Resident Evil 6 on oikeasti hyvä !

totototootooo

Miksi Resident Evil 6:sta haukutaan ? Siinä on monia asioita joista sarjaa on alusta asti kritisoitu, eikä vähäisimpänä pelattavuus. Tällä kertaa hahmo liikkuu suoraan tatin osoittamaan suuntaan "tankkikontrollien" sijaan. Myös (hidas) liikkuminen aseella tähdätessä onnistuu, mitä on sarjaan toivottu jo kauan. Pelissä on vihdoin mukana zombeja, joiden perään fanit ovat huudelleet nelososasta lähtien. Eivätkä ne zombit mitään ammu, eihän niitä edes ole kuin Leonin kampanjassa. Muissa viholliset ovat vain mutantteja/ihmisiä.

Peli onnistuu mielestäni vangitsemaan Ressa 4:n painostavan tunnelman oikein hienosti: vihollisia on paljon, ammuksia vähän. Jokainen laukaus merkitsee eikä terveysesineitä ole tuhlattavaksi asti. Myös hahmon sijoittamisella on merkitystä. Tässä onnistutaan parhaiten Leonin kampanjassa, mikä onkin neljästä kampanjasta "Resident Evil-mäisin".

Pelin grafiikat hivelevät silmää ja vetävät vertoja kaikille nyky (konsoli) peleille ehkä jotain Last of Usia tms lukuunottamatta. Vihollisten ja tasojen suunnittelu voittaa RE5:n mennentullen. Myös tekoälyä on parannettu ja yksinpelikin on oikeasti nautittavaa.

Kaikki edellämainitut löytyvät jo pelistä nimeltä Dead Space, mikä onkin saanut ylistystä kun on ottanut Ressojen toimivat ainekset ja korjannut virheet. Nyt kun se aito ja alkuperäinen tekee vastaavaa, onkin se yllättäen p*ska. Varsinkin Leonin kampanjasta havaitsee yhtäläisyydet Dead Spaceen, maahan polkemisineen päivineen.

Kauhua pelistä ei löydy, mutta ei resident evilit oikeasti ole kauhua olleetkaan enää kakkososan jälkeen. Eikä ne pari ensimmäistäkään olleet niinkään pelottavia kuin painostavia, mitä on myös osa numero 6. Tämä sarjan uusin vesa on saanut myös kritiikkiä pulmien puuttumisesta, mutta miksi valittaa? Peliä on tietoisesti viety hieman toiminnallisempaan suuntaan, kuten myös Dead Spacea, jossa ei pulmia ollut myöskään. Eikä ne tälläiseen sopisikaan.

Olen puhunut paljon Leonin kampanjasta, ja syy on selvä: se on niistä paras. Siinä on sitä oikeaa ahdinkoa, tämä on sitä miltä Resident Evilin kuuluukin tänäpäivänä tuntua. Muut kampanjat ovat toki viihdyttäviä rykäisyjä, mutten näe itseäni pelaamassa uudestaan muita kuin Leonin tarinaa. Chrisin kampanja muistuttaa Gears of Waria sotateemoineen päivineen, Jakella pelataan mätkintäpeliä ja Adan kampanja keskittyy hiljaisempaan lähestymistapaan.

Mutta lopputulemana voisin summata pointtini: Resident Evil 6 on oikeasti hyvä peli. Leonin kampanja yksinään olisi jo nimen arvoinen. Siinä on korjattu ongelmat pelattavuuteen, vihollisiin ja vitosessa esiintyneisiin yksinpelin hankaluuksiin tekoälyn johdosta. Dead Space on yleisesti ottaen kehuttu peli ja tämä kampanja on käytännössä samaa tavaraa Resident Evilin maailmaan sijoitettuna. Miksi siitä ei tykkäisi ? Kun tähän päälle saa bonuksena paketista kolme ylimääräistä kampanjaa ja Mercenaries pelimuodon, on paketin hinta enemmän kuin oikeutettu!

5

412

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksi ongelma

      Itse pidän myös Resident Evil -pelisarjasta mutta pelaan mieluiten co-oppina kaverin kanssa (xboxilla, uudempia).

      Siitä on jo jokin verran aikaa kun RE6:n pelattiin läpi, mutta muistaakseni siinä oli joku ihan äärimmäisen tuskainen asevalikkosysteemi joka hankalaoitti aseiden vaihtamista tms. En nyt muista minkälainen, enkä jaksa googlettaa kun en pikaisesti tietoa löytänyt. Aikaisemmissa peleissä valikot toimi moitteettomasti joten en käsitä miten niin alkeellinen asia pystyttiin kössimään tässä uusimmassa.
      (Olisikohan ollut jotain tyyliin ettei aseiden paikkaa voinut vaihtaa itse ja jokaisessa tehtävässä automaattiset paikat vaihtuivat itsekseen tms. Vanhaan paikkaan totuttua sitten aina tuli valittua väärä ase jne.)

      Muuten ei mitään pahaa sanottavaa ja nautittava peli kyllä.

    • "ei resident evilit oikeasti ole kauhua olleetkaan enää kakkososan jälkeen"

      Nohnoh, kolmososan jälkeen varmaan tarkoitit. Kyllä se Nemesis omanlaatuisen pakokauhun toi kun oli voimakas vastustaja, ilmestyi useasti ja seurasi.
      Tosin helpoimmalla vaikeusasteella kolmosessa sai heti kaikki aseet käyttöön.

      En ole uusimpia (kolmosta uudempia) RE:itä pelannut, mutta pidän sitä ainakin noista kolmesta parhaimpana. Kakkosen läpäisin lähiaikoina uudestaan, oli lyhyempi kuin muistin.

    • hesekiell

      Kovasti tykkäsin 5 ja 6, en oikein ymmärrä vihaa, mitä 6 ja 5 on saanut niskaan kuitenkin vanhaan ei enää voi palata, kamppanjat on erinlaisia ja jokaiselle jotakin löytyy.

    • Resifan

      Resident evil 6 sekä 1/zero hd remasterit on parhaita, mestariteoksia. 7 ok, revelations 1/2 myös ok pelejä, 4 tylsä, samoin 5. 2/3 hd versiointia odotan =D

    • Re2_

      Vanhat parempia. Onneksi se tuleva resident evil 2 ps4:lle näyttäisi olevan hyvä ja paluu vanhaan :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1592
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      32
      712
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe