Olen melkein 30 ja vailla ensimmäistä tutkintoa. Olen kyllä opiskellut eri juttuja (lukion kursseja, avoin AMK, kesäyliopistot, kesälukiot, kansalaisopistot jne.) sen verran, että työmäärää lienee reippaasti yli ylemmän korkeakoulututkinnon verran mutta vähemmän kuin monilla ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla, jos vertailuun lisätään vielä toisen asteen koulutuksen työmäärä, jonka pohjalta useammat ponnistavat.
Työhistoriani on lähes olematon johtuen terveydellisistä syistä ja huonosta säkästä; vaikka asun kohtalaisen kokoisessa kaupungissa, on vapaaehtoistyönkin saaminen älyttömän vaikeaa. Aikuisena minulla ei ole ollut yhtään ystävää tai seurustelukumppania näyttämässä esimerkkiä tai kannustamassa omistautumaan jollekin suuntaukselle. Herkkänä ja surumielisyyteen taipuvana, kovia kokeneena ihmisenä olisin tarvinnut tällaista tukea.
Olen nyt ollut terveysalan (AMK) koulutuksessa yhden vuoden vaihtelevalla menestyksellä; monet kurssit ovat olleet hävyttömän helppoja ja opintopisteet tulleet todella vähällä vaivalla esim.kansalaisopiston tai lukion vastaaviin suorituksiin verrattuna. Myös vaativampia ja perehtymistä edellyttäviä opintojaksoja on kyllä tullut vastaan. Kavereita tai tyttöystävää ei ole kuitenkaan löytynyt, opettajat ja henkilökunta ovat olleet hankaloittavan flegmaattisia tai jopa töykeitä eikä toivomaani paloa alaa kohtaan ole syntynyt, vaikka pidän ihmisten auttamisesta ja minulle on tärkeää tuntea työllä olevan merkitystä. Mietin urasuunnitelmia monta tuntia päivässä ja kun joku juttu tuntuu hyvältä, aamulla on jo eri fiilikset.
Asioita yksinkertaistaa (huonolla tavalla) se, että yksinäisyyden ja elintason pahenemisen vuoksi en ole kovin motivoitunut muuttamaan kauas nykyiseltä paikkakunnalta, koska sukulaiset ovat sentään melko lähellä ja pienituloisena tulisin tyrkätyksi ahtaaseen opiskelija-asuntoon, joista minulla on jo tarpeeksi kokemusta useammalta paikkakunnalta. Harrastukset joutuisi ehkä miettimään uusiksi.
Olen nyt siis sellaisessa vaiheessa lähitulevaisuudessa, että joko jatkan terveysalan puolella tai sitten teen kohtalaisen ison käännöksen ja alan opiskella vaikka liiketaloutta tai sitten restonomiksi. Matematiikka kuuluu inhokkiaineisiin mutta ymmärtääkseni näissä ei sitä silti hirveästi tule ja siihen voi vähän vaikuttaa. Olen vältellyt näitä aloja väitetyn huonon työllisyyden (erityisesti restopuolella) ja muun vähättelyn takia. Tilanteeni on kuitenkin sellainen, että valmistuessa minulla tulisi olemaan vieraiden kielten opintoja vähintään 300op ja tähän ei välttämättä lasketa koulutusohjelmaan kuuluvia kieliopintoja. Tuon tyyppisellä palvelualalla tuo harrastus ei siis ehkä menisi hukkaan samalla tavalla kuin hoitoalalla ja voisi ehkä lisätä työllistymisen mahdollisuuksia vai voisiko? Matkustamisesta en hirveän paljon pidä mutta tuota kulttuurillista ja viestinnällistä lisäosaamista olisi siis paljon enemmän keskivertovalmistuneeseen verrattuna.
Mitä mieltä olette? Olen ehkä kuullut negatiiviset asiat jo niin monta kertaa, että joku piristävä tarina tai kannustus olisi tervetullutta.
Työhistoriani on lähes olematon johtuen terveydellisistä syistä ja huonosta säkästä; vaikka asun kohtalaisen kokoisessa kaupungissa, on vapaaehtoistyönkin saaminen älyttömän vaikeaa. Aikuisena minulla ei ole ollut yhtään ystävää tai seurustelukumppania näyttämässä esimerkkiä tai kannustamassa omistautumaan jollekin suuntaukselle. Herkkänä ja surumielisyyteen taipuvana, kovia kokeneena ihmisenä olisin tarvinnut tällaista tukea.
Olen nyt ollut terveysalan (AMK) koulutuksessa yhden vuoden vaihtelevalla menestyksellä; monet kurssit ovat olleet hävyttömän helppoja ja opintopisteet tulleet todella vähällä vaivalla esim.kansalaisopiston tai lukion vastaaviin suorituksiin verrattuna. Myös vaativampia ja perehtymistä edellyttäviä opintojaksoja on kyllä tullut vastaan. Kavereita tai tyttöystävää ei ole kuitenkaan löytynyt, opettajat ja henkilökunta ovat olleet hankaloittavan flegmaattisia tai jopa töykeitä eikä toivomaani paloa alaa kohtaan ole syntynyt, vaikka pidän ihmisten auttamisesta ja minulle on tärkeää tuntea työllä olevan merkitystä. Mietin urasuunnitelmia monta tuntia päivässä ja kun joku juttu tuntuu hyvältä, aamulla on jo eri fiilikset.
Asioita yksinkertaistaa (huonolla tavalla) se, että yksinäisyyden ja elintason pahenemisen vuoksi en ole kovin motivoitunut muuttamaan kauas nykyiseltä paikkakunnalta, koska sukulaiset ovat sentään melko lähellä ja pienituloisena tulisin tyrkätyksi ahtaaseen opiskelija-asuntoon, joista minulla on jo tarpeeksi kokemusta useammalta paikkakunnalta. Harrastukset joutuisi ehkä miettimään uusiksi.
Olen nyt siis sellaisessa vaiheessa lähitulevaisuudessa, että joko jatkan terveysalan puolella tai sitten teen kohtalaisen ison käännöksen ja alan opiskella vaikka liiketaloutta tai sitten restonomiksi. Matematiikka kuuluu inhokkiaineisiin mutta ymmärtääkseni näissä ei sitä silti hirveästi tule ja siihen voi vähän vaikuttaa. Olen vältellyt näitä aloja väitetyn huonon työllisyyden (erityisesti restopuolella) ja muun vähättelyn takia. Tilanteeni on kuitenkin sellainen, että valmistuessa minulla tulisi olemaan vieraiden kielten opintoja vähintään 300op ja tähän ei välttämättä lasketa koulutusohjelmaan kuuluvia kieliopintoja. Tuon tyyppisellä palvelualalla tuo harrastus ei siis ehkä menisi hukkaan samalla tavalla kuin hoitoalalla ja voisi ehkä lisätä työllistymisen mahdollisuuksia vai voisiko? Matkustamisesta en hirveän paljon pidä mutta tuota kulttuurillista ja viestinnällistä lisäosaamista olisi siis paljon enemmän keskivertovalmistuneeseen verrattuna.
Mitä mieltä olette? Olen ehkä kuullut negatiiviset asiat jo niin monta kertaa, että joku piristävä tarina tai kannustus olisi tervetullutta.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Että joutuisit luopumaan harrastuksista ja muuttamaan vielä johonkin ahtaaseen opuskelijaboxiin, sinä herkkä kukkanen. Ei siitä mitään tulisi. Kiusallista, että paloa tuohon nykyiseen alaan ei ole, vaikka siihenkin olet jo vuoden tuhlannut. Todella ikävää, että ympärilläsi ei ole ihmisiä, jotka tukisivat sina ja saisivat motivoitumaan. Älä kuitenkaan lannistu! Ei kaikkeen tutkintoja tarvita. Oletko miettinyt ikinä kirjailijan uraa? Monipuoliset opintosi olisivat varmasti hyödyksi, normaalistihan kirjailijat joutuvat tekemään hirveästi taustatutkimusta. Sinä pääsisit tässä helpommalla, kun tiedät jo valmiiksi kaikenlaista.
Jos et kerran ole valmis luopumaan mistään nykyisestä saati sitten ponnistelemaan saavuttaaksesi jotakin uutta, niin lopeta haikailu ja tyydy loppuelämäsi nykyiseen. Siinä ratkaisu pähkinänkuoressa.
Sivuhuomiona viestintään liittyen. Pyri loogiseen ja ytimekkääseen esitykseen - näin ainakin työelämässä.
Ystäviä jos on vaikea saada tai ei ole, niin esim. SPR:llä taitaa olla jonkinlaista ystävätoimintaa.
Lisäksi. Taustasi perusteella olet ilmeisesti ajelehtinut moneen suuntaan, ja nähtävästi mietit jälleen suunnanmuutosta. Kannattaisiko kuitenkin yrittää tehdä se tutkinto valmiiksi? Toki jos motivaationgelmat ovat ylitsepääsemättömiä, niin sitten "kivireen" kanssa tahkoaminen voi olla aika turhaa ja uusi suunta paikallaan.
Mutta siis 300 op kieliopintoja? Aika kunnioitettava suoritus. Etkö ole missään vaiheessa harkinnut kieliaineiden opiskelua yliopistossa?
Kannattaisi todella hakea kieliä opiskelemaan yliopistoon kanditutkinto olisi noilla suorituksilla jo melkein taskussa. Erillisenä suoritetut maisteriopinnot olisi myös sinulle ehkä hyvä juttu, erilliset opinnot ovat vain 120 opintopistettä, ja voit päättää haluatko opiskella pää- vai sivutoimisesti. Ties kuinka paljon saat hyväksiluettua noista opintoja! Älä heitä hukkaan opintojasi. Lupaan että ekan tutkintosi tulet saamaan jo kahdessa vuodessa. Viestinnällisistä taidoistasi kielitaidoistasi on vain hyötyä tässä. Tänä aikana voit sitten miettiä löytyisikö joku mieluinen ammatti, jossa kielitaidoistasi, asiakaspalveluhalukkuudestasi ja ihmisläheisestä asenteestasi olisi hyötyä. Asiakaspalvelutyö on minun mielestäni mukavaa, saat enemmän kehuja kuin haukkuja. Voisit myös opiskella siellä vähän liiketalouttakin.
Minä olen 31-vuotias FM ja minullakin on tosi vähän, noin 3,5 vuotta työkokemusta. Minulla ei ole yhtään kaveria sitten lukion eikä parisuhdetta, mutta aloitan sivutoimisen opiskelun syksyllä, ehkä sieltä saa kavereita. Muutin juuri halvempaan ja isompaan ja uudempaan asuntoon hyvien etäisyyksien päähän tulevista työpaikoista (?) ja opiskelupaikkakunnalta ja sukulaisista. Alkaa uusi elämä. Tunnen itseni tällä hetkellä onnelliseksi. Muuttaminen piristää kummasti. Noin vuoden olen ollut työttömänä ja talven aikana on tullut mietittyä aika paljon omaa tulevaisuuttani, mistä töitä jne. Yritin hakea pätevöittävään koulutukseen, mutta en päässyt niihin. Sitten löysin ennen joulua minulle sopivat opinnot, joihin hain. Oli pakko saada jotain positiivista aikaan. Opinnot ovat sivutoimiset, joten työnhaku on edelleen voimassa täysillä. On edes jotain hyödyllistä tekemistä. Yritä sinäkin keksiä jotain uutta itsellesi.
Suomessa on Arava-rahoitteisia vuokrakämppiä, jotka sopii vähävaraisellekin.
Kielitaitosi perusteella voisit jossain vaiheessa vaikkapa käydä ulkomailla työnhakureissulla työkkärin laskuun. Löytyisikö sieltä hetkeksi ainakin joku restonomin paikka, sitten tulisit takaisin Suomeen ja saisit töitä kansainvälisen työkokemuksesi ja kieliharjoittelusi perusteella.
Aloittaja ilmeisesti haluaisi saada suoritettua jonkin tutkinnon. Pahin ongelma ja este tutkinnolle on se, että hän ei halua luopua mukavuudesta eikä ponnistella tavoitteen eteen. Kannustus puuttuu. Jokainenhan sitä kannustusta joskus kaipaa. Lähin ja varmin kannustaja on kuitenkin ihminen itse itselleen. Palkitse itsesi hyvästä suorituksesta!
Opintoja on kaikesta huolimatta kertynyt. Kieliopintoja yli 300 op! Se on kunnioitettava määrä. Tavoitteellisesti opiskeltuna tuolla opintopistemäärällä olisi maisteri.
Ehdotukseni on, että aloittaja opiskelee nyt työn alla olevan tutkinnon valmiiksi nopeasti, koska se kerran on helppoa. Sen jälkeen voisi harkita yliopistotutkintoa joko samalla alalla tai kielten parissa. Suoritetusta tutkinnosta saattaa saada hyväksilukuja samalla alalla ja ainakin se auttaa opiskelun rahoittamisessa hyödyllisen työn saamista.
Mä en jaksa työstä ja opiskelusta niin hirveästi nyt puhua, kun muut on sitä jo kommentoineet, niin sanon sen sijaan että tarvitsisit mun mielestä kavereita ja seuraa. Tosi harmi että sulla ei oo ollut nyt aikuisiällä kavereita (jos oikein ymmärsin) eikä seurustelukumppania. Kuulostaa siltä, että sulla on noita unelmia kyllä paljon ja tuhat rautaa aina tulessa (ainakin päässä) josta tuo turhautuminenkin voi osittain johtua - valinnan vaikeudesta. Kerrot että sulla asuu kuitenkin sukulaisia lähellä - onko heistä ykskään semmoinen, jonka kanssa voisit jutella ja kuka auttais sua päättämään ja siten kanavoimaan energias siihen mitä oikeasti haluat tehdä, ja kannustais sua siihen? Oot vielä kakskymppinen, täytät pian 30, joten oot vielä siinä nuoruuden ja aikuisuuden välissä. Ihmisiä on moneksi - mä oon 21 ja täytän pian 22, mulla ei oo vielä opiskelupaikkaa mutta AMK:iin nuorten puolelle hain, ja jos sinne pääsen niin osa varmaan jo valmistuu tuossa 22 vuoden iässä, kun toiset vasta aloittaa. Jollain on 25-vuotiaana jo kolme lasta ja puoliso, kun taas toinen elää villiä sinkkuelämää 35-vuotiaana. Opiskelin jonkun aikaa avoimessa amk:ssa liiketaloutta, ja siellä samoilla kursseilla oli paljon 40- ja 50-vuotiaita, jotka jostain syystä olivat päättäneet ottaa pari kurssia/aloittaa liiketalouden opinnot siinä iässä. Muistan että siellä oli yks keski-ikäinen mies, joka kertoi että yritykseen jossa hän oli ollut töissä montakymmentä vuotta, aloitettiin yt-neuvottelut ja hän sai sitten potkut.. Nuoremmat, keillä oli taskussa korkeakoulupaperit, vei paikan. Oli aika surullista kuunnella miten hänellä oli sitten heittänyt elämä ihan härän pyllyä ja talous nurin kun potkut tuli aikuisella iällä ihan puun takaa.. Joku toinen taas kertoi, että oli tehnyt montakymmentä vuotta putkeen töitä jollain alalalla mitä en nyt muista, ja sai burnoutin minkä takia päätti sitten lähteä uusiksi koulunpenkille ja vähän miettimään asioita, kun lapsetkin oli jo lentäneet pesästä. Kertoi, että oli paras päätös pitkään aikaan ja pyrki nyt nauttimaan enemmän myöskin elämästä eikä olemaan niin uraunut. En tiedä miksi kerroin tämän kaiken, en tiedä oliko vähän ohi aiheen, mutta anyway, toivon sulle ap kaikkea hyvää, mitä ikinä sitten päätätkään! Ehkä voisit kokeilla lukea pari inspiroivaa/motivoivaa kirjaa, en oo ikinä lukenut, mutta yks kaveri kerran suositteli mulle kirjaa The Secret jonka on kirjoittanut Rhonda Byrne. En lukenut, koska yks toinen kaveri sano että se on huuhaata.. Mutta nyt oon jo pitkän aikaan miettinyt, että mitä jos ihan neutraalein mielin kävisin hakemassa sen tuolta kirjastosta ja lukisin läpi ja ihan itse sitte päättäisin oliko hyvä vai ei. Entä ootko muuten nähnyt sellasen leffan kuin The Secret Life of Walter Mitty? Mun mielestä se leffa pitäis jokaisen nähdä. Ihana elokuva. Mutta juu, kaikkea hyvää sulle, me ollaan vielä nuoria ja maailma on meille avoin!!!