Kerrotko ikinä valkoisia valheita. Poliisikin kehoitti nuoria kertomaan vaikka valkoisen valheen, jos on tarpeen.
Valkoinen valhe..
Valko-vale
1833189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 183
Vanhimmat
Valkoinen valhe ei ole vale.
Olen vain ihminen, lihaa ja luuta, joten valkoinen valhe on käytössä. En halua olla hirmu, joka loukkaa tosia ihmisiä.
Sinä joudut valkoisten valheitten kurimukseen, joka käy pian itseäsi vastaan, joten palaa totuuteen.
t. Jumalanhullu
valkoinen valhe = hienotunteisuus
Jos ei ole täysin totta, mitä puhut, olet valehtelija, vaikka nimitätkin sitä hienotunteisuudeksi.
tv. Jumalanhullu
Ja Ilkka on nero.
tulessakaan, " älä kerro valheita valkoisia "
siitä ei ole muuta kuin haittaa elämän oikealle ilolle,
idiootit taas palstalla,
vale kuin vale on rangaistava teko siis rikos,
aivan turha selitellä asiaa parhain päin ei onnistu,
Normaali ihmiselämä vaatii muutakin kuin lapsellista suorasukaisuutta.
: ////
TÄYSIN ERIMIELTÄ !
hyvän elämän voi perustaa VAIN TOTUUDEN pohjalle,
oletko rikollinen ?
Oletko sinä tollo, vai muuten vain lapsen asteelle jäänyt?
Jos naapurin tonnikeiju sanoo olleensa kuukauden laihiksella, ja kysyy, näkyykö se, sinä tietenkin sanot, ettei näy.
Et siis pysty ilahduttamaan muita ihmisiä.
:///
taas tuli idiotismi esille , olet idiootti
Mietipä mielessäsi, taatusti sinultakin pääsee valkoinen valhe, usein.
Ei pysty laihduttamaan toista eikä ilahduttamaan valehtelemalla.
Jos en ole halunnut mennä vierailulle niin olen heittänyt valkoisen valheen, et on joku muu meno.
Samoin minä. Seuraava valkoinen valhe tulee ehkä kolmen viikon päästä, kun en halua loukata.
En osaa valehdella ja ainakin yhden kerran elämässäni olen joutunut sitä seikkaa harmittelemaan huolella, raastinrauta riipi mielenpuolta pitkään. Yritin yhtä juttua epärehellisyydellä, mutta ei se onnistunut, kun en osannut loppuun asti ajatella narrauksen jälkiä.
"Valkoinen valhe tarkoittaa valetta, millä ei ole kovin suurta merkitystä eikä aiheuta vahinkoa kellekään tai millekään."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkoinen_valhe
Minulla olis paha mieli jos tietoisesti loukkaisin toista. En osaa vastata vaan: "Kiitos kutsusta, mutta en tule", ainakin jos on esim. syntymäpäivät. Se onnistuu jos pyydetään kylään muuten vaan, silloin voi sanoa: "Kiitos kutsusta, mutta joku toinen kerta." Mitähän tapakouluttaja sanoisi.
No kuule nii-in, sellainen se oli. Valkoisista valkoisin, josta ei olisi aiheutunut kenellekään yhtään mitään onnistuessaankaan. Sillä olisi ollut vaikutusta vain itselle ja tietynlaiselle päämärrälle. Se oli myös koetus itselle, pystynkö, uskallanko.
Jos joku vähemmän tuttu tulee kaupungilla vastaan, ja kysyy miten menee, vastaan melkoisen varmasti, 'hyvin pyyhkii'.
En kerro, että peräpukamat vaivaa, selkää pakottaa, poika on työttömänä, juo ja makaa sohvalla, tyttö sai karenssin, kun osoitettu työ ei kelvannut.
Pian tulee häätö maksamattomien vuokrien takia, päätä särkee ja viduttaa.
"valkoinenvalehtelija"
Miksi valehtelet, sano suoraan että valitettavasti asiasi ovat pahasti solmussa.
Saatat saada ja saatkin kaipaamaasi lohdutusta, et saa tukea kun tuttavasi ei tiedä
todellista tilaasi jos muuntelet totuutta.
Liiasta rehellisyydestä on harmeja.
Vaan, itelle helpompaa olla keksimättä mitään valheita. Käytännössä valehtelusta käryää melkein aina, ei se sekään ole hyvää kenenkään imagolle.
Tää on yks perusjuttu, minkä kanssa joutunut taistelemaan ikänsä. Mä en osaa valehdella. Ehkä koitan joskus ilmaista itseäni epäselvästi tarkoituksella, mutta suoraan valehtelemiseen en kykene On siinä hyvätkin puolensa, enenpi kai harmeja.
Jollain oli esimerkkinä kutsuille meneminen. Yleensä en selittele, jos ei kiinnosta, vastaan, että ei käy, jos ei kiinnosta. Mitä sitä perustelemaan omia asioitaan kenellekään. Äesyttäväksi muuttuu jos aletaan sopottaminen ja taivutteleminen. Sitten lopulta sanon suoraan, miksi ei käy. Osa ottaa ok, osa ottaa nokkiinsa.
Yleisin "valkoinenvalhe", mitä kai eläissäni joutunut kuuntelemaan on "bussi oli myöhässä, siksi en kerinnyt töihin ajoissa". Höh, olisi herännyt ajoissa, turha sitä kelejä tai linjuriyhtiötä on syyttää, jos myöhästyy bussista. Tsadissa toi on melkein jokapäiväistä. Jos paikallisjunat nyt kulkee epäluotettavasti, ei se työnantajaa kiinnosta, sille tärkeintä, että duunari on sorvilla työajan alkaessa.
=DW=
en keksi valheita,
sanon suoraa miten asia on,
totuus on aina parempi,
totuudesta ihminen selviää aina uudelleen jaloilleen,
mutta valheesta ei ikinä,
Etkö älyä valheen ja valkoisen valheen eroa?
Sivusta.
Vale on aina vale. Jos vakehtelee pikkuasuiussa, aina epäilys, että valehtelee aina. Ja usein noin onkin. Valheesta siis käryää melkein aina, ennemmin, tai myöhemmin.
itteä eniten ottaa pattiin tyypit, jotka tavallaan ei valehtele mitenkään. Ne vvaan ei kerro kaikkea tarpeellista, siis salailevat asioita. Takana aina jokin omahyväinen motiivi. Kyllä se valehtelemista sekin on. Tunnetuimpia valehtelijoita tietenkin autokauppiaat, mutta on niitä ihan kaikissa ihmisryhmissä.
Lasken erikeen salassapidettävät asiat. Niitä ei siviiliasioissa pitäisi olla kenelläkään, Duuneissa, viranomisilla jne on, ymmärrettävistä syistä. Mutta vale on aina vale. Asioita voi sanoa suoraan, loukkaamattakin.
=DW=
Valhe on valhe vaikka olisi minkä värinen.
Minä en ainakaan tarvitse sellaisia ystäviä, jotka valehtelevat, että on muita menoja jos eivät halua tulla kylään. Minulle voi kyllä sanoa rehellisesti miten asia on. En loukkaannu. En myöskään tarvitse sellaisia ystäviä, jotka loukkaantuvat siitä, jos sanon suoraan, että en nyt vaan välitä tulla kyläilemään.
Kuka ymmärtää, moni ei.
Itse en harrasta valehtelemista....en sitten mitenkään.... mutta on eriasia jättää kertomatta joitain asioita....jos tietää kuinka ne koskee ....tai niinkuin poliisi uutisten mukaan kehoitti nuoria.....pysymään pois nauttineen kuljettajan kyydistä....vaikka valkoisella valheella....tai jos on jo kyydissä....niin pyrkimään pois vaikka valkoisella valheella...että on paha olo tai vessahätä.... Onko se paha vale...
No miksi ei voisi kehoittaa nuoria sanomaan, että en halua tulla kyytiin, koska olet ottanut alkoholia? Kehoittaa nuoria estämään humalassa ajo? Tuo poliisin neuvohan kuulostaa siltä, että on aivan luvallista ajaa humalassa, kunhan ei nouse sellaisen kyytiin.
Tuota minäkin ihmettelin.
Poliisilla ollut viime aikoina tapana antaa paljon ja erittäin typeriä lausuntoja medialle. Kammottavimpia on kaikenmaailman runoilevat polsiit ja "vitsiä" vääntävät poliisit. Tahtoopi viedä uskottavuttaa siinä, kuin umpikaheli "Poliisit" realitysarja telkkarissa. Ainahan on naurettu poliisien tyhmyyttä, ei sitä tarvitsisi noin voimakkaasti tuoda esiin kansalaisille. Tahtoo jäädä myötähäpeän tunne.
Vaan siis selkeästi, poliisi tavallaan koitti neuvoa, jostain syystä nuoria. Hitto, kännissä ajaa kyllä eniten aikuiset, eikä niillä tosiaan aina ole mitään liftareita kyydissä. Idea selkeästi on mun mieletä, että päihtyneen autoilu pyritään ensisijaisesti estämään, toissijaisesti ilmoittamaan välittömästi viranomaisille. Avaimet pois virtalukosta ja ne mäkeen ja ite pakoon kännykällä hälytystä tehden, se olisi oikein.
Jenkeissä joku oli ajellut kännissä leikkikentällä. Joku oli iskenyt oman autonsa eteen, katkaisten autoilun paikkaansa. Oikein toimittu. Saaåi nyt näkee, kumpi saa suuremmmat sanktiot. Rattijuoppo vaan ajeli, toinen ajoi tahallisen kolarin >:/
=DW=
Mutta siihen tarvitaan niiin paljon taitoa, että se onnistuu vain aniharvalta. Siis suoraan sanominen loukkaamatta.
Silti, vaikka olen sitäkin mieltä, että myös sanomisen kohteella on jonkunlainen velvollisuus ja vastuu ymmärtää oikein, eikä vetää hernettä nenuun pelkästään siksi, että joku uskaltaa sanoa ja puhua vaikeista asioista.
Aivan. Vaikeiden asioiden sanoja mielletään usein vaikeaksi ihmiseksi ja hän saa kohta huomata olevasna ihan issekseen :).
en halua älytä
Jos känninen tuttava soittaa, eikä kiinnosta kuunnella samoja virsiä taas kerran, sanon, että on kiire sinne tai tänne.
Pitäisikö suoraan sanoa, että HP, en jaksa aina kuunnella samoja loruja?
Kumpi parempi - jos joku voi vannoa, ettei ole koskaan sanonut valkoista valhetta, valehtelee.
Ei näytä kaikilla olevan tarpeeksi jauhoja laarissaan ymmärtääkseen, mikä on valkoinen valhe.
Jaha. Meistä ei tulisi ystäviä koskaan. Eräs tuttavani soittaa useinkin kännissä. Puoli tuntia jaksan kyllä kuunnella kerrallaan, jos ei tosiaan ole oikeasti kiire jonnekin. Jos ei minulla ole aikaa hänelle tai ei huvita sillä hetkellä kuunnella, niin en vastaa puhelimeen lainkaan.
Jaksaisitko yli kahta tuntia, jonka minun ystäväni vaatii.
Kai olen liian kiltti, että on vaikea keskeyttää.
Ystävät taitaa tähän ikään jo hankittu.
en suosittele valkosia valheita,
mä sanon juopolle etten jaksa kuunella enää sun samoja juttuja,
älä soita enää,
lisäys, jäi sanomatta, siis lisään että soita selvinpäin, niin voin jutella,
Luuletko, että seuraavana päivänä muistaa mitään. Kunhan rykii keuhkonpalasia rööki sormissaan.
ei tarvi muistaakkaa, mutta sanon suorat sanat aina
Entäs se valkoinen valhe ....naisten päänsärystä.....kun se aina iskee joskus yllättäin.....ainakin nuorempana.. Vitseissä ainakin.
Entäpäs täällä palstalla, kun jotkut plussaa, komppaa, mielistelee jopa nuoleskelee toista, vaikka olisi itsekseen eri mieltä. Valehtelua sekin, perskärpäsenä oleminen.
Mistä sinä tiedät, että toinen on eri mieltä, jos hän itse sanoo olevansa samaa mieltä? Oletko itse ehkä sellainen?
Minä olen taipuvainen plussaamaan sellaisia kommentteja joista olen samaa mieltä, koska minusta on turhia viestejä sellaiset "samaa mieltä", jos ei siihen ole yhtään mitään lisättävää.
En ole itse sellainen. En plussaa, en miinustellut. Noita aiempia tekstejä lukiessani huomasin, että juuri noista asioista täällä riidellään, että joku "räksyttää" ja rakkilauma seuraa. Ok, jos ovat itse samaa mieltä. Huomasin jostain uudelleen esiin nostetusta ketjusta, että täällä on monta jo vuosia olleita ja päättelin, että he tietävät paremmin.
Ihminen on sikäli epäluotettava, että se saattaa puhua joskus totta, mikä yllättää paatuneenkin kuuntelijan.
" poliisin neuvo erityisesti nuorille on, että kannattaa ennemmin kertoa vaikka valkoinen valhe kuin mennä päihtyneen kuljettajan kyytiin.
- Mene vain vesiselvän kuljettajan kyytiin, ja jos huomaat kuitenkin olevasi päihtyneen kuljettajan kyydissä, käytä hoksottimiasi ja hoida itsesi ulos autosta, poliisi ohjeistaa.
- Sano vaikka, että sinulla on huono olo tai vessahätä. Puutu tuolloin kuljettajan ajamiseen vasta sen jälkeen, kun sinä ja kaverisi olette autosta pois "
Niimpä, valkoinen valhe voi pelastaa ihmishenkiä!
Näin on, tuostakin ohjeesta käy ilmi.
Nyt kaikki sitten valehtelemaan kilpaa, niinkuin olisi henki kysymyksessä, jos joku pyytää synttäreilleen eikä halua mennä.
Valkoinen valhe suojelee totuudelta, joka voi olla ruma ja raaka.
-.,,.- = huh huh
olipa harvinaisen t y h m ä neuvo, kuinka noin hirveetä neuvoa voi joku julki tuoda, täytyy olla harvinaisen julma ja tyhmä ihminen,
totuus on aina hyvä tietää, vain totuuteen voi rakentaa kestäv elämän, salailu tuo vain suurta tuskaa ihmiskuntaan,
Ihnettelen -puistattaa neuvosi-, että noin hyökkäät nimittelemään toista tyhmäksi. Korrektimpaa olisi ollut esittää vain eriävä mielipiteesi.
Olen samaa mieltä -.,,.- kanssa, että joskus valkoinen valhe on oikeutettu, esimerkiksi jos joutuu lapselle kertomaan jostain tragediasta. Se on sitten toinen asia kun hän on aikuistunut.
Älä välitä, ei välittänyt Villekään.
Ilmaisustaan tunnistaa ihmisen älykkyyden, tai sen puutteen. :))
En välitä :). Tapanani on puolustaa myös virtuaalimaailmassa.
märät säpikkäät
piiiitkä miiiiinus sinulle hyiii, -----------------------------------------------------
tietenki lasten kanssa on mietittävä mitä sanoo, MUTTA EI valedella MISSÄÄN tapauksessa,
voi VOI JÄTTÄÄ kertomatta kaikke, vain olennaisen kertoo,
kertoa vasta lasten aikuistuessa koko totuus, siis vain siinä tapauksessa loputkin asiasta JOS vielä joskus ovat asiasta kiinotuneita,
ÄLYKÄS ihminen tietää aina kuinka asiat pitää kertoa totuuden mukaisesti,
Joka tapauksessa olen edelleen sitä mieltä, että valkoinen valhe ei ole edes valhe. Ja olen edelleen sitä mieltä, että oman mielipiteen esille tuominen riittää. En provosoidu enempää. Piste.
pitkä miinus sinulle hyi mikä ihminen olet ---------------------------------------
toivottavasti et kuulu mun tuttavapiiriin,
hylkäisin sinut HETI ystävyydestäni, hyiiii, olet kamala ihminen,
Näin on kun sen tajuaa, ja on viisas, monisäikeinen ihminen. Ei kirveellä veistetty pönttöpää.
kummallinen alotus, ???????
aivan kuin alottaja ei ymmärtäisi kuinka valehtelu vahingoittaa kaikkea ympärillä, eniten valehteliaa itseään,
ihmisetä tulee heti epäluotettava vaikutus siis menettää luottamukse kanssa ihmisiin, kun syylistyy valehteluun,
olipa se sitten vaikka alottaja keksimä
" valkonen valhe "
Etkö todellakaan ole koskaan kuullut termiä. Se selittää mielipiteesikin.
häh ???????
onko sinulla noin surkea itsetunto ettet kehtaa puhua aina totta,
voi voi ihmisraukkaa
empä tahtois ikinä olla sun tuttavapiirissä,
töistäki potkisin sinut heti pois johtan ominaisuudessa,
kaikenkarvasia epärehellisiä näyttää yhteiskunnassamme liikkuvan
et ole henkisesti kypsä ihmine,
Eikö koneessasi ole Isoja kirjaimia?
Jos sinä olet kovan työn tuloksena saanut harvaan hiuksistoosi omasta mielestäsi komeat kiehkurat, ja kysyt ystäväsi mielipidettä.
Hänen on pakko sanoa, että onpa hienot, vaikka olisi ihan päinvastaista mieltä.
Äläkä pillastu, taidamme puhua ihan eri asiasta.
kierosta persoonastasi on kysymys, kierous paljastuu hin nopeasti valkoisten valheitten muodossa,
salli mun nauraa sun logikallesi,
potkut saisit heti mun työpaikalta,
älyksä ihminen osaa ja voi aina puhua totta loukkaamatta ketään, mutta sinä ET OSAA kun äly eitoimi sinulla
Tovottavasti joku puolueeton ottaa tuohon kantaa. Kirjoitustaidostasi voisin sanoa rumasti, mutta se ei kuulu tapoihini.
Yritä rauhoittua pyhäpäivän kunniaksi!
Täällä häärää jokunen palstapäsmäri niillä tiedoilla, taidoilla ja ajatuskapasiteetilla mikä hänellä/heillä on. Siihen on vaan pitänyt tottua. Ei olla moksiskaan, katsos meistä kun on moneksi.
Otan kantaa pistämällä sinulle plussan, yksi siellä jo näkyy olevankin. Vaikka eihän plussat ketään autuaaksi tee, näkyvät toksivan niitä lähinnä itselleen :-)) senhän näkee sokea Reettakin.
Kyllä minä saatan käyttää valkoisia valheita. Muistelen että olen sanonut vaikka "en tiedä yhtään..." kun joku utelias on koettanut onkia tietoja jotka eivät todellakaan hänelle kuuluneet.
Hienotunteisuuskin pitää muistaa. Mutta kyllä esim. juopoille voisi useammin sanoa suoraan että sorry vaan, palataan asiaan kun olet selvin päin.
Tämä perisuomalainen juoppojen höösäys muuten onkin mielenkiintoinen puoli ihmisten käyttäytymisessä; yritetään olla kuin ei huomattaisi mitään vaikka toinen sölköttää selvässä humalatilassa. Suomi voisi 'siistiytyä' - ainakin vähän - jos humalaisiin otettaisiin toisenlainen, kriittinen asenne. Eli joku (fiksumpi) juoppo saattaisi jopa ottaa opikseen. Asia alkaa olla ajankohtainen kun meluavat kaljakuppilat levittäytyvät kaduille, kujille ja laitureille kesäksi. Ja mölyääni kantaa kauniissa Suomen suvessa !!!
Oho, poikkesinko aiheesta ;-D))
Kyllä niitä ns. valkosia valheita tulee sanottua varmaan useampaan kertaan päivän mittaan ja siitäkin huolimatta olen rehellisen ihmisen maineessa.
Riippuu tietenkin kenen kanssa puhun jne...ei se ole edes valehtelemista jos ei mene sanoa töräyttämään työkaverille esimerkiksi, joo kyllä sen huomaa että olet lihonut taas rankasti tai toi sun toppisi on pahan värinen sun päälä.
Pitääkö mennä sanomaan mitään toisen ulkonäöstä ja vaatteista, jos ei ole muuta kuin negatiivista mieltä niistä. Parempi sitten olla hiljaa kuin mennä valehtelemaan.
Jos se toinen kysyy, että mitä tykkäät, sopiiko mulle, onko hyvä?
Turha tuota on yrittää saada joillekin menemään perille.
Ketä haittaa, jos ei pahoita toisen mieltä?
Siis nimenomaan, kuten tossa jo alempana sanottiin, jos kysytään että mitäs tykkäät jne. Ei minun mielestäni toisen mielen pahoittamisessa turhan takia ja pikkuasian vuoksi ole mitään itseisarvoa.
Voi sanoa jos ei pidä, " ei ole minun mieleen ",
ei ikinä tarvi kenelleekää valhdella edes vähän,
se on merkki kierosta ihmisestä joka valehtelee pienessä valehtelee suuressaki asioissa,
" rehellisyys maan perii "
Höpö höpö, vain pieni lapsi ei päästele suustaan valkoisia valheita.
Ja lapsetkin oppii nopeasti.....
"Olenko minä taas lihonut?"
"Mene katsomaan peiliin ja katso itse"
"Mee vaalle ja punnitse itsesi"
Joustavaa sosiaalista käyttäytymistä, eikö niin!
Vai:
"Voi olla että olet lihonut hieman, vaatteistahan sen huomaa onko vyötärö kasvanut"
(Nätisti sanottu että olet....mutta mieli tulee pahaksi mahdollisesti kuitenkin.
Tai:
"En osaa sanoa...minusta olet samanlainen kuin ennekin" (Valkoinen valhe joka ei pahoita mieltä: ei ihan 100% julmaa totuutta.
Valkoinen valhe .....sanontaa ei kaikki taida oikein sisäistää...olen samaa mieltä kanssasi...
Ja esimerkiksi on sellaisia palveluammatteja....jos aiot toimia niinkuin sinulta edellytetään....eli myydä tuotetta....niin ei aina voi sitä "rehellistä" myyjän mielipidettä ääneen sanoa... Että ryppyrasvaa ostavalle tädille sanoisi " tuohon naamaan ei kannata ostaa näin hintavaa".....tai tuota vaatetta en sinulle myisi....
tai kampaaja joka kehuu hiusvärin valintaasi.....vaikka on oikeasti täysin erimieltä...
Lastensuusta juttu tuli mieleeni....kerran kampaajalla käydessä oli kampaajan lapsi siinä.....jutusteltiin kaikenlaista....hän sanoi ....arvaa mitä....äiti sanoi että sen tekisi mieli joskus lyödä jotain harjalla päähän ....
Mies tuli kerran kaupungilta, oli käynyt kaupassa. Kaupassa oli pikkuinen vekara huutanut suureen ääneen hänet nähdessään: *Äiti, äiti tuu kattoon, täällä on hirveen lihava setä*.
Äiti oli nykäissyt lastaan kovempaan vauhtiin kasvot punaisena.
Vähänkö nauratti.....heh. Tästä muistui oman lapseni ihmettely....kun eräässä tapaamisessa nainen sanoi kätellessä nimensä.....Paksujalka...kun hän lähti pois niin tyttö katsoi ihmeissään ja sanoi kirkkaalla äänellä....Ei sillä niin paksut jalat ole.....
OHOH ???????
Nimenomaan MYYJÄN pitää kaikki tieto myytävästä perustua VAIN TOTUUTEEN,
EN IKINÄ OLE KUULLUTKAA ETTÄ MYYJÄ SAA VALEHDELLA tai kertoa muuneltua totuuta,
KAUHISTUS
tämä mimmimummi taitaa olla epärehelisyyden esikuva, luulempa etti elämä ole ollu hänellä herkkua,
varmaan on saanu potkut kaikista työpaikoista jos yleensäkkää on kukaan huolinu häntä työvoimakseen,
jo työpaikka haastattelussa oteaan selvää onko mahdollinen työntekijä rehellinen ja perustuuko hänen elämänkatsomuksensa rehellisyyteen ,
empä huolisi omaan firmaa noin epärehellistä työntekijään,
Ei näytä menevän perille.
Jos joku tonnikeiju vetää päälleen koltun, ja on omasta mielestään edustava, on myyjän tasan tarkkaan oltava samaa mieltä.
Ei tässä ole kyse mistään kavalluksesta, tai mistään muustakaan lainvastaisesta teosta, pelkästä hienotunteisuudesta.
Hohhoijaa.
Poistan viestistäni tonnikeiju-sanan, sama minkä kokoinen on asiakas.
Sanoinpa tyhmästi.
" ei taida kannataa "
ei todellakaa sun kannata puhu läpiä päähäsi, potkut saisit heti mun alaisena,
hohoijaaaaaa, vaikka ihminen on ylipainoinen, ei hänelle tarvitse EIKÄ SAA valehdella ostotilanteessa,
hänelle opastetaan kauniisti itse arvoistelemaan onko tuote hänen mieleinen, EI MYYJÄ SAA sanoa väärää todistusta asiasta missän tapauksessa,
aiakkaalla ON AINA OMA MIELIPIDE ja asiakas varmasti tietää onko tuote hänen mieleinen vai ei,
oletko aivan hölmö kun noi tyhmiä tänne kirjoitat,
Oletko tosissasi vai provoatko vain. Tai sitten ei kaikki valot pala yläkerrassasi.
Ossaa kuitennii ihteensä plussata.
":)))"
Kassajonossa oli äiti kiljuva lapsi vaunussa, selvästi porukka kärsi lapsen raivosta.
Minua edellä oleva mies sanoi lapselle "täällä ei saa kiljua, ainoastaan teetä ja laihaa mehua" se rentoutti kivasti tunnelmaa, tuli hymyä huuleen.
valheitten kertojille, armoa ei tuu,
hyii, puistattaa kierot ihmiset, mieluummin kuuntelen päin naamaa totuuksia, kuin elän valehtelijan kanssa huh huh vähä älysiä on paljon palstalla,
Valehtelijalla ei ole kunnollista tulevaisuutta,
ei ole ihme ku suomessa avioliitot hajoaa , ku valehdellaan senku keritään,
ei kunnon ihmiset valehtele koskaan JOS hauaa pitää työpaikkansa,
ja ihmis-sunteensa kunnossa,
luottamus on kaikista tärkein ominaisuus ihmisessä,
Sinä puhut ihan eri asiasta, kuin valkoisesta valheestä.
Tässä UUTINEN.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194905200429/artikkeli/poliisin neuvo nuorille tallaisessa tapauksessa kerro vaikka valkoinen valhe.html?utm_source=leiki&utm_medium=aamulehti&utm_campaign=kontekstuaalinen
Minä itse haluaisin mieluummin kuulla pienen valkoisen valheen kuin suorasukaisesti päin pläsiä heitetyn totuuden, riippuen tietysti asian tärkeydestä.
Entä sinä?
Me ihmiset ollaan niin erilaisia.
Minä pidän luotettavampana sellaisia ihmisiä, jotka sanovat päin pläsiä, että minusta tuo väri ei oikein sovi sinulle, kun esittelen jotain kirpparilta ostamaani puseroani ja kysyn hänen mielipidettään siitä. Sellaiseen ihmiseen voi luottaa silloinkin kun hän kehuu jotain riepuani. En minä sellaisesta rehellisyydestä loukkaannu. Päinvastoin, olen iloinen, että hän kertoi aidon mielipiteensä.
Sitten on niitä, jotka sanovat aina ja ihan kaikesta; ooh ja voi kun hieno. Sellaiselle kehumiselle en juurikaan anna arvoa, koska ajattelen sen olevan vain muodon vuoksi annettua.
Jos vaatemyyjä ei käyttäisi valkoisia valheita, hän saisi potkut alta aikayksikön.
"Totuuden puhujalla ei ole yösijaa." Noin sanoo Iso Kirjakin.
Siksi minä en kaikkien myyjien juttuihin luotakaan. En läheskään.
"Oikeutta auttaa, joka totta puhuu, valehtelija on vääryyden asialla.Totuuden sanat kestävät iäti, valheen sanat vain tuokion", sanoo Raamattu (onko se sama kuin Iso Kirja?)
"Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään" (suomalainen? sananlasku).
"Pakene hymyilevää vihollista ja imartelevaa ystävää" (minkämaalainen lie sananlasku?).
Näin vain on, että kenen huomaan käyttävän valkoisia valheita, niin en hänen juttuihinsa perusta missään tilanteesa.
Näin on, olemme erilaisia. Kyllä minäkin kestän jos minulle suoraan sanotaan kun kysyn. Toiset ihmiset ovat totuuden torvia, vaikkei heidän mielipidettään kysyttäisikään. Minusta on hyvin kiusallista olla sivullisena vieressä, kun joku nolaa toisen suorasukaisuudellaan.
"Kohtele toisia kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan". (sananlasku?)
Jyrkästi sanottu ja epäilen että olet tietämättsikin heittänyt "valkoisenvalheen"
Minä en pidä mustavalkoisista ihmisistä.
Onneksi ainakin näin netillä uskalsit sanoa rehellisesti mielipiteesi. Sanotko yhtä suoraan livessä, jos et pidä jostakin ihmisestä, vai pitääkö turvautua valkoiseen valheeseen?
saa valehdella, aina voi asia esittää niinkuin seon,
mä en halua ainuttakaa pientäkää valhetta, ihminen joka puhuu valheita on epärehellinen kaikissa elämän asioissa , puolisona olisi kauhistus, ottaisin HETI eron kierosta ihmisestä,
epärehellisyyteen
oi saara saara, ' HOH HOH !! OHOH ????
MYYJÄ EI IKINÄ SAA VALEHDELLA ASIAKKAALLE, myyntitilanteessa pitää myyjän olla aina rehellinen,
se onnistuu varmasti, myyjä voi kertoa asiakkaalle että hänen pitää katsoa peilistä ja päätellä itse sopiiko tuote hänelle,
olemaan
jahaa mollamaijaa saa siis huiputtaa, ku itse on valmis huiputtamaan muita HAH HAH HAAAAA,
minua ei huiputeta enkä minä huiputa koskaan ketään,
en ikinä hyväksyis valheen kertojia,
mitä muuta joulupukki toi. Vai oletko kuullut lapsena joulupukista, kertoivatko vanhempasi sinulle satuja ???
Ja nytkö on sitten kerrottava satuja (valheita) aikuisille kostoksi siitä, että sinua on lapsena huijattu joulupukilla?
Et vastannut kysymykseen , vaan kieroilet ! Ymmärrätkö ???
Valkoinen valhe tarkoittaa valetta, millä ei ole kovin suurta merkitystä eikä aiheuta vahinkoa kellekään tai millekään
ollalovaiei =
Vaikuttaa se sen että menettää hyvän ystävän jos ei kehtaa olla rehellinen, oikea ystä sanoo aina niikuin asia on
eikä salaa tärteitä asioita
en hyväksy ikinä valkostakaan valhetta siitä vasta sota syttyy kun huokaa asian oikeanlaidan, piilopaikat on sen jälkeen vähissä,
"eikä salaa tärteitä asioita"
Tuossa olet oikeassa, mutta valkoisessa valheessahan ei olekaan siitä kysymys vaan esim jos ystäväsi on ostanut uuden paidan ja esittelee sitä sinulle, hennotkos sanoa että ompas ruma ja ei passaa sinule ollenkaa, Minusta se olisi tökeröä ja epäkohteliasta jos mikä.
Tai jos kutsutaan esim kylään eikä halua mennä, kertoo että on muta menoa juuri silloin, kohteliaampaa on tuolloinkin sanoa valkoinen valhe. Se ei loukkaa ketään.
Häytyy osata olla kohtelias ja korrekti oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sitä sanotaan joksus sivistykseksikin :).
Öh!!! Hyi!! Jos joku kysyy mielipidettäsi, niin tottakai hän on varautunut kuulemaan sinun rehellisen mielipiteesi. Miksi hän muuten kysyisi? Kuullakseen sinun valheitasi?
Loukkaannutko sinä, jos joku ei tule kylään, kun kutsut? Tuntuuko sinusta paremmalle se, että toinen valehtelee sinulle jonkun tekosyyn, ettei tarvitsisi tulla luoksesi? Ei minusta.
Etkö mennyt edes puuteroimaan nenääsi naistenhuoneeseen, kun halusit eroon jostai tyypistä ??? nuorempana.
En. Aina olen päässyt eroon näyttämällä selvästi, että seura ei miellytä.
Jos olen kaupassa mukana esim vaatteita ostamassa, tällöin sanon rehellisen mielipiteeni. Mutta jos ystäväni on jo ostanut vaatteen ja esittelee iloissaan löytöään, en halua loukata häntä sanomalla että vaate ei mielestäni sovi hänelle lainkaan.
Kyläilykutsu oli esimerkki valkoisesta valheesta. Tuossa tapauksessa haluan pitää yhteyttä ja mennä vaikka jou muu kerta mutta ei nyt. Mutta jos minulle kutsun esittäessäni sanotaan että en halua tulla, se on loukkaavaa ja totuuden sanominen siinä ei ole korrektia, edellyttäen tietenkin että väleissä ollaan edelleenkin. Muutoin se ja sama.
Mutta ainahan on joku syy oikeasti, miksi ei halua mennä kyläilemään. Miksi keksiä joku valkoinen valhe, eikä sanoa sitä todellista syytä? Sitä minä en ymmärrä.
Esimerkiksi, jos joku nyt tänään olisi soittanut ja pyytänyt sinua kylään, niin mitä loukkaavaa siinä olisi ollut sanoa, että istun nyt mieluummin netillä inttämässä siitä, että valehteleminen on mielestäni oikein. Miksi olisi ollut kohteliaampaa sanoa, että minulla on muita menoja?
Minä ajattelen niin ett on vähemmän loukkaavaa sanoa että minulla sattuu nyt olemaan muita menoja kuin se että todellisuudessa just nyt ei ole mitään muuta vaan seura ei vaan just nyt kiinnosta :). Ymmärrätkös vivahde-eron.
Ymmärrän sen vivahde-eron, että toinen on totta ja toinen valetta.
Kyllä minun ystäväni kestävät kuulla, että en ole just nyt seurallisella tuulella, röntystelen mieluummin kotona omissa oloisani mikkihiirihousuissani, ilman meikkiä ja hiukset pörrössä. Myös minä kestän kuulla ystäviltäni saman mieluummin kuin jonkun keksityn tekosyyn.
Vimeinen: minä en raski sanoa ystävälleni joka pyytää käymään että valitsen oman seurani mieluummin kuin hänen kun hän käymään pyytää. Ja toisekseen jos menisin, siinä eivät olisi esteenä mikkihiirihousut, pörrötukka tai meikit, sisin on tärkein.
älä jankuta vale kuin vale ON PAHASTA ihmiselle,
potkut antaisin heti jos olisit mun työntekijä,
Ja kenellehän sie puhut?
sinulle se viesti oli , sinä haluat valheita päin naamaasi,
haluaisimpa nähdä naamasi sen jälkeen kun sinulle on totuus valjennu, heh
Kuules kun mua ei valkoisten valheiden totuudet paljoa hetkauta ;). Pitää oll paaljon iiisompi ja merkittävämpi valhe ennen kuin vedän hernettä nenuun.
Jos käyn esimerkiksi laitattamassa hiuksiani kampaajalla ni enempi kai loukkaantuisin siitä kun joku sanoisi et ei sovi yhtän sulle tuo malli ja väri. Toisin sanoen pitää osata olla oikeassa kohti hienotunteien, valkoinen valhe liittyy siihen. Mutta ymmärrän j olen nähnytkin joidenkin käyttäytymisestä että kaikki eivät sit ymmärrä vaan mieluummin sitten ottavat sen "moukan" ja ilkeän maineen :).
...................niii ja mitähän tuo potkuilla uhkailija tuumais jos sanoisin sille sen uudesa paidasta että ei sovi sulle yhtään tuo kuosi ja malli, korostuu vaan tuo sun rantapallomahas ja naamas näyttää sinertävältä tuota paitaa vasten. Saisinkohan potkut :)))))))
Mitä minä olen tätä palstaa seuraillut, niin juuri sinä olet ollut valmis sanomaan suoria säveliä jopa jonkun pöksyjen väristä. :))
Tietysti se näin netillä tuntemattomana on vähän eri asia sanoa tuntemattomalle kuin sanoa sellaiselle, joka on pitänyt sinua ystävänään ja jota täytyy imarrella. Täytyykö muuten ja miksi?
No se pöksykeskustelu lähti kyllä siitä et en tiennyt kenekään olleen senvärisellä alkkarinikillä täällä. Enkä itseasiassa edes tiennyt jonkun niitä täällä kirjoittavista käyttävän. Eihän täällä uskaltaisi kirjoittaa mitään jos pelkäisi aina jonkun loukkaantuvan.
Imartelu on eri asia kuin valkoinen valhe. Kait se on luonnollista että haluat miellyttää ystävääsi j et halua pahoittaa hänen mieltään. On nimitäin ystäviä sellaisiakin, jotka eivät kestä pienintäkään totuutta. Oletkos koksaan kokenut että ystävyytenne on loppunut kun olet totuuden lausunut?
Kuka uskoo selittelyäsi luettuaan tämän ketjun? En minä.
Jos ystävyyteni jonkun kanssa loppuu siihen, että sanon hänen vaatteistaan sen mitä ajattelen, kun hän on mielipidettäni kysynyt, niin ei hän ole koskaan oikeasti ystäväni ollutkaan.
Selittelyäni? Joopajoo jaapa jaa trallalallalaaaaaaaaaaaaa. Mulle tuli juuri nyt yllättävä meno. Jatkahan sinä vain tyylilläsi, minä jatkan omallani :)
- - -
Tätä jankutusta lukee huvikseen syömättä ja juomatta.
Kiitos, se jatkukoon.
Ai sie olet jääny koukuun ;)
Joup, naurattaa vain, että jonkun mielestä valkoinen valhe on jokin rikos, josta voi joutua karuun selliin, ei karuselliin.
Nyt pitää minun lopettaa, etten joudu samaan menoon. :))
Emminäkää käsitä, valkoisella valheellahan koitetaan olla kohteliaita ja olla loukkaamatta toista.
Valehteleminen ystävälle on aina loukkaavampaa kuin rehellinen mielipide, vaikka se kirpaisisikin.
- - - -
Hellänsuojelva valkoinen valhe ystävälle on parempi kuin mielipahan aiheuttaminen olemalla ilman-aikuinen totuudentorvi. Ymmärrän kuitenkin että kaikki eivät siät ymmärrä. PISTE.
Nyhhänmää sen hokasin. Totuudentorveilu on ilkeyttä ja mukarehellisyyttä. Itsensä korottamista toisen yläpuolelle.
Tyyliin, sanon mitä sanon, minut on hyväksyttävä.
Juu, muutoin et ole mun ystis koskaan ollutkaan :).
Jupp! Just. Ja minä hyväksyn sinut, sanoitpa mitä sanoit, oletpa mitä mieltä minusta hyvänsä, kunhan se on rehellinen mielipiteesi.
Tämä on siitä mukava ketju, että valkoiset valehtelijatkin ovat uskaltaneet olla anonyyminä rehellisiä. Sanoneet sellaista, mitä eivät olisi uskaltaneet koskaan sanoa ääneen toiselle, ettei ystävyys kariutuisi.
Elämässä ja maailmassa on monta kohtaa, joissa pitää tietää, miten sanansa asettaa.
Liika inttäminen on pahempaa, kuin valkoiset valheet.
Bravo J.Juonanpuu, sitä sanottaneen tunneälyksi.
Kenen mielestä mitenkin. Sinäkin olet ystäväni niin kauan, kunhan et ala maasottamaan, että nämä vähän väljät mikkihiirihousuni ja resuinen T-paitani, missä värit on mennet sekaisin, ovat kaunein juhla-asu mitä olet eläesäsi nähnyt.
Sehän olisi valehtelua, ihan oikeaa valehtelua.
Hyvät Ödyt!
Öitä Juonanpuu
ollakovaiei
hahhahahaa olet mielistelevä p a s k a valehtelija
kuka tykää tommosesta hhah
sinulla ei varmasti ole ystäviä,
valehtelijalla ei ole ystäviä niitä kartetaan kaukaa
Hahhahhaa, ketähän täällä mielistelen kun ei kuulu tapoihin oikeassa elämässäkään :)?
Jos tuo oli minulle niin kerroppas tämä rakkaille ystävilleni :).
vai eikuulu mielistely hah hah , olet pitkän ketjun keränny, jossa vakuutat kertovasi jokatilenteessa valkosia valheita ystävillesi,
mikä sua vaivaa ku kokoajan valehtelet, hah hah haaa ,
puhu totta edes itsellesi
Voisit aivan hyvin tikahtuakin nauruusi.
Noh, johan sinulla on joka tilanteessa "halvat huvit". Onko pitkän ketjun "kerääminen" mielistelyä??? ;)
ollakovaiei
Kaikillekko, vai kuopukselle ja esikoiselle?
Kuopukselleni ja esikoiselleni olen Äiti, en ystävä ja siinä on vissi ero.
ollakkovaiei
Vaihdoit siis nikkisi, mutta kirjoitus tyyliäsi et onneksi muuttanut. Onko korvessa kaunis ilma?
Ei hän ole musta lintu, jos niin luulet. Meidän entinen Lusiina, Lusinana ja mitä lie muuta...
Juu, olen rehellisesti ilman valkoisia valheita vaihtanut nikkini ja kertonut sen vaihtaessa myös mutta kaukana mustasta linnusta.JOs se nyt ketään kiinnostaa edes.
Siinä taas selvänäkijä-kerho kokoontuu. Ei voi muuta kuin hymyillä. Kolmas kerta toden sanoo.
Jos kerron teille kalajutun hää valehtelet kummiskiin, parempi ku pittää suunsa kiinni
Joopati joo ihan jetsulleen,
http://www.youtube.com/watch?v=Q2AnzO2FL5A
Valkoinen valhe ei ole kertojan vika.
Se on aina kuulijan korvassa.
Sillä valkoista valhetta ei ole tarve kertoa, ilman että kertoja tietää kuulijan
tarvitsevan sitä.
Tässä korostuu kuulijan typeryyden-toiveesta.
Esi-merkkinä haaremi-pukuinen nainen, jonka Poliisi nappaa ratsiassa yli-
nopeudesta..
Kun nainen kertoo että hame kietoutui polkimeen, ei Poliisi katsele jalka-tilaan.
Puolustuksena voi aina sanoa että se oli harsoinen-eräs.
H.
Valkoinen valhe on kun mies kehuu naista, olet kaunis, ihana rakas, päästäkseen tämän pöksyihin. Tarvitseeko nainen tuota valhetta?
"onko nainen typerä?"
Laitoit aikasti visaisen kysymyksen 60 palstalaiselle.
Meillä kun ei mikään enää mene läpi.
Paitsi jos näyttelemme jotain hupi-näytelmää.
Minä olen mies.
Ja tota...kyllä minäkin...kunhan näytellään nätisti.
H.
Noh, onhan tuokin yritys, mieluummin se kuin pelkkä raaka toiminta :).
Jospa joku tarviikin.
Muutenhan ihminen ei tarvi kuin vettä ja leipää, kaikki muu on ylellistä.
Asut sä täällä ?
Ei, en ole seinänaapurisi. Meillä ei niitä olekaan.
Heräsin juuri
Asianhaaroista johtuen pääsin nukkumaan vasta aamuseitsemältä.
Vai etkö osaa kohdistaa viestiä?
En pidä nollista.
Valkoiset valheet ovat ns.sliipattua kohteliaisuutta.. Englannin kieleen ne kuuluvat, kyllä meidänkin pitäisi niitä opetella käyttämään. Esim. naista voisi paljon useammin kehua kauniiksi, ne pitävät siitä kuin hullu polkasta.
Tässä pitää olla varovainen, ettei se mene yli. Liittyy paljolti älykkääseen ilmaisutaitoon ja huumorin tajuun.
Siis ei väkisin, usein voi olla Suomalaiseen tapaan hiljaa. Se on parempi, jos nenässä ei ole luontaista vainua olla loukkaamatta toista.
Aivan, olen samaa mieltä. Itselläni on hyvä esimerkki valkoisen valheen käytöstä.
Edesmennyt vaarini oli vuosia sitten erittäin sairas ja huonokuntoinen. Hän sai pikku asioista raivon puuskia jotka kestivät kauan. Kävin häntä katsomassa usein hoitokodissa ja juttelimme aina kun hän jaksoi. Kerran hän kuitenkin kysyi minulta että oliko hänen virvelinsä kunnossa ja tallessa autotallissa. Pala nousi kurkkuuni ja sanoin nopeasti "Onhan se siellä" vaikka lapsethan olivat sen ottaneet leikkeihinsä ja tuhonneet palasiksi. Vaari vastasi tähän "No hyvä" ja jatkoimme normaalisti. Jos olisin kertonut asiat niinkuin ovat niin en usko että kukaan olisi tullut taputtaamaan olalle ja onnitellut totuuden kertomisesta samalla kun katsoisin riehuvaa vaariani hoitajien kimpussa.
30v sitten 15-vuoden ikäisenä nuorena miehenä lähdin vanhempieni kanssa maalle viikoksi. Ja kaikkihan tietävät mitä tuon ikäiset pojat tykkävät puuhailla yksistään. No, viikko ilman yksityisyyttä oli raastavaa ja käsi tunki väkisinkin housuihin. En lopulta kestänyt painetta vaan menin vanhalle ladolle kädelle. Sinä aikana olivat sukulaiset tulleet vierailulle tupaan ja istuivat juttelemassa kahvin äärellä. Minä sitten halut tyydytettyäni lampsin sisälle syömään. Yllätyksekseni huomaan isäni veljen perheen keittiössä tuijottavan minua ja äitini päättääkin kysyä iloisesti mitä tein vajassa. Vastasin ontuen että "Saunahalkojahan minä etsiskelin" ja kiirehdin vessaan piiloon. Olisi varmasti tänäkin päivänä nolottanut jos olisin kertonut olleeni tumputtamassa ladossa.
Jos huomaan että joku on valepukki, luottamus menee, sen jälkeen hän kuuluu kevyeen sarjaan jossa on kaikki pili pali immeiset.
Raaka peli" on ilmeisesti taivaan isän sijainen maan päällä, kun voi panna ihmiset tärkeys- ja paremmuusjärjestykseen inhimillisten juttujen perusteella.
"Pilipali-immeinen"
Koira älähtää kun kalikka kalahtaa.
Tekstissäsi jo valehtelet kun perättömiä sepittelet minusta.
Minä puhuin vain valehtelusta.
Sinusta en sepittele yhtään mitään, mutta yleisesti ottaen ihminen, joka valikoi ja karsinoi muita omien käsitystensä perusteella on joko ahtaasti ajatteleva tai tyhmä. Toisaalta, nehän ovat yksi ja sama asia.
Joku siinä jo karsinoitiin taivaan isän sijaiseksi, kun uskalsi sanoa mielipiteensä valehtelemisesta. Tosi ahdasmielistä ja tyhmää sellainen karsinointi...
Eilisestä elävästä elämästä: en pystynyt edes valkoiseen valeeseen, sanoin niin kuin kuulin, näin, tunsin ja koin - ja itkin koko kotimatkan.
Olen suuresti ihmetellyt, kun en ole saanut vuotuista kutsukorttia serkun villalle.
Viimeksi tosin tulistuin, kun kalaruo'an keralle ei oltu valittu minun haluamaani valkoviiniä. Kerroin asian ruokapöydässä, ja sanoin, kuinka se pahastutti sisimpääni.
Ettei se vain vaikuttanut kutsukortin saamattomuuteen.
Et sitten osannut olla viisaasti vaiti?
Miksi et vienyt omaa viiniäsi mukanasi? Kaikenlaisesta sinäkin pahastut ja vielä ilkiät sanoa, että olet noin lyhytnokkainen.
Mielikuvituksesta tempaistu tarina, jossa olisi paras olla ääneti.
Mutta sehän olisi jonkun mielestä synneistä suuri, oikea Valheiden valhe.
Onhan perirehellisen ihmisen aina saatava sanoa, mitä mielessään miettii,
loukkaa se sitten muita kuinkakin paljon.
Mutta kun joillekin ei mahdu aivosoluun, mikä on valkoinen valhe. Jospa he vielä uskovat, että asumme lätyllä.
Kiva, jos uskoit, edes hetken.
Et sitten älynnyt vaieta vieläkään? Jatka vaan valehtelemista sit.
Ei vaikeneminen ole valehtelemista. Mistä sellaisen olit saanut päähäsi?
Täältä, sehän on sanaton valkoinen valhe. Käy lainaamassa naapurista puoli kuppia huumorintajua.
Ei ihme, että palsta kuivuu.
Siis valehteleminen on yhtä kuin huumorintaju? Joissakin tiettyissä kulttuureissa valehteleminen on viisautta, mutta valheesta kiinni jääminen rangaistavaa tyhmyyttä. Sieltäkö se on Suomeenkin tullut samanlainen ajattelutapa? Minä olen aina pitänyt suomalaisia rehellisinä ja silti huumorintajuisina.
Kyllä täällä aina iltayöstä näkyy olevan joskus hyvinkin märkää huumoria. Palstan kastelijoita, ettei pääse kuivumaan?
En palstaa öisin, nukun oman kullan kainalossa. Muutenkin olen luullut, ettei tänne suoda kirjoitettavan Maikkarin iltauutisten jälkeen.
Valehtelu ei ole huumoria.
Jatkuva muiden moite ja kirjoitusten tarkoituksellinen väärinymmärrys ei ole myöskään.
Kukas sinua on tässä moittinut? Minnes se humoristin huumori nyt taas hävisi?
Musta tuntuu, että hätäpäissäni äsken lainasin sen sinulle.
Kun olen niin sulasydäminen.
Eli sun syy.
"Mixi ihmeessä" ei erota valkoista valhetta ja ilkeää pahansuopaisuutta toisistaan.
Onko viimemainittu sinun elämänkatsomuksesi?
olet tyhmä
ainoastaakaan lipevästä valehtelijasta vaikka kuinka mairttelis kauneuttani,
EIPÄS ENÄÄ VALEHDELLA
elämästä tulee onnelinen kun lopetatte valehtelun --- pieneki ---- pieniki valhe on pahasta,
hyiiiii ,,