Köyhä isä

Vanha tuttu aihe... Exäni on ilmeisen pienituloinen, töissä kuitenkin tällä hetkellä. Elatusmaksuksi on laskettu 152 € /kk. Tuo laskettiin epämääräsistä tuloista, jotka ex ilmoitti lastenvalvojalle. Oli erittäin epäselvää kaikki. Suostuin tuohon, kun kaikki muukin oli niin epäselvää, ja kattaahan tuo edes pienen osan lapsen kuluista. Tänä vuonna ex on maksanut 2 eltatusmaksua, ollaan kesäkuussa. Annoin hänelle vielä kesän aikaa kuroa elarit ajantasalle, ja sanoin että syksyllä vien ne Kelan maksettavakis.
Tottakai tästä nousi keskustelu exän kanssa (kun elareiden perään kyselin), miten hänestä on väärin että hän joutuu maksamaa minulle (siis pojalle) yhtään mitään. Olen koittanut selittää, ja kuulihan lv:n luona, miten meidän tulot ja menot on laskettu, ja paljonko on laskettu pojan kuluiksi. Todellinen elari olis ollu lähemmäksi 300 €/kk. Mutta ymmärrystä ei ole. Haluaisi maksaa kaikki kulut puoliksi, eikä ymmärrä että joutuisi maksamaan paljon enemmän. Voisi kuulemma tehdä niin, että hän maksaisi joka toinen kk pk maksun (joka oli jo 189 €/kk) jne. Ja varmasti maksais :) Enhän voi antaa omalla nimelläni olevia laskuja hänen maksettavaksi. Olisin kohta ulosotossa.
Vaatteita on ostanunu kolmen vuoden aikana kolmet kalsarit, pari t-paitaa ja kahdet kengät (tarjoustalon muovisia, jotka ei kauhean hyviä jalalle ole). Kovasti sanoo kuitenkin ostaneensa vaatteita ja osallistuneensa kuluihin. Poika kasvaa koko ajan, ja noilla varustuksilla olis vilu tullu talvella. Yhden harrastusmaksun on maksanut, ja pojan puhelinlaskun maksaa, 20 €.
Ilmoittaa minulle vähän väliä, että tuli yllättäviä menoja (laskuja) taas. Juu,ja ei kato pysyt maksamaan elaria tässä kuussa. Siis täh? Miten mä voisin tehdä tuon saman. Jättäisin hankkimatta ruoat, vaatteet, harrastuvälineet ja jättäisin pk-maksut maksamatta. Ilmottasin vaan, että nyt ei kyl millään pysty. Kelle ilmottaisin?
Naurettavinta tässä vielä on, että hän on ehdottelemassa nyt, että poika siirtyis hänelle kirjoille, ja näin ollen minä maksaisin hänelle sen 150€. Ilmeisesti hän luulee rikastuvansa tuon 150 €/kk. Pojan kuluista ei ole mitään käsitystä. Jos ei tuota 150€:tä pysty maksamaan, niin miten ihmeessä pystyisi elättämään pojan. Huhheijjaa!
En siis käsitä tätä miehen logiikkaa. Sama laulu näyttää olevan monella. Eikö miehet oikeesti ymmärrä, että kun niitä lapsia tekee, niin ne on ihmisiä, ja kuluttaa siinä missä muutkin. Kuitenkin itselleen (pojalle muka) ostanut tuliterän asuntovaunun, ja ryyppäämiseen tuntuu löytyvän sitä rahaa. Mutta nehän ne on niitä yllättäviä menoja...
Minä olen tietenkin se, joka häneltä vie viimesetkin sentit, ja olen aina vaan rahan perässä. En ole edes korotusta pyytänyt elariin, vaikka töihin menikin. Maksais edes tuon. Raha ei merkitse hänelle mitään. Miksi siis ei voi poikaansa elättää? Pojallehan se raha kuuluu, ja turvaa hänen elämäänsä.
Tuntuu niin turhauttavalta hakata päätä seinään tollasen äijän takia. Miksikö tein lapsen sen kanssa? Hyvä kysymys! Mutta onneks tein. Kaikesta huolimatta, täydellinen miehenalku täällä kasvaa. Kyllä me tässä jotenkin kitkutellaan. Välillä vaan verenpaineet pikkasen kiehahtaa, mutta ihmetellään.
37510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Hae KELAS:ta, joka hoitaa perinnän elatusvelvolliselsta.

Äänestä
  • Niin siis isä ITSE maksaa elareita tai siis on pitänyt maksaa, joten sä haet näitä maksamattomia elareita sitten oikeuden kautta EI KELA NIITÄ KENELTÄKÄÄN PERI TÄSSÄ TAPAUKSESSA! ja kyllä pitää olla äidinkin todella pölvästi kun ei ole jo aiemmin puuttunut tähän ja hakenut lapsen rahoja oikeuden kautta, se saattaa hieman kestää mutta maksaapa ukko ne sit korkojenkin kanssa JOTEN ALA TOIMIA JO!! Ja kelalle pitää olla hyvät perusteet jos meinaat sieltä elareita hakea sekään nyt ei niin vaan käy. Kela perii elareita silloin jos kela on niitä sinulle maksanut ei muuten!

    Äänestä

Onhan näitä miehiä joka lähtöön. Juuri oli lehdessä Tauski Peltosestakin, joka on varaton eikä maksa elareita. Ja tuolla lehdissä ja lööppeissä ollaan niin rikkaita ja rakkaita?

Itse kyllä ihmettelen ihmisten käytöstä näissä huoltajuus asioissa. Eikö laiha sopu ole aina parempi kuin lihava riita ja ennen kaikkea pitäisi pitää kiinni sovitusta. Omassa ystäväpiirissäni se valitettavan usein on mies, joka heittäytyy hankalaksi, pimittää tulojaan, ei pidä lapsiaan sovitusti etc. Tiedänpä miehiä, jotka pyörittävät tulonsa ulkomaalaisten yhtiöiden kautta, ettei vaan tarvitse toiselle sitä muutamaa satasta maksaa. Ja sitten kitisevät, kun toinen on hankala ja vaatii jotain. Itsekkyyden ja toisen kiusaamisella tehdään hallaa vain lapselle.

Itsekin olen eronnut ja monta kertaa hammasta purren joustanut asioissa, mutta silloin toinenkin joustaa ja homma toimii. Katkeruutta ja vihaa ei kannata kantaa mukana, vaikka siihen voisi olla aihettakin. Maksut olen aina maksanut sovitusti ex-vaimolle, emmekä ole ikinä rahasta (eron jälkeen) tapelleet.

Ei ymmärrä... :o/

Äänestä

Kelaan ne lähtee syksyllä, jos ei sitä ennen ole hoitanu rasteja pois. En ole vienyt niitä Kelaan, kun en ole halua sitä hirveetä riitaa, mikä siitä tulis.
Riidellä en tosiaan myöskään halua. Joustan ja joustan, saan paskaa niskaan vähän joka asiasta. Ja kun riita syttyy, kun mullakaan se pinna ei ihan kaikkea kestä, niin riidan aloittajahan olen tietysti minä. Tätä kestää vielä 12 vuotta... Voi kiesus!
Ex kehotti kyselemään, saisinko mitään tukia mistään, kun tuo raha minua niin ahdistaa. Voi apua mikä tampio! Ei voi muuta sanoa. Hänenhän se niitä kuuluis hakea, kun ei pysty poikaansa itse elättämään. Mä olen sen tehnyt lähes yksin.
Oon päättäny kestää vaikka hammasta purren. Vaikee vaan hyväksyä asia, koska pojaltahan se on kaikki pois.
Jospa se jonain päivänä tajuaa. Sitä päivää odotellessa...

Äänestä
  • Sä oot just sellanen KUS'PÄÄ kuin palstan muutkin yhäriruikut!
    Veit pojalta isän ja isältä pojan ja silti ilkeät lehmä ruikuttaa rahan perään!!!!
    Kyllä olet säälittävä ruikuttaja joka ei pysty huolehtimaan pojastaan vaikka väenvängällä sen riistit isältään! Mene oikeasti töihin ja lopeta toi loisiminen!

    Äänestä

  • Njoo jos lastenvalvoja on vahvistanut että isä maksaa itse elarit niin kela ei tällöin niitä isältä ala vinkumaan se asia ei todellakaan kuulu kelalle vaan sinulle itselle kinuta maksamattomat maksut joten painelehan asianajajan pakeille ja hakemaan näitä elareita sitä kautta. Ja jos alat kelasta hakemaan elareita siis tulevia, niin tällöin sinun on käytävä jalleen lastenvalvojan luona ensin! puhumassa asiasta kun ei ukko maksa maksujaan! Ellei sitten käräjäoikeus suoraan vahvista niin että kela alkaa maksamaan näitä eteenpäin, ei se kuule nuin vaan käy että niitä nuin vain haetaan kelalta kun kerta ukko on velvoitettu ne maksamaan, tämä on vaan taivahan tosi asia! Ja muuten kela maksaa 3 kk takautuvasti, että laitahan vauhtia asioihin jos joskus meinaat sieltä jotain saada. Paperisotaa tämä vaan sinulle nyt tietää, ihme hommaa kun et aiemmin ole näitä asioita hoitanut huhhhuh...

    Äänestä

Mä kyllä ihmettelen, kuinka lapseen voi menä 600€/kk.... Jos kerta oikee elari olisi 300€...

Äänestä
  • Näinhän se laskettiin lastenvalvojalla. Sitä en siis vaatinut, koska se kuulostaa itsestänikin liian suurelta. En ole vaatinut juuri mitään. Harmittaa eniten periaate, että itse kustannan kaikki lapsen kulut, vaikka isä on ollut lasta innokkaasti tekemässä. Korostan, että periaate harmittaa. Stertiloida pitäis monikin suomalainen mies!
    Ja töissä olen, ja keskituloinen. Kuten sanoin, että pärjätään ilman niitä elareitakin. Ollaan tähänkin asti pärjätty. Ei ole isän tarvinnut poikaansa elättää. Luuseri kun on. Ja poika ja isä tapaavat säännöllisesti, joka viikko. Erottiin exän alkon käytön ja epävakaan käytöksen takia.
    Voi teitä miesparkoja, jotka noin ajattelette. Te olette oikeesti niin säälittäviä. Tällä tarkoitan juuri tuota yhäriruikku-huutajaa. Johan toi kielenkäyttö paljastaa, miten säälittävä otus siellä on :)

    Äänestä

  • Rahanahne äippä kirjoitti:

    Näinhän se laskettiin lastenvalvojalla. Sitä en siis vaatinut, koska se kuulostaa itsestänikin liian suurelta. En ole vaatinut juuri mitään. Harmittaa eniten periaate, että itse kustannan kaikki lapsen kulut, vaikka isä on ollut lasta innokkaasti tekemässä. Korostan, että periaate harmittaa. Stertiloida pitäis monikin suomalainen mies!
    Ja töissä olen, ja keskituloinen. Kuten sanoin, että pärjätään ilman niitä elareitakin. Ollaan tähänkin asti pärjätty. Ei ole isän tarvinnut poikaansa elättää. Luuseri kun on. Ja poika ja isä tapaavat säännöllisesti, joka viikko. Erottiin exän alkon käytön ja epävakaan käytöksen takia.
    Voi teitä miesparkoja, jotka noin ajattelette. Te olette oikeesti niin säälittäviä. Tällä tarkoitan juuri tuota yhäriruikku-huutajaa. Johan toi kielenkäyttö paljastaa, miten säälittävä otus siellä on :)

    Steriloida pitäisi monikin suomalainen nainen, kun eivät ymmärrä ottaa selvää mitä niiden ukkeleiden päässä liikkuu, ennen kun päästää pukille. Kyllä, miehistä löytyy melkoisia apinoita, jotka lisääntyvät kaikkein nopeimmin, koska naiset antavat heidän lisääntyä. Olette kuitenkin niitä portinvartijoita...

    Äänestä

Minkä ikäinen poika on? Kulut riippuvat tosi paljon siitä.

Eka- tokaluokkalaisena kulut ovat pienimmillään. Maksuton koulu ja kouluruoka, harrastuksia ainakin suurissa kunnissa on aivan ilmaisia riittämiin. Vaatteita saa -- jos vähänkin verkostoa on-- ihan kierrätyksenä. Ruokakulut aika minimaaliset, koska tuonikäiset syövät aika niukasti, kun kasvukausi on tasaantunut ja alkaa uudestaan vasta murrosiän kynnyksellä.

Mä oon pärjäillyt ihan yh-lapsilisällä, joka on siis 150 euroo kuussa ja kelan elatustuella, jotain 150 euroo sekin. Lapsi voi oikein hyvin.

Äänestä
  • Lisään, että toki käyn töissä ja minulla on ihan normipalkka. Mutta ajattelin siis vain yksistään lapsen aiheuttamia lisäkuluja elämiseen, niin minusta olisi aivan luksusta, jos lapsilisän päälle saisin jotain 300 euroo elaria.

    Tämä nykyinen riittää todella hyvin. Tietysti kulut tulevat kasvamaan esim. lukioaikana, mutta se on sitten sen ajan murhe se.

    Äänestä

  • ihan riittävää kirjoitti:

    Lisään, että toki käyn töissä ja minulla on ihan normipalkka. Mutta ajattelin siis vain yksistään lapsen aiheuttamia lisäkuluja elämiseen, niin minusta olisi aivan luksusta, jos lapsilisän päälle saisin jotain 300 euroo elaria.

    Tämä nykyinen riittää todella hyvin. Tietysti kulut tulevat kasvamaan esim. lukioaikana, mutta se on sitten sen ajan murhe se.

    EI EI EI!!!!
    Se ei todellakaan riitä kuspää-äipälle jos vaan on pienikin sauma saada tehtyä lapsen isän elosta vaikeampaa vaik ruikuttamalla elareita jota ei todellakaan tarvi!!!!!
    (no kyl harva yhäriäippä on työelämässä mukana joten se elari on elinehto muitten loisimisien lisäks)

    Äänestä

Se että aina vedotaan täälläkin että kun lastenvalvojalla tehty laskelmat ja ne on tehty oikeusministeriön laskentakaavalla ja se on tehty niin yläkanttiin kun olla voi.
Tässäkin tapauksessa vedotaan että oikea summa olisi 300€/kk.
Lapsella on aina suuremmat tulot kun laskee kaikki lapsilisät, mahdolliset asumistuet ja tietty tällä lähillä on elatusvelvollisuus tai ainakin pitäisi.
Tälle isälle lasketaan 400-500€ omaa käyttörahaa kun tuloista vähennetään ne kohtuulliset asumiskulut kun hän yksineläjänä on vain oikeutettu asumaan siinä 35m2 luukussa olkoon lapsia vaikka se viis.
Edes työn takia oman auton käyttökuluja ei lasketa menoiksi.
Kaikki otetaan isän selkänahasta ettei yhteiskunnan tarvitse maksaa tämän loisena elävän "yhäri-äipän" elämistä.
Antakaa ne lapset isille kirjoille niin yksinkertaista se on ja saatte sitten ikävöidä lapsianne ja maksellä näitä laskelmilla tehtyjä maksuja ja muhunhan teillä ei ole oikeuksia ja velvollisuuksiakaan...

Äänestä
  • Tuo samahan on sitten äidilläkin edessä, kun se lähihuoltajuus muuttuu etävanhemmuudeksi.

    Paljonko se parisuhde maksoi, kun sitä pakettia on saman katon alla pyöritetty.
    Mies kävi tankilla 4 kertaa kuussa tankkasi 20 kympillä, ja jaksoi valittaa joka kerta. Minä tankkasin samaa autoa,omilla rahoillani ostettua romua kerran kuussa ja tankin täyteen hintaa 80 euroa. Vuokrassa laitettiin kulut puokkiin. Minä hoidin sähköt. Kaupassa, kun mies oli ostosten maksu vuorossa heiteli hän kärryyn omia juttujaan suurimmaksi osakseen, kun taas minä maksajana vedin koko talouden pesuaineet, ja perusruokatavarat. Kun mies ollessaan mun maksajan roolissa heitti omia herkkujaan vain noin 20 prossaa. Ruokapuolessa siis minä maksoin joka kerta peruselintarvikkeet ja hygienian.
    Mies poltti valmista tupakkaa ja minä sätkää, mies pelasi pitkäävetoa ja minä parilla eurolla paskaa lottoani vain.

    No, lapsilla on vaatteet. Katto pään päällä. Perusruoka. Käyvät tapahtumissa, puistoissa ja uimassa.
    Halpaa se etähuoltajuus on. Saa marista saa määkiä, mutta koskaan ei tarvitse miettiä mitään muuta, kuin ITSEÄÄN.

    Äänestä

Siis jos sinä olet köyhä ja äiti rahan anhne niin miten sinä asian oikein ajattelet? Eihän se äiti voi olla rahan ahne jos sinut on määrätty maksamaan hänelle lapsistanne elareita sovitun summan????

Jos olet köyhä mies ei velvollisuutesi elatukseen lopu vaan etsit töitä, jotta voit elättää lapsesi, etkä tekeydy tahallaan työttömäksi luistaaksesi elareista.

Sulla omituinen käsitys velvollisuuksista. Sossusta ja kelasta voi mennä kysymään minkälaisia apuja saisit kunnes lydät töitä, ja veikkaan että sossusta ne laittaa sut pikapikaa työhön, aina siellä on siivousta tai vanhusten ulkoiluttamista ja metsän raisvaustyötä tarjolla... kysyppä.

Äänestä
  • Tässäpä oiva asiantuntija... sossusta eli sosiaalitoimistosta ei laiteta ketään töihin, vaan työ- ja elinkeinotoimistosta.

    Toimeentulotuen edellytyksenä on, että työnhaku on voimassa, ellei kyseessä ole eläkeläinen tai muuten jonkin muun tuen varassa elävä, työkyvytön henkilö.

    Äänestä

Tällä palstalla tuntuu unohtuvan usein, että elatusvelvollisuus on totta kai suurempi lähivanhemmalla. Eli en voisi laskuttaa mielestäni todellakaan exääni esim. suuremmista asumiskuluista.

Suurin osa lähihuoltajista on ihan itse valinnut lähivanhemmuuden. Täytyy tajuta, että se velvoittaa suurempaan vastuuseen niin henkisessä kuin materiaalisessakin mielessä kuin etävanhemmuus.

Toiselle luokalle menevä lapseni laskelmieni mukaan lisää kulujani yksinasumiseen verrattuna allekin tuon 300 kuussa, vaikka lapsi harrastaa suhteellisen kallista urheilulajia. Eli periaatteessa maksan itse ikään kuin vain väljemmistä tiloista, tietysti vähän enemmän sähkösta ja vakuutuksista.

Mutta yhteiskunta tulee tosiaan niin paljon vastaan Suomessa, että minusta yhdelläkään lähihuoltajalla ei ole aihetta ininään. Eihän siitä mitäään tulisi, että avioerosta "palkittaisiin" ruhtinaallisesti.

Monen lapsen yh saa vielä suhteellisesti enemmän, koska kuluthan ovat laskevat sisarusparvessa (polkupyörät, ym. urheiluvälineet ja vaatteet periytyvät, ruoka on edullisempaa tehdä aina isolle porukalle.

Pelkästään yhteiskunnan tuet (lapsilisä, elatustuki, asumistuki, työttömyyskorvauksen lapsikorotukset, mahdollinen toimeentulotuki) nousevat esim. kolmen lapsen työttömän perheessä pitkälle yli kahden tonnin.

Äänestä

Muakin jäi nyt vähän kiinnostamaan, et minkä ikäinen lapsi on, jos sitä varten tarvitsee tukea 300€ (alatusmaksu) 150€ (lapsilisä). Aikuisenkin lasketaan elävän jo tuolla summalla.

Itsekö aloittaja ei ole valmis kuluttamaan omista rahoistaan mitään lapseen?
Kyllähän sun pitäisi myös käyttää se sama 300€ vähintään, joten lapseen kuluisi 750€/kk.
Ei mulla ainakaan ole edes omat nettotuloni tuota luokkaa, ja siitäkin vielä kulutan tietenkin myös lapseeni.

No, joidenkin mielestä lapsia tehdään ansaitsemistarkoituksessa.

Äänestä

Joo, on aikuisia jotka elävät 300 eurolla kuukaudessa, ja se on ihan pe… Kenekään ihmisen ei pitäis olla niin tiukoilla mutta näin joka tapauksessa on. Jos nyt ihan esimerkkinä ajatellaan että mihin kuluu lapselle 600 euroa? Jos asut vuokaralla esim kaksiossa on pelkästään vuokra kk 700-800 euroa riippuen missä asut jopa reippaasti enemmän.. Jos oma osake yhtiövastike ehkä noin 300 euroa kk. sähköt ja vesi ja autopaikka. Omakotitalo mitä lie maksuja riippuen onko öljy vai sähkölämmitys. Jos auto on vakuutukset, bensat, huolto jne. Pakollinen vakuutus kuten kotivakuutus. Nykyään myös puhelin tietokoneet maksaa. Vaatteet ei ole mitään halpoja, kengät kun saa esim ostaa joka syksy ja kevät ku jalka kasvaa (oli talvi tai kesäkengät niin yhdet ei riitä). Ruuan hinta ei halpa! Harrastukset ja tarviiko lapsi jotain kuten kirjoja, kyniä, vihkoja, leluja. Lääkkeet ja vitamiinit (D-vitamiinia suositellaan kaikille ei vaan lapsille). Voiko mennä joskus leffaan tai muuhun mukavaan toimintaan. Lista on loputon. Mitä ylläolevista voi jättää pois? Kuka vanhempi haluaa jättää lapsilta positiivia kokemuksia pois kuten oppia luistelemaan, hiihtämään, korkeasaari, muu huvipuisto, risteily jne… Ja kaikki maksaa!!!

Äänestä
  • Maksat sen vuokran ilman lastakin, korkeintaan hieman korkeamman, koska saatat tarvita vähän isomman asunnon. Lapsi ei nosta auton vakuutusta.

    Mutta nuo loput.. eiköhän 750€/kk (molempien vanhempien osuus tuet) riitä, ja jollei, niin sitten on vika kuluttajassa.

    Äänestä

Periaatteessa sympatiat sinne! Kyllä etävanhemmankin soisi osallistuvan ilman mutinoita lapsensa elatukseen.

Mutta jäin tuota ihmettelemään (kun itsellä ei enää noin pieniä lapsia), onko nykyään jo 6 vuotiailla oma kännykkä ja kahden kympin lasku siitä??

Noh, itse olin aikoinaan yh ja isä maksoi varsin pienet elarit, eikä kyllä osallistunut mihinkään muuhunkaan, tämä oli silloin minulle hyvin ongelmatonta, mutta ymmärrän hyvin, että isää olisi silloinkin voinut velvoittaa osallistumaan muihinkin, isompiin kuluihin. Mutta minulle henk.kohtaisesti se oli ok.

Mutta nykyään minulla on avomies, jolla on 12 v etälapsi (joka toinen vkl meillä). Kun tapasin miehen, totesin hyvin pian että tuon lapsen äiti maksattaa hyvin mielellään kaiken miehellä. Mies oikesti maksoi isot elarit, sen lisäksi vaatekuluja, puhelinlaskut, matkaliput, parturit, pyörät, tietokeneet, silmälasit, jopa äitinsä kanssa tekemät matkat (ulkomaille/kotimaahan).

Kyllä minä aloin vähän ihmetellä, että mistäköhän se mies niitä elareita maksaa, kun välillä piti ruokaakin pojalle viedä kotiinsa (äidin luokse). No nyt ovat alkaneet jakamaan näitä isompia kuluja puoliksi (pyörä, silmälasit). Edelleenkin on vähän epäselvää, viekö äitinsä poikaa joskus parturiin, tai ostaako vaatteita (kun meille tullessaan pojalla aina isänsä ostamat vaatteet, ja huom, viimeksi tullessaan, pojalla oli aivan puhkikuluneet kalsarit jalassa, no lopputulemana tietysi että mies haki nipun kalsareita pojalle).

Mies on kyllä useampaan kertaan sanonut, että ei eksänsä ole kuitenkaan ahne. (kyseessä kuitenkin työssä käyvä ihminen) Hmh...

Mies tekee edelleen erilaisia palveluksia eksälleen (hyvien välien nimissä). Nytkin eksä tarvitsisi kyydin hautajaisiin, mies tietysti lupasi. Eikä tämä nyt ole ainoita palveluksia mitä on kartalla. (tiedän kyllä mitä kysymyksiä siellä nyt herää)

Itse olen vaan verrannut itseäni tuohon miehen eksään, ja musta ois ollut todella outoa toimia noin aikoinaan. Toki ihmiset on erilaisia, mutta..

Ja kyllä minä todellakin syytän itseäni, että olen tähän suhteeseen tämän miehen kanssa alkanut (olivat siis eronneet jo useampi vuosi ennen kuin tavattiin). Ymmärrän että hyvät välit eksään on pelkästään positiivinen asia, mutta hei, rajansa kaikella!

Mutta ap:lle, tämä purkaus ei ollut tarkoitettu sinulle, pointsit sinulle tilanteestasi!

Äänestä
  • Ihan kaikkea mitä ne miehet puhuu, ei kannata uskoa. Juuri noin munkin exä uudelle tyttöystävälleen selitti ja sai kultaisen sädekehän päänsä päälle.

    Eli väitti maksavansa elatusmaksua ja silti osteli ja kustansi kaikkea lapsille. Meidän tapauksessa ei maksanut mitään koskaan ja kaikki ostettiin puoliksi niin, että ostettavasta tavarasta laitoin hänen tililleen oman osuteni, jonka hän sitten kävi ostamassa ja toi meille.

    Hiukan olin huuli pyöreenä, kun kerran sitten sain tältä tyttöystävältä kauheet haukut ja huudot, kun vien miehen kaikki rahat. Ei paljoa sitä kiinnostanut totuus.

    Että näinkin voi joskus käydä :)

    Äänestä

Mieheni on etävanhempi ja elatusvelvollinen. Käytännössä poika (15v) on meillä syömässä joka päivä, koska koulu ja kaverit tässä lähellä. Äitinsä ei suostu pojan muuttavan meill, vaan tämän pitää joka päivä matkustaa 9km kotiin nukkumaan a sieltä taas 9 km aamulla kouluun - mistä jää kavereiden kanssa tänne kulmille notkumaan. KÄy meillä syömässä ja menee yöksi äidilleen.

Elatusmaksut laskettu vuonna 2010, jolloin asumismenot kerrostalossa paljon pienemmät kuin nyt ja tulotaso parempi kuin nyt, kun ostimme lasten äidiltä omakotitalon (talo ja laina hänen nimissään, mutta avioliiton aikana hankittu), jotta lapsilla pysyi tuttu koti, vaikka äiti halusi muuttaa.

Aloitin opiskelun ammattikorkeakoulussa liiton päivärahalla. KÄytännössä mies maksaa kaikki talouden laskut nyt, ja minä pystyn maksamaan lainanlyhennyksestä 273e/kk. Elatusmaksut 550e/kk indeksikorotuksineen, niitä ei kohtuullisteta, koska muutos on alle 15%, vaikka lastenvalvojan laskelmankaan mukaan elatukyky ei riitä enempään kuin v. 2010 laskettuun 488e/kk (2 lasta, tyttö 17). Käytännössä ei riittäisi siihenkään, mutta huomioon ei oteta miehen työssä käymistä. Hänellä on pakko olla auto, ja muka 40e/kk riittää työmatkoihin...

Avioero tuli vuonna 2010 ja lapset ovat isällään virallisesti joka viikko yhden yön ja joka toisen viikonlopun sekä 2 viikkoa kesälomalla. Isä haluaisi olla isä, eikä tarjota pelkkää nuudelia ja kaurapuuroa, kun lapset ovat täällä, mutta siihen ei anneta mitään mahdollisuuksia.

Lasten äiti on töissä, tienaa vähintään yhtä paljon kuin isäkin, ja laskelmassa hänen elatuskykynsä noin 250e/kk ENEMMÄN kuin isällä.... Että ei pidä miestä aina soimata, jos alkaa kiukutella ylisuurista elareista.

Äänestä
  • Sulle ei kuulu toisen perheen asiat, lirkutella niitä täällä yleisesti, sietäisit hävetä. Kerrot tossa niin tarkkaan asiat, että pahimmassa tapauksessa sut voi tunnistaa kuka levittelee toisten asioita... hm... kerroppa samalla omat asiat yhtä tarkasti. Niin et varmaan... eihän ne kuulu kaikille, mutta toisten asiat kyllä...

    Äänestä

  • todella törkeetä!! kirjoitti:

    Sulle ei kuulu toisen perheen asiat, lirkutella niitä täällä yleisesti, sietäisit hävetä. Kerrot tossa niin tarkkaan asiat, että pahimmassa tapauksessa sut voi tunnistaa kuka levittelee toisten asioita... hm... kerroppa samalla omat asiat yhtä tarkasti. Niin et varmaan... eihän ne kuulu kaikille, mutta toisten asiat kyllä...

    Etkö kestä totuutta?

    Äänestä

  • Mitä vingut kirjoitti:

    Etkö kestä totuutta?

    Jaa minäkö? En hän mitä tuota satua ole kirjoittanut enkä huutele muiden asiotia täällä. Mutta toi on jo törkeyden huippu...jos joku noin minusta kirjoittaisi tekisin rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön..

    Äänestä

  • paha on paikka kirjoitti:

    Jaa minäkö? En hän mitä tuota satua ole kirjoittanut enkä huutele muiden asiotia täällä. Mutta toi on jo törkeyden huippu...jos joku noin minusta kirjoittaisi tekisin rikosilmoituksen tai tutkintapyynnön..

    Miten tuosta tekstistä voi yksilöidä henkilön/henkilöt?

    Äänestä

  • Onko? kirjoitti:

    Miten tuosta tekstistä voi yksilöidä henkilön/henkilöt?

    Sen takiahan niitä tutintoja tehdään, että pystyy yksilöimään... kyllä tuossa aika selvästi on kerrottu asioita, ja jos täällä paljon käy voi tuntua et toihan on ihan kun meiltä... tyyliin! Oli asia mikä tahansa, kenenkään asiiota ei juoruta noin selvästi. Ainahan sen tutkintapyynnön voi pyytää, joka sitten ratkasee täsmääkö juttu vai ei.

    Äänestä

  • vähän sietää miettiä kirjoitti:

    Idiootti. Tollaset ääliöt tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

    Äänestä

  • Joopa joo kirjoitti:

    Idiootti. Tollaset ääliöt tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

    Aha???? Eli sun mielestä toisten asiat saa puhua ihan missä vaan ja ihan kelle vaan?? Ja idiootti on se, joka sitä ihmettelee??? joopa...

    Äänestä

  • no nyt en käsitä kirjoitti:

    Aha???? Eli sun mielestä toisten asiat saa puhua ihan missä vaan ja ihan kelle vaan?? Ja idiootti on se, joka sitä ihmettelee??? joopa...

    Just näin. Ja mitä kalleuteen tulee, se on pieni hinta siitä, että ihmisten ykityisyys säilyy, jos ei sitä ymmäretä muuten, on pakko puuttua sitten toisella tavalla.
    Kaikkia asiita ei ihminen itsekkään kerro, miksi sitten olisi lupa kertoa muiden asiat?

    Ja se maksaa joka teki väärin, ja jos ei pysty, sitten maksaa yhteikunta, niin se menee.

    Sietää miettiä, mitä kertoo ja kenestä kertoo.

    Äänestä

Ihan vapaasti saa tehdä tutkintapyynnön. JOkainen sana on totta ja nimenomaan mun asioista kirjoitan. Olis ehkä hyväkin tutkia, onko elatusapukäsittelijä "hiukan" puolueellinenv, vai onko kyseessä jo virkavirhe. Ja kun niin hyvin tunnistaa, niin kerropas, mistä päin Suomea tämä tapaus on, että voit mennä oikean paikkakunnan poliisilaitokselle tutkintapyyntöä tekemään....

Äänestä
  • Eihän tässä ole kyse siitä onko totta vai ei, kyse on siitä ettei toisten asioista puhuta yleisesti! Sinä itsekin voi saada "tuomion" siitä että phut ykisityisasioita. Miksi muuten juoruat toisten asioita, miten ne sinua ressaa???

    Onko aina niin että jos muuten ei pysty vahingoittamaan uhkana olevia ihmisiä, täytyy vaikka keksiä potaskaa tai puuttua heidän asioihin??? Miksi se sinua kiusaa? Ne ei kuuulu sinulle pätkääkään.

    Mikä on semmoinen asia, mikä johtaa sut siihen että pitää kertoa henk koht asioista? Pelkäätkö että muuten toinen elää parempaa elämää kuin sinä, tai miestä alkaa vanha suola janottaa???

    Miksi eron jälkeen ex vaimon ja lasten pitää kärsiä vielä siitä, että joku kaista juoruaa heidän asiat?

    Äänestä

  • Mitä pelkäät? kirjoitti:

    Eihän tässä ole kyse siitä onko totta vai ei, kyse on siitä ettei toisten asioista puhuta yleisesti! Sinä itsekin voi saada "tuomion" siitä että phut ykisityisasioita. Miksi muuten juoruat toisten asioita, miten ne sinua ressaa???

    TOISTEN asioista? MINUN perheeni asioista kerron, ja ne stressaa minua juuri siksi, että kyseessä on MINUN kotini, laskuni ja taloudellinen tilanteeni, johon tuo kaikki vaikuttaa. Jos joku tässä uhkaa vahingoittaa jotakuta, niin lasten äiti yrittää romuttaa minun ja mieheni mahdollisuuden ylläpitää omaa kotiamme. Siksi se minua kiusaa. En edes tiedä, onko minun taloudellisesti jatkaa omaa opiskeluani, jos mieheni elarit vie taloutemme konkurssiin, joten tasan taatusti se kuuluu minulle kaikin tavoin ja saa purkautumaan täällä anonyymisti, kun ahdistaa. Varmasti lasten ylivelkaantunut äiti ei elä yhtään parempaa elämää, eikä mieheni tasan varmasti sen velkoja halua enää lähteä maksamaan, kuten teki avioliiton ajan.

    Äänestä

  • Mitä pelkäät? kirjoitti:

    Eihän tässä ole kyse siitä onko totta vai ei, kyse on siitä ettei toisten asioista puhuta yleisesti! Sinä itsekin voi saada "tuomion" siitä että phut ykisityisasioita. Miksi muuten juoruat toisten asioita, miten ne sinua ressaa???

    Onko aina niin että jos muuten ei pysty vahingoittamaan uhkana olevia ihmisiä, täytyy vaikka keksiä potaskaa tai puuttua heidän asioihin??? Miksi se sinua kiusaa? Ne ei kuuulu sinulle pätkääkään.

    Mikä on semmoinen asia, mikä johtaa sut siihen että pitää kertoa henk koht asioista? Pelkäätkö että muuten toinen elää parempaa elämää kuin sinä, tai miestä alkaa vanha suola janottaa???

    Miksi eron jälkeen ex vaimon ja lasten pitää kärsiä vielä siitä, että joku kaista juoruaa heidän asiat?

    Ensin sanot, ettei "toisten asioista" saa puhua ja vähän myöhemmin sanot, että hän ertoo "henk koht" asioita. Päätä nyt, kummasta on kyse. Toisten asiat ei voi olla henkilökohtaisia ja päinvastoin. Vaikuttaa, että sinä se olet se kaista, joka keksii potaskaa....

    Äänestä

olen itse kaksi vuotta sitten eronnut avoliitosta.olimme n.18v yhdessä ja saimme kolme lasta vaikkakin en olisi tähän maailmaan halunnut erinäisten syiden takia lapsia hankkia.puhui kumppanini minut ympäri koska hän halusi perheen kanssani.tiesin jo silloin miten meille tulisi pisemmän päälle käymään mutta en kadu lapsiani vaikka henkeni meinasikin siinä samalla mennä.no mutta nyt asun kahden lapseni kanssa ja vanhin lapsistani muutti isälleen.sovittiin ilman välikäsiä elatus maksuista 100e/lapsi.hän on auttanut remonttiasioissa.autoni korjaus asioissa ja lasten lääkäri/neuvola käynneissä.vuorottelemme myös sairas tapauksissa koska molemmat olemme töissä hän mahdollisuuksiensa mukaan näkee lapsia n.joka toinen viikon loppu väliin useimminkin ja lomillaan.viran omaiset ihmettelevät miten hyvin tulemme toimeen ja sitä ettemme ole riidelleet huoltajuus asioista tai käyttäneet viran omais apua.en vaan jaksa 18v.yhdessä olon jälkeen enää tapella takki on tyhjä!! yrittäkää nyt hyvät ihmiset lopettaa tuo tyhjän päiväinen ruikutus koska maailmassa on paljon huonommissakin oloissa synnytty ja kasvettu.se on vaan elämää!!!

Äänestä
  • Onhan se joo, mutta kun ei pysty enää lainanlyhennyksiä ja välttämättömiä laskuja maksmaan, ja velaksi pitää ostaa ruokaa, niin kyllä siinä on minusta elatusmaksut turhan kovat. Ei sitä nyt viittis joutuu ulosottoon ja kodin pakkohuutokauppaankaan eltusmaksuen takia. Mihinkään ylimääräiseenhän nyt ei ole varaa, kuten lääkäriin, jos sattuu sairastumaan, tai uuteen autoon, jos entinen ei mee enää katsastuksesta läpi. Ja ilman autoa ei mieheni pysty hoitamaan työtään.

    Lapsethan ne siinä pidemmän päälle kärsivät, kun lähtevät opiskelemaan, eikä isä pysty auttamaan eurollakaan, vaan maksaa Kelalle perinnässä olevia elareita seuraavat viisi vuotta. Tulot vanhemmilla yhteensä kuitenkin niin isot, että lapset ei opintorahaakaan saa, jos kotona asuvat äidin luona. Ja ne elaritkaan ei isolta osin mene lapsille, vaan lasten äidin velkoihin... eikä isä pysty lapsille mitään antamaan eikä rahallisesti auttamaan, kun maksaa äidille, joka ei hanki sitä, mitä lähihuoltajana olis velvollinen hankkimaan....

    Kateeksi käy, ketkä pystyy tollai sopimaan ja selviää 100e/kk elareilla. Selivttäispä iteki!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rahanahne äippä kirjoitti:

Vanha tuttu aihe... Exäni on ilmeisen pienituloinen, töissä kuitenkin tällä hetkellä. Elatusmaksuksi on laskettu 152 € /kk. Tuo laskettiin epämääräsistä tuloista, jotka ex ilmoitti lastenvalvojalle. Oli erittäin epäselvää kaikki. Suostuin tuohon, kun kaikki muukin oli niin epäselvää, ja kattaahan tuo edes pienen osan lapsen kuluista. Tänä vuonna ex on maksanut 2 eltatusmaksua, ollaan kesäkuussa. Annoin hänelle vielä kesän aikaa kuroa elarit ajantasalle, ja sanoin että syksyllä vien ne Kelan maksettavakis.
Tottakai tästä nousi keskustelu exän kanssa (kun elareiden perään kyselin), miten hänestä on väärin että hän joutuu maksamaa minulle (siis pojalle) yhtään mitään. Olen koittanut selittää, ja kuulihan lv:n luona, miten meidän tulot ja menot on laskettu, ja paljonko on laskettu pojan kuluiksi. Todellinen elari olis ollu lähemmäksi 300 €/kk. Mutta ymmärrystä ei ole. Haluaisi maksaa kaikki kulut puoliksi, eikä ymmärrä että joutuisi maksamaan paljon enemmän. Voisi kuulemma tehdä niin, että hän maksaisi joka toinen kk pk maksun (joka oli jo 189 €/kk) jne. Ja varmasti maksais :) Enhän voi antaa omalla nimelläni olevia laskuja hänen maksettavaksi. Olisin kohta ulosotossa.
Vaatteita on ostanunu kolmen vuoden aikana kolmet kalsarit, pari t-paitaa ja kahdet kengät (tarjoustalon muovisia, jotka ei kauhean hyviä jalalle ole). Kovasti sanoo kuitenkin ostaneensa vaatteita ja osallistuneensa kuluihin. Poika kasvaa koko ajan, ja noilla varustuksilla olis vilu tullu talvella. Yhden harrastusmaksun on maksanut, ja pojan puhelinlaskun maksaa, 20 €.
Ilmoittaa minulle vähän väliä, että tuli yllättäviä menoja (laskuja) taas. Juu,ja ei kato pysyt maksamaan elaria tässä kuussa. Siis täh? Miten mä voisin tehdä tuon saman. Jättäisin hankkimatta ruoat, vaatteet, harrastuvälineet ja jättäisin pk-maksut maksamatta. Ilmottasin vaan, että nyt ei kyl millään pysty. Kelle ilmottaisin?
Naurettavinta tässä vielä on, että hän on ehdottelemassa nyt, että poika siirtyis hänelle kirjoille, ja näin ollen minä maksaisin hänelle sen 150€. Ilmeisesti hän luulee rikastuvansa tuon 150 €/kk. Pojan kuluista ei ole mitään käsitystä. Jos ei tuota 150€:tä pysty maksamaan, niin miten ihmeessä pystyisi elättämään pojan. Huhheijjaa!
En siis käsitä tätä miehen logiikkaa. Sama laulu näyttää olevan monella. Eikö miehet oikeesti ymmärrä, että kun niitä lapsia tekee, niin ne on ihmisiä, ja kuluttaa siinä missä muutkin. Kuitenkin itselleen (pojalle muka) ostanut tuliterän asuntovaunun, ja ryyppäämiseen tuntuu löytyvän sitä rahaa. Mutta nehän ne on niitä yllättäviä menoja...
Minä olen tietenkin se, joka häneltä vie viimesetkin sentit, ja olen aina vaan rahan perässä. En ole edes korotusta pyytänyt elariin, vaikka töihin menikin. Maksais edes tuon. Raha ei merkitse hänelle mitään. Miksi siis ei voi poikaansa elättää? Pojallehan se raha kuuluu, ja turvaa hänen elämäänsä.
Tuntuu niin turhauttavalta hakata päätä seinään tollasen äijän takia. Miksikö tein lapsen sen kanssa? Hyvä kysymys! Mutta onneks tein. Kaikesta huolimatta, täydellinen miehenalku täällä kasvaa. Kyllä me tässä jotenkin kitkutellaan. Välillä vaan verenpaineet pikkasen kiehahtaa, mutta ihmetellään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu