Voisitko seurustella ihanan naisen kanssa, jonka kanssa synkkais hyvin, jos hän ei olisi ulkonäöllisesti oikein makuusi? En siis todellakaan sano, että hänen ulkonäössään olisi mitään vikaa, ei todellakaan, hän ei vain ole sellainen, joita yleensä katselen, mut toisaalta luonteeltaan hän on ehkä ihanempi kuin kukaan jota olen aikaisemmin deittailut. Kemiaakin toisaalta on, mutta jostain syystä stoppailen. Oon vaan luonut päähäni ajatuksen unelmieni tytöstä ja hän ei olekaan sellainen, mut toisaalta ne tytöt joihin yeensä kunnolla olen ihastunut ovat kohdelleet mua huonosti kerta toisensa jälkeen ja tää ihminen on aina ihana mua kohtaan. Oon alkanut miettiin, et ehkä ne "mun makuuni" olevat naiset ei sitten oikeasti olekaan mulle lainkaan sopivia. Onko kenelläkään samankaltaisia ongelmia?
Mietityttää
sanha
16544
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
No et voi...jätä se mulle.
Ihanaa naista tuntuu olevan todella vaikee löytää nykypäivänä.
Edes semmosta, joka haluaisi nähdä livenä...
Voisin.
Ehkä hänessä on ulkonäöllisestikin riittävästi kokonaisuutena, koska olet päästänyt hänet jo lähemmäksi muiden hyvien ominaisuuksien vuoksi. Kauniskaan ilkeä nainen ei sykäkdyttäisi minua.
Minkälainen on 'ruma ihminen'?
Mun silmissä ihmisten ulkonäkö on alku, kuori tuttavuudelle. Jos tyyppi paljastuu ihastuttavaksi, eivät silmäni häntä rumaksi koe, jos taas kusipääksi, niin ulkonäkö on mielessäni tylsä.
Näin se ainakin ennen on mennyt.
En ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa joka on mun makuuni, koska sitten kun rakastuu niin rakastuu ja se on ihan sama minkä näköinen on.
Voihan sitä suunnitella sitä ja tätä mutta kun oikeasti kolahtaa niin siinä on oksat pois. Jos kemiat ei toimi niin ei toimi vaikka toinen olisi kuinka kaunis.
Eli se rakastuminen on ihan jostain muusta kiinni kuin ulkonäöstä.
Onni on puhdas pimppi
Voisin.
Oletko kovin nuori vielä? Minulla on nuorena sanottu, etten ole ehkä heidän tyyppiään.. varmaan vaikuttanut sekin, että olen aika hiljainen. Aika monta hyvää suhdetta on varmaan jäänyt muodostumatta, kun etsitään sitä täydellis kumppania täydentämään omaa epätäydellisyyttään.
kuulostaa sille että mietit lähinnä alatko seurustelemaan vai et, sopisko sen elämään nyt kun ei ole niin just makuunkaan vai meetkö sinkkuna vielä, sekin vissiin on vähän tylsää joten ottaisiko sitten tuollaisen vähän kompromissiratkaisun tähän väliin ennen kuin se rakkaus iskee?
Mä sanon että ota, koska mitä väliä sillä on edes vaikka teidän juttu kestäisi viikon. Se ei ole tulista rakkautta, onko edes ollenkaan, ehkä vain joku hyvä pöhinä. Joten ota tai jätä, lopputulos ei mullista sun maailmaa mitenkään
Joo - paitsi näitä ottajia ja jättäjiä ei kukaan ota tosissaan. Enempi yhden yön juttuja.
Voisin, ei ulkonäkö niin paljon merkkaa. Mutta jos fyysinen tuntuma ja tapa koskettaa olisi jotain ihan muuta kuin itse haluan (esim. liian rajua, kovaa, luisevaa), suhde jäisi pakosti vain ystävyyden tasolle. Ääni ja tuoksukin ovat ulkonäköä tärkeämpiä.
Yrittäisin tutustua lisää ja heittäytyä tunteiden vietäväksi. jäämällä ei-tästä-kuitenkaan-mitään-tule -järkeilymoodiin voi karkottaa toisen lopullisesti tietämättä olisiko siitä tullutkin jotain hienoa. Olla ihana kaiken aikaa osoittaa kaiketi tunteita toiselta.
Ei se ulkonäkö ole tärkein jos luonne nappaa.. itse olen ainakin rakastunut tällä hetkellä ihmiseen jota en ole useasti nähnyt, välimatkan takia, mutta silti meillä synkkaa niin hyvin ja haluaisinkin seurustella hänen kanssaan. vaikka hän ei olekaan sellainen nainen jonka olen itselleni kuvitellut.
Että suosittelen olemaan kyseisen henkilön kanssa enempi ja sitten kyllä sä jossai vaiheessa huomaat jos on tarkoitus, että luonne korjaa ne ulkonäön "ongelmat" :)
Mulla oli joskus vuosia sitten samanlainen "ongelma". Teet miten itsestäs tuntuu parhaalta.
En vois. Ulkonäkö on tärkeä. Ihan siksikin kun haluun herätä kauniin ja upean ihmisen kanssa uuteen aamuun.
Ja temperamentia kans - kun hän lähtee sängystä niin kaikesta näkee että tänään tapahtuu.
Sanha, kuin sun kävi? Mihin tulokseen pähkäilyssäsi päädyit. Tunteet on kyllä peffasta siinä ettei niitä oikein voi pakottaa. Kipinä joko on tai sitä ei ole.