Sekaisin Marista (osa 2)

No niin, tässä tulee loppuosa tarinalle...

*************************************************

Nojauduin sohvalla taaksepäin, Mari nousi sylistäni ja kumartui aukaisemaan housujeni vyötä. Naurahtaen hän totesi että nyt on hänen vuoronsa tehdä suulla hyvää. Hän repi farkut jalastani, sitten alushousut. Minulla oli jo ajat sitten alkanut seisoa, viimein kaluni pääsi ahdingosta vapauteen.

Mari katseli tyytyväisenä kuten naiset usein katsovat, miehen seisova elin tuntuu usein olevan jonkinlainen luottamuslause. Hän kumartui ja otti kaluni käteensä, alkoi ikään kuin tutkia sitä. Mehän on nähty ennenkin, hän leikitteli puhuvansa elimelleni. Iloinen jälleentapaaminen, hän nauroi ja katsoi minua silmiin. Käsi alkoi tehdä hyväileviä liikkeitä, ensin hyvin varovaisesti mutta koko ajan yhä määrätietoisemmin. Tuntui todella hyvältä, oli kuitenkin jo jonkin aikaa siitä kun nainen oli minua viimeksi koskettanut. Mari kumartui kaluni ylle, hengitykseni kiihtyi kun tiesin mitä nyt tapahtuisi.

Hän kuitenkin yllätti eikä ottanutkaan kaluani heti suuhunsa, tyytyi vain antamaan kevyen pusun terskan päähän. Mari katsoi ilmettäni ja puhkesi hymyilemään, vaikutin ilmeisesti aika kärsimättömältä. Hän kallisti päätään ja antoi suukkoja elimeni varteen, ensin toiselle ja sitten taas toiselle puolelle. Mari levitti jalkojani hieman lisää ja siirsi toisen kätensä pussejani hyväilemään. Hän tunnusteli kummatkin kivekset ja totesi kaiken olevan tallella. Sitten hän pääsi taas yllättämään, osa kalustani oli hetkessä hänen suussaan. Äännähdin tahattomasti, lämmin ja kostea suu tuntui taivaalliselta. Mari imeskeli rauhallisesti, toinen käsi oli kaluni juuren ympärillä tekemässä edestakaisin-liikettä, toinen käsi hyväili reittäni ja lantiotani. Hän kiihdytti hieman tahtia, pelkän imemisen sijasta myös pää alkoi liikkua ylös ja alas. Katselin lumoutuneena kun iso osa kalustani upposi naisen suuhun, tullen heti takaisin näkyviin, kadotakseen taas. Kuvittelin mielessäni kuinka rietasta olisi nyt laueta kauniin ja kiihkeän naisen suuhun, antaa kaiken purkautua. Oli pakko laittaa silmät kiinni ja rauhoitella itseään, katsominen oli liian kiihottavaa, olisin hyvinkin saattanut pian laueta.

Aloin jo miettiä että minun on pakko pyytää Maria lopettamaan, kun hän tekikin sen itse. Hän nousi eteeni seisomaan ja alkoi riisua housujaan. Verkkarit lähtivät pikaisesti, alla olivat vielä mustat pikkuhousut. Hän alkoi riisua niitä sopivan viettelevästi, välttäen kuitenkin hassun amatööristrippauksen piirteet. Pikkuhousujen alta paljastui kaikkein pyhin, alue jota nainen oli selvästi huolella hoitanut. Karvoitusta oli mutta se oli erittäin siisti, selvästikin lyhennelty ja reunoilta muotoiltu. Yhtä siisti kuin silloin viimeksikin.

- Mennään tuonne sängyn päälle, Mari ehdotti tarttuen käteeni.

Seurasin kiltisti makuuhuoneeseen, ahmien samalla katseellani tuota täydellistä vartaloa. Hän asettui sängylle selälleen, menin hänen päälleen, suutelimme. Hivuttauduin alemmas, suutelin kaulaa, imeskelin korvannipukoita, nuolin rintoja, näykin nännejä, suukottelin vatsaa. Saavutin jalkovälin, annoin pusuja reisille, samalla kokeillen kädellä Marin häpykumpua. Tunsin pientä kosteutta, työnsin hitaasti yhtä sormea hieman sisälle märkään ja lämpöiseen onkaloon. Mari näytti sulkevan silmänsä ja keskittyi nauttimaan olostaan. Liikuttelin sormea hänen sisällään, vedin sen pois ja kuljetin hiukan ylemmäs.

Etsiskelin herkintä kohtaa, hetken kuluttua sen löysinkin. Mari värähti, hänen vartalonsa alkoi kiemurrella, suusta alkoi purkautua kiimaisen naisen huokauksia. Vaihdoin sormen tilalle kieleni, koskettelin ja nuolin klitorista samalla kun työnsin sormeni taas sisälle. Mari tarttui käsillään päähäni, jalat liikehtivät levottomasti puristuen välillä pääni sivuille voimakkaasti. Hetken päästä luovuin tuosta lemmenpesästä ja nousin Marin päälle, suutelimme jälleen, kenties hän hieman maistoi omaa makuaan huuliltani. Painoin lantiotani häneen, tunnustelin kalullani hänen haarojaan, löysin pian oikean paikan ja aloin työntää hitaasti. Hän oli liukas mutta tuntui tiukalle, etenin siksi hyvin varoen. Kaluni ympärille kietoutui kostean lämmin tunne, suljin silmäni hetkeksi, siunasin mielessäni kuinka upealta nainen voikaan tuntua.

Kun olin kokonaan Marin sisällä, olin hetken paikallani, kuiskasin hänen tuntuvan todella hyvältä. Hän mumisi että niin sinäkin. Aloin hitaasti vetäytyä pois, ja taas takaisin sisälle, poispäin, sisälle, poispäin, sisälle… tahti alkoi kiihtyä, Mari huohotti, minä huohotin, nautin joka solullani pehmeistä huulista, sileästä ihosta ja kosteasta onkalosta. Nousin välillä käsieni varaan, katselin naista allani, kuinka hänen poskensa olivat punertuneet, kuinka suu oli raollaan päästäen kiihottavia ääniä, kuinka silmät välillä katsoivat minuun kuin vaatien koko ajan lisää, kuinka pää kääntyili, kuinka rinnat heiluivat työntöjeni tahdissa. Suljin silmäni, annoin muiden aistien lisätä nautintoani, kuulin kuinka Mari huokaisi kyrpäni tuntuvan hyvältä, rivot sanat lisäsivät kiihkoani, aloin työnnellä yhä vauhdikkaammin. Huone täyttyi kiiman äänistä.

Halusin tästä nautinnosta mahdollisimman täydellisen, en liian pikaista. Ehdotin että Mari tulisi ratsastamaan päälleni. Erkanin vastahakoisesti hänestä, elimeni joutui pois lämpimästä kodistaan. Käännyin sängylle selälleni, Mari kiepsahti päälleni hajareisin ja sujahdin saman tien takaisin häneen. Nostin käteni rinnoille, pyörittelin ja puristelin, näpräsin kovana sojottavia nännejä. Mari liikutteli itseään, ei niinkään ylös ja alas vaan enemmänkin heilutteli lantiotaan joka suuntaan. Hän nosti kätensä päänsä päälle ja alkoi haroa hiuksiaan. Näky oli äärimmäisen kiihottava, päälläni oli olostaan täydellisesti nauttiva kaunis nainen. Mari muutti hiukan asentoaan ja ojentautui päälleni niin että saatoin kurottaa suullani rinnoille. Puristin rintaa kädelläni ja aloin imeä nänniä, välillä puristin sen huulieni väliin. Aloin olla mielettömässä kiimassa, olisin voinut vaikka syödä hänet.

- Tuu takaapäin, pane mua takaa…, Mari yhtäkkiä hengähti. En yllättynyt, olinhan jo aikoinaan oppinut että se on hänen lempiasentonsa. Erkanimme jälleen, Mari asettui nelinkontin sängyn päälle. Könysin hänen taakseen, huokaisin varmaan ääneen nähdessäni mitä edessäni oli. Kiinteä ja jäntevä nainen jolla on täydellisen pyöreä peppu, kaikki kaaret juuri kuten pitää. Työnnyin välittömästi hänen sisäänsä. Katselin kuinka kivikova kaluni upposi märkään onkaloon yhä uudelleen ja uudelleen.

Pyörittelin käsiäni Marin pakaroilla, välillä hieroin selkää, kurottautuen aina niskaan asti ja tarttuen olkapäistä kiinni, ikään kuin pidin häntä paikoillaan. Meno alkoi olla jo aika rajua, tämä oli nyt panemista. Tästä saat nyt kunnolla kyrpää, tuntuu siltä että et ole aikoihin saanutkaan, sulla on niin mahtavan tiukka pillu, sitä on hyvä naida, etkö tykkääkin kyrvästäni, tiedän että tykkäät… ajatukseni menivät omaa rivoa rataansa, en kuitenkaan ääneen niitä sanonut.

Mari heilutteli päätään holtittomasti, tukka kimpoili edestakaisin, työntelin rajusti ja kunnolla, kuin luulisin olevani viimeistä kertaa naisen kimpussa. Marin ääntely alkoi olla jo huutamisen tasolla, jossain välissä hän huudahti saavansa pian ja vaati antamaan enemmän ja rajummin kyrpää. Työnnyin häneen kaikilla voimillani, yhtäkkiä hän hiljeni lähes täysin, hänen kroppansa vääntyili ja kouristeli, pää lysähti tyynylle. Hän sai. Tunsin itsekin lähestyväni huippua, työnsin viimeisillä voimillani, viimein tunsin ensivaroituksen nivusissani, liikkeeni pysähtyi sillä en enää jaksanut, kaluni suihkutti lastinsa Mariin. Olin aivan voipunut, tärisin, jaksoin hädintuskin pysytellä polvillani. Vetäydyin ulos, Mari kääntyi väsyneenä kyljelleen, tiputtauduin hänen vierelleen.

Emme puhuneet hetkeen mitään, kumpikin huohotti rajusti, silmät kiinni voimia palautellen. Pikku hiljaa hengitykset tasaantuivat ja kummankin kasvoille ilmaantui voipunut hymy. Hups mitenkäs tässä näin kävi, ihmettelimme naureskellen. Otin hänet kainalooni, halailimme ja kaulailimme, juttelimme jotain. Jonkin ajan päästä nousimme sängystä, kävimme kumpikin pikaisella pesulla. Puimme päällemme, huomasin siinä että kello oli jo aika paljon, aloin tehdä lähtöä. Laitoin kengät jalkaan ja päällystakin päälleni. Sovimme olevamme edelleen yhteyksissä, ja lähes yhtä aikaa totesimme että oli muuten mahtavaa. Nauroimme. Suutelimme vielä hellästi. Hyvästelimme, painoin oven kiinni, menin hissillä alas. Astuin ulos kylmään myöhäisiltaan, lumimyräkkä oli vain pahentunut. Hymyilin.

11

12442

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • homma

      Aluksi teksti on ylevää.
      Kohta kalua suudellaan.
      Myräkkä sen kun pahenee.

      Olisipa täällä aina tällaista.

    • XRead

      Hienoa tekstiä, oli ilo lukea.

    • miguel

      Kirjoitit elokuvaa, kaiken saattoi nähdä. Noin käy. Noin juuri on käynyt...

    • Soye

      Aika upea tarina. Tuo ykkösosa oli ehkä jotenkin taidokkaammin kerrottua mutta ei tämä kakkososakaan huono ollut ollenkaan. Selkeästi parempaa tarinaa kuin näillä sivuilla keskimäärin..!

    • Pekka

      Hyvin kirjoitettu tarina, kaikinpuolin. Niin sitä pitää :)

    • MKSS

      Joo kehutaan nyt sitten vielä minunkin toimesta. Hyvä tarina. Kerronta itsessään ei ehkä saavuttanut samanlaista kliimaksia kuin sen sisältämä tarina, eli alkuosa oli loppua paremmin kirjoitettu, mutta erittäin hyvä kuitenkin kokonaisuutena.

      • penis

        Hieno tarina. Kivat käteenvedot sain.. ihan kuin olisin ite ollu ton miehen paikalla.. :)


    • FoxyLady

      ...on pakko todeta, että upea tarina!!! Kiihotuin todella. Kiitos sinulle Sharp72 ;)!

    • yksi mari

      ettet vain olisi joskus pannut minua? kaikki täsmäsi tarinassa lempiasentoa myöten vaikka en ehkä ole ihan kuvailemasi marin veroinen ulkonäöltäni :)

      • Valitettavasti emme ole tainneet yhtyä ;) Minä onneton kun en oikeasti ole kehenkään Mariin saanut läheisemmin tutustua... mutta mukava jos tarina miellytti.


    • Juu kiitoksia vaan kaikille positiivisesta palautteesta. Vaikka en sen kummemmin kirjoittamista harrastakaan niin ehkäpä tämä innostaa luomaan uusia juttuja... ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      86
      1246
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      27
      789
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      767
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      35
      728
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      695
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      677
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      668
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      77
      667
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      627
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      618
    11. 64
      588
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      85
      585
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      571
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      546
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    16. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      54
      528
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      517
    18. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      502
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      475
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      467
    Aihe