Tapasin viikolla liiketuttuni ystävän jota en ollut aiemmin nähnyt. Pystyrupattelimme niitä näitä ja jutut kiertyivät Thaimaahan. Kertoi että jo toinen reissu kesti 22 vuotta jona aikana ei suomessa edes käynyt. Kertoi että oli ollut osakkaana parissa firmassa miespuolisten thailiikemiesten kanssa. Kun kysyin että toimiko majoitus- ja ravintola- alalla niin naurahti ja sanoi että se nyt on siellä nappikaupaa koska kilpailu on ankaraa. Kertoi puuhailleensa auto- ja logistiikka- alalla, toimipaikkana Chonburi lähellä Pattayaa. En nyt ryhtynyt enempää utelemaan koska ei kuulu tapoihini jollei mies itse lisää lätise. Hoikka oli mies eikä alkoholistilta näyttänyt. Vaatteetkin olivat siistejä eivätkä kurassa ja repeytyneet. Sen kertoi että joskus oli suomalaisiin törmännyt baareissa ja olivat kyselleet että monesko kerta sulla on täällä ? Vastaus oli 4.
Kaksin jäätyämme liiketuttavani vahvisti kertomuksen.
Mies oli kovastikin ristiriidassa sen mieskuvan kanssa joka nyt viime aikoina on annettu suomalaisista äijistä Pattiksella tuon yhden ääliön ansioista.
Kaksin jäätyämme liiketuttavani vahvisti kertomuksen.
Mies oli kovastikin ristiriidassa sen mieskuvan kanssa joka nyt viime aikoina on annettu suomalaisista äijistä Pattiksella tuon yhden ääliön ansioista.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja sit heräsit ja taas runkkasit
Kappas vaan uusi nimimerkki pattisossi on tullut joukkoomme ja hännellähän näitä aivovaivoja tuntuu olevan jo ensimmäisestä kommentistaan lähtien.
Taitaapa kuulua jälleen siihen olemattomaan joukkoon, joka ei koskaan ole Thaimaassa käynytkään, siellä Jakomäessä pikkukaljabaarissa vain kuuntelee Amalioiden juttuja, mitä kauheuksia siellä kaukomailla tapahtuukaan.
Illalla sitten onkin aika kaivaa alivuokralaisasunnon piironginlaatikosta tahriutunut ja kovia kokenut Jallulehti esiin, iltatoimiaan varten.
Sellaista se on pattisossin elämä päivästä toiseen, Sossun avustuksilla eläessään!
yksi lukutaidoton peruskoulupohjainen pattayan ossi tuli joukkoomme.
ei oltu pattayalla eikä jakomäessäkään vaan a28x innostui taas runkkaamaan. ei pattayalla eikä jakomäessä vaan siellä laitoshoitopaikassa missä 28x asuu.
Niitä liikemiehiähän riittää Pattayalla joila ei ole asiaa Suomeen koska tulee hilut ranteisiin jo Seutulassa kun on vähän jäänyt asioita hoitamatta. Parempi hoidella niitä pisneksiä vaan Pattayalla.
voivoi mistä toi viha kumpuaa??? höh miksi edes jaksaa heittää kommenttia ku ei MITÄÄN ASIAA! mai pen rai veljet ilon kautta! ei tiedä poika mistä paitsi jää hehheh :) huomenna yritän saada videonpätkää hauskanpidosta, kunhan kaveri neuvoo hölmöä joo :) khap
liikemies pattayalta.... yhtä luotettavan kuuloinen kun käytettyjen autojen massamyyjä keltaisessa pörssissä.
olisin ihan hiljaa....
29 peukkua, täytyy ihailla sinnikkyyttäsi, jaksat istua illat yksin kotosalla peukuttamassa itseäsi. Hienoa, jatka samaan malliin, vahvistat loistavasti tuota strereostypiaa Pattislaisista,ei elämää netin ja Pattayan ulkopuolella :D
Onpas pattisossi todella sinnikäs, jaksaa vouhottaa tuosta omasta runkkaamisestaan jatkuvasti ja ilmeisestikin vaivihkaa käyttelee peukalojarrutustakin, koska peukuttamisestakin eri nimimerkillä höpöttelee.
Onnea vain sinulle näissä salaisissa harrastuksissasi toivotamme me Pattayan kulkijat, jotka emme tuota runkkauksen jaloa taitoa ole opiskelleet, vaan annamme luonnollisille vieteillemme vapaan vallan suloisten Thai neitosten kanssa.
Kunnon runkkaripeukuttajana on paikkasi ehdottomasti tuolla Huan Lammasklupin puolella, jonne luullaksemme olet enemmän, kuin tervetullut, harrastustesi puolesta.
Siellä opettavat sinullekin paljon mieluisia uusia asioita, että tervemenoa vaan!!!
28x llä aikaa siellä hoitolaitoksessa peukuttaa omaa typerää aloitustaan. 36 peukkua jo! vedä nyt 28x sata rikki vai onko kanttiinin kone nyt suljettu jo ja vasta huomenna pääset peukuttamaan seuraavan kerran?
OTA PEUKKU POIS P.ERSEESTÄSI JA NUOLE SE VÄLILLÄ