Monet julkaisut ja mediatalot sekä muut yritykset järjestävät eri julkaisujen ns. lukijan kuva -toimintojen ohella erilaisia valokuvakilpailuja. Niihin osallistuminen on yhtä helppoa kuin digikuvien jakelu muutenkin.
Valokuvakilpailujen säännöissä järjestäjä vaatii yleensä kuvien täyden käyttöoikeuden. Tämä on myös kilpailuun osallistumisen edellytys. Tällä tavoin kilpailun järjestäjä saa vapaasti käyttöönsä mittavan määrän kuvamateriaalia. Silti vain esimerkiksi kolme parasta palkitaan, ja usein vain nimellisellä korvauksella.
Mitä kilpailujärjestäjä sitten voi kuvilla tehdä?
Kun kilpailujärjestäjällä on kuvien täydet käyttöoikeudet, voidaan niitä käyttää vapaasti mm. mainoksissa, painotuotteissa jne. julkisessa käytössä ilman korvausta alkuperäisen kuvan ottajalle.
Ironista kyllä, valokuvakilpailujen järjestäjät osaavat kuitenkin yleensä vaatia , että kilpailuun osallistujalla on kuvissa olevien henkilöiden suostumukset kuvien julkiseen käyttöön. Samoin osallistujan täytyy itse olla valokuvan ottanut henkilö ja sen tekijänoikeuksien omistaja. Näin järjestäjä siirtää vastuun kuvan mahdollisesta asiattomasta käytöstä ja sen aiheuttamista seuraamuksista kuvan ottajalle.
Muista, että kilpailuun osallistuvat kuvat voi päätyä minne tahansa – ajattele jos kuvassa on ystäviäsi tai perheenjäseniä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja sitten?
Sinulla epäilemättä oli joku pointti näiden itsestäänselvyyksien laittamisessa tänne.
Syy kirjoittamiseen on kateus mediatalojen hyvää rahastuskeinoa kohtaan.
Näin tämän kirjoituksen vaata nyt, kertokaa mitä pitää tehdä. Osallistuin pari kesää sitten osallistuin kilpailuun jossa kuvan lähettämällä voi voittaa matkan. En tietysti voittanut yhtään mitään. Nyt se yritys käyttää mun kuvaa nettisivulla ja mainoksissa. Soitin sinne ja pyysin poistamaan kuvan kun siinä näkyy meidän perhettä ja pari naapuria. Firmasta sanottin että olen hyväksynyt säännöt osallistuessani kisaan jne. Millä saan heidät lopettamaan kuvan käytön?
Siksipä juuri tarvitaan kaikkien kuvassa näkyvien suostumus kuvan julkaisemiseen.
Nämä kilpailut on pelkästään sitä varten että kerätään kuvia omiin ja sidosryhmien julkaisuihin sekä sähköpostiosoitteita markkinointitarkoituksiin. Toivottavasti eivät sentään myy niitä eteenpäin -vaan mistäpä sitä tietää kun on antanut kilpailusääntöjen mukaan oikeudet niiden käyttöön.
Toisaalta, onhan se mukavaa nähdä oman kuvansa komeilevan julki. Laittivatko edes kuvaajan nimeä näkyviin?
Poliisin vahva kannanotto kuvankeräyskilpailuihin http://markofobbaforss.puheenvuoro.uusisuomi.fi/187433-tekijanoikeudet-somessa
https://www.facebook.com/marko.f.forss/posts/1133589176658543
Valokuvaajat ymmärtää tämän kiusallisen ilmiön ja osaavat välttää keräyskilpailuja, kukin voisi tahollaan valistaa ystäviään jotka harvemmin näpsivät kuvia.