Rajavartioston alueelle uutta käyttöä

Suomussalmi käynnistää asemakaavamuutoksen entisellä rajavartioston alueella. Kaavamuutoksen myötä alueelle voidaan sijoittaa asuntoja, palveluja sekä sekä…

...vielä mitä, 60 asuntoa on jo tyhjänä ja keskusta autioituu.
16553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olisi äärimmäisen tärkeää perustaa vapaaehtoisuuteen perustuvat maanpuolustukselliset joukot. Historia kertoo, että Suomussalmi on uhanalaista aluetta. Valtakunnallisten joukkojen koulutus voisi olla täällä. On paljon työttömiä, jotka ajankulukseen löytäisivät vertaistaan seuraa näistä joukoista. Vähäväkiseen kuntaan saataisiin vireitä ihmisiä. Tästä joukosta saattaisi olla potentiaalisia vaki asukkaita. Pitäisi selvittää, miten alue soveltuisi tällaiseen käyttöön.

Äänestä

Voi voi. mikä farssi koko alue. Kunta munasi itsensä.

Äänestä

munia1 munasi itsensä ja sukunsa kun ei älynnyt olla hiljaa.

Äänestä

Ei sinne mitää asuntoja tarvi vaan kunnon huvi/selviytymispuisto aikuisille. Sellanen puisto mikä kävis kaupaksi ulkomaanturisteillekin. Sinne vois laittaa pari karhua pelottelemaan asiakkaita. Tästä nyt kehittelemään lisää ideaa niin saadaan turistikyläksi tämäkin kylä ja tyhjät asunnot yöpymistä varten. Kiantajärvelle pitäs pikkusaareen tehdä sitten se "selviytyjät", josta turistit maksaa.
Nyt kun on se "lama" niin kävis nää aikuisten virkistyslomat hyvin kaupaksi.
Koeluontoisena vois aluksi markinoida ihan vaan telttalomaa.

Äänestä
  • Hyvä juttu, idea sulla. Otappa yhteyttä kunnataan, niin saadaan rattaat pyörimään. Todellakin tarvitsee tämä kunta vetonauloja.

    Äänestä

  • toiminnanjohtaja kirjoitti:

    Hyvä juttu, idea sulla. Otappa yhteyttä kunnataan, niin saadaan rattaat pyörimään. Todellakin tarvitsee tämä kunta vetonauloja.

    Käy sä vie kun mä oon nii hiljanen nii en suuta auki sais. Sulla nimikin näkkyy olevan jo valmiiksi toiminnanjohtaja.
    Se olis kyllä hyvä sijotus ja sais helposti kylänkin poppoon asiakkaaksi ja viihtymään paikkakunnalla niin eivät karkaa sinne "ulkomaille".
    Ok. Näin kun asia on avattu niin tästä on hyvä jatkaa ideointia ja toteutusta.

    Äänestä

Selviämispuisto nuorille aikuisille olisi pareen.

Äänestä
  • Hyvä idea ois laittaa sinne heinäseipäitä. Talkoilla sitten laitettaisiin heiniä turistien töllötettäviksi. Talvella hirvet vois sitten syödä heinät.

    Äänestä

Hyvä Nato-joukkojen tukikohta.

Äänestä

Siitä voitaisiin perustaa tax-free alue jossa venäläiset myisi tupakaa, vodkaa ja pensaa peräkontista. Niillä tuloilla voisivat sitten yöpyä rakennuksissa sekä kuluttaa rahat paikallisissa liikkeissä ja palveluissa. Näin jäisi suomalaisilla pensaralli tarpeettomaksi ja naapuri saisi tuloja elvyttämään kaupankäyntiä. Naapurikunnistakin asti tultaisiin ostoksille. Tässä Ikean veroinen matkailuvaltti.

Äänestä

Eikö siellä puttiinin joukoilla ole yksi rakennus puolustettavana

Äänestä
  • Perustetaan rakkauden erämaa. Siellä saadaan rakastaa ja tulla rakastetuksi

    Äänestä

  • 69salmi kirjoitti:

    Perustetaan rakkauden erämaa. Siellä saadaan rakastaa ja tulla rakastetuksi

    Jestas. Ihan tarpeeksi inhottavaa kun vouhakkeet turistit tulee tänne ns sikailemaan? Luulevat, että he voivat ehdotella kenelle vaan ja puhua kenelle vaan mihin äänensävyyn huvittaa. Sittenkö pitäs vielä pahentaa kuntalaisten olotilaa markkinoimalla jotai rakastaa ja tulla rakastetuksi. Muutenkin on kartalla kateellisten ja p***anpuhujien listalla. Vieläkö jotain rakkausjuttuja?
    Seksit ja pornot on jo vanhanaikaista ja sivistymätöntä. Ennemminkin avovankila johon saa turistit ja kuka vaan haluaa tulla itteensä vapaaehtoisesti riuduttamaan ja kaikki rankaisut ja vankeus olisi maksullista. Ruokalistakin olis sitä hernekeittoa, näkkileipää ja vettä. Miten jännittävää olis sitten se erikoisuuksien hankkiminen salaa ja miten haasteellista olisi paeta tästä vapaaehtoisvankilasta. Ei mitään rakkausjuttuja vaan tuskaa. Tuskalomat olis varma hitti niin olis sitten kiva olla kotona ja arkityössä kun on ollut tuskaisa tuskaloma.

    Äänestä

  • unsex kirjoitti:

    Kunnan markkinointi olisi helppoa, kun nimi muutettaisiin vastaamaan tilannetta, mikä kuvaisi tilannetta, mikä täällä on. Kaupan pitäisi olla Herkkupersikka ja kaupungin nimeksi SEKSIsalmi. Kaikkihan täällä puhuvat vain SEKSISTÄ ja legginsieistä. Nuoriso on kuin kanit autoissaan.

    Äänestä

Se yksi on aina mielessä.

Äänestä

Niin kun samat vastaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kyläläinen. kirjoitti:

Suomussalmi käynnistää asemakaavamuutoksen entisellä rajavartioston alueella. Kaavamuutoksen myötä alueelle voidaan sijoittaa asuntoja, palveluja sekä sekä…

...vielä mitä, 60 asuntoa on jo tyhjänä ja keskusta autioituu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu