Virtsanpidätyskyvyttömyys

5+13

Olisiko kellään ideaa miten toimia, tai ns "hoitokeinoa".

1vuotias leikattu urokseni (pieni, 5kg) sillä on tosi huono pidätyskyky. On kyllä sisäsiisti muuten, mutta yksinollessaan aina välillä pissaa sisään. Ei ole eroahdistusta, olemme kuvanneet webbikameralla, on selkeästi kova hätä.
Koira on häkissä yksinollessaan (isossa), ettei tee tuhoja, ja että mahdolliset pissat eivät mene matoille jne. Sekä yksi syy on se ettei yksinollessaan kiusaa vanhempaa koiraa, että toinen saa olla rauhassa.
Kun koiralla tulee hätä, se myllää pehmusteet, yrittää kaivautua häkistä ulos, hyppii reunoja vasten, selkeästi yrittää ulos sieltä. Sitten pissaa. Normaalisti vain nukkuu ja on rauhallinen.

Käytämme usein pihalla, minä käytän aamulla klo 4.30, mies käyttää klo 6. Sen jälkeen olemme töissä, minä tulen usein kotiin klo 11-14 välillä. Usein on häkissä pissat jos tulen 12 aikaan kotiin tai myöhemmin. Meidän kotona ollessa koira on sisällä aina noin 3-5h kerrallaan, sitten käymme ulkona.

Ongelma on juuri siinä että kun hätä on kova, se ei fyysisesti pysty pitämään sitä sisällä. Toisin kuin taas toinen koiramme, on jo 6-vuotias, pidättää vaikka maailman tappiin kovaakin hätää, eli pystyy siihen, mutta tämä pieni ei. Vähäisen ns normaalin hädän tämä pieni uros kyllä pidättää, jos ei lähdetä heti ulos kun se pyytää, niin pidättää ja käy nukkumaan.

Ruoka-ajat olemme tämän takia joutuneet muuttamaan. Aiemmin saivat aamulla ja päivällä noin 14 aikaan. Nyt eivät saa aamulla, vaan päivällä noin klo 14 ja illalla klo 21.
Koira saa vettä erittäin rajoitetusti, ruuan yhteydessä sekä pitkin päivää välillä laskemme juomaan, mutta ei saa lotkottaa isoja määriä. Tämä järjestely on auttanut, muttei kokonaan poistanut ongelmaa. Eräänä päivänä koira oli yksin 2,5h ja sinä aikana oli tehnyt pissat, vaikka oli käynyt ulkona juuri ennen yksin jäämistä.

En halua haukkuja häkityksestä tai vähästä veden saannista. Näitä keinoja on pakko käyttää, koska en ole toistaiseksi keksinyt muutakaan. Häkin pehmuste on onneksi nestettä läpäisemätön>helppo putsata, mutta ei se mukavaa ole usein sitä siivota.

Yhdellä koirallani oli aikanaan pidätysongelmia jotka johtuivat kastraatiosta ja vanhuudesta, oli siis tiputtelua, ei tahallista virtsaamista. Siihen oli lääkitys joka toimi, toimisikohan tämän pikkukoirankin kanssa sellainen, vaikka tilanne on kyllä vähän erilainen. Nykyisellä kun selkeästi ongelma on liian täyden rakon ja pidätyskyvyn kanssa. Vai pitääkö alistua siihen mihin jotkut väkisin joutuvat: pissa-alustojen käyttöön?

En ikinä kuvitellut että tulisi tällaisia ongelmia vaikka pieni koira onkin, ja juttuja olen kuullut.

7

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ex-hale

      Kerrot hyvin yksityiskohtia, joiden perusteella tavallisesti tällaisella foorumilla pystyttäisiinkin mahdollisesti ohjaamaan oikeaan suuntaan/oikean vastauksen luo, mutta totesit itsekkin, että tämä johtuu täysin pikku-koiran kehosta. Olisi siis aika ratkaisevaa saada tietää, että mitä terveydellisiä ongelmia eläinlääkäri on maininnut sen pissanäytteestä ja onko kuvattu sen rakko ja munuaiset? Eläinlääkäri voisi myös periaatteessa olla ainut joka pystyy oikeasti vastaamaan kysymykseesi ja jos ei ole osannut auttaa teitä tähänkään asti niin vaihtakaa toiseen?

      • 5+13

        Ei ole käyty ell:illä vielä, silloin kun tuntui ettei koira opi sisäsiistiksi (silloin teki siis tarkoituksella sisälle), soittelin lekurille että pitäisikö varata aika. Kumma kyllä, sieltä tuli ohje että vielä ei kannata tutkia, katsellaan myöhemmin että jos se oppisi. Muttei ole oppinut. Tai on toki "oppinut" asian mutta fyysisesti pidätyskyky ei riitä.

        Tarkoitus on ottaa ell:iin uudestaan yhteyttä, on inhottava olla päivät töissä kun saa varautua aina pettymykseen kun tulee kotiin.


    • srgsg

      Kirjoitin pitkähkön vastauksen, joka on näemmä poistettu (jaan saman ip-osoitteen jonkun palstahäirikön kanssa). Vastaan uudelleen, joskin typistetysti... en jaksa kirjoittaa koko viestiäni uusiksi.

      Ellei koulutus tai lääkitys auta, ehdottaisin, että koulutatte koiranne käymään kissanhiekkalaatikolla. Koiran ei tarvitsisi stressata luvattomien paikkojen sotkemisesta ja siivousurakkanne helpottuisi kummasti.

      • juu, ennemmin hiekkalaatikko kuin juomisen rajoittaminen ja häkitys. Nehän ovat vain oireen rajoittamista, ei ongelman syy ja ratkaisu. Monesti juomisen rajoittaminen johtaa seuraavaan ongelmaan, esim. virtsa menee väkevämmäksi jolloin virtsan pidättely vaikeutuu ennestään...


      • 5+13
        Vitikonpaarustaja kirjoitti:

        juu, ennemmin hiekkalaatikko kuin juomisen rajoittaminen ja häkitys. Nehän ovat vain oireen rajoittamista, ei ongelman syy ja ratkaisu. Monesti juomisen rajoittaminen johtaa seuraavaan ongelmaan, esim. virtsa menee väkevämmäksi jolloin virtsan pidättely vaikeutuu ennestään...

        Ongelma syy mennään selvittämään eläinlääkärille, jos ei lääkkeet auta tai muu, jos lekurilla on jotain ratkaisua, niin sitten joko pissa-alusta tai hiekkalaatikko. Todennäköisesti häkki tulee olemaan käytössä jatkossakin, mm toisen koiran takia, joka ansaitsee rauhan muutamaksi tunniksi päivässä kun olemme töissä. Pieni on niin leikkisä että retuuttaa muuten vanhusta 6-0.
        Huom koira ei kärsi häkissä, häkki on jättirodun häkki, se menee sinne itse, nukkuu päivisin siellä, eikä ole eroahdistunut, joten häkin käytöstä ei haittaakaan ole. Paitsi sisustuksellinen ällötys.


      • 5+13
        5+13 kirjoitti:

        Ongelma syy mennään selvittämään eläinlääkärille, jos ei lääkkeet auta tai muu, jos lekurilla on jotain ratkaisua, niin sitten joko pissa-alusta tai hiekkalaatikko. Todennäköisesti häkki tulee olemaan käytössä jatkossakin, mm toisen koiran takia, joka ansaitsee rauhan muutamaksi tunniksi päivässä kun olemme töissä. Pieni on niin leikkisä että retuuttaa muuten vanhusta 6-0.
        Huom koira ei kärsi häkissä, häkki on jättirodun häkki, se menee sinne itse, nukkuu päivisin siellä, eikä ole eroahdistunut, joten häkin käytöstä ei haittaakaan ole. Paitsi sisustuksellinen ällötys.

        Piti siis kirjoittaa että nukkuu päivisin siellä, siis kun olemme kotona ja häkin ovi auki, niin menee sinne vapaaehtoisesti nukkumaan. Häkki ei siis ole kammotus sille.


    • 5+16

      Vuoden ikäinen pikkukoira ei välttämättä ole sisäsiisti, koska ei pysty pidättämään. Pitäisi korjaantua reiluun 2 v. mennessä. Toki pissatulehdus on hyvä sulkea pois, mutta en olisi ihmeissään tilanteesta. Useimmat koirat ovat "sisäsiistejä" 5-6 kk mutta käytännössä paljon myöhemmin.

      Pikkukoirat voi ruokkia 2x päivässä mutta, jos ei laihdu tms. niin kerran päivässä on riittävä. Anna ruoka alkuillasta tai teidän tapauksessa (aikainen aamuherääminen) iltapäivästä esim. 16 ja muuten vettä tarjolle. Herkut pois! Pitäisi helpottaa "rytmiä".

      Harvoin koira kuitenkaan juo jollei ole kuuma, ahdistunut tai ruokailun yhteydessä. Eläinsuojelullisista syistä vettä tulisi olla saatavilla. Poikkeus tietysti, jos latkii ihan hulluna, jolloin oikea osoite on ell, joka sulkee pois elimelliset viat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      71
      4245
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2710
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2417
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      15
      2412
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      2203
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      109
      2183
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2131
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      607
      1937
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1915
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    Aihe