Hidas sakko

Olen suostunut kirjalliseen menettelyyn rikokseni kanssa ja siinä tuntuu menevän ikuisuus ennenkuin tuomari saa pieraistua sen sakon minulle. "Tuomio" päivä on pienen ikuisuuden päästä ja minä olen jo osoittanut että minulle on samantekevää paljonko he pyytävät kunhan vain saisivat rustattua sen sakon. Ei minulla sitä rahaa kuitenkaan koko ajan tule olemaan kun työpaikkakin on menossa alta. Tulisi mieli mennä itse tekemään se sakko, jotta sen saisi pois päiväkärjestyksestä.
Olisi ollut selkeästi halvempaa vain sanoa että en tehnyt ko. rikosta. Rehellisyydestä rangaistaan.
Eikö ole mitään mikä vielä nopeuttaisi prosessia? Olen yrittänyt kaikkeni.
11111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

" Olisi ollut selkeästi halvempaa vain sanoa että en tehnyt ko. rikosta. Rehellisyydestä rangaistaan"

Täh? Jos olisit kiistänyt, ei asiaa ratkaistaisi kirjallisessa menettelyssä vaan suullisessa käsittelyssä. Se prosessi olisi vielä raskaampi ja kestäisi kauemmin ja tulisi kalliimmaksi. Vai luulitko että jos olisit kiistänyt olisi oikeudessa vain todettu että "selvä, syytön"?

Äänestä
  • Kun ei ollut periaatteessa muuta evidenssiä kuin minun tunnustukseni.

    Äänestä

  • Pitäiskö minut raahata johonkin muihin käsittelyihin, kun kerran olen ainoa asianosainen. Todistajiakaan ei ole. Poliisi sai jutun ainostaan siitä että änkesi minun omistamaan asuntoon(kun en ollut paikalla).Ja minä olen jo suostunut kaikkiin syyttäjän temppuhin ja vaateisiin. Mitä muuta tarvitaan. Ei kai sitä väkisin vaikeaksi voi tehdä.

    Äänestä

  • sokko kirjoitti:

    Pitäiskö minut raahata johonkin muihin käsittelyihin, kun kerran olen ainoa asianosainen. Todistajiakaan ei ole. Poliisi sai jutun ainostaan siitä että änkesi minun omistamaan asuntoon(kun en ollut paikalla).Ja minä olen jo suostunut kaikkiin syyttäjän temppuhin ja vaateisiin. Mitä muuta tarvitaan. Ei kai sitä väkisin vaikeaksi voi tehdä.

    Tätä arvelinkin. Että ihan kotietsintä, löytyikö huumeita, vai varastettua omaisuutta ?
    Se, että poliisi ja syyttäjä kysyvät suostumusta kirjalliseen menettelyyn
    ei tarkoita, että tuomiona tulisi aina vain sakkoja, kun enintään yhdeksän kuukauden ehdollinen vankeuskin on mahdollista. Jos lätkäistäisiin ehdotonta, niin silloin olisi aina järjestettävä pääkäsittely.
    Kun sinulla on jo haaste, niin onhan siinä syyttäjän nimikin, kilauta hänelle ja kysy, mistä kiikastaa.

    Äänestä

  • 6+1 kirjoitti:

    Huumeita nimenomaan. En ole itse käyttäjä enkä myyjä, joten ei tarvitse pelätä että pilvessä kommentoin täällä. Syyttäjä on jo tuonut ilmi että haluaa sakottaa ja se on minulle ok. Nyt juttu on tuomarilla enkä tunnu saavan häntä kirjoittamaan syyttäjän vaatimaa sakkoa. Voiko tuomari vaatia pahempaa rangaistusta kuin syyttäjä? Minulla kun ei ole tällaisesta kokemusta.

    Äänestä

  • sakko kirjoitti:

    " Voiko tuomari vaatia pahempaa rangaistusta kuin syyttäjä?"

    Ei tuomari mitään vaadi, tuomari tuomitsee.

    Ja kyllä, tuomari on sidottu ainoastaan syyttäjän esittämään teonkuvaukseen ja jutussa esitettyyn näytöön. Sen sijaan siihen minkä rikoksen tunnusmerkistön se syyttäjän mielestä täyttää, tuomari ei ole sidottu, vaan voi katsoa sen olevan jokin muukin rikos.

    Samaten rangaistuksen osalta tuomari saa syyttäjältä vain seuraamuskannanoton. Tuomari itse päättää mikä lopulta on rangaistus.

    Äänestä

No voi ***** sentään, luuletko että sun juttusi on ainoa sen ratkaisijan pöydällä? Ei totta vieköön ole, ja ihan varmasti hänellä on paljon kiireellisempiäkin keissejä kun sun kirjallisen menettelyn pikkujuttusi. Esim sellaisia, joissa ihan oikeasti on kysymys vaikkapa jonkun vapaudesta, tai työpaikasta, tai lapsen elämän järjestämisestä vanhempien välirikon jälkeen, tai rikoksen uhrin asemasta tai vanhuksen edunvalvonnasta tai yrityksen saneerauksesta. Ja oikeuslaitoksen resurssileikkaukset tällä hetkellä takaavat sen, että lisäväkeä ei saa.

Että tuota vähän realiteettien tajua toivoisi joskus.

Äänestä
  • Ottaisivat sitten minut töihin sinne, menisin mielelläni. Pikkujuttu nimenomaan, miksi sellaisia ei ratkota nopeasti pois tieltä, jotta ne tärkeämmät saa enemmän huomiota. Varsinkin kun minä olen osoittanut yhteistyöhalukkuuteni kaikella tavalla.

    Äänestä

  • sakko kirjoitti:

    Ottaisivat sitten minut töihin sinne, menisin mielelläni. Pikkujuttu nimenomaan, miksi sellaisia ei ratkota nopeasti pois tieltä, jotta ne tärkeämmät saa enemmän huomiota. Varsinkin kun minä olen osoittanut yhteistyöhalukkuuteni kaikella tavalla.

    Miten on mahdollista, että sinulla on tuomarin pätevyys, etkä tiedä faktoista mitä edellinen sinulle kirjoitti ?

    Äänestä

  • 6+13 kirjoitti:

    Miten on mahdollista, että sinulla on tuomarin pätevyys, etkä tiedä faktoista mitä edellinen sinulle kirjoitti ?

    Ei minulla olekaan. Mutta voin mielelläni ottaa pestin vastaan, töistä on pulaa. Pieni koulutus ja saadaan tavallisiakin ihmisiä akateemisten joukkoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sokko silmille kirjoitti:

Olen suostunut kirjalliseen menettelyyn rikokseni kanssa ja siinä tuntuu menevän ikuisuus ennenkuin tuomari saa pieraistua sen sakon minulle. "Tuomio" päivä on pienen ikuisuuden päästä ja minä olen jo osoittanut että minulle on samantekevää paljonko he pyytävät kunhan vain saisivat rustattua sen sakon. Ei minulla sitä rahaa kuitenkaan koko ajan tule olemaan kun työpaikkakin on menossa alta. Tulisi mieli mennä itse tekemään se sakko, jotta sen saisi pois päiväkärjestyksestä.
Olisi ollut selkeästi halvempaa vain sanoa että en tehnyt ko. rikosta. Rehellisyydestä rangaistaan.
Eikö ole mitään mikä vielä nopeuttaisi prosessia? Olen yrittänyt kaikkeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu