmasta.
Siri-puheentunnistus on saanut tuen Shazam-musiikintunnistuspalvelulle.
Ilmoituskeskukseen voidaan jatkossa lisätä niin sanottuja pikkuohjelmia eli widgettejä, jotka kertovat esimerkiksi urheilutuloksista.
Mitä se käyttis tähän asiaan liittyy?
Kyse oli siitä että ios laitteisiin saa kaikki ohjelmat, enemmän pitää kysyä mitä siihen ei saisi.
ios laitteet on muutenkin markkinoiden nopeimpia laitteita audiolatenssissa.
Mihin tota audion pitkää latenssia tarvitaan, puhuessa puhelua, tuleeko Texasin murre venyvine sanontoineen ?
Audion lyhyttä latenssia tarvitaan musiikin tekoon ja soittamiseen, et tunnu asiasta tietävän joten aika turhaa on edes selittää, pidät vain turhana sitä.
Pitkä latenssi on huono, kuten androideissa on.
Miksi TM ei sitten ole käsitellyt asiaa..latenssi vekkuli sana vähän niinkuin potenssi.
voi olla potenssiin, potenssi tai ei potenssiin...
Eivät varmaan ymmärrä,nopeuksien päälle, samaa olen minäkin ihmetellyt miksi sitä ei testata, varmaankin siksi koska kaikki muut näyttää todella hitailta ios laitteiden rinnalla.
Latessimittaus joka mittaa kaikki, laita nämä pelamaan yhtäaikaa:
1. Laita wifi yhteydellä kopioimaan mtv3 ruudista elokuvaa
2. laita tietsikkaan kiinni i tunesilla kopoimaan sitä sun latessi musaa
3. Puhu puhelimessa kavereillesi
4. Surffaa netissä
Katso onnistuuko, riittääkö 64 bittisessä 5S teho... hyytyy
Moititussa Androidissa pelaa samoin Sympassa..
Loppuvuodesta 2009 julkaistiin Android 2.0 SDK kehittäjien käyttöön ja ensimmäiset sitä tukevat laitteet tulivat 2010 (joitain 2.0-luureja esiteltiin tosin jo loppuvuodesta 2009). Listaamasi ominaisuuksia ei todellakaan löydy vuoden 2009 stock-Androideista. Toki olen kanssasi samaa mieltä siitä että Androidissa on paljon hyviä ominaisuuksia, mutta jotain rajaa valehteluunkin.
Android on hyvä alusta, sitä ei kukaan asioista ymmärtävä kiistä, mutta niin on myös iOS. Jälkimmäinen on tosin paljon tasalaatuisempi ja keskimäärin myös toimivampi, ainakin oman kokemukseni mukaan. Olen käyttänyt paljon molempien leirien laitteita ja mielestäni puhdas Android, joka löytyy Nexus-laitteista, on käytettävyydessään ja selkeydessään iOS:in veroinen ellei jopa parempi. Valitettavasti jokainen valmistaja yrittää erottua massasta kyseenalaisilla itse kehittämillään ratkaisulla kuten TouchWiz tai pahimmillaan jopa omilla sovelluskaupoilla. Oma lukunsa ovat kiinalaiset valmistajat jotka jostain ihmeen syystä tekevät Androideistaan iPhonen kopioita ja tuloksena on melkoista sillisalaattia. Android ei ole iOS eikä iOS ole Android. Molemmissa on omat hyvät puolensa ja paremmuudesta väitteleminen olisi ikuisuusprojekti.
Applessa taustalla olevat ohjelmat sammutetaan, eli noista 4 voit tehdä vain yhtä kerrallaan, toisin kuin muissa puhelimissa joissa onkin MONIAJO !
siksi niissä 4 prosessoria !
Kyse on audiolatenssista, wikipediasta vaikka lisää tietoa tai muusikoiden sivustoista.
Mitä käytännön hyötyä tuosta audio latenssista on tavalliselle puhelimen käyttäjälle?
Vielä ei ole kukaan kertonut, miksi latessi on pitkä ja mihin tätä Applen tyngäksi (lyhyt) jäänyttä latenssia tarvitaan ?
Olen jo kertonut ylempänä ja antanut vinkin mistä voi asiasta kiinnostuneet asiaa opiskella.
Musiikin tekoon sitä tarvitaan ja jammailuun tai live tilanteisiin.
Jos sanot olevasi rumpali, eli basistin kanssa musiikin kasassa pitäjä niin luulisi sinunkin audiolatenssin tuntevan.
Samaa hyötyä kuin kaikista muistakin ominaisuuksiata, nimittäin ihmisillä on omat tarpeet, vaikka sinun ielestä joku asia on turha niin toisen mielestä se on tärkeä ja päinvastoin.
Iphoneen ei saa flashia.
Nyt löysin app storesta sellaisen ohjelman kuin virtualBrowser for chrome. Sillä pystyy katsomaan/kuuntelemaan flashia vaativia tiedostoja:-)
NMitäpä ios laitteeseen ei saisi, siihen saa kaikki.
Maailamassa on noin miljoona flash peliä, pelaile niin i os laitteella...
Ketä jotkut flash pelit kiinnostaa kun on saatavana oikeitakin pelejä.
Applen naurettavan pienillä näytöillä mitään pelata :D Eikä tosiaan ole flashplayeria niin kuin ei WP:ssakaan, mutta Androidissa on, aika hauska kuitenkin n.700€ laitteessa ei edes tuota tavallista ominaisuutta.
No se ompun kuva maksaa.
Ei ole kohta enää Androidissakaan. Adobe lopetti sen tukemisen.
Onhan se lopetettu jo ajat sitten.