Idän opit, uskonnot, mantrat, energiat, hoidot, voimat ja vallat avaavat hymyillen tietä ja reittejä antikristuksen hengelle ja pimeyden henkivaltojen tulla asumaan pahaa aavistamattoman ihmisen sydämeen.
Varoitus!
totuus
101034
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Lueppas tiukkapipo raamattusi oikein! Antikristus ja tämän henki tulee Jeesuksen nimessä ja eksyttää valitut jos mahdollista IHMEIN JA MERKEIN. Pelottavaa että kristityt ovat päässeet niin perille "totuudesta" että vaativat ihmisiä olevan niin kuin he.
Minä uskon että kaikki ihmiset pelastuvat, koska Jeesus Kristus kuoli ja ylösnousi. Jokainen saa uskoa siis tavallaan. Hyvää päivän jatkoa!
itse harrastin aluksi hatha joogaa ja myöhemmin astagnaa ja ihanaa oli. aloitimme tunnit lausumalla mantraa ja erityisesti hathassa keskityimme välillä pitkiksikin ajoiksi kultaamaan tai avaamaan milloin minkäkin elimen esim. aivot kateenkorvan yms. en nähnyt henkiä tai vastaavaa. sain rauhallisen olon joogatessa mutta jos lopetin esim viikoksi hermostuin. aloin myöhemmin etsiä omaa uskoani jolloin jotain tapahtui. Näin painajaisia joissa itämainen hassu pääkallo hymyili minulle. evoluutioita helluntalaisille todistaessani näin pään vielä vahvempana. puolestani rukoiltiin ja pää unet loppuivat. uskon että tämä oli joogaan liitoksissa. vaihdoin joogan voimisteluun notkeus pysyy, enkä joudu ajattelemaan; mitä jos.
... sen paremmin antikristusta kuin pimeyden henkivaltojakaan, vaikka olen jo toistakymmentä vuotta meditoinut ja mantrojakin resitoinut.
Seuraavan kerran kun saat yhteyden "henkeen", keskeytä sen puhe ja kysy siltä ääneen: "Tunnustatko nyt puhuva henki Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi Jumalan Pojaksi?"
Painota sanaa "lihaan tulleeksi". Toista kysymys tarvittaessa.
Kerro sitten, mitä tapahtui.
kieltäminen siitä, että jeesus kristus ei ole "lihaan tullut jumalan poika" sen enempää kuin meitsikään.
Sikäli kuin tiedän meditoivat ihmiset eivät kohtaa minkään sortin henkiä.
Olisikohan niin että henget jahtaavat piruuttaan vaan kristittyjä, koska näiden kanssa on hauska leikkiä sellaisia KOP KOP KUKA SIELLÄ -leikkejä joissa riidellään siitä onko Jeesus jumalan poika ja jos on, niin tuliko peräti lihaksi asti.
Noin sivusta kun on seurannut teidän kristittyjen juttuja, niin vaikutatte aika hermoheikkoisilta ja taikauskoisilta ihmisiltä. Ettei vaan mielikuvitus tekisi teille tepposet tuon tuostakin, jos niitä henkiä pyörii nurkissanne aivan kiusaksi asti.
... ymmärrä meditaatiosta mitään. En ole yhteydessä "henkiin". Hyvää syksyn jatkoa kumminkin!
Sinäkin olet "henki", lihaksi (fyysiseen kehoon) tullut Jumalan (= Henki) lapsi. Tämä voidaan kirjoittaa myös isoilla kirjaimilla eikä se siitä muuksi muutu eli siis: Minä Olen Jumalan Poika/Tytär ihan samalla tavalla kuin veljemme Jeesus on - paitsi Jeesus tietääkseni taitaa olla edelleen henkenä jossain henkimaailmassa, mutta minä olen lihaksi ja vähän läskiksikin tullut henki.
Ei ole olemassa "pahoja henkiä", on kylläkin pimeitä energioita, mutta ne ovat oman mielemme luomia, pelkojemme ruokkimia voimia. Saat kokea niitä, jos uskot niihin ja alennut niiden tasolle ja siten vedät niitä puoleesi.
Tyypillistä uskonkiihkoilijoiden höpötystä. Kirjoittavat jonkin fundasaarnaajan käsityksiä vailla mitään perusteluja