Hei, niin kuin otsikossa lukeekin, niin koirani iho on tummunut takareisistä ja koira kaljuuntuu koko ajan lisää ja lisää. Takareidet ovat miltein kaljut jo, koiralta on lähtenyt enimmät pohjavillat ja iho myöskin välillä hilseilee ja kutiaa. Käytin koiraani eläinlääkärissä, siellä koiralla arveltiin olevan ruokaaine-allergia. Vaihdoimme ruokavaliota eliminaatiodiettiin, mut sillä ei ollut vaikutusta yhtään, oireet jatkuivat edelleen. Olen miettinyt että olisikohan tuolla mahdollisesti atopia, eli siis allergia siitepölyyn, kotipölyyn, varastopunkkeihin ym. Koiralle tehtiin ulkoloishäätö, eikä sekään vaikuttanut mitenkään. Pesen koiran 3x viikossa allergisille koirille tarkoitetulla shampoolla ja se on auttanut hyvin hilseilevään ihoon. Annan myös koiralleni kahta erillaista turkkiöljy lisäravinnetta. Mikäköhän koirallani voisi olla ja mitenkä saisin tuon karvanlähdön ja ihon tummumisen loppumaan ?
Koiran iho tummenee ja kaljuuntuu
rawrrr
1
540
Vastaukset
Kilpirauhasen vajaatoiminta? Kuulostaa liian rajulta karvanlähdöltä johtuakseen pelkästään rasvahappojen puutteesta, ja niitähän se jo saa lisäravinteena..
On noin miiljoona syytä karvanlähtöön... Muista: Koira tarvitsee aurinkosuojaa, jos siltä lähtee noin pahasti karvaa, ettei iho kärähdä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741360Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv42583Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547