Tervetuloa uudistuneeseen Phoenix Rising RPG:n! (Foorumirope)

Lisbetth

Jo yli neljän vuoden ikään ehtinyt PHOENIX RISING RPG jatkaa edelleen aktiivisena ja entistäkin monipuolisempana. Tämän kevään ajalle sijoittuneen, muutaman kuukauden mittaisen uudistustauon myötä moni asia koki muutoksia ja ehostuksia - mutta mistä oikeastaan onkaan kyse?

Roolipelimme sijoittuu Yhdysvaltain kuudenneksi suurimpaan kaupunkiin, Phoenixiin, sekä sen lähiympäristöön Arizonan osavaltiossa. Painotamme realistisuutta niin hahmoissa kuin peleissäkin - tästä syystä pelin nimellinen ikäraja on 15 vuotta. Myös nuoremmat, kirjoittamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita liittymään oman harkintakykynsä puitteissa - ja mikäli kysymyksiä tai ajatuksia realistisuuden suhteen on, autamme mielellämme oman osaamisemme rajoissa! Haluamme tarjota mukavan, rennon ja pelaajaystävällisen peliympäristön, jossa kirjoittaminen on ennen kaikkea hauskaa!

Jotta pelaaminen ei kävisi tylsäksi, tarjoamme pelaajillemme lukuisia eri mahdollisuuksia kanavoida omaa luovuuttaan. Itse pelaaminen onnistuu paitsi foorumin, oman IRC-kanavamme kuin pikaviestimienkin kautta. Mielikuvituksen virkistämiseksi tarjoamme puolestaan eri teemoihin kytkeytyviä, kausittaisia peliteemoja, suurempia juonikuvioita, yhteispelejä kuin paljon muutakin - lisäksi olemme alusta alkaen halunneet korostaa pelaajien oman aktiivisuuden tärkeyttä. Otamme mielellämme vastaan pelaajilta lähtöisin olevia ideoita ja ehdotuksia - näin saamme kehitettyä peliä entistäkin toimivammaksi kokonaisuudeksi, jossa kaikki viihtyvät!

Onko sinulla kysyttävää, haluatko mahdollisesti tarkastella peliä lähempääkin?

TERVETULOA! http://telepathetic.biz/phoenixrisingrpg/
YHTEYDENOTOT? Tähän viestiketjuun, vieraskirjaamme, sähköpostitse ([email protected]), cboxiin tai IRC-kanavallemme

0

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

        Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
        Ikävä
        101
        9578
      2. Persut: haluamme lisää veroja!

        Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
        Maailman menoa
        76
        4957
      3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        55
        4682
      4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        9
        2421
      5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

        Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
        Ikävä
        105
        1642
      6. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        45
        1458
      7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

        Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
        Lieksa
        56
        1387
      8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        49
        1341
      9. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1296
      10. Heräsin taas sinä mielessä

        Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
        Ikävä
        65
        1291
      Aihe