Olen älykäs, kuulemma monilahjakas, urheilullinen ja hyvännäköinen nuori nainen, mutta en ole yhtään sosiaalinen. Sellaisissa tilanteissa olen täysin hukassa, kammoksun jo pelkästään sanaa "tiimi" tai "ulospäin suuntautunut". Lukiosta on jo jonkin verran aikaa, valmistuin sieltä stipendien kera ja pääsin suoraan (papereilla) yliopistoon. Keskeytin opinnot, koska en päässyt sisälle ryhmään. Olin siis aina yksin ja erittäin epävarma kaikesta mitä tein. En esimerkiksi uskaltanut käydä syömässä, koska olisin joutunut istumaan yksin jossain nurkassa ja muut olisivat ihmetelleet, että mikä hyypiö tuolla aina yksinänsä nököttää. Arvatenkin motivaatio koko opiskelua kohtaan lopahti täydellisesti.
Oikeastaan kaikki itseäni kiinnostavat alat ovat kuitenkin sellaisia, joissa painotetaan juuri ryhmässä olemista ja laajaa sosiaalista verkostoa. Jos en olisi yhtään ujo, enkä jännittäisi mitään, niin tykkäisin esimerkiksi esiintymisestä todella paljon. Ja muistakin menevistä ja luovista aloista. Kaikki työkkärin psykologit ja vieraat ihmiset ovat aina sitä mieltä että kuuluisin ylipistoon, johonkin tutkijan ammattiin tai vastaavaan. Kyllä sekin kiinnostaisi, mutta enemmän silti minua kiinnostaisi vaikka opiskella ammattikoulussa eräoppaaksi. Olen siis varmaan äärimmäisen ristiriitainen luonne, löytyy sekä käytännöllinen että analyyttinen puoli.
Mistä löytäisin oman alani? Miten voisin kehittyä sitä ihmistä kohti, joka tuolla kaiken pelon ja jännittämien alla odottaa puhkeamistaan?
Oikeastaan kaikki itseäni kiinnostavat alat ovat kuitenkin sellaisia, joissa painotetaan juuri ryhmässä olemista ja laajaa sosiaalista verkostoa. Jos en olisi yhtään ujo, enkä jännittäisi mitään, niin tykkäisin esimerkiksi esiintymisestä todella paljon. Ja muistakin menevistä ja luovista aloista. Kaikki työkkärin psykologit ja vieraat ihmiset ovat aina sitä mieltä että kuuluisin ylipistoon, johonkin tutkijan ammattiin tai vastaavaan. Kyllä sekin kiinnostaisi, mutta enemmän silti minua kiinnostaisi vaikka opiskella ammattikoulussa eräoppaaksi. Olen siis varmaan äärimmäisen ristiriitainen luonne, löytyy sekä käytännöllinen että analyyttinen puoli.
Mistä löytäisin oman alani? Miten voisin kehittyä sitä ihmistä kohti, joka tuolla kaiken pelon ja jännittämien alla odottaa puhkeamistaan?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko sinulla vielä yliopistossa paikka?
Katsot sieltä viestintäaineista kurssin, jolla opetellaan esiintymistä.
Jos tämä ratkaisu ei käy, niin mene kansalaisopiston esiintymistaidon kurssille tai runonlausuntaryhmään. tai mene harrastajateatteriin. Kerrot siellä ihan reilusti, että jännität sikana esiintymistä. Sitten alat harjoitella sitä, esiintymistä.
Siellä yliopistolla voi aluksi mennä ryhmän mukana syömään. Oma oppialani on kyllä ensimmäisen vuoden jälkeen hajottanut porukan. Aika usein syön yksin, kun en jaksa alkaa sopia, että joku kaveri tulisi just samaan aikaan syömään. Jos satun näkemään tutun ruokalassa, menen seuraan. Jos en, niin syön yksin. Aika usein ruokalassa tulee muita siihen viereen, kun ei sitä tilaa niin hirveästi ole. Joskus juttelen heidän kanssaan, useimmiten en.
Opiskele matemaatikoksi tai jotain muuta samanlaista. Ei tarvi edes pahemmin käydä kampuksella. Riittää, että käyt tenteissä.