Minulta varastettiin läppäri ja sillä oli tehty reilu 6 tonnin lasku. Tein rikosilmoituksen mutta oikeus totesi varkauden kyllä tapahtuneen ja tekijät vielä tunnustivat tekonsa mutta asia oli vain lievä kavallus joka oli oikeuteen mennessä vanhentunut ja tekijät
jätettiin tekoon tuomitsematta.
Nyt joudun sitten itse maksamaan heidän aiheuttamansa laskun.
Kyllä saa olla ylpeä isänmaasta.
jätettiin tekoon tuomitsematta.
Nyt joudun sitten itse maksamaan heidän aiheuttamansa laskun.
Kyllä saa olla ylpeä isänmaasta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä kaikki on mennyt pykälien mukaan. Sinun on nyt nostettava laskusta siviilikanne tekijöitä vastaan.
Hyvä, että heräsit!
Vieläkö uskot oikeuden oikeudenmukaisiin päätöksiin?
No hö, eihän rikosoikeudellinen vanhentuminen korvausvastuuta poista. Olisit vaatinut samassa prosessissa vahingonkorvauksia ja ratkaisemista niitä siviiliperusteella. Tai sitten nostat siviilikanteen.
Ilmeisesti sinulta ei kuitenkaan ole varastettu tietokonetta, kun ei varkautena oltu tuomittu, vaan onko kone ollut luvallisesti jonkun toisen hallussa? Ja mitä tarkoittaa, että "sillä oli tehty 6 tonnin lasku"? Mikä lasku?
Montako vuotta olit kannetta nostamatta, että sait sen asian vanhentumaan?
Aivan metsässä. Ei rikosjutussa nosteta mitään kannetta. Aloittaja oli itse pitänyt tekoa varkautena ja tehnyt poliisille rikosilmoituksen. Juttu on mennyt oikeuteen ja
oikeus on todennut teon lieväksi kavallukseksi, jonka vanhenemisaika on kaksi vuotta. Aloittaja ei kerro, mistä syyttäjä oli syyttänyt ja miksi aikaa oli kulunut niin paljon ?