Monet julkaisut ja mediatalot sekä muut yritykset järjestävät eri julkaisujen ns. lukijan kuva -toimintojen ohella erilaisia valokuvakilpailuja. Niihin osallistuminen on yhtä helppoa kuin digikuvien jakelu muutenkin.
Valokuvakilpailujen säännöissä järjestäjä vaatii yleensä kuvien täyden käyttöoikeuden. Tämä on myös kilpailuun osallistumisen edellytys. Tällä tavoin kilpailun järjestäjä saa vapaasti käyttöönsä mittavan määrän kuvamateriaalia. Silti vain esimerkiksi kolme parasta palkitaan, ja usein vain nimellisellä korvauksella.
Mitä kilpailujärjestäjä sitten voi kuvilla tehdä?
Kun kilpailujärjestäjällä on kuvien täydet käyttöoikeudet, voidaan niitä käyttää vapaasti mm. mainoksissa, painotuotteissa jne. julkisessa käytössä ilman korvausta alkuperäisen kuvan ottajalle.
Ironista kyllä, valokuvakilpailujen järjestäjät osaavat kuitenkin yleensä vaatia , että kilpailuun osallistujalla on kuvissa olevien henkilöiden suostumukset kuvien julkiseen käyttöön. Samoin osallistujan täytyy itse olla valokuvan ottanut henkilö ja sen tekijänoikeuksien omistaja. Näin järjestäjä siirtää vastuun kuvan mahdollisesta asiattomasta käytöstä ja sen aiheuttamista seuraamuksista kuvan ottajalle.
Muista, että kilpailuun osallistuvat kuvat voi päätyä minne tahansa – ajattele jos kuvassa on ystäviäsi tai perheenjäseniä.
Mieti ennen kuin lataat
21
286
Vastaukset
- Aiva hulluksi menny
Netis on ollut jopa teetä omista kuvistasi postikortit tyyppisiä "huijauksia" joissa kuvat ottanut maksaa ja luulee saavansa ties mitä.. pikkuprintillä lukee ohjeissa ja säännöissä jotta samalla kun tilaa luovuttaa "kaikki oikeudet kuvista" "operaattorille"!
Tekijällä ei ainakaan ole enää millasiakaan oikeuksia eikä kukaan valvo hänen etuja.
Muka "laillisesti" varastaminen on parasta välistävetobisnestä. - koh1
Johonkin pitäisi kerätä kilpailut jossa on kohtuuttomat säännöt valokuvaajan kannalta.
Nettiosaajat huom! - Ironista?
”ilman korvausta alkuperäisen kuvan ottajalle.”
Miksi harrastelijan pitäisi saada jotain korvausta kuvien ottamisesta?
Jätetään korvaukset ammattilaisille ja pysytään me harrastelijat omassa hiekkalaatikossamme.
Ei markettikitin ostaminen tee meistä ammattilaisia joiden kuuluu ottaa kuvia myytäväksi!
Ketään harrastelijaa ei pakoteta julkaisemaan kuviaan niin, että joku voi niitä käyttää.- ljfqwehfgq
Anteeksi vain, mutta puuttuuko päästä jotain? Ihan vakavasti.
Harrastelija tai ei, niin pitääkö muiden, yleensä parempiosaisten ansaita toisen työstä ilman mitään korvausta.
Tietysti kuvan voi lahjoittaa, mutta sen pitää olla tietoista, eikä harhaan johtavalla mainonnalla kähvellettyä.
Kaikki ei edes halua nähdä omia otoksiaan, missään muuallla kuin omassa albumissa ja luulevat, ettei nettipalvelut niitä itse käytä.
Parasta jättää nettipalvelut käyttämättä ja käyttää sitä paikallista manipulaattoria. Tietää ainakin syyllisen, jos kuvat kävelee. - jep jep
Tuu siivoamaan pihani. Palkkaa en sulle maksa, koska et ole ammattilainen. Mutta tuhannes joka tulee siivoamaan palkatta pihani voi voittaa pullon leffalipun!
Ole nopea! - on ironista
Esim. hääkuvien pyytäjät on melkoisen molopäistä sakkia.
Olen kyllä harrastelija, mutta muutamia kuvia nähneet ovat pyytäneet minua kuvaamaan heidän häänsä. Tyyli "sullahan on noi hienot kamerat" ja me maksetaan kokonaiset viiskybää safkat ja viinat saat tottakai.
Polttoaineet syö jo tuon ja pitäs nauttii ilmasia viinoja selvinpäin. Missä meni vikaan?
Pyysin tippiä, kun hinta on kerran kohdallaan, 10% häihin menevistä kustannuksista kuitteineen ja vastaus oli: Kai sulla on oma auto, kun ei saada sulle kyytiä hankittua. Ymmärräthän ironian.
Ei nää oikeasti voi olla todellisia? Menisin autolla kolmen satkun päähän kuvaamaan häitä, joihin on upotettu toistakymmentä donaa ja hintana 50€ kuvauksesta, enkä pääse edes maltaiden makuun. Jätän tämän PRO hemmoille.
Ostakaa vähemmän sitä paskaa sinne hääpaikalle ja hankkikaa oikea kuvaaja, jos kuvia haluatte. - määmy
on ironista kirjoitti:
Esim. hääkuvien pyytäjät on melkoisen molopäistä sakkia.
Olen kyllä harrastelija, mutta muutamia kuvia nähneet ovat pyytäneet minua kuvaamaan heidän häänsä. Tyyli "sullahan on noi hienot kamerat" ja me maksetaan kokonaiset viiskybää safkat ja viinat saat tottakai.
Polttoaineet syö jo tuon ja pitäs nauttii ilmasia viinoja selvinpäin. Missä meni vikaan?
Pyysin tippiä, kun hinta on kerran kohdallaan, 10% häihin menevistä kustannuksista kuitteineen ja vastaus oli: Kai sulla on oma auto, kun ei saada sulle kyytiä hankittua. Ymmärräthän ironian.
Ei nää oikeasti voi olla todellisia? Menisin autolla kolmen satkun päähän kuvaamaan häitä, joihin on upotettu toistakymmentä donaa ja hintana 50€ kuvauksesta, enkä pääse edes maltaiden makuun. Jätän tämän PRO hemmoille.
Ostakaa vähemmän sitä paskaa sinne hääpaikalle ja hankkikaa oikea kuvaaja, jos kuvia haluatte.Mä oon käyny useis häis ja sanoneet mun fotoje olleen ammattifotaajia parempii. Eron saatto duunaa se, et tunsin suurimman osan kuvattavist, jolloin heil rennompi ote tutun kuvaamana ku tuntemattoman.
Omis häis ol kaks tuttuu ammattifotaajaa, joille maksoin täydet palkkiot, vaik ei ois ollu pakko. - on ironista
määmy kirjoitti:
Mä oon käyny useis häis ja sanoneet mun fotoje olleen ammattifotaajia parempii. Eron saatto duunaa se, et tunsin suurimman osan kuvattavist, jolloin heil rennompi ote tutun kuvaamana ku tuntemattoman.
Omis häis ol kaks tuttuu ammattifotaajaa, joille maksoin täydet palkkiot, vaik ei ois ollu pakko.Niin käy kieltämättä aina väliin ja toki ihmisten tunteminen juhlissa auttaa.
Odotappa vaan, kun tuttu sulhanen/morsian vuotaa yhteystietosi etiäppäin, näyttää kuviasi ja... Saat hienoja kyselyitä hääkuvauksesta aivan vierailta, aivan "vieraaseen" hintaan.
- rahaa vain Rahaako?
Turkulainen koiranruoka ja tarvikemaahantuoja keräsi 2009, 2010. 2011 "hauskoja koirakuvia" tuhansin määrin kilpailussa, jossa sai kerran kuukaudessa koiranmakkaran tai jonkun pellipurkin raksuja. Nyt niistä koirakuvista on tehty Eestissä koirakalentereita, joita mm. Info myy 19 euroa kappale. Kuvien ottajat ovat vain ihmetelleet, että "onpas tuttu" , mutta sehän onkin meidän Musti! Paljonko eestiläiset myy niitä 500 miljoonan EU alueelle?
- vai ihmetelleet
Paljonko harrastelija sai onnistumisen tuottamaa mielihyvää ja positiivista julkisuutta kun levittää tietoa kuvan ottajasta?
Mitä kuvan ottaja olisi hyötynyt jos ei olisi lähettänyt koiransa kuvaa?
Ketä haittaa jos joku myy minun ottamiani kuvia vaikkapa 500 miljoonaa. Olisin ylpeä jos joku pystyy rikastumaan minun ottamillani kuvilla.
Paljonko kannattaa kadehtia eestiläistä kalenterin myyjää?
Kuka kieltää kuvien lähettäjiä tai/ja muita kateellisia kuvaamasta, tekemästä ja myymästä koirakalentereita EU-alueelle?
Jos tekijänoikeutta on rikottu niin rikkojan saa EU:ssa aina vastuuseen teostaan jos haluaa, paitsi ruikuttamalla.
Jos tiedät jonkun joka möisi 500 miljoonaa tyttökalenteria niin minä lahjoitan kuvat :) - ihme ja kumma?
vai ihmetelleet kirjoitti:
Paljonko harrastelija sai onnistumisen tuottamaa mielihyvää ja positiivista julkisuutta kun levittää tietoa kuvan ottajasta?
Mitä kuvan ottaja olisi hyötynyt jos ei olisi lähettänyt koiransa kuvaa?
Ketä haittaa jos joku myy minun ottamiani kuvia vaikkapa 500 miljoonaa. Olisin ylpeä jos joku pystyy rikastumaan minun ottamillani kuvilla.
Paljonko kannattaa kadehtia eestiläistä kalenterin myyjää?
Kuka kieltää kuvien lähettäjiä tai/ja muita kateellisia kuvaamasta, tekemästä ja myymästä koirakalentereita EU-alueelle?
Jos tekijänoikeutta on rikottu niin rikkojan saa EU:ssa aina vastuuseen teostaan jos haluaa, paitsi ruikuttamalla.
Jos tiedät jonkun joka möisi 500 miljoonaa tyttökalenteria niin minä lahjoitan kuvat :)Jos saa?
- Tietojeni mukaan Se
vai ihmetelleet kirjoitti:
Paljonko harrastelija sai onnistumisen tuottamaa mielihyvää ja positiivista julkisuutta kun levittää tietoa kuvan ottajasta?
Mitä kuvan ottaja olisi hyötynyt jos ei olisi lähettänyt koiransa kuvaa?
Ketä haittaa jos joku myy minun ottamiani kuvia vaikkapa 500 miljoonaa. Olisin ylpeä jos joku pystyy rikastumaan minun ottamillani kuvilla.
Paljonko kannattaa kadehtia eestiläistä kalenterin myyjää?
Kuka kieltää kuvien lähettäjiä tai/ja muita kateellisia kuvaamasta, tekemästä ja myymästä koirakalentereita EU-alueelle?
Jos tekijänoikeutta on rikottu niin rikkojan saa EU:ssa aina vastuuseen teostaan jos haluaa, paitsi ruikuttamalla.
Jos tiedät jonkun joka möisi 500 miljoonaa tyttökalenteria niin minä lahjoitan kuvat :)Tietojeni mukaan Se
27.5.2014 06:08
0
Tietojeni mukaan Se Avaran ja EmakkoPojan kapillaariseen ilmiöön perustunut kusipaskaliemi on sakkautunut heidän kallossaan. Se tipahtelee pieninä evakkoalkioina pitkin latua. ja sen reunoja. Kokonainen evakkoreki on täynnä niitä Seurasaaressa, Mustasaaressa ja Korkeasaaressa.
Valvira varoittaa niiden bakteeripitoisuudesta ja arvaamattomasta karjalaisbasillista
EvakkoPoika
1.6.2014 22:34
Kylläpä nyt esität aivan sekopäisiä väitteitä. Minä taatusti olen karjalainen!
Muihin väitteisiisi en oikein osaa ottaa kantaa, sillä en tunne käyttämiäsi moderneja sivistyssanoja. Jos ensin kerrot minulle, mitä tarkoittavat perversio ja pedofilia, niin sen jälkeen kyllä pystyn sinulle näihinkin syytöksiin selkokielellä vastaamaan.
Kusen mielelläni Karjala- pulloihin sinuakin varten, kuten teen Se Avarakatseiselle jo kolmatta viikkoa. Viipurilaisten kanssa myös haluaisin kakkaleikkeihin levittämään sitä pikku Jari-Petterin pakaroille. Nam nam...
EvakkoPoika
ilioioiop
2.6.2014 09:26
1
Sulje
Eikös niillä ole yhteinen peräsuoli ja kurkkukin?
Emakkopojan fani
3.6.2014 03:00
0
Sulje
Nämä kirjoitukset ovat todellakin koko palstan helmi elleivät peräti syvin olemus. Kaunokirjallisuutta lähentelevää huumoria! Lisää näitä! - v 2005
vai ihmetelleet kirjoitti:
Paljonko harrastelija sai onnistumisen tuottamaa mielihyvää ja positiivista julkisuutta kun levittää tietoa kuvan ottajasta?
Mitä kuvan ottaja olisi hyötynyt jos ei olisi lähettänyt koiransa kuvaa?
Ketä haittaa jos joku myy minun ottamiani kuvia vaikkapa 500 miljoonaa. Olisin ylpeä jos joku pystyy rikastumaan minun ottamillani kuvilla.
Paljonko kannattaa kadehtia eestiläistä kalenterin myyjää?
Kuka kieltää kuvien lähettäjiä tai/ja muita kateellisia kuvaamasta, tekemästä ja myymästä koirakalentereita EU-alueelle?
Jos tekijänoikeutta on rikottu niin rikkojan saa EU:ssa aina vastuuseen teostaan jos haluaa, paitsi ruikuttamalla.
Jos tiedät jonkun joka möisi 500 miljoonaa tyttökalenteria niin minä lahjoitan kuvat :)"Ketä haittaa jos joku myy minun ottamiani kuvia vaikkapa 500 miljoonaa"
Sinä vaan et tunne sitä tunnetta, jos olet tunteeton ihminen, tai
et ole joutunut ko. tilanteeseen.
Kun löysin http://www.panoramio.com/ laittaman kuvani postikortista, vaadin ja sain yli 2000 e, todella helpolla, vain 4 sähköpostia. v 2005 kirjoitti:
"Ketä haittaa jos joku myy minun ottamiani kuvia vaikkapa 500 miljoonaa"
Sinä vaan et tunne sitä tunnetta, jos olet tunteeton ihminen, tai
et ole joutunut ko. tilanteeseen.
Kun löysin http://www.panoramio.com/ laittaman kuvani postikortista, vaadin ja sain yli 2000 e, todella helpolla, vain 4 sähköpostia.Muistitko ilmoittaa veroittajalle?
- jhdhqwgtef
vai ihmetelleet kirjoitti:
Paljonko harrastelija sai onnistumisen tuottamaa mielihyvää ja positiivista julkisuutta kun levittää tietoa kuvan ottajasta?
Mitä kuvan ottaja olisi hyötynyt jos ei olisi lähettänyt koiransa kuvaa?
Ketä haittaa jos joku myy minun ottamiani kuvia vaikkapa 500 miljoonaa. Olisin ylpeä jos joku pystyy rikastumaan minun ottamillani kuvilla.
Paljonko kannattaa kadehtia eestiläistä kalenterin myyjää?
Kuka kieltää kuvien lähettäjiä tai/ja muita kateellisia kuvaamasta, tekemästä ja myymästä koirakalentereita EU-alueelle?
Jos tekijänoikeutta on rikottu niin rikkojan saa EU:ssa aina vastuuseen teostaan jos haluaa, paitsi ruikuttamalla.
Jos tiedät jonkun joka möisi 500 miljoonaa tyttökalenteria niin minä lahjoitan kuvat :)Mitäs jos ne tytöt huomaisivatkin, että kuvat esittää heitä ja sinä olet ne ottanut?
Hyvä sitä on uhota, kun ei ole kelpaavia kuvia ollenkaan. - on uhota
jhdhqwgtef kirjoitti:
Mitäs jos ne tytöt huomaisivatkin, että kuvat esittää heitä ja sinä olet ne ottanut?
Hyvä sitä on uhota, kun ei ole kelpaavia kuvia ollenkaan.Kyllä tytöt tietää ja kuvissa esiintyvien kanssa on tehty sopimus.
Luopuisin mieluusti kaikista kuvaajan oikeuksista korvauksetta jotta saisin imagon 500 miljoonaa levikkisen kalenterin kuvaajana.
Tehdäänkö diili?
- Ei yksistään raha
Tämä aihe on hyvä nostaa keskusteluun. Tienaako joku kuvilla tai ei, ei ole relevantti. Aiheen ympärillä on useita tulokulmia joista kannattaa keskustella. Tässä erään iltapäivälehden tekemä huomio.
http://m.iltasanomat.fi/perhe/art-1288697423813.html- Kannataa juu miettiä
Mietin tätä samaa kuin artikkelissa, Kauhulla katselin muutama vuosi sitten sauna-valmistajan kuvankeräyskilpailua jossa perheet riekkui alasti lauteilla.
- 15–30€/kpl
Jos harrastelijan pitää tienata niin kannattaa kuvaamisen asemesta harrastaa kuvansäätöä. Jos osaa niin siinä hankkii moninkertaisesti kuvaamiseen verrattuna eikä tarvitse pelätä jonkun varastavan.
- Nyky bitti avaruus
Suuri ongelma netissä ja bittiavaruudessa on semmoinenkin jotta materiaalia on
coveroitavissa eli kopijoitavissa eli varastettavissa mielinmäärin eräille jotka
eivät välitä..mistään oikeuksista., ovat vaan nii cover nörttiä.
Vaikeus siinä ettei sitten mitään "priimaa" uskalla panna edes leimalla varustettuna
mihinkään kuvakisaan tuntemattoman kolmannen osapuolen varastettavaksi.
Youtoope on täynnä kaikenmoista ..laitontakin..taltiointia sekö kaikkee mahollista
sekä mahotonta.
Oikeastaan muuta ei voi tehä kun olla laittamatta kuviaan mihinkään ja siitä huolimatta
aina on joku joka ei välitä toisen tekemästä työstä vaikka on valmis varastamaan tai
turmelemaan.
Mitään moraalia ja omaatuntoa ei enää ole tekojensa suhteen.- turhaa porua
”netissä ja bittiavaruudessa”
Oliko ennen sellaiset kuvat, että niitä ei voi varastaa eikä kopioida?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83276MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401549Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751156Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758