Grilli kuumaksi

Onko kenelläkään hyvää grillausohjetta.
Itse grillailen yksinkertaisesti:
Kokolihapihviä
Makkaraa
Varras
Lisänä on aina perussalaattia

Nyt hei sivistäkää mun geillauksia ja kertokaa omista kokkailuistanne
4204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kokeile nyt esimerkiksi tomaattia, banaania, ananasrenkaita, avocadoa.
Toisaalta voit ostaa grilliisi nykyisin hyvin suositun pizza kiven. Kuumenna kivi ja pizza valmistuu 8 min.
Kalaa on helppo grillata foliossa, samoin perunoita. Tai homejuustolla täytettyjä herkkusieniä. Olet unohtanut myös linturuoat. Käytä mielikuvitusta.

Äänestä

Kaveri teki foliossa kanapaloja, perunaviipaleita, kermaa, valkosipuia, suolaa, pippuria siinä samalla kun grillas kasviksia.

Äänestä
  • Osta Kähkösen Esalta maustamatonta siankylkeä. Keitä vedessä sitä kolme tuntia. Mausta vesi ennen keittämistä suolalla, pippurilla, sipulilla, valkosipulilla ja pikku pala tuoretta chiliä. Keittämisen jälkeen kylki jääkaappiin maustumaan yön yli ja seuraavana päivänä leikkaa kylki annospaloiksi ja grillaa. Grillauksen aikana voit sivellä palasia grillauskastikkeella. Jos kastike sisältää kovin paljon sokeria, niin sivele varoen, jottei se käristy. Grillaa paloja varovasti miedolla hiilloksella. Pitäs tulla gutaa...

    Äänestä

Tänään grillasin nahkaa kun aurinko paistoi niin kivasti. Aurinkoviteet on onneksi tullut ostettua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


präiskäle kirjoitti:

Onko kenelläkään hyvää grillausohjetta.
Itse grillailen yksinkertaisesti:
Kokolihapihviä
Makkaraa
Varras
Lisänä on aina perussalaattia

Nyt hei sivistäkää mun geillauksia ja kertokaa omista kokkailuistanne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu