tätä on varmaan kysytty ennenkin,mutta mikä on vaikutus öljyn ylitäytöllä melko uudessa volkkarissa tai ylipäätään uusiss autoissa.toiset sanoo että se on vahingollista,toiset taas väittää että ei sillä ole mitään merkitystä.onko kellään kokemusta?sanotaanko vaikka puolisenttiä yli rajan
liikaa öljyä?
korson kasvatti
3675
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Haittana vois olla öljyn kulkeutuminen huohottimen kautta palotilaan ja sieltä katalysaattoriin ja katin tukkeutuminen.Näin bensamoottorissa aika teoreettisesti.Tuskin puolisenttiä yli max.vielä on vaarallista.Tosin kampikammion yläosassa tila pienenee huomattavasti.Dieselissä öljyn pääsy imupuolelle voi aiheuttaa ryntäyksen,eli kone käy omalla voiteluöljyllä ja se vasta on vaarallista.
laittavan aina hiukan yli ylämerkin. Olisiko niin, että pistävät tavalliseen pieneen bensakoneeseen aina sen 4 litraa, vaikka täyttömäärä olisi 3,5 l. Itsellä on ollut luokkaa 5 mm yli ylämerkistä, enkä ole ongelmia havainnut.
Taitaa olla kova kiire tai bisnes mielessä. Tai sitten kun tiedetään että kone syö öljyä niin laitetaan "varmuuden" vuoksi aavistuksen yli.
Nyky ihminen kun ei edes viitsi paljon katsella itse öljymääriä muista puhumattakaan.